Täydennystä ruusupenkkiin


Taimistolla oli alennuksia ruusuista. Ihan vain piti äitin seuraksi lähteä siellä käymään, mutta olivat ne loput niin yksinäisen näköisiä, että parhaani tein niitä pelastaakseni. Tämä oli kyllä hyvä hetki ostaa, koska nyt osassa oli jo kukat, niin ei tarvinnut ostaa sikaa säkissä, kun näki sen todellisen värin luonnossa, eikä valokuvassa. 

Tuo ylläoleva on sammalruusu ’Henri Martin’. Se on ymmärtääkseni pensasruusu, mutta tuo sammal-etuliite tulee siitä, että sen nuput (ja osa varresta) saattavat olla tiheän karvan peitossa, joka muistuttaa sammalta. Saattaa kasvaa köynnöstävästi, eli jos haluaa pystykasvuisen, niin tarvitsee tuen. Kasvaa noin puolitoistametriseksi. 


Toinen mukaan lähtenyt ruusu on tarhakurtturuusu ’Gelbe Dagmar Hastrup’. Tässä oli valintakriteerinä keltainen väri. Punaiset on ihania, mutta eivät nekään näytä miltään, jos ei ole muita värejä joukossa korostamassa sitä ihanaa punaisuutta. 

Tämän pitäisi kasvaa vähän yli metriseksi ja kukkia syksyyn asti. On ilmeisesti jossain määrin talvenarka, Etelä-Suomessakin suojaisa, aurinkoinen paikka on varmin. 

Kolmannessa ruusussa ei ollut kukkaa, mutta siinä valokuvakin oli niin ihana, että pakkohan se oli. Tämä allaoleva kuva on lainattu sivulta kielometsä.fi. 


Ruusu on austinruusu ’Charles Austin’. Reilun metrin korkuiseksi kasvava ja voimakastuoksuinen ruusu kukkii keskikesällä aprikoosinvärisin kukin. 

Nämä sain pelastettua mukaani. Varmaan enemmänkin olisi lipsahtanut kärryyn, jos ei rankkasade olisi yllättänyt kesken reissun. Juoksimme läpi ulkotaimiston, kiinnitin katseeni vain kukkien väreihin, en ehtinyt kuin vilkuilla info-tekstejä ja sitten jo juoksulla kassalle. 

Ja nyt sitten vain istuttamaan!

Olkiperunat

Sain keväällä ajatuksen kokeilla perunan kasvattamista oljessa. Kysymyshän on kateviljelystä, jossa materiaalivaihtoehtoja on monta. Minä valitsin oljen, koska sitä oli helpommin saatavilla isohkoa määrää kuin esimerkiksi ruohosilppua. 

Koska tämä on kokeilu, niin en ajatellut kasvattaa mitään isoa määrää. Joten päätin pystyttää eteläseinustalle kasvutunnelin, joka sopisi tarkoitukseen hyvin. Oljet eivät tunnelista lähtisi tuulen mukaan ja vesi kuitenkin pääsisi läpi. 

Olin muistaakseni nähnyt Strömsön puutarhaohjelmassa tästä vinkkiä ja vielä varmuudeksi lueskelin parista blogista kokemuksia. Perunat siis laitetaan vain maan päälle ja peitetään halutulla katteella. Katetta lisätään kasvun edetessä. Ja lopulta perunat kerätään katteen seasta. 

Kaikkina näinä vuosina, kun olen perunaa kasvattanut eri tavoin, olen aina kironnut sitä, ettei tämmöiselle pienpienviljelijälle löydy sopivaa määrää siemenperunaa. Aina niitä tuntuu olevan liikaa. Ja vaikka tälläkin kertaa olin etsinyt pienimmät pussit, niin silti tuli ruuhkaa. Lajikkeina on Siikli ja Mozart. Ja sitten tietysti vielä bongasin eräästä puutarhatapahtumasta jotain erikoisperunaa pikkupussin, mutta sen nimen olen jo unohtanut. 

Ripottelin perunat maan päälle suhteellisen tasaisin välein. Koska kevät nyt oli mitä oli, niin tämä tapahtui vasta toukokuun loppupuolella. Viime vuonnahan laitoin ensimmäiset jo huhtikuun alussa. Ei ole vuodet veljiä todellakaan. 

Sitten vaan olkea päälle ja kastelu. Ja odottelemaan. 

Noh, sitten alkoi ”kesä”. Lämpötilat laahasivat, yöpakkasia ja hallaa oli vielä kesäkuunkin aikana. Heitin perunoille jo mielessäni hyvästit. En pahemmin seuraillut tilannetta, koska mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Lähemmäs kahta kuukautta on päästy, kun tänään huomasin, että siellähän on perunanvarsia! 

Olen kulkenut tunnelin ohi päivittäin ja silmäillyt olkien pintaa, mutta näin vain oljista itäneiden heinien kasvua. Ja muutamien apiloiden. Joten nyt iski kiirus! En ole lisännyt olkia, koska kuvittelin homman olevan jo menetetty. 


En uskaltanut kurkkia olkien alle, että miltä siellä näyttää, lisäilin vain varovasti olkia hentoisten varsien sekaan. Ja vetelin samalla vähän läpipäässeitä rikkiksiä pois. 

Kaipa tässä nyt saakin sitten vielä vähän jännittää. Vaikka perunat eivät vielä ole valmiita, niin voin jo nyt listata muutaman kohdan, mitä tekisin toisin ensi vuonna:

– tuolle alalle vähän vähemmän siemenperunoita

– perunat siisteihin riveihin, jotta olkien lisääminen olisi helpompaa

– paksumpi kerros olkia jo lähtötilanteessa. Silloin mahdolliset viileät ilmat eivät vaikuttaisi niin kovasti ja rikkakasvit tukahtuisivat varmemmin. 

Nämä nyt ainakin, katsotaan vielä lopputulos, tuleeko sieltä vielä lisäpointteja. 

Ruusupenkin paikka

Facebookin puolella paljastuikin jo jokin aika sitten, että ruusujen istutus on alkanut. Laukaisin oikein puujalkavitsin aiheesta:


”Nyt voi hengähtää kun on rauha maassa…. aaahahahhhaaahhaaaaaa! 😂 olikos tämä nyt puutarha- vai puujalkavitsi? 😆”

Ruusu ’Peace’ oli siis ensimmäinen penkkiin päässyt. On tämä puutarhurointi vaan niin hauskaa!

Aloitin penkin rakentamisen kasaamalla rajan roskalavalta haetuista kattotiilistä. Pyrin niiden avulla hieman rajoittamaan rikkaruohojen kasvua penkin takaa, edestä on helpompi kitkeä. 


Penkki on takaosastaan suorakulmainen ja etureuna on kaareva. Penkki sijoittuu puutarhaportista alaspäin, koska portissa kasvaa köynnösruusu, niin oli sopivaa sitoa se kaltaistensa joukkoon. 

Paljoa siellä ei vielä ole istutuksia, mutta muutama kuitenkin. 


Flammentanz aloittaa siis penkin reunassa/portilla. Tänä vuonna se on onneksi pysynyt kirvattomana, mutta joku perskuleen perhosentoukka ehti syödä kolmasosan nupuista, ennenkuin huomasin sen. 


Flammentanzin viereen istutin tontilta löytyneen tuntemattoman ruusun, joka on kitunut vanhalla paikallaan, kuten kuvasta näkyy. Se oli jäänyt tarha-alpien sekaan, ne varmasti tukahdutti sitä. Katsotaan, jos se tuossa pääsisi kasvuvauhtiin. 


Toinen pelastettu ruusu on joku tuntematon kurtturuusu, joka kasvoi metsänreunassa puolukoiden keskellä. Sekään ei ollut kovin hyvässä hapessa, vain yksi piiskamainen oksa jaksoi kasvaa. Yhden kerrannaisen kukan se teki vuosittain, joka nyt ehti jo lakastua. Tämä ruusu pääsi penkin toiseen päähän itsekseen, ihan vain siltä varalta, että se innostuukin kasvamaan ja muodostuu isoksi puskaksi. 


Penkin takanurkkaan istutin jonkun astiataimena ostetun juhannusruusun. Muistaakseni sillä oli joku nimikin, mitta niin pitkälle muisti ei riitä, että muistaisin sen. Takanurkassa tälläkin on tilaa levitä jonkun verran. 

Peacen lisäksi istutin Viherpeukalot 2016 -ruusun, jonka nimi paljastui paketissa: ’Harry Edland’. Kuukkeloin heti sen ominaisuuksia ja kylmä hiki nousi otsalle… On ilmeisesti sitä herkempää sorttia. 

Ruusuista viimeisenä penkkiin pääsi ’Rhapsody in Blue’. Nyt vaan sitten sormet ristiin, että en onnistu tappamaan näitä heti ensimmäisenä talvena. 

Penkin perustaminen ei ollut mikään helppo homma. Ainakin neljä kottikärryllistä pintamaata tuli kuorittua pois, jonka jälkeen maata kääntäessä talikko vain kolisi:


Jonninverran tuli tuota kiveä kaivettua ylös… Oli vauvan pään kokoisesta lähtien kaikenkokoisia muhkuroita. Noh, kyllä niille käyttöä löytyy. 

Tämä ruusupenkki jää ehkä ainoaksi kukkapenkiksi, jonka reunan aion vain kantata. Katsotaan nyt. En silti jätä sitä täysin paljaaksi, vaan istutin siihen verikurjenpolvea, joka voisi hieman pidätellä ylimääräisten kasvustojen leviämistä. 


Ja onhan se nyt nätti katsella ihan muutenkin. 

Ja nyt sitten vaan kokoelmaa kartuttamaan!

Tomaatit kaupasta roskikseen 

Vähän hämäävä otsikko ehkä, koska nyt voisi luulla, että komposti on saanut täytettä. Mutta ei! Maltahan mielesi. 

Tänä vuonna en ostanut tomaatinsiemeniä kaupasta, vaan ihan tomaatteja syödessäni päädyin valikoimaan lajikkeen. Tykkään eniten miniluumutomaateista ja joistakin kirsikkatomaateista, joten valitsin kaksi parhaimman makuista tomaattia ja aloin taas kokeilemaan. 


Viipaloin kahdesta eri tomaatista viipaleita, joissa oli siemenet kiinni. Laitoin ne kostean mullan päälle ja peittelin kevyesti mullalla. Ja sitten odottelin. Ajatuksenahan tässä on se, että luonnossakin se hedelmäliha on sitä siemenen ravintoa, sillä se emokasvi turvaa lapsukaisensa maailmaan lähdön. Hedelmän pudotessa maahan yleisin tapahtuma taitaa olla se, että hedelmäliha siemenen ympärillä tarjoaa sopivan kostean itämispaikan, jotta alkujuurella on hyvä paikka juurtua. Ellei tietysti tarvita vielä matkaa jonkun eläimen suoliston läpi, mutta se onkin jo sitten toinen tarina!

Ensin ei tapahtunut mitään. Sitten tapahtui jotain. 


Osa viipaleista alkoi kasvaa. Vähän eri tavalla kylläkin, mitä olin ajatellut. Jatkoin kuitenkin vielä kasvattamista ja vedellä sumuttelua, pakkohan tämä nyt oli katsoa loppuun asti. 

Ja sitten alkoikin tapahtua. 


Sieltä ne pienet ponnistavat! Viidessä viipaleessa oli elämää. Ja viidessä taas sitä vääränlaista elämää. Ainakin siis tätä kasvatuskokeilua ajatellen. Toisen tomaatin siemenet itivät, toisen ei. Enkä tietenkään muistanut, kumpi oli kumpi. 


Annoin alkujen kasvaa sirkkalehtiin asti ja ihan hitusen yli ja sitten koulin ne omiin potteihinsa. 


Nopeasti taimet kasvoivat ja vahvistuivat. Kaikki eivät selvinneet tästä pidemmälle, viisi vahvinta selvisi jatkoon. Ja yksi teki vielä yllärin, kun se alkoi kasvattaa tyven viereen vielä toista taimea. En tiedä oliko multaan tullut joku piilosiemen, mutta niin vain sieltä alkoi tomaatti kasvaa. Eli kuusi tomaattia kaiken kaikkiaan. 

Tämähän on jo ihan huipputulos minun esikasvatuksiani muistellen, viime vuonnahan kävin ihan suosiolla hakemassa taimistolta valmiit taimet. 


Mutkiakin oli matkassa, kun kevät tuli todella keikkuen, lämpötilat laahasivat ja tomaatit kärvistelivät ikkunalaudalla. Kaksi taimista alkoi käpristellä alimmaisia lehtiään ja niihin ilmestyi laikkuja. En löytänyt mitään ötököitä niistä, mutta laitoin ne varmuuden vuoksi karanteeniin, ettei kaikki menisi kerralla, jos se olisi jotain tarttuvaa. 

Jälkikäteen olen päätynyt siihen tulokseen, että nämä kaksi pioneeria ikkunalaudan eturivissä taisivat saada vähän liikaa aurinkoa ja vähän ”kärventyivät”. 


Vihdoin päästiin vaiheeseen, että pääsin karaisemaan tomaattejani ulkoilmaan. Tai ei ihan ulos kuitenkaan, vaan kasvariin, aina kun lämmöt nousivat yli kymmenen asteen. Jännityksellä seurasin lämpötiloja ja roudasin potteja edestakaisin, sisään ja ulos. Kauhean honteloilta näyttävät tuossa!


Ja lopulta, pitkällisen metsästyksen jälkeen löysin sopivat istutusastiat, joihin pääsin karaistuneet ja vahvistuneet tomaattini istuttamaan. Otsikon mukaisesti roskikseen! Olin suunnitellut hieman erilaisia astioita, mutta päädyinkin Ikean euron roskakoreihin, jotka ovat ihan nappivalinta minun tomaateilleni. 


Ja nyt ne ovat jo hervottomia puskia, jotka kukkivat, että kaipa tätä voi jo onnistumiseksi sanoa, vaikka satoa vielä hetki odotellaankin. 

Viimeinen ongelma ilmeni kasvihuoneeseen siirtyessä, kun tajusin, ettei minulla ollut hajuakaan siitä, millä tavalla näiden tomaattien on tarkoitus kasvaa. Siis, että ovatko pensastomaatteja vai runkotomaatteja. Jaoin taimet puoliksi ja nypin toisesta puolesta varkaat pois ja kasvatan runkoversioksi ja toisen puolen annan rehottaa pensaana. Katsotaan, kumpi tapa tuo enemmän satoa. 

Yrttejä! Tuoksuja! Spiraali!

Kylmillä ilmoilla piti yrittää pysyä lämpimänä. Päätin kantaa kiviä ja tiiliä. Hain uusia ja siirsin vanhoja. Uudet siirsin vanhojen tilalle ja vanhat tulivat uuden penkin pohjaksi. 

Olen jo jonkin aikaa haaveillut semmoisesta ylöspäin kohoavasta spiraalinmuotoisesta kukkapenkistä. En vain ole saanut käsiini tarpeeksi sopivia tiiliä ja ihan periaatteesta en lähde niitä ostamaan. Kierrätystavara on varsin sopivaa tällaiseen uusvanhaan pihaan. 

Joten tuumasta toimeen!

Kaaripenkin olen reunustanut semmoisilla vanhoilla kattotiilillä ja niitä oli vielä käytettävissä, joten sovelsin hieman spiraalia.


Tästä se ajatus lähti. Kokeilin, kuinka hyvin tiilet taipuvat ympyrän muotoon ja mielestäni sain aika siistin rinkulan aikaiseksi. 


Pohjustin rinkulan paksulla sanomalehtikerroksella ja hiekalla sekä pienellä kerroksella vanhaa multaa. Sitten kokeilin nostaa spiraalia keskelle. Tässä kuvassa se ei kyllä erotu edukseen yhtään. 


Sitten sain lisäajatuksen jatkaa spiraalia ja tein sille hännän, joka rajaa puutarhaportilta nyt pienen ”sisäpihan” kaaripenkin ja mansikoiden viereen. Hännän viereen tulee erilaisia kuunliljoja sekä vuohenjuurta ja lehtosalviaa. Ja sisäpihalle lisää kasvimaata, tänä vuonna maisseja. Ainakin. 


Itse spiraaliin tuli yrttejä ja samettikukkia. Siirsin tähän oreganon, ruohosipulin, salvian ja viinisuolaheinän, jotka jo vanhassa yrttipenkissä olivat talven jälkeen lähteneet kasvuun. 


Niiden lisäksi ostin rakuunaa, persiljaa, vahvaa minttua, timjamia, basilikaa, lisää salviaa, kirveliä ja sitruunamelissaa. 


Aika mahtava tuoksu tästä spiraalista irtoaa jo nyt!


Vielä kun löytäisin aikaa niiden häntäkasvien istutukseen, niin koko komeus olisi valmis. 

Kesäkuu?

Jooh, on ilmoja pidellyt. Nämä on niitä hetkiä, kun puutarhurilta vaaditaan todellista kärsivällisyyttä. Vai onko tämä jo kärsimysnäytelmää? Tänään on kesäkuun toinen päivä ja olen ollut taimistolla pipo ja hanskat kädessä. Satoi rakeita. Ostettu tomaatintaimi meinasi kupsahtaa kylmään tuuleen matkalla kassalta autolle. En ole uskaltanut kylvää kurkkuja, kun ei tiedä milloin niitä saisi istutettua. Olen yrittänyt päästä puutarhamoodiin seisoskelemalla perennapenkkien vieressä katselemassa vaivoin kasvavia kukkia. Jotkut rohkeat kukkivat. Vuohenjuuri pelastaa pirteydellään paljon. Tulppaanit olivat onnistuneita, valkovuokot ihania ja esikot runsaita. 

Siinä kaaripenkin vieressä seisoskellessani huomasin jotain mainitsemisen arvoista. Kuka muistaa viime syksyltä jättilaukkakokeiluni?


Halkaisin kaksi isoa sipulia kahtia ja istutin kaikki neljä puoliskoa maahan. Taka-ajatuksena tässä oli kokemus aikoinaan Tallinnasta torimummolta ostetusta ukkolaukan sipulinpuolikkaasta, joka lähti ihan normaalisti kasvuun. Oli siis pakko kokeilla itse. 

Syksyllä siis kaivoin puolikkaat maahan, talvella jäin mietiskelemään, että jäivätköhän liian pintaan ja nyt keväällä olen vain odotellut tuloksia. Ja nyt onkin jotain raportoitavaa!


Ensimmäisen kerran havahduin asiaan huhtikuun puolivälissä. Lumet oli sulaneet ja pystyi jo vähän kiertelemään pihalla tutkiskelemassa paikkoja. Huomasin kaaripenkissä nousevan jotain lehtiä, joita en tunnistanut. Ne olivat kuitenkin suunnilleen sillä paikalla, johon muistin sipulinpuolikkaat istuttaneeni. Päätin odottaa lisähavaintoja. 


Havainnot lisääntyivät. Lehtiä nousi nyt kolmesta kohdasta, mutta ne näyttivät edelleen jotenkin hassuilta. Isoilta ja leveiltä verrattuina muihin pihalla kasvaviin laukkoihin. Mutta olin kyllä aika varma, että tuohon kohtaan ne istutin. 


Viimeisen lehtihavainnon jälkeen en käynyt hetkeen kukkapenkissä, koska lumi ja rakeet ja kylmä ja takatalvi. Ketutus. Olisi kannattanut, koska sinne oli ilmestynyt tuommoisia. Valtava tanakka kukkavarsi, joka ei pienessä tuulessa taivu. Tuttu sipulimainen muoto paljastaa, että kyllä, kokeilu on onnistunut. 


Valkoista jättilaukkaa on tulossa. 

Kesäkukkia

Kun se kesä nyt vihdoin päätti saapua paikalle, uskaltauduin hankkimaan kesäkukkia. Kävin hakemassa läheiseltä taimistolta kaikkea pikkukivaa, istuttelin ruukkuihin ja kasasin amppelit. 

Amppeleihin tuli kolmea lajia, kaikkia ensi kertaa. Tai onhan minulla pelargonioita ollut ennenkin, mutta ei amppelissa. Eli siis valkoinen pelargonia, punainen rautayrtti/verbena ja oranssi karjalanneito. 

Tämän neidon väritys oli kyllä se, mikä ratkaisi ostotilanteessa. Aivan ihana!

Tämän verbenan pitäisi lamota leveästi tuuhentuessaan. 

Orvokit ovat päässeet uudestaan kukkaan metsäkauriin hyökkäyksen jälkeen. Ja niinhän siinä kävi, että en muistanut kukkien järjestystä oikein, joten istutus ei tullut laatikkoon symmetriseksi. Noh, eipä tuo nyt niin haittaa. 

Oksaikkunalle laitoin keskelle yhden isokukkaisen verenpisaran ja reunoihin lankaköynnökset. Kuvan oton jälkeen leikkasin verenpisaran pitkät varret poikki, jotta se tuosta tuuheutuisi. Pistokkaat on tietty tallessa, jospa niistä saisi vielä lisää istuteltavaa.