Ruusujen aika

Olen hullaantunut ruusuihin. Tähän voisi soveltaa porttiteoriaa eli miten siirrytään kevyemmistä aineista vahvempiin. Aikoinaan, kun kiinnostuin puutarhanhoidosta ja kasveista, olin jotenkin ajautunut käsitykseen, että ruusut ovat kovin vaikeita hoidettavia, joten tyydyin ihastelemaan niitä kauempaa. Tietysti leikkoruusuista olen pitänyt aina, ja niitä onnistuin maljakossa pitämään hengissä, mutta itse en tosiaan kasvatukseen tohtinut ryhtyä. 

Sitten kun sain ensimmäisen oman puutarhan, ostin sinne hetken mielijohteesta pari pionia, vaikka olin käsityksessä, että nekin olisivat jotenkin vaikeita kasvatettavia. Ja kun huomasin, etteivät olleetkaan, niin ajatus ruusuista alkoi kypsyä. Tässä tämä portti!

Edelliseen puutarhaan ostin sitten ensimmäiset ruusuni, ’The Fairy’ -peittoruusut. 


The Fairy (kuva Viherpeukalot.fi)

Ajattelin harjoitella niillä, ennenkuin siirtyisin vielä kovempiin aineisiin eli jaloruusuihin. Ja nyt on sekin hetki koittanut!

Noin viikko sitten, kun kävin taimistolla pyörähtämässä suunnittelureissulla, mukaan tarttui orvokkeja sekä kaksi ruusua, tertturuusu ’Rhapsody in blue’ ja jaloruusu ’Peace’. 


Peace (kuva Viherpeukalot.fi)

Olen Helsingin Talvipuutarhassa ihastellut yhtä keltaista ruusua, vaikka en muuten aiemmin ole ollut keltaisten kukkien ystävä. Tämä on toinen lajike, mutta kelpaa hyvin (ainakin näin alkuun…). Ja tuo ’Rhapsody…’ nyt vain sattui olemaan tosi nätti, niin eihän sitä sinne voinut jättää!

Rhapsody in blue (kuva Viherpeukalot.fi)

Nyt siis täytyy aloittaa ruusutarhan perustaminen! Ihan vielä en näitä kahta maahan kaiva, sen verran kylmää on. Ja kaksi vielä puuttuu… Ajattelin tilata Fairyn uudestaan ja sitten haluaisin tämän:


Viherpeukaloiden vuosiruusu 2016. (kuva Viherpeukalot.fi)

Tuo väri on vain niin ihana! Kyllähän tässä nyt on ruusutarhalle jo hyvää alkua. Tarha sijoittuu puutarhaportin viereen, jossa jo tällä hetkellä majailee köynnösruusu Flammentanz. 


Lisäksi aion siirtää toisaalla puutarhassa olevan tuntemattoman ja nimettömän ruusun, jos se vielä sattuu olemaan talven jäljiltä hengissä. 


Portin toisella reunalla majailee viime vuonna Lidlistä ostamani valkoinen ruusu, ehkä nämä kaksi viimeksi mainittua saisivat toisistaan sopivat kaverit. 


Jos siis tämäkään on selvinnyt hengissä, joku pitkähampainen oli käynyt jyrsimässä tämänkin varret poikki. 

Ihanuuksia siis tiedossa, kesää odotellessa!

Puutarhataidetta

Keravan taidemuseo Sinkassa on näyttely, jonka aiheena on luonto. Kävin tutustumassa ja voin suositella! Muun muassa valokuvia, videoteoksia ja kasvi-installaatioita sisältävä näyttely oli hieno kuvaus siitä, miten luonto inspiroi myös taiteessa. Ja kuinka eri tavoin siitä voi kertoa. Oli ihania maalattuja tauluja, kankaalle kirjottuja kukkia, sammaltauluja ja vaikka mitä. 


Itsellekin iski inspiraatio vaikka kuinka monta kertaa!


Välillä värejä oli runsaasti ja välillä hienovaraisesti. 


Löysin monta lempparia itselleni, joita voisin katsella pidempäänkin. 

Videoteoksissa oli yksi ylitse muiden. Salla Tykän teos kuvaa jättiläislumpeen kukintaa kasvitieteellisessä puutarhassa. Oli jotenkin kiehtovaa seurata kukan kehityskaari nopeutetusti, koko elinkaaren ehtii nähdä hetkessä. 


Kannattaa käydä tutustumassa, junantuomana pääsee kauempaakin, museo on kivenheiton päässä asemasta. 

Jatkoa omenapuuprojektille

Edellisen omenapuukirjoitelmani jälkeen on tapahtunut seuraavaa:


Keskimmäinen puu sai kyytiä. Pätkäisimme puun niin, että se ei todennäköisesti tuosta selviä, mutta sen ei välttämättä ole tarkoituskaan. Olen mitoittanut sen jo riippukeinun tukipuuksi viereisen ompun kanssa. Lisäksi ensimmäisenä karsinnan alla olleessa omenapuussa ilmeni oravatuhoja, joten tilanne ratkaistiin näin:


Orava siis jostain syystä alkoi repiä ja raastaa kahdesta tynkäoksasta kuorta irti. En löytänyt syytä toiminnalle, vaikka arvelen sen hakeneen pesätarpeita. Kovin fiksu orava se ei ollut, koska repi sateen kastelemaa kuorta ja sateella, ei varmaan paljoa lämmittänyt. Riski oravan toiminnan leviämiselle oli, joten ratkaisuja piti tehdä. Ikävä puoli oli se, että tästä puusta olin jo karsinut kaksi melko isoa oksaa, joten katsotaan, miten puun käy. Kerrallahan ei ihan näin montaa kannattaisi poistaa. 

Nyt odotellaan kasvun alkua, jotta näkee, miten projekti on oikeasti lähtenyt käyntiin. 

Kevätmessuilua

Kävin pyörähtämässä Helsingin Kevätmessuilla hakemassa taas hieman tunnelmaa. Ihan vapain käsin en päässyt messuilla ilakoimaan, koska lapset olivat mukana, mutta kyllä siellä tunnelmaan päästiin. 

Tällä kertaa oli iloinen yllätys, että puutarhapuolen teema/esimerkkialueen lisäksi myös mökkipuolelle oli rakennettu esimerkkialue. Molemmista sai ideoita ja inspiraatiota. Ihan koko messualuetta emme ehtineet kiertämään, koska Ihmistainta ei meinannut saada Aventin minikaivureista ulos. Myös mökkialueella piti käydä koeistumassa kaikki huussit ja saunat. Porealtaiden kohdalla sanoin seis. Toim. huom., näin saa lapset viihtymään puutarhamessuilla!


Tämä istuskelupaikka vaatii kyllä tilaa, tuli vaan mieleen. Eikä nuotiokaan lämmitä, jos istuu liian kaukana. Muuten kiva!

Kivoja pikkuideoita tuli vastaan: 


Kivien maalausta


Hauskoja istumapaikkoja

Paljon muutakin kivaa, mutta Junioritaimi vei sen verran paljon huomiota, että kädet ei riittäneet kuvaamiseen. Joten tyydyn vain toteamaan, että tunnelmaa mentiin hakemaan ja sitä saatiin, siemeniä tuli ostettua, lukinlilja ja sinisarja löysi tiensä kotiin ja Puutarhanikkarit eivät pettäneet taaskaan. Kerrottu jouluruusu lähti mukaan, valinnanvaikeutta oli, sen verran ihania vaihtoehtoja löytyi. Ja tällä kertaa onnistuin pidättäytymään espanjalaisten mansikoiden ostosta! 

Metsäpuutarhaa perustamassa

Kävin kirjastossa lainailemassa taas puutarhakirjoja. Löysin hyvän teoksen, jossa käsiteltiin metsäpuutarhan perustamista. Tontilla onkin yksi metsäisempi ja varjoisampi nurkkaus, joka sopii siihen tarkoitukseen täydellisesti. 

Nurkkauksessa on kalliota, joka on hieman kasvanut umpeen ja tällä hetkellä iso kasa omenapuun oksia odottelemassa käsittelyä. Ryteikkö siis. Mutta kyllä siellä jotain yrittää kasvaakin! Syreeniä, joka on heinien vallassa, täytyy kaivaa esiin. Hevoskastanja, joka kärsii jostain taudista, varmaan kaipaisi siirtoa parempaan paikkaan. Ja mustikkaa sekä puolukkaa. Meinasin tehdä noista oksista ja muusta lahoavasta puutavarasta kulkuväylien ja penkkien reunat, toimivat samalla hyönteishotelleina. 

Metsäpuutarhaan kuuluu tietysti puut ja pensaat. Olen viime kesänä istuttanut sinne jo yhden kuusentaimen, nyt meinaan siirtää sinne yhden katajan, joka löytyi tuoksuvatukoiden keskeltä. Kuusentaimi on keskeisellä paikalla, joten ajattelin korostaa sitä ja laitan sen alle kiviä, jotka kiinnittävät huomion, eikä taimi tule tallatuksi. Lisäksi metsästelen varjoisan paikan kasveja, perennoja sekä pensaita. Koska metsänurkkaus on melko havupuuvoittoisella alueella, mietiskelin, että siirtäisinkö atsalean tänne. Yksi rhodo tänne onkin jo pesiytynyt. 

Tuleva metsäpuutarha tosiaan sijoittuu tontin nurkkaan, kallion viereen. Jos sen kuvittelisi neliöksi, niin pohjois- ja itäreunoista se rajoittuu raja-aitoihin, länsipuolella on leikkimökki ja leikkipaikka ja etelässä tuleva kivikkopuutarha ja kasvihuone. Viimeksi mainitun vieressä on kaaripenkki, jonka takaseinänä on vanha joustinpatja. Sen taakse, metsäpuutarhan puolelle, perustin penkin, jonka rajasin lahoavalla koivunrungolla ja täytin vuorenkilvillä. Penkin vierestä menee kulkuväylä kasvihuoneen ja leikkipaikan välillä, huomiopisteenä äsken mainittu kuusentaimi. Tästä tuli siis luonnollisesti vuorenkilpikujanne. 

Vuorenkilvet ovat purkutalon pihasta luvalla haettuja, eivätpähän jääneet kaivurin alle. 


Nyt jatkohommina on siis vuorenkilpikujanteen viimeistely, kallion putsaus päällekasvaneesta maa-aineksesta, penkkien perustaminen/rajaaminen (eli risusavottaa) ja kasvien valintaa. Vihreää, havuja ja jotain kukkivaa, kyllä tästä vielä hyvä tulee!

Kevätkiireitä

Kaikenlaista on mahtunut kuukauteen.

Aurinkoa


Tuhoeläimiä


Puutarhasuunnittelua


Kevätinnostusta


Käsityötaidetta


Sekä jälleen kerran tätä:


Olin viime syksynä hamstrannut alennuksesta näitä turvepotteja ja nyt ne sattui silmiin, kun järjestelin jotain tavaroita. Pakkohan ne oli ottaa käyttöön. Yhden minikasvarin laitoin täyteen kokeilun kokeilua, kahdestatoista potista on itänyt kaksi. Toiseen laitoin jättiverbenaa, jotka alkoivatkin itää jo kylmäkäsittelyn aikana. 

Sitten laitoin itämään orvokkeja, ei tulosta, sekä kosmoskukkaa, jotka venähtivät hetkessä hujopeiksi. Ihan ei ole taaskaan mennyt sujuvasti. Hyötykasveihin en ole vielä koskenutkaan. Mietin jo, että ostaisin ne taimet valmiina, olisipahan varmempi olo sadonsaannin suhteen. 

Ja silti on koko ajan semmoinen olo, että pitäisi laittaa lisää siemeniä tulemaan. On tämä vaan ihan pöpipäistä puuhaa!

Prkl 

Pardon my french, mutta nyt hatuttaa. Siitä asti, kun muutettiin kaksi vuotta sitten tähän kotiin, olen suruissani katsellut pihassa olevia omenapuita. Niitä on leikelty miten sattuu ja puut on päästetty kasvamaan aivan ylisuuriksi. Latvukset huitelevat niin korkealla, että sadonkorjuu on aivan toivotonta. 

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut niiden restauroimista, on vain ollut hieman epäselvää, miten sen tekisin. Kun puhutaan omenapuiden leikkauksesta, kyseessä on yleensä siistiminen tai perus vuosileikkaus. Missään en ole törmännyt radikaalimpiin ohjeisiin. Ehkä semmoisia ei ole. Ehkä olen vähän pöhkö, kun edes mietin tämmöisiä. 

Olen jo hyväksynyt sen, että kun ryhdyn hommiin, niin se tulee olemaan ainakin viiden vuoden projekti ja satoa tulee seuraavan kerran sitten joskus. Noh, talvella päätin, että tänä vuonna projekti alkaa. 

Projektiin kuuluu:

– kahden reunimmaisen omenapuun madaltaminen sekä keskellä olevan kolmannen pätkäiseminen tynkärungoksi (riippumaton tukipuuksi)

– kuolleiden oksien poisto, liian tiheässä kasvavien karsiminen sekä hölmöjen oksantynkien siistiminen

– puiden alapuolen siistiminen 

Ei ihan sieltä helpoimmasta päästä siis. Varsinkin, kun puiden alaoksia on katkottu pois niin, että järkevään korkeuteen sahaaminen tarkoittaisi oksatonta puuta. Eli latvus on ensimmäisessä vaiheessa jätettävä edelleen melko ylös. Ensimmäisellä vaiheella tarkoitan sitä, kun omenapuusta ei voi sahata saman vuoden aikana montaa yli ranteen paksuista oksaa. Eli vuosittain ja vaiheittain tämä homma etenee. 

Nyt, kun aloitan karsimisen, niin mistä sitten saan uutta kasvua? Kysyin eräältä puutarhurilta, että eikös vesiversoista saa kasvatettua uusia satoa tuottavia oksia pienellä säätämisellä. Eli kun vanhoja oksia karsitaan, niin yleensä vesiversojen kasvu kiihtyy. Niitä sitten voi karsia osittain ja taivuttaa sivusuuntaan, jolloin ne alkavat vahvistua. Arvelimme tämän olevan ihan kokeilun arvoinen asia, joten tähän perustan projektini. 

Noh, aloitin homman. Prkl. En pääse karsimaan millään tehokkaalla välineellä, koska en ylety. Puuhun piti kiivetä, reiden paksuisia oksia nyrhiä käsi- ja oksasahalla, koska en ylety! Kunnollisia jalansijoja ei ole, kun ne alaoksat on karsittu. Jokainen puu haarautuu V:n muotoiseksi, kun kilpalatvaa ei aikoinaan ole leikattu pois. Reidet huutaa hoosiannaa, kun jännitän itseäni rungonhaarassa. Prkl. Ja koska latvus ei ole niin harva, että karvalakki menisi heittämällä läpi, käy näin: 

Sahatut oksat jää roikkumaan ilmaan. Tietysti käsien ja muiden välineiden ulottumattomiin. Prkl. Toinen vaihtoehto oli se, että oksa putoaa väärään suuntaan, kun en ylety ohjaamaan sitä, ja rojahtaa rajalla olevan tuija-aidan päälle, sotkeutuu siihen, eikä lähde irti. Prkl. Kyllä hetken kiskoin sitä oksaa sieltä parimetrisen aidan päältä pois. Tuijan kunniaksi voin sanoa, että kestävää on! 


Siinä niitä nyt on. Ja nämä vasta ensimmäisestä puusta. Vielä olisi se keskimmäisen tyngäksi sahaaminen ja toisen reunan karsiminen. Ja kevät lähestyy kovaa vauhtia. Taitaa tulla vähän pidempi projekti kuin viisi vuotta…

Ainoa positiivinen asia tässä viikonlopussa oli se, että sain sahatuista oksista sisällekin jotain, kun nappasin muutamia hyödettäväksi maljakkoon. 


Toivottavasti nämä ei ole niitä kuolleita.