Satoa odotellessa

Nyt on ollut hieman hiljaiseloa puutarhassa, kun toiset pihahommat ovat vieneet aikaa suunniteltua enemmän. Mutta jotain on silti tapahtunut! Sain palstalle punaviinimarjapensaan vähän vahingossa :) Sen siirto tuli kyllä huonoon aikaan, kun marjat olivat jo hyvässä vauhdissa, mutta onnistuin pitämään pensaan hengissä ja marjasadosta tulee aika mukava. Raparperi on myös tuottanut ”hedelmää” ja salaattia on tullut, mutta siinäpä tähän mennessä tulleet tuotokset sitten ovatkin. Kurkuissa on vielä kaksi tainta, jotka sinnittelevät hengissä, mutta en usko, että niistä tulee satoa. Olen kuitenkin saanut hyvän tietopohjan ensi vuoden kasvatukselle. Mansikkaa on myös tulossa, kävin laittamassa taimia maahan pari-kolme viikkoa sitten. Vai milloinkahan se oli… Taimia oli muistaakseni neljätoista, niistä yksi kuoli aivan yllättäen.

Keittelin nokkosista lannoitetta kurkuille ja viinimarjalle ja sen avulla varmaan sainkin pensaan säilymään. Marjat tulevat nyt aika nopeasti ja käynkin keräämässä ne piakkoin pois, jotta pensaalla olisi mahdollisuuksia juurruttaa itseään vielä loppukesän aikana. Siten sillä ehkä on mahdollisuus selvitä talvesta.

Ensi vuodelle on jo alkanut hahmottua suunnitelmia, kun nyt on hieman enemmän valaistunut tilanteen vakavuudesta ;) Syksyksi täytyy vielä kehitellä toimenpiteitä talvisuojauksia ajatellen. Mutta onneksi sinnekin on vielä ptkä aika!

Advertisement

3 ajatusta artikkelista “Satoa odotellessa

  1. Hei!
    Olemme koonneet Huiskulan sivuille listan suomalaisista puutarhablogeista ja sivusi on mukana tässä joukossa. Etsimme samalla myös vuoden 2009 parasta puutarhabloggaajaa.

    Voit käydä tutustumassa kerämäämme blogilistaan ja äänestää omaa suosikkiasi. Halutessasi voit myös kertoa kilpailusta blogissasi ja imuroida bannerin houkutellaksesi lukijoitasi äänestämään juuri sinua.

    Vuoden paras blogi palkitaan tammikussa huippuluokan Canon digipokkarilla ja äänestäjät voivat myös osallistua kukkapalkintojen arvontaan.

    Löydät blogikisan sivun ja bannerit osoitteesta http://www.huiskula.fi/blogit

    Aurinkoista syksyä hienon harrastuksesi parissa.

    Terveisin
    Huiskulan väki

    Tykkää

  2. Hei! Bongasin blogisi Huiskulan listan kautta, ja huomasin, että sulla on aika samantyylistä säheltämistä kuin mulla. Kirjoittele ihmeessä miten palstasi kanssa on käynyt!

    Mäkin aloitin palstailun tänä kesänä, minkä lisäksi on ihmeteltävänä oma uusi piha, 50-vuotias puutarha. Kun vielä jaksais ylläpitää blogitus-intoa niin ois myöhemminkin luettavissa mitä kaikkea tuli aloittelijan intuitiolla puuhailtua kasvien kiusaksi :)

    Tykkää

  3. Hei!
    Kukkablogi 2009 äänestys on saanut huiman suosion. Harrastajat ovat käyneet innokkasti äänestämässä suosikkejaan ja löytäneet samalla paljon uusia kiinnostavia blogeja. Lista on myös päivittynyt uusilla löydöillä. Kiitokset ilmoittajille.
    Äänestyksen tämän hetken kymmenen kärki on tässä:
    1.Min Eden trädgårdsblogg!
    2. Varjoyrtin puutarha
    3. Anun puutarha
    4. Scarborough Fair
    5. PUUTARHANI – PUUTARHANI
    6. Unan Maailma
    7. Quun puutarha
    8. Ruusuja ja Rikkaruohoja
    9. Koristepuutarhurin pihalla
    10. Missä kuljekin, puutarhassa ainakin

    Jatkossa tiedotamme äänestystilantesta bloggaajille sähköpostitse. Voit liittyä blogikisan sähköpostilistalle tästä linkistä http://www.huiskula.fi/bloggaajat. Samalta sivulta voit myös ladata sivullesi kisasta kertovan bannerin, joista pienemmän voit sijoittaa vaikkapa oikeanpuoleiseen linkkipalkkiin.
    Aurinkoista syksyä harrastuksesi parissa!

    Terveisin,
    Huiskulan väki

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s