Aurinkoa kohti!

Ihania aurinkoisia päiviä ollut jo muutamia ja niiden voimalla jaksaa eteenpäin, vaikka sormet jo syyhyää kuoputtamisen puutteessa ;) Muutamia kevätsipuleita tuli tosiaan laitettua sisälle kasvamaan ja kuvassa onkin hienot alut helmilijaruukussa :D Kuva on otettu eilen ja siitäkin alut ovat kasvaneet jo todella valtavasti. Ensi viikolla varmaan voisi ensimmäiset jo alkaa kukkia.
Tällä viikolla suunnittelin lisää parvekkeen kasvustoa ja päätin tehdä sinne erikoisen ruukkupuutarhan. Minulla on parvekkeella hyllykkö, jossa pidän kaikkia puutarha ja kasvatusvälineitä. Se jää aina vähän karun näköiseksi, kun kaikki muu kasvusto on keskittynyt parvekkeen toiseen päähän. Tänä vuonna aion valjastaa kaikki mahdolliset purkit ja purnukat ja ruukuntapaiset, ja istuttaa kaikkiin kaikkea aina pari siementä tai enemmän. Sitten voin ripotella niitä hyllykön täyteen ja luoda sinnekin vähän viidakkoa :D Ja koska kaikki purkit ja ruukut on silloin käytössä, niin ne eivät seisoskele siellä pinoissa ja haittaa näkyvyyttä. Täydellinen suunnitelma!

Mainokset