Ruutuleikkiä


Pääsin aloittamaan viljelyruutujen tekemisen palstalla. Käänsin 60×60 cm maa-alan ja reunustin sen nurmikonreunanauhalla. Ruutujen väliin jätin puoli metriä varaa hoitotoimenpiteitä varten. Näitä ruutuja palstalle tulee viitisentoista kappaletta ja taimet tulevat niihin ennalta määritellyin välein, jotta harvennusta ei tarvita ja taimia ei mene hukkaan.
Yritän kovasti toivoa, että reunanauha estää edes jotenkin maassa etenevien rikkaruohojen matkan. Katteeksi taimien väliin laitan olkea, joka estää myös mullassa jo olevien rikkakasvien kasvun. Ja lisäksi estää mahdollisen sadon mutaantumisen, kun taimet roikkuvat siitä raskaina ;)

Viikonloppuna pääsin myös tutkailemaan hieman uutta tulevaa pihaani, josta on jo suunnitelmat pitkällä. Varmaan sen johdosta eksyin tänään ihan vahingossa puutarhamyymälään, josta mukaan tarttui pari kuunliljan tainta, siperiankurjenmiekka, sormustinkukka ja kaksi eriväristä pionia. Sunnuntaina ostin myös kirjopikarililjoja, pari orvokkia ja laakerinlehden ruukkupuutarhaani. Nettikaupasta ostamani pasuunakukan juurakko on vielä tulossa… ;) Nyt suunnitelmassa on ratkaisuvaiheessa pieni vesiaiheen toteutus. Eiköhän se jotenkin muotoudu paikoilleen :)

2 ajatusta artikkelista “Ruutuleikkiä

  1. Kiitos, ja aurinkoista vappua myös sinulle! Hommat on päässeet todellakin käyntiin ja nyt toukokuun koittaessa aion lähteä jo hieman istutuspuuhiinkin :)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s