Myrsky tuli ja meni


Kyllä tuli muutama ylimääräinen sydämenlyönti viimeöisen myrskyn takia. Tuuli alkoi aivan yhtäkkiä ja pieni ja (vielä) hentoinen kirsikkapuuni taipui huolestuttavasti sen mukana. Piti juosta äkkiä pihalle sitomaan se kiinni aitaan, jotta se ei nouse maasta puhurin mukana. Vahinkoja myrsky ei onneksi aiheuttanut ja kuivunut maakin sai kostuketta. Vähän saisi kyllä sadetta tulla lisää, jotta esimerkiksi pieni kirsikkani ei vielä pudottaisi lehtiään liian aikaisin.

Pihaan olen saanut valmiiksi kivipolun, joka näkyy kuvassa. Kaikki kivet lukuunottamatta Kekkilän rantakiviä löytyivät omasta pihasta hautautuneena maahan entisten (varmaan useiden) omistajien jäljiltä. Tiilillä oli varmaan aiemmin reunustettu jonkinlaista kukkapenkkiä, koska ne olivat multakerroksen alla siistissä rivissä ja betonilaatat olivat mm. koirankopin ”perustuksina”. Maakerroksen alta nekin kyllä löytyivät. Polun pohjalle laitoin suodatinkankaan, jotta rikkaruohot eivät ainakaan ihan heti puskisi sieltä läpi. Reunoille laitoin yhteensä kuusi kappaletta aurinkokennoilla toimivia led-pihavaloja. Niistä tulee hämärän tullen mukavan hienovarainen valaistus.
Kivikäytävän vasemmalle puolelle muodostuu siis hyötytarhan puoli ja oikealle kukka/perennapuutarha. Siirsin pihalta löytyneet mansikantaimet polun varteen vasempaan reunaan ja syksymmällä istutan oikeaan reunaan sipulikukkia ensi kevättä varten. Ajatuksissa pyörii krookuksia, helmililjoja, narsisseja ja tulppaaneja. Melko perinteistä, mutta toimivaa :)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s