Vuosi on vaihtumassa ja kevättä kohden mennään jo kohinalla :) Valo lisääntyy päivä päivältä, eikä mene enää kauaa, kun päästään istuttelemaan siemeniä multaan. Sormet syyhyää jo kovasti :D
Tällä hetkellä vihermaailmassa tapahtuu aika vähän. Huonekasvit horrostavat, paitsi lahjoituksena saatu kiinanruusu, joka yrittää kovasti puskea nuppuja esiin. Yksi ehti jo pudota pois ennen avautumistaan, koska huomasin sen liian myöhään, enkä saanut annettua sille tukitoimia. Nyt seuraan silmä kovana seuraavaa, joka on kehityksessä jo pidemmällä kuin edellinen :)
Ainoastaan pelargoniani puolesta olen hieman huolissani. En ole saanut sitä talvehtimaan minnekkään ja se näyttää aika heikolta tällä hetkellä. Olen kyllä ymmärtänyt, että vaikka mullan yläpuolinen osa näyttää kärsivältä, niin juurakossa voi silti piileksiä voimaa kevättä odotellen. Toivon niin. Työpaikan kasvihuoneessa talvehtimassa oleva pasuunakukka vaikuttaa olevan hengissä ja hyvissä voimissa, mutta amppelimansikka ja lumihiutale ovat siinä rajoilla. Tulisipa se kevät jo nopeammin! En malttaisi odotella tuloksia istutuksistani, jotka taitavat kuitenkin olla ihan hyvässä turvassa paksun lumikerroksen alla. Ne eivät ehtineet olla viiltävän viiman armoilla pitkää aikaa, ennenkuin ne lumet silloin laskeutuivat alas. Joten peukut pystyssä! :)