Aurinkoa ja valoa


Tällä viikolla olen huomannut valon. Vuodenvaihteen jälkeen olen oikein ihmetellyt, että missä se aurinko on ja on tullut laskeskeltua päiviä (viikkoja) viimenäkemästä. Mutta nyt aurinko on näyttäytynyt ja aamuisin olen ollut havaitsevinani, että valo on jo selvästi lisääntynyt. Ajatukset siirtyvät siis koko ajan enemmän ja enemmän puutarhaan, vaikka siellä oikeasti on se metri lunta päällä.

Tämän vuoden pihakalenteri tuli postista ja se lisää entisestään suunnitteluintoa. Nopeasti sivuja selatessani silmiin pisti vinkki huonekasvien lähestyvästä mullanvaihdosta. Kyllä nyt oikeasti ollaan jo päästy taas niin pitkälle, että sekin asia on melkein ajankohtainen asia. Tänä vuonna taidan kuitenkin pitkittää mullanvaihtoa maaliskuulle asti, ensisijalla on nimittäin koko kodin uudistus :)

Advertisement

Kasvun ihmeitä

Talvi jatkuu edelleen, mutta valo on ehkä sen verran lisääntynyt, että huonekasveissa on tapahtunut pieniä muutoksia ja piristymisiä. Kiinanruusu on kukkimisensa jälkeen kasvattanut uusia lehtiä ja näyttää ihan pirteältä. Palmuvehka on innostunut kasvattamaan uutta vartta, mullasta puskee jo reilu kymmensenttinen alku. Bambu kasvattaa myös uutta vartta mullasta ja vanhan varren puolivälistä. Jo parivuotinen tulilatva puskee uusia lehtiä vanhojen viereen ja eräs minulle nimeltä tuntematon viherkasvi on myös löytänyt itsestään kasvuvaihteen.

Tämä viimeksimainittu kasvi on aiheuttanut minulle pientä päänvaivaa juuri tuntemattomuutensa vuoksi. Hankin sen viime syksynä tarjouksesta, mutta en saa millään päähäni sen nimeä. Pienen googletussession jälkeen on herännyt pieni arvelu, että se voisi ehkä olla jonkinmoinen huoneananas, mutta vähän kyllä epäilyttää. Eihän asialla olisi muuten mitään väliä, mutta olisihan sitä hyvä tietää parhaat kasvuolosuhteet ja hoito-ohjeet. Noh, ainakin se on hyvin selvinnyt tämän talven läpi, ehkä vedän tämän läpi mutulla ja katsotaan ryhtyykö mysteerikasvi ikinä kukkimaan :D

Kevät! :)


No ei ehkä ihan vielä, mutta uutta vuotta ehti kulua vain kaksi päivää, kun jo postista putosi kevään merkkejä: siemenluettelo. Lisäksi olin juuri tänään saanut vihiä uudesta siemenkaupasta, joten iloa on nyt tuplasti. Joitakin siemeniä muistan jemmanneeni johonkin hyvään talteen viime vuodelta, mutta muuton ja remontin yhteydessä ne ovat todella hyvässä tallessa. No onhan tässä vielä aikaa. Ensiksi aion kuitenkin kartoittaa kaikki paikat, joihin voin laittaa taimia kasvamaan. Tällä tavoin voisin pystyä ehkäisemään siemenbudjetin ylirönsyilyä, kun on valmiiksi rajattu alue, jossa pitää pysytellä ;)