Yrttikasvatusta

Yrttikasvatusta by niini

Sain itselleni kaksi Sagaformin yrttikasvatusruukkua, jotka pääsivät heti käyttöön. Molemmissa ruukuissa on kahdelle yrtille paikka. Täytin ne basilikalla, persiljalla, korianterilla ja sitruunamelissalla. Viimeksi mainittu on tykännyt olostaan paljon ja rönsyilee ruukussaan oikein muhkeana :) En tiedä, onko sillä mitään merkitystä, mitkä yrtit laitan pareiksi. Eipä kai ne toisiinsa kovin voi vaikuttaa altakasteluveden kautta. Laitoin ruukut keittiön ikkunalaudalle, josta olenkin jo persiljaa ja korianteria napsinut suoraan leivän päälle.

Uskaltauduin nyt vihdoin leikkaamaan kiinanruusun. Typistin sitä neljästä oksasta, jotka laitoin veteen kokeillakseni juurtuisivatko ne. Valitsin leikattavat oksat kahdella perusteella: miten ne olivat sijoittuneet (mahdollisimman eri puolilta) ja näkyikö oksassa jossakin sopivassa kohdassa uutta lehdenalkua. Leikkaamisen jälkeen ruusu on näyttänyt hieman piristyneeltä, joten sain varmistuksen vielä sillekin, että se on liian pienessä ruukussa. Noh, kävi tänään hakemassa jo vähän multaa, varmaan viikon sisään ruusuni saa helpotuksen :D

Remonttimme on nyt paria pientä yksityiskohtaa vaille valmis ja tavarat ovat jo melkein löytäneet takaisin paikoilleen. Nyt ryhdyn vaihtamaan viherkasveille multia ja ruukkuja ja sijoitan ne uusiin paikkoihinsa. Aivan ensimmäiseksi aion viedä ne kaikki kyllä suihkuun! Remonttipölyä on kertynyt jokaisen lehdille, siitä saavat hyvän virkistyksen ja helpon puhdistuksen. Sulavat lumetkin ovat paljastaneet unohduksia viime syksyltä, kun terassia hieman siivosin sirkkelin tieltä. Löysin (todennäköisesti) krookuksen sipuleita, jotka eivät ilmeisesti ole mahtuneet kukkapenkkiin niitä syksyllä istutellessani. Nyt ne pääsevät sitten ruukkuun kokeilemaan, josko vielä olisi voimaa nousta ilostuttamaan silmää :)

Lopuksi vielä ilouutinen: pasuunakukan pistokkaat ovat ryhtyneet juurtumaan! Ensi viikolla voisi tökätä ne multaan ja sitten onkin lopullisen luovutuksen aika. Ihanaa kesäaikaa kaikille!

Advertisement

Luettua

Huomasin Iltalehdessä uutisen liittyen torjunta-aineisiin ( http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011031813393845_uu.shtml ). Olen kyllä itse aivan samaa mieltä ja yhtä huolissani kuluttajille myytävistä tuotteista. Itse en ole ajatellut käyttäväni kaupasta ostettavia kasvinsuojelu- tai torjunta-aineita, vaan olen päättänyt yrittää luomuilla mahdollisimman pitkälle. Voihan se olla hieman työläämpi tapa ainakin alkuun, mutta ei noista aineista ikinä tiedä. Ja kyllähän maaperäkin tykkää pidemmän päälle hyvää, kun se saa luonnollisista lähteistä ravinteita.

Evakko

narsissi by niini

Remontti jatkuu vielä hetken aikaa. Keittiökalusteita kun kävimme hakemassa, niin mukaan tarttui ihan huomaamatta narsissiruukku. Vähän jotain kukkaista iloa evakon keskelle :) Nyt se ilahduttaa aina kun kuljen sen ohi. Aurinko on hellinyt maisemaa, mutta en ole siitä vielä oikein ehtinyt nauttia, kun on vielä niin paljon hommia sisällä. Noh, kyllä tämä tästä.

Uskaltauduin leikkaamaan pasuunakukan varsia haarautumisen toivossa. Sain siitä kolme pistokasta, jotka lahjoitin eteenpäin. Kahden pistokkaan juurtumista pääsen vielä seuraamaan, yksi on kuulopuheiden varassa :D Minulla olisi myös mahdollisuus latvoa pelargonioita ja saada latvapistokkaat itselleni. Se taitaa mennä ensi viikon hommiksi. Vielä en ole uskaltanut leikata kiinanruusua, vaikka se sitä ehkä eniten tarvitsisi hassun kasvusuuntansa takia.

Ja kaikkea kivaa uutta materiaalia esim. yrttikasvatukseen on markkinoilla, ei millään malttaisi odottaa!