JeeJeeJee!!!

Krookukset by niini

Mahtava fiilis, kun tulee pitkän päivän jälkeen kotiin auringonpaisteeseen ja tämä on ensimmäinen asia, mikä pistää silmään takapihalta :)

Advertisement

Kärsivällisyys on hyve vaimitensenytmeni

Krookuksia by niini

En kuulu kovin kärsivällisiin ihmisiin. Siitä seurauksena kökin viikko sitten puolimetrisen hangen keskellä takapihalla kaivamassa lunta pois sinkkisellä aluslautasella, kun en löytänyt pikkukuokkaani. En vain malttanut antaa auringon ja niiden muutamien lämpöasteiden tehdä rauhassa tehtäväänsä. Mutta mutta! Mitä löysinkään: krookuksien (vai kevätsahramien, en ikinä tiedä) ja narsissien alkuja! Jee :) Samassa tilanteessa ollaan, kuin siis viime keväänä ja samankorkuisten hankien keskellä. Silloin kaivelin myös varovasti pihapolun reunoja esiin, jotta näkisin, miten edellisen syksyn istutukset olivat onnistuneet. Joten voinen siis olettaa, että jos mitään dramaattista ei ole tapahtunut, niin lumen alla tulppaanitkin nostavat jo päätään. Toivotaan parasta.

Ensi viikonloppuna on Oma Piha -messut Helsingin Messukeskuksessa, sieltä sitten juttua lisää! :)

Huonekasvien herättelyä

Istutuksia by niini

Tänään laitoin tohinaksi ja iskin sormet multaan. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin en suoranaisesti multaan. Löysin IKEAsta kookospähkinäpohjaista kasvualustaa, joka on tiivistetty kuiviksi paaleiksi ja vettä lisäämällä siitä saa oivaa ruukuntäytettä. Päätin, että tänä vuonna en vaihda multia niille huonekasveille, joille vaihdoin viime vuonna, ainoastaan lisään päälle hieman uutta. Mutta kotiin on kerääntynyt muutamia kokonaisen istutuksen tarpeessa olevia kasveja, joita ryhdyin ruukuttamaan. Lisäksi laitoin parit kaupasta ostetut yrtit multiin, katsotaan miten kestävät huoneoloja.

Plantagenista ostetut pistokkaat ruukutin, lukuunottamatta pelargonioita, jotka jostain syystä kuolla kupsahtivat :o Ja minä luulin, että ne olisivat olleet ne helpoimmat tapaukset! Yritin käydä hakemassa uudet tilalle, mutta juuri ne minun lajikkeeni olivat loppuneet, enkä halunnut muita tilalle. Katsotaan, jos niitä löytyisi vielä myöhemmin, innostuin jo ajatuksena niistä niin paljon :)

Verenpisaroiden taimet ovat kasvaneet hurjasti ja laitoinkin ne jo reilunkokoiseen ruukkuun, samoin petunian. Lihansyöjäkasveista ei edelleenkään ole merkkiä, tuleekohan niistä mitään :/

Iloinen yllätys on pasuunakukka, jonka tarina on kyllä ollut tähän mennessä hyvin monivaiheinen! Olin viime kesänä jo aivan varma, että se ei selviä, mutta näin se vain taas kasvattaa kovasti lehtiä ja vartta. Nyt en aio leikata sitä, lukuunottamatta paria kuollutta oksaa, vaan annan sen tehdä mitä tykkää. Sinnikäs kaveri se on :)

Naistenpäivää!

Naistenpäivä by niini

Tänään on varmasti ollut kukkakaupoissa vilkasta ja ilokseni huomasin, että sain osani :) Ruusukimppu tuli miehen tuomana kotiin ihanan suklaaleivonnaisen kera, omnomnom :P

Kevätarvontani ja -arvoitukseni ei kuitenkaan ihan ottanut tulta allensa, mutta ei se mitään. Voisin kehitellä vastaavia tilaisuuksia myöhemminkin lisää, joten pysykäähän kuulolla :) Oikea vastaus kuva-arvoitukseen on oikeasti hyvin yksinkertainen, ja kuten hieman vihjasinkin, niin kuivan huumorin mieleen kirvoittama :D Vastaus on: ”aurinko paistaa risukasaan”. Kiitos ainoan arvauksen tehneelle, mutta lupasin palkinnon oikealle arvaukselle. Vaikka melkein jo muutin mieleni, mutta periaatteesta pysyn tiukkana! :) Onnea uusiin arvontoihin!

KEVÄT

Risukasa by niini

Kuva-arvoitus: mitä tässä tapahtuu?

Itse asiassa, näin juuri alkaneen kevään kunniaksi, voisin pitää pienen lahjontatuokion! Eli, kommentoi oma arvauksesi tämän jutun perään viimeistään ensi keskiviikkona ja minäpä arvon naistenpäivänä oikein vastanneiden kesken pienen yllärilahjan.

Vinkkinä arvaajille: kuva edustaa puujalkavitsejä – sieltä huonosta päästä :D