Nyt on blogissa ollut hieman hiljaisempaa. Sain maailmaan rakkaimman taimen ikinä ja olen keskittynyt hänen hoivaamiseen.
Puutarhaan on tulossa paljon muutoksia elokuun aikana silloin alkavan aitaremontin takia, joten en aio sitä ennen tehdä sen suurempaa hommaa, kuin nykyisten istutusten hoitamista ja ihailua. Kasvimaalla voidaan hyvin, perunatkin ovat jo nousussa :) Facebookin puolella olen dokumentoinut kukkaloistoa aina sitä mukaa, kun jotain uutta aukeaa, myös siellä kannattaa käydä vilkuilemassa. Osoitehan oli http://www.facebook.com/Taimimaailma
Ensimmäinen huonekalla on aloittanut kukinnan. Valkoinen kukka oli ilmestynyt lehtien joukkoon, joten nyt tarvitsee arvailla enää kahden muun värit. Eiköhän nekin kohta intoudu edes yhden kukan laittamaan alulle :)