Loppusuora häämöttää :)

Sammakko by niini

Aitaremontti on valmis ja nyt olen päässyt hommiin kasvien kanssa. Remppamiehet olivat nopeampia, kuin mitä hommaan oli varattu aikaa, joten olisin päässyt asiaan jo aiemminkin, mutta tulin kipeäksi, enkä voinut viikkoon tehdä mitään :(

Mutta nyt! Ensimmäiset kasvit ovat saaneet uuden kodin hienosta perennapenkistäni. Penkissä oli jo valmiina keijunkukkaa ja loistosalviaa, joista jälkimmäisestä vain muutin toisen taimen paikkaa. Nyt siirsin sinne kaikkien puutarhalehtien vinkkien ja oppien mukaisesti pituusjärjestyksessä pikkuprinsessojen taimet sekä tarhapiiskut. Lisäksi penkin kulmaa täydentää remontista hengissä selvinneet pionit! Jee! Eikä tarvinnut edes nostaa niitä ylös maasta, joten toivo elää ensi vuoden kukinnan onnistumiseksi :)

Penkin etumus on reunustettu vanhoilla kiuaskivillä ja Kekkilän Rantakivillä lampeen asti (joka muuten on saanut asukin, kts. kuva). Penkistä puuttuu vielä päivänliljat, jotka saavat paikkansa pian. Nukkapähkämö on siis siirtynyt pionien vierestä pois. Se sai oman paikkansa lammen ja aidan välistä, ja aion rajata sen melko tiukasti isoilla luonnonkivillä, koska sillä on taipumusta laota maahan ja levitä ympäristöön. Näin pystyn ainakin hallitsemaan sitä hieman helpommin. Perennapenkin paikalta kaivoin ison kasan tulppaanien sipuleita ylös (paitsi jemmasin sinne muutaman yllärin) ja pihapolun viereltä olen kaivellut krookuksien ja narsissien sipuleita. Narsisseja muuten löytyikin aika vähän… Odotettavissa siis ylläreitä keväällä :D

Seuraavaksi siirryn ”alapihalle”, johon perustan kevätpenkin, minne tulevat kaikki sipulikukkani. Lammen ympärillä kiertää jo reilusti pikkutalviota, josta saan taimia perennapenkin pohjalle maata peittämään ja rikkaruohoja tukahduttamaan. Ja maahumalaakin on löytynyt elossa :) Lisää raporttia myöhemmin, kuvien kera tietysti! Uusia ja vanhoja kuvia löytyy myös Facebookista, käyhän kurkkaamassa :)

http://www.facebook.com/Taimimaailma

Advertisement

Nyt se alkaa, huh!

The Fairy by niini

Nyt on myllerrys aloitettu. Aitaremontti alkaa huomenna ja sen tieltä piti raivata puutarhaan tilaa. Noh, eihän minulla ollut tarpeeksi sydäntä kaivaa kaikkea tarpeellista ylös joten esimerkiksi marjapensaat on nyt sidottu kallelleen poispäin aidasta. Kammoksuin suuresti pionin siirtoa ja tähän kohtaan sopiikin hyvin sanonta ”hätä keinot keksii” ;) Koska jouduin myös purkamaan kompostin aidan vierestä pois (hyvää multaa siellä oli!), niin siitä sain oivan suojakuoren pioneille, koska huomasin, että taimien varret nousevat maasta suunnilleen sen vaaditun puolen metrin päässä aidasta. Huom: suunnilleen. Aion huomenna mennä hymyilemään työmiehille nätisti, jotta he ovat myös samaa mieltä :D

Loppujen lopuksi en joutunut kaivamaan ylös kuin kasan päivänliljoja, kotkansiiven ja muutamia sormustinkukkia. Naapurin myllerryksestä pihaani eksyi pala vanhaa särkyneen sydämen juurakkoa, katsotaan, miten se selviää. Nyt vaan pidetään sormet ristissä, että kaikki menee hyvin! :)