Uusia tulokkaita ja vanhoja vihollisia

tulppaani by niini

Puutarha on saanut uusia asukkaita. Pari kukkivaa ja pari maatapeittävää, joilla yritän hillitä vihollisten läsnäoloa. Kukkivista uusia on myös pari uutta tulppaanilajiketta, joita sain syksyllä lahjaksi. Nyt äitienpäivänä sain toisen jalohortensian, jonka istutin sen ensimmäisen viereen (joka on siis jälleen selvinnyt talvesta). Puutarhan reunoille eksyi myös muutama syysleimun taimi, näyttävät kasvavan jo hyvin :) Sitten sain lahjaksi poimulehteä, jonka toivon valtaavan alaa ykkösviholliseltani, rönsyleinikiltä. Edes kovasti vähentyneet voikukat eivät harmita minua läheskään niin paljon kuin nämä joka paikkaan ehtivät ja liian peittävät rönsyt :( Ja sitten tänään kaivoin taloyhtiön pihasta ilmeisesti lumien mukana siirtynyttä pihakäenkaalia. Olen ymmärtänyt sen leviävän helposti ja sitä toivonkin. Lisäksi pidän sen väristä, se tuo mukavan kontrastin kaikelle vihreälle :)

Advertisement

Vihreää!

Tulppaani by niini

Olen keskittynyt niin tiukasti kevään puhkeamiseen seuraamalla yksittäisiä puiden lehtiä tai maasta nousevia kukkia, että melkein jäi näkemättä se suuri kuva! :D Yhtäkkiä vaan huomasin ja tajusin, että joka puolella on vihreää. Ruoho on kasvanut pientareilla jo niin, että se varmaan leikataan jo kohta ensimmäisen kerran. Ja lehdet ovat puhjenneet puihin niin, että ne toimivat jo näkösuojina. Lisäksi kaikki muu kasvillisuus siltä väliltä on – joko arvaat – vihreää! :D Maisemat näyttävät jo ihan erilaisilta, mutta hyviltä tietenkin.

Puutarhassakin tulppaanit kukkivat ahkerasti, pionissä näkyy jo nuppuja, tulikellukka avaa ihan kohta ekat kukat ja ruukkuistutuksissakin näkyy elämää: lukinlilja on lähtenyt kasvuun, daalia on noussut jo mullasta, tuoksupielus on itänyt hyvin ja jaloleinikit ovat nousemassa esiin (sormet ristissä…). Ainoastaan kaunopunahattu pysyttelee vielä piilossa. Ja koreatörmäkukat eivät ole edistyneet.

Kasvimaaltakin saa jo satoa: yrttipuoli tuottaa jo makuja ja raparperi on tietysti jo korjattavissa. Ainoastaan herneitä ja papuja olen ihmetellyt. Luulin niiden itävän aika nopeastikin, mutta vasta pari herneenvartta on noussut esiin ja papuja ei yhtään. Asia kummeksutti jonkin aikaa, kunnes eräänä päivänä näin harakan tonkivan niitä nokkaansa. Perhana! Täytyy lisätä siemeniä ja suojata ne verkolla. Retiisit ovat todella nopeita, ei mene kauaa ensimmäiseen satoon. Varmaan ehdin laittaa toisenkin satsin tulemaan :)

Rakkautta ilmassa

Särkynyt sydän by niini

Mä olen vähän ihastunut. Tunne vaikuttaa molemminpuoliselta, koska näitä ihastuttavia pieniä sydämiä on alkanut ilmestyä esiin. En itseasiassa oikein tiedä, milloin voi sanoa kukinnan alkaneen. Ja miksi ihmeessä kasvin nimi on ’särkynyt sydän’? Ehkä se tulee tuosta kukan muodosta, jossa aivan kuin näyttäisi sydämestä valuvan (verinen) pisara alas. Ei ainakaan siitä, miten se saa puutarhurin sydämen hymyilemään :) On se vaan niin kaunis.

Tuoretta vihreää

kotkansiipi by niini

No sieltähän ne siivet avautuvat! Kotkansiipisaniainen on selvinnyt ja näyttää hyvältä. Viime kesänä sain ison ja pienen taimen ja molemmat puskevat jo uutta alkua ilmoille. Varjonurkkaus alkaa siis saada lopullista muotoaan. Paitsi että jotain puuttuu! Minullahan oli kaksi kuunliljaa tuolla varjonurkkauksessa, mutta niitä ei kyllä näy vielä missään :o Onkohan liian aikaista niille vai mitä on tapahtunut. Vai olenko ihan höperö, enkä muista poistaneeni niitä? Toivottavasti en!

Tänään istuttelin hieman ruukkuistutuksia ja tarkkailin vanhoja. Uusi pasuunakukka pääsi ruukkuun ja sai osakseen hieman mietteliäitä katseita… Tästä se kasvatus taas alkaa. Se edellinen taimi oli jo saapuessaan tätä uutta kolme kertaa isompi, joten joopa joo.

Kaivelin kallojen ruukkuja etsiskellessäni uusia alkuja ja jotain sieltä löysinkin. Toivottavasti ne on tämänvuotisia, eikä kuivia vanhoja töpöjä. Daalia alkoi pilkistämään mullan alta, lukinliljassa ei ole mitään eloa, kuten ei jaloleinikeilläkään, eikä kaunopunahatuilla. Tuoksupielus on itänyt, mutta koreatörmäkukka ei. Optimismi ei meinaa riittää näiden odotteluun… Noh, jospa jatkan uuden aamukahviterassini suunnittelua, se piristää kivasti :) Vaikka en kahvia juokaan :D

Ystävät puutarhassa

sammakko by niini

Olin ryhtymässä altaan puhdistusoperaatioon, kun huomasin iloisen yllätyksen, sammakko! Yksi siis ainakin on löytänyt tiensä takaisin pitämään puutarhan tuholaisia kurissa. Kovin pikkuinen se oli, mutta täällä sillä on hyvä tila kasvaa :) Nappasin otuksen suojaan purkkiin, jotta voin sen palauttaa altaaseen operaation jälkeen ja ryhdyin hommiin. Olin jo melkein loppupisaroissa, kun huomasin pohjaliejussa liikettä ja bongasin sieltä vielä kaksi pikkusammakkoa räpiköimässä. Ei muuta kuin purkkiin vaan! Homma tuli hoidettua ja sammakot palautettua, mutta olihan se vesi niille hieman liian suojatonta, kun oli niin kirkasta. Yritin rakentaa muutamista kivistä vähän lepo- ja suojapaikkaa, toivottavasti kelpaa. Voi olla, että sammakot kylläkin huomasivat tilaisuuden koittaneen ja ottivat hatkat… Toivottavasti palaavat vielä.

Olin puutarhamessuilta ostanut lumpeen taimen, jonka myös istutin kangasruukussa pohjaan, katsotaan miten sen käy. Se taisi joutua odottamaan hieman liian pitkään :/

Toukokuu

Toukokuu by niini

Kaikenmoista on ehtinyt tapahtua. Päivettymisen merkkejä on kasvoilla nähtävissä, koska on tullut oltua pihalla aika kellon ympäri :D Hyvät ilmat vetävät kuopsuttelemaan ja tutkailemaan ja suunnittelemaan sekä tietenkin ihailemaan!

Viime vuonna kaupasta ostetut ja sittemmin maahan istutetut esikot ovat kukkineet runsain valkoisin kukin. Varsinainen taimiesikko, jonka olen saanut lahjoituksena, vasta kasvattaa lehtituppoaan vimmatusti. Helmilijojen ihana syvä sininen väri piristää kivasti pulpahdellessaan sieltä täältä esiin. Pikkutalviot ovat täynnä nuppuja, muutama on jo auennutkin. Ja pikkutalvio on muutenkin ahkeroinut talven aikana kovasti: sitä pulpahtelee myös sieltä täältä esiin, eli maanpeittosuunnitelmani on hyvässä nosteessa :)

Ukkolaukat vaativat syksyllä noston ja jaon, sen verran pienet nuput ovat tulossa esiin ja näkyy selvästi, että samasta sipulista nousee kaksi vartta ylös. Ei vanha tuommoista jaksa… Ihana yllätykseni eli särkynyt sydän puskee maasta hirmuista vauhtia ja näyttää valmistautuvan jo kukintaan, kukka-aiheita on jo näkyvillä :)

Olen saanut aseteltua puutarhaan myös vähän elottomia katseenvangitsijoita. Kuvassa näkyy niistä yksi, lahjaksi saatu ankka, joka sievistelee lammen ”rannalla”. Kisumisu on vielä remontin alla :D

Idea näkösuojaksi

amppelit by niini

Virittelin tuossa eräänä päivänä hieman jonkinmoista näkösuojaa rottinkiamppeleista ja köynnöstävistä taimista. Valitsin yhteensä kuusi kappaletta kasveja, kolme hopeavitjaa ja kolme lankaköynnöstä. Uskoisin näiden valuvan aika kivannäköiseksi kasviseinäksi :) Taimimaailma seuraa silmä kovana seinän kehitystä ja raportoi haukkana kehitysvaiheista!

Istutuksia

pelargonia by niini

Nyt olen uskaltanut jo laittaa uloskin kasvamaan taimia. Olen saanut kaikki kasvilavat siirrettyä ja yhteen niistä istuttelin erilaisia yrttejä: kanelibasilikaa, sitruunamelissaa, suolaviiniheinää, persiljaa, oreganoa ja ruohosipulia. Kaikki nämä ovat valmiita taimia, nyt en laittanut siemenestä. Vaikka vielä on lavassa niillekin tilaa… :D Ruohosipuli on monta vuotta vanha taimi, jonka irrottelin raparperiköntsästä irti, kun nostin sen kohopenkkiin. Oregano oli yllätyksekseni hengissä talven jäljiltä, joten siirsin sen vain tuoreeseen lavaan. Vielä haluaisin ainakin tilliä, salaattia ja pinaattia, ne tulevat sitten siemenestä.

Sitten perustin ruukkupuutarhaa: ostin aiemmin neljä isoa savi/terrakottaruukkua, joihin nyt istutin puutarhamessujen ostoksia. Yhteen ruukkuun tuli keskelle valkoinen lukinlilja (hymenocallis festalis) ja ympärille mustaa koreatörmäkukkaa (scabiosa atropurpurea ’black knight’). Minulle selvisi vasta istutuksen jälkeen, että lukinlilja on oikeastaan huonekasvi ja sen voi siis talvehdittaa sisällä. Katsotaan lähteekö se nyt ollenkaan kasvuun tuolla ulkona. Seuraavaan ruukkuun laitoin yhden daalian mukulan (dahlia ’mystery day’) ja ympärille samaa koreatörmäkukkaa. Kolmanteen ruukkuun tuli kymmenen jaloleinikin mukulaa (Ranunculus ’asiaticus mix’). Kolmas kerta toivottavasti toden sanoo näiden kanssa… Ja neljänteen ruukkuun laitoin kaksi kaunopunahatun (echinacea purpurea) mukulaa ja ympärille valkoista tuoksupielusta. Toivottavasti kaikki lähtevät kasvuun! Kukkatarhaan mahdutin vielä muutamat syysleimun mukulat ja uuden pasuunakukan taimi on myös saapunut. Kyllähän tässä alkaa hommaa olla! Perunat pitäisi myös laittaa pian maahan :D

P.S. Kuvassa oleva pelargonia odottaa punaisen kaverinsa kanssa vielä istutusta :)