Tulipahan muutos säätilaan! Yli kymmenen asteen pudotus lämpötilassa ei tunnu yhtään hyvältä. Ja juuri kun olin nostanut paprikat ja kurkut sekä kesäkurpitsat ulos. Sisällehän ne piti takaisin nostaa. Daaliatkin olivat jo lähteneet nousuun, toivottavasti eivät tykkää kovin pahaa.
Edistymistäkin on jo tapahtunut ja tuli mieleen, että eihän tässä vielä edes mikään hätä ole. Nythän on vasta toukokuun loppu, vielä on kesää jäljellä ja aikaa kasvattaa vaikka mitä! Ihmistaimen istuttamat pavut on lähteneet nousuun, kohta täytyy kehitellä joku tukisysteemi niille. Kuinkakohan korkeiksi ne kasvavat? Ja ne hieman pehmenneet perunatkin kasvattavat uutta elämää!
Viime viikonloppuna tuli heiluttua helteessä lapionvarressa taloyhtiön talkoissa, jossa rakensin ja istutin yhden kukkapenkin vanhoista yhtiön kasveista. Ja nyt olen taistellut kylmyyttä vastaan jälleen lapionvarressa, kun päätin uudistaa sammakkolammen ilmeen. Nostin lammen ylös ja kaivoin sille uuden kuopan vähän eri asentoon. Sitten reunustin sen mukulakivillä ja maisemoin liuskekivillä. Ja sammakoille on tietysti omat kiviportaat.
Koska lammen asento ja sijainti hieman muuttuivat, jouduin nostelemaan muutamia kasveja uuteen paikkaan. Sen ensimmäisen keijunkukan nostin altaan toiselle puolelle, palan levinnyttä laventelia toisten joukkoon ja toisen, hieman kärsineen keijunkukan sen ensimmäisen lähelle. Uusia taimia istuttelin myös: kaksi sinikatajaa, lahjanipun lapinvuokkoa (tai vastaavaa) ja lahjana saadun jouluruusun sekä ostetun heinän (lajikkeesta ei tietoa). Neljästä kuunliljan taimesta siirsin hieman kolmea paremmille paikoille.
Yllätyksenä koko projektissa oli se, että oletin altaan alla olevan suurehkon muurahaispesän, mutta eipä ollutkaan.