Tänään oli sopiva hetki harrastaa taas hieman syysaskarteluja. Päätin Ihmistaimen iloksi kaivertaa kurpitsalyhdyn pihalle. Sää on taas hyvin vetinen, joten ei taida tulla pitkäikäistä lyhtyä, mutta minkäs teet. Käytiin kaupassa, ja tästä se lähti:
1.
Pikkuinen kurpitsa odottelee kohtaloaan vielä hymyillen. Itse tykkään käyttää kolmea erilaista veistä ja jäätelökauhaa. Yksi veitsi kyllä puuttuu kuvasta, huomaan ma. Isolla veitsellä irtoaa lakki helpoiten, fileerausveitsellä saa hyvin tehtyä kaarevia reikiä ja sitten kolmas veitsi on lyhyt vihannesveitsi kolojen viimeistelyyn. Jäätelökauhalla saa hyvin poistettua kurpitsan sisällön.
2.
Tästä se lähtee, lakki on irti ja sisältö esillä.
3.
Nyt olen kaivertanut kaikki siemenet ja muut hötöt ulos. Kaiverran yleensä myös kuoriosaa ohuemmaksi, noin 2cm leveäksi. Vertaa edelliseen kuvaan, jossa reunat ovat reilusti paksummat. Tässä vaiheessa on hyvä saada kaikki irtomateriaali pihalle, jotta lyhdyn sisälle ei jää mitään lepattavaa höttöä liekin tielle. Tässä kohdassa tasoitan myös pohjan kynttilää varten.
4.
Sitten alkaa naaman kaiverrus. Sen voi ensin joko piirtää kynällä tai veitsen kärjellä. Hankalinta omasta mielestä on saada silmät suunnilleen samanmuotoisksi tai jokseenkin samoihin kohtiin. Tällä kertaa se onnistui melko hyvin :) Ensin kun reiät on tehty, niin seuraavaksi kaiverran sillä lyhyellä veitsellä aukot siisteiksi ja suurennan niitä viistosti sisäänpäin. Ja näihin naamoihin löytyy vaikka minkälaisia malleja internetin ihmeellisestä maailmasta, jos vaikka kaipaa vaihtelua.
5.
Tässä se nyt on kaiverrettuna.
6.
Ja vielä lakin kanssa. Joskus olen tehnyt lakkiin vielä hiukset kaivertamalla lakin tai lyhdyn reunan sahalaitaiseksi. Se onnistuu parhaiten, jos kurpitsa on melko isokokoinen.
7.
Ja kauhukaverin kanssa pihalla. Hyvää pyhäinmiestenpäivän aattoa kaikille!