Seuraavaksi kirjaesittelyssä on opaskirja tuoksuvan puutarhan tai parvekkeen rakentamiseen. Minulle puutarhaan aika olennaisena osana kuuluu tuoksut ja niistä nauttiminen. Aivan kuten luonnossakin metsän tuoksu on olennaista, niin puutarhankin täytyy minun mielestä antaa silmien lisäksi nenällekin jotakin.
Kirja alkaa katsauksesta yleisesti tuoksuihin ja niiden käyttöön puutarhassa muun muassa lajivalintojen ja sijoittelun kautta. Vinkeissä on sopivasti lueteltu esimerkkikasveja ja mahtava yksityiskohta on tuoksuryhmien esittely, eli esimerkiksi vaniljan-, hunajan-, sitruunan- tai hedelmäntuoksuiset kasvit. Kirjassa on myös esimerkkeinä ”asetelmia” vaikka istumapaikkojen ympärille tai parvekkeelle.
Kasviesittelyt on mukavasti jaoteltu erikseen puihin, pensaisiin, perennoihin, yrtteihin, sipulikukkiin, kesäkukkiin, köynnöksiin ja havukasveihin. Erikoisuutena on tuoksuva nurmikko -osio, jossa lyhyesti kerrotaan eri nurmilajikkeista ja yhdestä tuoksuvasta vaihtoehdosta.