Aloitin jokin aika sitten kivipuutarhan rakentamisen. Tarkoituksena on muodostaa alue, jossa on matalia kukkivia kasveja, heiniä sekä puita. Valitsin paikaksi tulevan kasvihuoneen ja raja-aidan läheisyydestä alueen, jossa on jo pari isoa kiveä (sammaloituneina ja heinittyneinä) sekä nuoria koivuja.
Paikalla kasvaa myös kieloja ja puolukoita. Halusin pitää ne kivikon seassa, mutta ne myös aiheuttavat tässä rakennusvaiheessa ongelman: en haluaisi repiä niitä nyt ylös, koska haluan nähdä, että kaikki asettuvat kivasti paikoilleen kivien lomaan. Mutta, koska paikka on kovasti heinittynyt, se hyötyisi aluskatteesta, joka ehkäisisi heinien ylösnousun kivien välistä.
Koska olen laiska puutarhuri, päätin lähestyä asiaa meditatiivisella näkökulmalla: eikös kivi- ja hiekkapuutarhoissa aina harrasteta suuria ajattelutuokioita kivien uudelleenasettelun tai hiekan haravoinnin ohella? Joten tämä voi olla zen-puutarhani! Aina, kun tarvitsee hieman rauhoittua tai päästellä höyryjä, tulen vain nyppimään lukuisia heinänkorsia kivien väleistä ja voilá!, hermo lepää.
Raastoin suurimman osan rikkaruohoista ja heinistä pois, mutta jätin tuon kivan paksumman heinän tuossa vasemmalla kasvamaan. Ei ole mitään hajua, mikä se on, mutta se näyttää kivalta. Istutin jo kaksi matalaa kukkaa sinne ja tänne (en muista nimiä) ja myöhemmin lisään vielä matalaa kurjenmiekkaa.
Siistin aluetta ylimääräisistä heinistä ja nyt vaan sitten pitäisi roudata niitä kiviä… Parit kukat taidan vielä istuttaa ja sitten kippaan vaan kärryillä mukuloita ympärille.
Kamalaa, kun kaikki näyttää niin keskeneräiseltä koko ajan! Tulisi jo ensi kesä, niin näyttäisi ihan erilaiselta.
taimimaailma 