Kanttausrautaa kokeilemassa

Puutarhaan on taas tullut uusi työkalu. Olen mietiskellyt tässä kukkapenkkihuumassani, että mikä olisi paras tapa pitää niiden reunat siisteinä. Jokin aika sitten kävin ostamassa trimmerin, johon olen ollut kyllä tyytyväinen. Mutta nyt, kun olen vähitellen päässyt suunnittelemaan pihan polkuja ja toisenlaisia reunuksia, piti keksiä jotain muuta trimmauksen lisäksi. 

Olen jossakin määrin englantilaisen puutarhan ystävä. Cottage garden on ihana ja huoleton ja se sopii tunnelmaltaan tähän nykyiseen pihaan, jossa keskellä seisoo vanha talo. Englantilaisia puutarhoja katsellessa minulla on aina pistänyt silmään yksi asia: nurmikon ja kukkapenkkien välinen siistireunainen multakaistale. Kukkapenkit ovat yleensä multapintaisia, katetta ei useinkaan ole, mutta nurmikko pysyy omalla puolellaan. Tämähän onnistuu siis kanttausraudan avulla. Päätin siis hankkia sellaisen ja kokeilla, mitä saisin aikaiseksi. 

Otin kokeilun kohteeksi tulevat vihannespenkit, joiden viereen on myöhemmässä vaiheessa tarkoitus tehdä polku. Tähän mennessä olen trimmannut lavan reunan, mutta nyt ajattelin siistiä sen kanttaamalla. Kanttausraudan hain Biltemasta, oli halvin. Kanttauksen voi tehdä vapaalla kädellä tai pingottamalla narun tolppien väliin. Itse (yllätys yllätys) päädyin tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon. Raudan avulla pysyi kyllä tosi hyvin linjassa, eikä raja lähtenyt kiemurtelemaan.

Kanttausrauta painetaan maahan ja käännetään kuin lapiota. Lopulta nurmen pintakerros kuoritaan pois esimerkiksi talikon tai pienen haran avulla. Homma oli helppoa ja vaivatonta.

Vaikka rauta ei olekaan ihan yhtä terävä, kuin esimerkiksi pistolapio, se upposi maahan helposti ja teki siistin jäljen. 

Kun pintamaata käänsi tarpeeksi korkealle raudan avulla, sen sai napsittua melkein kokonaan pelkillä sormillakin pois. Homma oli melko hypnoottista, katselin jo ympärilleni, että mihin voisi jatkaa samantien rajanvetoa. 

Lopulta, kun pintamaa oli kuorittu pois, harasin mullan pinnan siistiksi. Ja tässä kohdassa tulee nyt se, miksi asia on aina pistänyt minulle oikein silmiin. Niissä puutarhoissa, joissa olen nähnyt näitä kantattuja reunoja kukkapenkkien ympärillä, se välimatka kukkien ja nurmen reunan välillä on todella pitkä. Ja se häiritsee minua. Pelkkää multamaata parikymmentäkin senttiä reunuksessa on minusta tuhlausta ja keskeneräisen näköistä. Ironista sinällään, kun reunus on juuri viimeistelty kanttauksen avulla…

Joten tietysti minun piti tehdä asialle jotain. 

Peittelin mullan pinnan ja lisäsin sepeliä päälle. Tuosta päältä voi nyt mennä ruohonleikkurin renkaalla ja trimmeri ei pöllytä multaa ilmaan, joten nurmen saa pidettyä siistinä. 

Kanttaus olisi hyvä tehdä kerran-kaksi kesässä, jotta reunus varmasti pysyy siistinä ja rikkaruohot sekä mahdollinen nurmi ojennuksessa. Toivon, että tuo sepeli poistaisi ainakin tuon toisen kerran pois. Nyt siis vaan odotellaan ja katsellaan, miten tilanne kehittyy. Ja kanttaillaan vähän lisää!

Advertisement

Puutarhan köynnökset

Olen ryhtynyt ihan tietoisesti lisäämään köynnöskasvien määrää puutarhassa perennojen ohella. Monivuotiset köynnökset tuovat maisemointiin paljon mahdollisuuksia ja yksivuotiset vaihtelua. 

 

Yksivuotisista olen tähän mennessä suosinut enemmän ruusupapuja, koska ne on niin helppoja ja nopeita. Krassiakin olen laittanut ja mustasilmäsusannaa, mutta niitä en oikein ikinä saa rehevöitymään tarpeeksi. Taitaa olla arkuutta latvomisen kanssa, tiedän. 

Keijunmekko on myös yksi suosikki, mutta siemenestä en edes lähde yrittämään ja ostettuna hinta aina välillä hirvittää. 

Uutta kaaripenkkiä lähdin maisemoimaan kahdella eri köynnöksellä, tai samaa lajiahan ne ovat, lajikkeet vain eri. Valkoinen ’Baby star’ ja lila ’Jackmanii’. 

Kaaripenkin taustalle nostin tuen, jotta köynnökset muodostavat lopulta perennoille taustaseinän. Vaihtoehtona olisi ollut käyttää köynnöksiä maanpeittoon. Klematiksetkin muodostavat aika tiheän kasvuston lopulta, ei varmaan olisi kovin moni rikkaruoho tullut sieltä läpi. Klematisten sijaan meinasin maanpeitoksi laittaa myös murattia, jota käytin edellisessä puutarhassa. 

Puutarhaporttiin olin ensin miettinyt jotain runsaasti ja näyttävästi kukkivaa köynnöstä, mutta päädyinkin lopulta köynnöshortensiaan. Minua viehättää sen puutuva runko, joka on osa kyseisen köynnöksen habitusta. Ja onhan siinäkin kaunis kukinto (kunhan sinne asti päästään). Lisänä portissa on köynnösruusu Flammentanz, joka osaltaan tuo kukinnan iloa portille. Kunhan selviää vain talvet. 

Yksi pitkäaikaisista haaveista on ollut maljaköynnös. Siinä on ollut vähän sama juttu kuin tuon keijunmekon kanssa, hinta on tuntunut välillä aika kovalta. Mutta nyt satuin löytämään sen tarjouksesta!

Ja niin kasvihuoneeseen muutti uusi tulokas, jonka toivottavasti saan talvehditettua myös sisällä. Tämähän nyt ei varsinaisesti ole puutarhan köynnös, mutta sehän viihtyy kesäisin hyvin ulkona, niin lasken sen mukaan. 

Yksi asia minua on pitkään viehättänyt rehevissä puutarhoissa. Ensimmäisen kerran ihastuin ideaan monta vuotta sitten Saksassa kävellessäni hautausmaan läpi. Pihoilla ja puistoissa on otettu puut hyötykäyttöön köynnöstukina. Puutarha rehevöityy kummasti kun köynnökset kiipeilevät runkoja pitkin. Joten matkija-apina otti ideasta kiinni ja istutin täällä muutamien puiden juurelle köynnöksiä.

Yhden koivun juurella on villiviini, yhden haarautuneen tammen kahdella puolella on villiviini ja valkoinen klematis ja vielä yhden koivun juurella on japaninkelasköynnös. 

Tämä kelasköynnös on siirtotaimi ja vähän jo säikähdin, että näinkö se selviää talvesta, kun juuret oli hakattu aika lyhyiksi pieneen paakkuun. Pitkään se keväällä olikin hiljaa ja mietin jo, että lähteeköhän noista puutuneista varsista mitään liikkeelle, mutta niin vaan se alkoi työntää silmua ja juurivesoja. Nyt vauhti on jo niin hurja, että en meinaa pysyä mukana ohjailussa. 

Kelasköynnös on toiselta nimeltään ”puuntappaja”, joka juontaa siis siitä, että se voi kuristaa ja tukahduttaa nuoren puun kuoliaaksi. Yritin valita tälle yksilölle mahdollisimman vankan yksilön varreksi, toivottavasti onnistuin. 

Tässä tämänhetkiset köynnökset, suunnitelmia on vielä lisää. Ja varsinkin tuon maanpeittoasian suhteen. Kiinnostaa kokeilla, kuinka esimerkiksi klematikset tai vaikka köynnöskuusamat muuttaisivat kukkapenkkien ilmettä kiemurrellessaan maassa. Tuoksupuutarhaa alhaalta asti. Tai vaikka kuinka vanhan syreenin ilme muuttuisi, kun lehvästöä lisäisi köynnöksellä. Tai minkä tahansa muun pensasaidan. 

Kylläpä taas ajatus juoksee!

Heinää heinäkuussa

Satuin ”ihan vahingossa” käymään paikallisen rautakaupan puutarhaosastolla ”ohikulkiessani”. Krhm. 

Olen pidemmän aikaa suunnitellut puutarhaan kuivaa aluetta, jossa olisi siis kivikkoa ja kivikkokasveja. Kasvit voisivat olla erilaisia mehitähtiä ja heiniä, aina paikoitellen voisi löytyä joku kukkiva kasvi vähän syvemmän mullan kohdalla. Kivikkoalueen perustaminen ei vain vielä ole ollut asialistan kärkipäässä, paitsi nyt, kun sille on muodostunut täydellinen alue. 

Kun kasvihuone pystytettiin pihalle, se sijoittui paikkaan, jossa olisi ollut hankala kasvattaa mitään muuta ilman suuria maanmuokkaustoimenpiteitä. Alue oli valmiiksi kuivaa ja heinittynyttä hiekkapohjaa. Tätä aluetta jäi edelleen kasvihuoneen viereen näkyviin, ja parasta on, että se rajoittuu toiselta puoleltaan kallioon. Täydellinen paikka siis kivikkopuutarhalle!

Kasvihuoneen terassijalustaa täytyy hieman naamioida, jotta tylsät harkot ynnä muut tukipalikat hieman poistuisivat näkyvistä. Aloitin jo yhdestä nurkasta, jossa kasvihuone kohtaa kaaripenkin:

Hajotin kaksi ruukullista mehitähtiä terassijalustan ja kaaripenkin muodostamaan kolmioon ja tästä kohdasta kolmion kärki osoittaa suoraan tulevalle kivikkoalueelle. Maisemoinnista tulee siis jatkumo. 

Ja jos nyt pääsisin asiaan (anteeksi löpertely). Eli, eksyessäni siellä rautakaupan puutarhapuolella, satuin huomaamaan, että koristeheinät oli alennuksessa. Kävin lajit läpi, mutta ne olivat vähän liian peruskauraa, eikä mikään oikein innostanut. Paitsi sitten näin yhden mielenkiintoisen uutuuden: kiharainen isohko heinätupsu pilkotti pöydän päässä. Ei mitään hajua lajikkeesta, eikä lappuja missään (rautakaupat, hmph), joten Google esiin. Olin ihastunut kierreröyhyvihvilään (mahtava nimi!). No, nappasin sen mukaan ja ajattelin, että nyt alkaa kivikon kasvatus. 

Vielä en ottanut muita heiniä, ajattelin tehdä ensin vähän tarkempaa kartoitusta lajikkeista, jotka sopivat varmasti omaan suunnitelmaan. Olisi ehkä kannattanut tehdä tämän vihvilän kohdalla sama homma siellä kaupassa jo… Google kertoi vain, että pakkasenkestävä, aurinkoiselle paikalle ja tarvitsee runsasta kastelua. Ryhtyessäni istutuspuuhiin silmiini osui ruukussa ollut englanninkielinen teksti: kosteikkokasvi lampien ja muiden vesialueiden yhteyteen… Heh heh, tervetuloa kivikkoon! Voi möhnä sentään. 

Perunoista

Parisen viikkoa sitten huomasin, että toinen perunasaavi oli alkanut kellertää. 

Ihmettelin, mutta en keksinyt mitään syytä asialle. Kellertävät varret kuuluvat niille ihan ensimmäisenä istutetuille perunoille, joten mietin, voisiko yksi syy olla se, että ne ovat valmiita. En kyllä muista, että ennen olisi käynyt näin. 

Viikko ensimmäisestä havainnosta eteenpäin tilanne oli seuraava:

Varret ränsistyivät entisestään ja viereisenkin saavin varret alkoivat vaaleta. Nyt mietin jo, että ovatko saaneet tarpeeksi ravinteita tai ovatko sateet huuhtoneet niitä liikaa pois. Koska perunat eivät ole maassa vaan mustassa saavissa, kuivuminen on todellisempi uhka, joten olen silloin tällöin heittänyt saaveille ämpärilliset vettä. 

Nyt tilanne on tämä:

Ensimmäisen saavin varret ovat osittain mätiä ja toisen ovat hyvää vauhtia menossa samaan suuntaan. En ole vielä nostanut perunoita ylös, täytyy varmaan sekin ottaa asialistalle piakkoin, jotta mysteeri selviää. 

Jossakin uutisjutussa oli maininta koloradonkuoriaishavainnoista, mutta niitä en ole nähnyt. Leppäkerttuja oli parissa varressa. 

Onkohan sillä mitään merkitystä, että saavit ovat olleet maata vasten? Pohjissa on kyllä hyvät reiät ylimääräisen veden poistumista varten. Ensi kesänä saavin alle voisi laittaa pienet lavat, jotta ne olisivat kokonaan irti maasta. Onkohan sillä mitään merkitystä?

Toisaalta, tämä nyt oli taas hieman kokeiluluontoinen kasvatustempaus, että tästä sitä vaan oppii taas!