12 x 2016 + 1

Kasvihormoni-blogin Sini K. haastoi kaikki puutarhabloggaajat kertomaan menneestä vuodesta kahdentoista kuvan avulla. Yritän tässä nyt siis itse summata oman vuoristoratavuoteni kuviin jokaiselta kuukaudelta.

#12puutarhakuvaa

Tammikuu

Kylmä kuukausi. Ensin oli lauha joulukuu ja sitten yhtäkkiä pärähti lumettomalle maalle kovat pakkaset. Pelkäsin pahinta, enkä ollut väärässä. Myöhemmin keväällähän todettiin taimistoilla ja kotipuutarhoissa suuriakin tuhoja kasvustoilla. Mutta silloin ensin oli se positiivinenkin puoli: tuhoeläinten mahdollinen tuho, kuten itsekin asiaa mietiskelin. Enpä kyllä huomannut ainakaan omassa puutarhassa suurta muutosta asiaan, ja sittenhän niitä tuli toisella tavalla lisää, kuten kesäkuun kohdalla voi huomata…

Mutta kiertelin puutarhaa orastavan kauhun vallassa ja tarkkailin nääntyviä kasveja. Alppiruusu oli yksi tuhon partaalla käynyt taimi, mutta onneksi se lopulta selvisi uuteen nousuun. Kukinta kyllä jäi viime vuodelta väliin.

 

 

 

 

 

Helmikuu

Helmikuussa en enää pystynyt pitämään näppejä erossa puutarhuroinnista ja ystävänpäivästä sainkin hyvän tekosyyn työntää sormet multaan ja puuhailla vähän kukkahommia. Ulkonakin oli vihdoin lunta ja puutarha siltä osin hieman suojatumpi, mutta ojasta allikkoon, kun tykkylumi meinasi tehdä pensaille haittaa. Lämpötilat sahasivat sen verran edestakaisin, että lumi pääsi välillä kostumaan todella raskaaksi. Puutarhassa ei edelleenkään oikein voinut tehdä mitään muuta, kuin kierrellä ja suunnitella tai tajuta omien aivojen olleen syksyllä jo ihan jäässä…

Maaliskuu

Maaliskuussa alkaa tämän tarhurin kevät! Se on heti ensimmäisestä päivästä kauhea tohina päälle, vaikka olisi vielä metriset hanget ja pakkasta. Heti kuun alussa iloitsin pensaiden silmuista (vaikka ne olivat muodostuneet jo viime syksynä), vähäisestäkin auringosta, sorruin taas esikasvatushommiin (vaikka joka vuosi vannon, ettei enää ikinä) ja ihmettelin kasvun voimaa vuoden tauolla olleilla lukinliljoilla.

Kyllä putosin hyvin taas maan pinnalle, kun ne silmut eivät millään meinanneet edetä mihinkään suuntaan ja lumipalloheiden silmujen vieressä talvehti öttiäisiä. Aurinko pilkahteli, mutta pakkastakin riitti, joten ihan vielä ei olisi kannattanut siellä taimistolla juosta. Lopulta onnistuin yllättävän hyvin esikasvatuksen kanssa, vaikka sössin jutun sitten syksyllä ensipakkasilla, kun olisin voinut saada pistokkaani selviämään vielä tämän vuoden puolelle. Lukinliljathan menivät kyllä sitten ekoihin hallaöihin jo keväällä…

Luontoakin autettiin, kun osallistuttiin #miljoonaponttoa -hankkeeseen, jossa pyritään saamaan miljoona linnunpönttöä tämän vuoden maaliskuun loppuun mennessä kolopesijöille. Laitoimme neljä pönttöä pihapiiriimme, sekä sen ympäristöön. Kyllä siellä kävi tirriäisiä tutkiskelemassa, mutta vielä ei kukaan pesinyt. Toivottavasti niistä on nyt tämän talven aikana apua pakkasöinä ja ehkä nyt keväällä joku jo kelpuuttaa asunnokseen.

Huhtikuu

Maalis-huhtikuun taitteessa lumet lähtivät vauhdilla sulamaan ja jo maaliskuun lopulla maasta alkoi nousta ensimmäisiä kevään kukkia. Lämpötilat nousivat välillä jo niin korkeiksi, että rohkaistuin hieman uhkarohkeaan kasvatuskokeiluun: laitoin perunoita tulemaan jo huhtikuun alkupuolella. Ajatus lähti multasäkeistä, joita roudasin paikallisesta rautakaupasta oikein urakalla pihaan. Että pitihän niille sitten jotain keksiäkin. Ja kyllähän ne sieltä sitten nousivatkin! Laitoin myöhemmin vielä toisenkin saavin tulemaan. Perunoita tuli kyllä, vaikka muurahaiset meinasivatkin vaiheuttaa hommaa hieman. Vahingosta viisastuneena tiedän, miten korjata hommaa tällä kasvukaudella.

Koska huhtikuukin oli kovin aurinkoinen ja lämmin, puutarha ryhtyi heräämään oikein vauhdilla ja päivittäin siellä saikin kierrellä katselemassa, mitä oli selvinnyt talvesta ja kuinka edellisvuoden uutuudet olivat juurtuneet. Ihmistaimen kanssa laitettiin omia siemeniä tulemaan ja poika innostuikin toivomaan chilinkasvatusta. Siitä täytyykin tehdä oma, vähän moniselitteisempi postaus myöhemmin, että mites siinä oikein kävikään.

Toukokuu

Kevään virallinen viimeinen kuukausi on luonnonkukkien loistetta puutarhassa. Koska piha on vanha ja metsän kupeessa, keväisin maasta ponnistaa myös tuttuja luonnonkasveja: kieloja, valkovuokkoja ja muita pieniä kukkijoita. Niiden lisäksi sammaloituneessa maassa vilkkuu esikoita, skilloja, helmililjoja ja krookuksia. Vanhoissa kukkapenkeissä on tulppaaneja ja narsisseja sekä muutama hyasintti. Pihalla ei siis voi leikata nurmikkoa tai myllätä muutenkaan, ennenkuin nämä luonnonihanuudet ovat kukkineet, jotta ne saisivat rauhassa siementää itsensä tai muuten kerätä kasvuvoimaa taas seuraavaa kevättä varten.

Joten käytin toukokuun uusien kukkapenkkien rakentamiseen alueilla, joissa ei ole vaarana talloa pikkukaunokaisia. Kaaripenkki pääsi reippaaseen alkuun, pionipenkki koki uudistuksen, lavakauluskasvimaa sai kukkia viereensä ja mansikkamaa sai mansikat. Paljon oli hommia, vielä kun pystyi. Tai oli se tässäkin kohdalla jo hiukan tiukilla, mutta pakko oli yrittää. Maha nimittäin kasvoi jo kohtuullisen isoksi…

Kesäkuu

Sitten alkoi virallinen kesä. Tapahtui se yksi odotetuimmista asioista, eli kasvihuone pystytettiin! Tätä oli odotettu ja tästä oli haaveiltu. Harmi, että se venähti tänne kesäkuulle asti, eli pari kuukautta meni jo kasvukaudesta, mutta ei haittaa, siellä se nyt on. Kesän aikana oli siis tarkoitus tutkia kasvihuoneen ominaisuuksia seuraavaa vuotta ajatellen. Hain sinne muutamia valmiita taimia kasvamaan, jotta hiukan saan kosketusta kasvihuone-elämään, mutta muuten se toimi vielä vasta kesähuoneena. Mikä olikin ehkä onni onnettomuudessa, koska kesäkuussahan alkoi se sietämätön kirvainvaasio. Niitä pirulaisia oli joka paikassa! Jos kasvihuone olisi ollut täynnä arvokasta kasvutavaraa ja sinne olisi heti ensimmäisenä kesänä iskenyt suuri kirvapopulaatio, olisi voinut motivaatiolla olla hieman etsimistä jatkoa ajatellen.

Kirvat söivät paljon, kukintoja jäi tulematta useistakin kasveista juuri niiden vuoksi, mutta pidättäydyin myrkyistä ja annoin luonnon hoitaa. Lannoitin kasveja, jotta ne selviävät hyökkäyksestä ja kyllä loppukesästä/syksyllä sitten sainkin kiitokseksi muutamat korvaavat kukat. Opettelin myös tunnistamaan hyötyotuksia, kuten leppäkertuntoukan ja muita, jotka mielellään hoitelevat kirvoja päiväjärjestyksestä. Tämä kevät ja kesä nyt sitten näyttävät, miten kävi.

Heinäkuu

Heinäkuussa tarhurin vauhti hidastui jo niin paljon, että tein vain paikkailevia istutushommia, nautin pihasta ja alkavasta sadonkorjuusta. Muutamat kokeilut onnistuivat hyvin ja nyt tiedän jatkojalostaa kokeilujani lisää. Mahani kanssa en pystynyt enää kuin kiertelemään taimistoilla, kun suuremmat istutushommatkin alkoi olla hankalia.

Elokuu

Satoa alkoi tulla joka tuutista. Omenapuut tekivät yllätyssuuren sadon ja yritin parhaani mukaan saada sitä talteen. Vastasyntyneen nyytin kanssa kävin mehustamolla ja yritin hillota, mutta enimmäkseen vain nuuskuttelin Junioritaimen päätä ja poskia. Onneksi en laittanut kasvihuonetta täyteen loistoonsa, nyt olisin ollut pulassa! Ihmistaimen kanssa kävimme takapihalla mustikassa, löysin myös kantarelleja ja maistelin ne muutamat kirsikkatomaatit, jotka sain kasvatettua.

Päiväunirytmi ei tietysti muodostunut vauvelille vielä heti, joten hommat vähän levähtivät näin syksyä kohden. Mutta kumma kyllä se ei niin kovasti häirinnyt.

Syyskuu

Kesä kääntyi syksyyn ja satokausi jatkui. Pihasta kerättiin puolukoita, kasvihuoneesta tomaatteja, kurkkua, kesäkurpitsaa, maissia ja yrttejä sekä kuvassa näkyviä chilejä. Lämpimät ilmat jatkuivat ja Junioritaimen nuuskuttelu jatkui. Puutarha sai siis hetken pärjätä omillaan. 

Lokakuu

Lokakuussa vauvahuurut väistyivät sen verran, että ensimmäisiä kertoja tajusin ajatella myös tulevaa kevättä. Tietty siinä auttoi myös kaupat, jotka tyrkyttivät sipuleita ja mukuloita hyllyillään. Istutin itselleni kevätpenkin yrttipenkin viereen, paraatipaikalle keittiönikkunan eteen. Odottelen värikkäitä maisemia!

Lokakuuhun kuului myös panikointia tulevasta talvesta ja arkojen kasvien talvisuojauksesta. Sekä naureskelua omalle hataralle päälleni, kun tulin jo istuttaakseni mukuloita, joiden ei pitäisi Suomen talvesta. Lopulta päätin jättää ne maahan näyttämään sisukkuutensa. Eli jatkoin nuuskuttelua, ei riittänyt muuhun aikaa. 

Marraskuu

Tuli yllätystalvi! Vähän huolehdin talvehtimisesta ja taudeista, koska maa ei ehtinyt jäätyä ennen lumentuloa. Ja samalla alkoi myös jännitys kasvihuoneen kestävyydestä. Lumi pakkautui tietysti sen katolle ja arvelutti mennä huitomaan sitä millään välineellä. Noh, katto kesti koitoksen, koska lumethan sitten sulivat pois. Mutta edelleen on ratkaisematta ongelma pidempiaikaisesta kuormituksesta. 

Joulukuu

Lumeton maa. Lämpöasteita päivin ja välillä öisinkin. Pintamaa sulaa. Talventörröttäjät heiluvat tuulissa, jotka ovat olleet yllättävän navakoita. Ankeaa mutaisuutta ja hämäryyttä. Joulukuu vaikuttaa taas samalta, kuin vuosi sitten. Ja pakkasenkin on luvattu kiristyvän samalla tavalla. Ei vaikuta hyvältä, ei ollenkaan. 

En oikein tiedä, mitä kannattaisi tehdä. En millään haluaisi lähteä mihinkään mittavaan suojausoperaatioon, koska pyrin suosimaan kasveja, jotka ovat talvenkestäviä. Mutta ei nämä kelit sitä kyllä helpoksi tee. Kaipa se on vain mentävä luonnon ehdoilla. Josta pääsemmekin kohtaan +1, joka romahdutti tämän tarhurin mielialan, ainakin hetkeksi. 

Yhteenveto

Puutarhavuosi oli kaikenkaikkiaan hyvä. Sain kasvihuoneen, kaaripenkki onnistui aika hyvin, suurin osa kasveista selvisi viime talvesta ja tein hyviä kasvilöytöjä loppukesällä. Marras-joulukuussa ei pihalla paljon tullut oleskeltua, kun ei siellä ollut mitään tekemistä, joten olen ollut täysin tietämätön siellä tapahtuneista kauhuista. 

Loppuviikosta satuin kävelemään japaninvaahteran ohi. Ja todellakin ohi, koska en meinannut huomata sitä. Koska se oli pureksittu matalaksi. En edes tiennyt, että se maistuisi millekään otukselle. 

Ja uudenvuodenaattona sattumalta kävelin takapihalle miettimään pakkasentuloa, kun huomasin, että sinisade oli jyrsitty samoin matalaksi, kuten myös kanadansyreeni. Kaaripenkissä oli myös käynyt vierailija, mutta siellä ei ollut tapahtunut mitään varsinaista tuhoa. 

Sinisade ei ole muutenkaan mikään talvenkestävin taimi, niin vielä vähemmän tuossa kunnossa. Ai että sapettaa! Ikävä lopetus vuodelle, nyt ehkä pidän pienen suruajan. 

Nämä ilotulitukset tekivät parhaansa posauttaakseen pahan mielen pois. Aika hyvin onnistuivatkin. Mutta aion silti jatkossakin olla tarhuri, joka toimii myös tunteella ja voi jopa tirauttaa pari pahan mielen kyyneltä puutarhansa vuoksi, jos tilanne niin vaatii. Mutta aion myös nauttia täysin rinnoin ja yrittää jakaa sitä iloa ympärilleni. Mukavaa, jos kuljette mukana :)

Mainokset

2 thoughts on “12 x 2016 + 1

  1. Ihanaa, kiitos kun osallistuit vuoden muisteluun! Postausta oli ihana lukea, kertautui kauniisti mieleen, mitä olen käynyt lukemassa täällä aiemmin.

    Viime vuoden menestyksen siivittämänä toivotan vielä parempaa puutarhavuotta 2017!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    Tykkää

    • Kyllähän tässä nyt piti jonkinlainen tilinpäätös tehdä. Kiitos vaan haasteesta, oli ihan hyvä käydä vähän tarkemmin koko vuosi läpi, kun meinaa nuo vauvahuurut sumentaa ajattelua :D

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s