Kasvihuoneen kuulumisia

Tällä hetkellä olen kyllä iloinen kasvihuoneestani. Tällaisen kesän jälkeen sato-odotukset olisivat varmaan nollassa, mutta nyt huoneen suoja on pelastanut edes jotain. 


Alkukesästä kylmät ilmat pysyivät sen verran loitolla, että kurkut eivät kuolleet vaikka kasvu olikin minimaalista. Tomaatit eivät ihan niin helposta hätkähtäneet, mutta mietin jo silloin lopputulosta, kun pölyttäjät olivat melko vähissä. 


Välillä oli parempia päiviä ja auringon vaikutus tietysti kertaantui kasvihuoneen sisällä. 


Uskaltauduin laittamaan maissit kasvamaan kasvihuoneen ulkonurkille saaveihin, paikka keräsi kuitenkin jonkin verran lämpöä. 


Tomaatit innostuivat kasvamaan, mutta paprikoilla ja kurkuilla kasvu jumitti edelleen. Kasvihuoneen sisällä olevat yrtitkin tuntuivat olevan jotenkin seis. Toin sisältä kaksi avokadon kasvatuskokeilua kasvihuoneen lämpöön ja valoon, mutta niistäkin toinen meinasi polttaa lehtensä. Ehkä olisi pitänyt karaista niitäkin ensin. 


Tomaatit kukkivat ja raakileita tuli paljon. Kurkuilla ja paprikoilla ei mitään. Yrtit alkoivat vähitellen kasvaa ja tuuheutua. 


Ja sitten yhtäkkiä homma repsahti! Tomaatit alkoivat rehottaa niin, ettei melkein läpi nähnyt. Raakileita roikkui joka paikassa ja kukkia tuli koko ajan lisää. Latvat alkoivat hipoa kattoa. Oli pakko aloittaa jo karsinta. 


Karsin alalehtiä reilulla kädellä, katkaisin latvat, siivosin valtavasti varkaita. Roskakasa kasvihuoneen lattialla oli valtava. Kottikärryllisen lehtijätettä vein kompostiin. 


Samalla huomasin, että paprikat olivat alkaneet kukkia. Nuppuja ja kukkia oli paljon. Kurkutkin olivat ottaneet kasvupyrähdyksen, niissäkin näkyi nuppuja. Pesusienikurkut kylläkin kärvistelivät edelleen. 


Ja nyt ollaan tilanteessa, että ”kesä” alkaa vähitellen loppua. Aika meinaa loppua kesken. Pihvitomaatti kasvattaa lapsosia, mutta kovin pieniä ovat vielä. 


Paprikaa on tulossa, mutta epäilen, ehtivätköhän kypsiksi asti. 

Kurkku kukkii, en tiedä miten pölytyksen kanssa käy. Sormet ristissä, että tämä on partenokarppinen lajike. 


Tomaatit ovat alkaneet punertua, sieltä saan kyllä jotain maistiaisia. 

Maissit olivat hieman ongelma. Niille oli ollut liian viileää ulkona. Vielä ei edes näkynyt tähkäpäitä. Pyysin Teknistä tukea nostamaan ne kasvihuoneeseen sisälle, jospa vielä ehtisi pelastamaan jotain. 


Kahden päivän jälkeen latvoista alkoi pilkistää ylläreitä! Toivo elää siis!


Kyllä tätä kuitenkin voi sanoa melkolailla onnistuneeksi ensimmäiseksi kasvihuonekesäksi. Ei ole tapahtunut mitään suurempia katastrofeja, jotain satoa tulee ja paljon on opittu ensi vuotta ajatellen. Olen oikein tyytyväinen :)

Mainokset

Täydennystä ruusupenkkiin


Taimistolla oli alennuksia ruusuista. Ihan vain piti äitin seuraksi lähteä siellä käymään, mutta olivat ne loput niin yksinäisen näköisiä, että parhaani tein niitä pelastaakseni. Tämä oli kyllä hyvä hetki ostaa, koska nyt osassa oli jo kukat, niin ei tarvinnut ostaa sikaa säkissä, kun näki sen todellisen värin luonnossa, eikä valokuvassa. 

Tuo ylläoleva on sammalruusu ’Henri Martin’. Se on ymmärtääkseni pensasruusu, mutta tuo sammal-etuliite tulee siitä, että sen nuput (ja osa varresta) saattavat olla tiheän karvan peitossa, joka muistuttaa sammalta. Saattaa kasvaa köynnöstävästi, eli jos haluaa pystykasvuisen, niin tarvitsee tuen. Kasvaa noin puolitoistametriseksi. 


Toinen mukaan lähtenyt ruusu on tarhakurtturuusu ’Gelbe Dagmar Hastrup’. Tässä oli valintakriteerinä keltainen väri. Punaiset on ihania, mutta eivät nekään näytä miltään, jos ei ole muita värejä joukossa korostamassa sitä ihanaa punaisuutta. 

Tämän pitäisi kasvaa vähän yli metriseksi ja kukkia syksyyn asti. On ilmeisesti jossain määrin talvenarka, Etelä-Suomessakin suojaisa, aurinkoinen paikka on varmin. 

Kolmannessa ruusussa ei ollut kukkaa, mutta siinä valokuvakin oli niin ihana, että pakkohan se oli. Tämä allaoleva kuva on lainattu sivulta kielometsä.fi. 


Ruusu on austinruusu ’Charles Austin’. Reilun metrin korkuiseksi kasvava ja voimakastuoksuinen ruusu kukkii keskikesällä aprikoosinvärisin kukin. 

Nämä sain pelastettua mukaani. Varmaan enemmänkin olisi lipsahtanut kärryyn, jos ei rankkasade olisi yllättänyt kesken reissun. Juoksimme läpi ulkotaimiston, kiinnitin katseeni vain kukkien väreihin, en ehtinyt kuin vilkuilla info-tekstejä ja sitten jo juoksulla kassalle. 

Ja nyt sitten vain istuttamaan!

Olkiperunat

Sain keväällä ajatuksen kokeilla perunan kasvattamista oljessa. Kysymyshän on kateviljelystä, jossa materiaalivaihtoehtoja on monta. Minä valitsin oljen, koska sitä oli helpommin saatavilla isohkoa määrää kuin esimerkiksi ruohosilppua. 

Koska tämä on kokeilu, niin en ajatellut kasvattaa mitään isoa määrää. Joten päätin pystyttää eteläseinustalle kasvutunnelin, joka sopisi tarkoitukseen hyvin. Oljet eivät tunnelista lähtisi tuulen mukaan ja vesi kuitenkin pääsisi läpi. 

Olin muistaakseni nähnyt Strömsön puutarhaohjelmassa tästä vinkkiä ja vielä varmuudeksi lueskelin parista blogista kokemuksia. Perunat siis laitetaan vain maan päälle ja peitetään halutulla katteella. Katetta lisätään kasvun edetessä. Ja lopulta perunat kerätään katteen seasta. 

Kaikkina näinä vuosina, kun olen perunaa kasvattanut eri tavoin, olen aina kironnut sitä, ettei tämmöiselle pienpienviljelijälle löydy sopivaa määrää siemenperunaa. Aina niitä tuntuu olevan liikaa. Ja vaikka tälläkin kertaa olin etsinyt pienimmät pussit, niin silti tuli ruuhkaa. Lajikkeina on Siikli ja Mozart. Ja sitten tietysti vielä bongasin eräästä puutarhatapahtumasta jotain erikoisperunaa pikkupussin, mutta sen nimen olen jo unohtanut. 

Ripottelin perunat maan päälle suhteellisen tasaisin välein. Koska kevät nyt oli mitä oli, niin tämä tapahtui vasta toukokuun loppupuolella. Viime vuonnahan laitoin ensimmäiset jo huhtikuun alussa. Ei ole vuodet veljiä todellakaan. 

Sitten vaan olkea päälle ja kastelu. Ja odottelemaan. 

Noh, sitten alkoi ”kesä”. Lämpötilat laahasivat, yöpakkasia ja hallaa oli vielä kesäkuunkin aikana. Heitin perunoille jo mielessäni hyvästit. En pahemmin seuraillut tilannetta, koska mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Lähemmäs kahta kuukautta on päästy, kun tänään huomasin, että siellähän on perunanvarsia! 

Olen kulkenut tunnelin ohi päivittäin ja silmäillyt olkien pintaa, mutta näin vain oljista itäneiden heinien kasvua. Ja muutamien apiloiden. Joten nyt iski kiirus! En ole lisännyt olkia, koska kuvittelin homman olevan jo menetetty. 


En uskaltanut kurkkia olkien alle, että miltä siellä näyttää, lisäilin vain varovasti olkia hentoisten varsien sekaan. Ja vetelin samalla vähän läpipäässeitä rikkiksiä pois. 

Kaipa tässä nyt saakin sitten vielä vähän jännittää. Vaikka perunat eivät vielä ole valmiita, niin voin jo nyt listata muutaman kohdan, mitä tekisin toisin ensi vuonna:

– tuolle alalle vähän vähemmän siemenperunoita

– perunat siisteihin riveihin, jotta olkien lisääminen olisi helpompaa

– paksumpi kerros olkia jo lähtötilanteessa. Silloin mahdolliset viileät ilmat eivät vaikuttaisi niin kovasti ja rikkakasvit tukahtuisivat varmemmin. 

Nämä nyt ainakin, katsotaan vielä lopputulos, tuleeko sieltä vielä lisäpointteja. 

Ruusupenkin paikka

Facebookin puolella paljastuikin jo jokin aika sitten, että ruusujen istutus on alkanut. Laukaisin oikein puujalkavitsin aiheesta:


”Nyt voi hengähtää kun on rauha maassa…. aaahahahhhaaahhaaaaaa! 😂 olikos tämä nyt puutarha- vai puujalkavitsi? 😆”

Ruusu ’Peace’ oli siis ensimmäinen penkkiin päässyt. On tämä puutarhurointi vaan niin hauskaa!

Aloitin penkin rakentamisen kasaamalla rajan roskalavalta haetuista kattotiilistä. Pyrin niiden avulla hieman rajoittamaan rikkaruohojen kasvua penkin takaa, edestä on helpompi kitkeä. 


Penkki on takaosastaan suorakulmainen ja etureuna on kaareva. Penkki sijoittuu puutarhaportista alaspäin, koska portissa kasvaa köynnösruusu, niin oli sopivaa sitoa se kaltaistensa joukkoon. 

Paljoa siellä ei vielä ole istutuksia, mutta muutama kuitenkin. 


Flammentanz aloittaa siis penkin reunassa/portilla. Tänä vuonna se on onneksi pysynyt kirvattomana, mutta joku perskuleen perhosentoukka ehti syödä kolmasosan nupuista, ennenkuin huomasin sen. 


Flammentanzin viereen istutin tontilta löytyneen tuntemattoman ruusun, joka on kitunut vanhalla paikallaan, kuten kuvasta näkyy. Se oli jäänyt tarha-alpien sekaan, ne varmasti tukahdutti sitä. Katsotaan, jos se tuossa pääsisi kasvuvauhtiin. 


Toinen pelastettu ruusu on joku tuntematon kurtturuusu, joka kasvoi metsänreunassa puolukoiden keskellä. Sekään ei ollut kovin hyvässä hapessa, vain yksi piiskamainen oksa jaksoi kasvaa. Yhden kerrannaisen kukan se teki vuosittain, joka nyt ehti jo lakastua. Tämä ruusu pääsi penkin toiseen päähän itsekseen, ihan vain siltä varalta, että se innostuukin kasvamaan ja muodostuu isoksi puskaksi. 


Penkin takanurkkaan istutin jonkun astiataimena ostetun juhannusruusun. Muistaakseni sillä oli joku nimikin, mitta niin pitkälle muisti ei riitä, että muistaisin sen. Takanurkassa tälläkin on tilaa levitä jonkun verran. 

Peacen lisäksi istutin Viherpeukalot 2016 -ruusun, jonka nimi paljastui paketissa: ’Harry Edland’. Kuukkeloin heti sen ominaisuuksia ja kylmä hiki nousi otsalle… On ilmeisesti sitä herkempää sorttia. 

Ruusuista viimeisenä penkkiin pääsi ’Rhapsody in Blue’. Nyt vaan sitten sormet ristiin, että en onnistu tappamaan näitä heti ensimmäisenä talvena. 

Penkin perustaminen ei ollut mikään helppo homma. Ainakin neljä kottikärryllistä pintamaata tuli kuorittua pois, jonka jälkeen maata kääntäessä talikko vain kolisi:


Jonninverran tuli tuota kiveä kaivettua ylös… Oli vauvan pään kokoisesta lähtien kaikenkokoisia muhkuroita. Noh, kyllä niille käyttöä löytyy. 

Tämä ruusupenkki jää ehkä ainoaksi kukkapenkiksi, jonka reunan aion vain kantata. Katsotaan nyt. En silti jätä sitä täysin paljaaksi, vaan istutin siihen verikurjenpolvea, joka voisi hieman pidätellä ylimääräisten kasvustojen leviämistä. 


Ja onhan se nyt nätti katsella ihan muutenkin. 

Ja nyt sitten vaan kokoelmaa kartuttamaan!