Jotain ihan muuta

Kuinka moni tunnistaa tämän?

Kävin pyörähtämässä Vantaan Viherpajalla ja siellä sattui silmiini uutuus (?), johon en ainakaan itse ole aiemmin törmännyt. Eihän sitä nyt tietenkään voinut sinne jättää! Joko olet heittänyt arvauksen ilmaan?

Kyseessä on kellotulilatva ’Magic bells’. Tämä on aika näyttävä tapaus, korkeutta ruukun pinnasta on noin 60 senttimetriä ja leveyttäkin parikymmentä.

Ostohetkellä (välipäivinä) kasvi oli täydessä kukassa ja sitä on jatkunut tähän hetkeen saakka. Nyt vasta on muutamassa kellossa huomattavissa pientä nuupahtamista, mutta kyllä tämä varmasti tässä porskuttaa vielä pari viikkoa. Uudelleenkukittamisen pitäisi olla sekä mahdollista, että helppoa. Se jää vielä nähtäväksi.

Kukan korkeus on hyvin havaittavissa vieressä kasvavaan avokadoon verratessa. Nämä yhdessä muiden korkeiden huonekasvien kanssa muodostavat sopivan kasviverhon olohuoneen ikkunalle, ei tarvitse verhoja ollenkaan!

Hauska tapaus tämä kyllä on, sitä ei käy kieltäminen. Ja hyvin on säilynyt ikkunalaudalla, jonka alla on patteri ja samassa huoneessa takka. Kastelun olen pitänyt niukkana, koska valoakaan ei vielä niin ole saatavilla. Vielä en ole päättänyt siirränkö kukan kesäksi ulos, katsotaan sitä sitten myöhemmin.

(Pakko lisätä tähän loppuun, että kun googletin tätä kukkaa ostohetken jälkeen, ensimmäinen tulos oli joku Plantagenin linkki, jossa tämä kukka oli vuoden 2016 trendikkäimpien kukkien listalla :D Sehän sopii, Taimimaailmassa ollaan aina kukkatrendeissä mukana! Ehkä pari vuotta muiden jälkeen, mutta kuitenkin mukana!)

Advertisement

Loppiaishommia

Loppiaisviikonloppuna aukeni pitkästä aikaa lyhyt aikaikkuna, jolloin ehdin taas mietiskellä puutarhahommia ja oikeasti myös tehdäkin jotain. Loppusyksyn töihinpaluun jälkeen on ollut hiukan tiukkaa sovittaa pimeisiin iltoihin tai sateisiin viikonloppuihin mitään muuta kuin kotihommia ja lepoa.

Mutta nyt tosiaan jo aamusta alkaen päivä lähti mukavasti liikkeelle. Taivas kajasti valoa, oli poutaa ja pilvetöntä, muistin auringon olemassaolon.

Edellisessä kirjoituksessa kerroinkin valkosipulien istutuksesta, mutta ei päivän puutarhahommat siihen jääneet. Ihan loppusyksystä sain ystävältä etuaikaisen joululahjan: neljä ruusuntainta ja pari perennaa. Ajan puutteen vallitessa huolehdin hieman, että miten ehdin saada ne turvaan talvelta. Päätin, että en istuta taimia ollenkaan vaan hautaan ne talviturpeeseen horrostamaan.

Noh, koska pakkasta ei tullut, en voinut vielä laittaa niitä turpeeseen, ettei mitkään ikävät taudit jää muhimaan kosteaan multaan. Ruusut ovat odottaneet kärsivällisesti ja jopa yrittäneet työntää uusi lehtiä. Nyt kuitenkin oli pakkasta luvassa pidemmäksikin aikaa, joten valmistelin ne nukkumaanmenoa ajatellen.

Laitoin ruusupurkit makuulle yhteen kasvilavaan, jotta maan läheisyys suojaa niitä enemmän, kuin pystyasennossa. Sitten jätin ne odottelemaan seuraavan yön pakkasia, jotta saisin laitettua turpeen päälle.

Viimeisenä hommana lähdin taas kokeilulinjalle. Syksyllä ostamani Tregrenin yrttikasvatusalusta pääsi uusiin hommiin siemenlauttana. Ajattelin kokeilla onnistuisiko alustalla idätys ja/tai vesiviljely.

Laitoin ruukkuosan täyteen Seramis-savirouhetta, jonka kastelin valmiiksi. Sitten ripottelin yhteen nurkkaan punalehtisen basilikan siemeniä, toiseen kaupan suippopaprikasta otettuja siemeniä ja kolmanteen jonkun pienen ja miedon chilin siemeniä. Siirtelin rouhetta niin, että siemenet jäivät hieman pinnan alle. Pienellä jännityksellä jäin odottamaan. Ja kas! Tänään huomasinkin savirouheen seassa jotain uutta:

Basilika on itänyt! Vuoden ensimmäiset sirkkalehdet bongattu!

Tästä on hyvä jatkaa.

Vähän erilainen sipulileikki

Viime syksynä kävin tavalliseen tapaani kukkasipuliostoksilla. Mutta ostosten jälkeen sipulit eivät päässeetkään maahan. Syksy jatkoi märkää etenemistään ja alkoi epäilyttää, että olisiko kaikki ihan hukkaan heitettyä, jos laittaisin ne jatkuvasti märkänä pysyvään maahan.

Tietysti hyvin läpäisevä kukkapenkki olisi turvallinen paikka, mutta silti aloin epäillä. Enkä istuttanut sipuleita. Kukkasipulien lisäksi minun oli tarkoitus kokeilla vähän toisiakin sipuleita. Pitkään olen jo mietiskellyt valkosipulin kasvattamista, mutta en ole päässyt asiassa vielä eteenpäin. Ei ole ollut kunnon paikkaa talvivalkosipuleille ja epäilytti, että ehtiikö näinä nykyisinä kesinä mitään kasvaa keväällä laitettuna.

Joten päätin kokeilla jotain muuta. Laitan kaikki tulppaanit, vuokot, laukat ja narsissit, joita syksyllä ostin, ruukkuihin nyt alkuvuodesta. Juurrutan niitä viikon verran ja sitten vien kasvihuoneeseen suojattuun kylmäkäsittelyyn. Ja sitten tuon ne sisälle tai terassille ja hyödän ne kasvuun. Näin saan kevään kukkaloistoa vähän aikaisemmin! Tästä kerron myöhemmin lisää, nyt siihen toiseen sipuliasiaan.

Märän syksyn vuoksi en lähtenyt kokeilemaan niitä valkosipuleitakaan, vaikka nyt olisi ollut sopiva paikkakin. Aikatauluissakin oli semmoista tiukkuutta, että hyvin muistaa, miksi näitä aikoja sanotaan ruuhkavuosiksi. Jouluna ja uutena vuotena meinasi löytyä aikarako, mutta silloin osui kohdalle muutamia pakkaspäiviä, joten homma jäi edelleen jonoon. Mutta nyt!

Maa on edelleen sula, löytyi aikaa ja tilaisuus. Täysin kokeilumetodilla edetään, edes lajike ei taida olla mikään huippu. En edes tiedä mikä se on. Kovasti ei ole ollut aikaa edes tutustua teoriassa valkosipulin viljelyyn, mutta pakko oli kokeilla.

Lavakaulukseen upotin noin viitisenkymmentä kynttä. Päällä on olkikate, joka hieman eristää ja suojaa ja lopuksi vielä päällystin koko kauluksen lumikokkareilla, koska ilmeisesti ensi yönä täällä etelässäkin mennään pakkasen puolelle. Jospa ne nyt siellä hetken ehtisivät juurtua, ennenkuin tännekin se routa tulee.

Ja sitten vain odotellaan! Se sopii minunkin aikatauluihin. Vinkkejä valkosipulin kasvatukseen otetaan vastaan, ensi syksynä aion kokeilla uudestaan, jos tämä menee ihan vihkoon, ja silloin haen myös kunnon istukassipulit.

Vuoden värit

Vuosi alkaa yleensä positiivisella mielellä. On uusi aika, mennään valoa kohti, kevät siintää jo vähän mielessä. Jäin itse tässä uudenvuoden kynnyksellä mietiskelemään tulevaa vuotta ja huomasin, että vuodenajoilla ja puutarhavuodella on mielessäni värit.

Vuosi alkaa ylläolevan mukaisesti sinisävyisenä, aurinkoisena, talvisena. Tammi-helmikuu on minulle niitä oikeita talvikuukausia, jolloin pitäisi olla lunta ja pakkasta, todellinen puutarhan talviuni.

Maaliskuussa siihen valkoiseen alkaa sekoittua vaaleanruskeaa, kun lumi ehkä jo vähän sulaa ja alta paljastuu heinänkorsia, kuivunutta ruohoa ja talventörröttäjiä. Vaikka itse luen maaliskuun jo kevääksi, niin kelit ei välttämättä edes täällä Etelä-Suomessa ole sinne päinkään.

Sitten yhtäkkiä huhtikuussa alkaakin jo tapahtua! Taimistot availevat vähitellen oviaan, ei tarvitse enää kärvistellä pelkkien leikkotulppaanien varassa. Esiin tulee jo vihreää, ja mielessäni se yhdistyy keväällä keltaiseen. Vaikka esikoitakin on vaikka minkävärisiä ja aikaisimmat tulppaanitkin jo nostavat päätään vaikka missä väreissä, niin jotenkin kevät on minulle keltavihreä.

Voikukat ja leskenlehdetkin ovat keltaisia vihreän ruohomeren keskellä, siitä se varmaan tulee.

Sitten päästään kesään ja vaikka siellä on mahdollista nähdä vaikka minkälaista kukkijaa, niin mielikuvani on enimmäkseen punainen.

Kun se kesä nyt kerran on, niin ollaan räikeitä!

Alkukesästä vallitsevat perusvärit ja keskikesällä sinisen sävyt ottavat enemmän tilaa.

Kesä syvenee ja vihreäkin on jo muuttunut tummaksi ja ”vanhaksi”.

On pysähtyneisyyden aika, ollaan vaan ja möllötellään, ihastellaan niitä kovalla vaivalla istutettuja kukkia ja odotellaan satokauden alkua.

Ja sieltä se sitten yhtäkkiä tuleekin, kesän loppu! Vaikka vasta alkaa elokuu, jolloin puutarha on melkein kukkeimmillaan, niin ajatukset kääntyvät illan sineen ja syksyyn.

Lähdetään taas perusvärien kautta valottomuutta kohti. Syksy sanana jo tuo mieleen ruskan.

Ja minulle ruska on loistavaa oranssia ryyditettynä keltaisella ja hitusella vihreää. Ja vielä hetken loistavaa aurinkoa.

Vielä hetki pidetään viimeisistä väreistä kiinni, ennenkuin kaikki katoaa ja ollaan vain hiljaa. Syksyn aurinkoiset päivät ovat akkujen latausta.

Ja sitten, sinne se katoaa, meren taakse, se aurinko. Värit eivät kokonaan katoa, mutta niiden päälle tulee tumma harso.

Se valo on vähän niinkuin tuolla jossain puiden takana, olemassa, mutta ei suoraan näkyvissä. Lyhyt pysähtyneisyyden hetki, jota omasta mielestäni kestää vain kuukauden eli marraskuun ajan, koska joulukuussa voi itse tuoda värit esiin keinotekoisesti, ilman, että se olisi kovin epätoivoiselta vaikuttavaa.

Joulu! Punaisia amarylliksiä, joulutähtiä, tulilatvoja ja muita värejä niin, että tulee melkein kesä mieleen! Ja sitten hups vaan, taas on vuosi mennyt ja siirrytään puhtaan valkean kautta uuteen värikierrokseen.

Iloista uutta vuotta!