Huhtikuu, pääsiäinen, kevät… ja edelleen lunta tuiskuttaa

Täällä Etelä-Suomessa ollaan enää tuntien päässä ennustetusta lumimyräkästä. Olo on hieman epätoivoinen. Olen yrittänyt putsata lumia pois kasvihuoneen ympäriltä, terassilta, lasten leikkipaikalta ja muutamasta muusta paikasta, jotta jo mukavasti möllöttävän auringon säteiden teho voimistuisi. Ja nyt kaikki peittyy uudestaan.

Ja juu juu, uusi lumi on vanhan surma, mutta se ei tunnu nyt lohduttavan yhtään.

Luonnossa kulkiessa on kuitenkin havaittavissa merkkejä keväästä: linnut laulavat jo kovin ahkerasti, valo on lisääntynyt merkittävästi, kuraa ja hiekkaa on alkanut kulkeutua sisätiloihin, jäätelöauto on jo kierroksillaan ja sormet ja varpaat eivät ole enää jatkuvasti umpijäässä. Positiivisia merkkejä, sanoisin!

Jospa huhtikuu nyt toisi muutoksen tullessaan, ainakin fiilis nousee, kun tietää kohta pääsevänsä myös Kevätmessuille!

2 ajatusta artikkelista “Huhtikuu, pääsiäinen, kevät… ja edelleen lunta tuiskuttaa

    • Tuntuu, ettei pääse edes puutarha-ajatuksissa eteenpäin, kun kevät jumittaa niin, ettei uskalla suunnitella mitään. Ihana kuulla, etten ole epätoivossani ainoa!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s