Olkiperunat

Sain keväällä ajatuksen kokeilla perunan kasvattamista oljessa. Kysymyshän on kateviljelystä, jossa materiaalivaihtoehtoja on monta. Minä valitsin oljen, koska sitä oli helpommin saatavilla isohkoa määrää kuin esimerkiksi ruohosilppua. 

Koska tämä on kokeilu, niin en ajatellut kasvattaa mitään isoa määrää. Joten päätin pystyttää eteläseinustalle kasvutunnelin, joka sopisi tarkoitukseen hyvin. Oljet eivät tunnelista lähtisi tuulen mukaan ja vesi kuitenkin pääsisi läpi. 

Olin muistaakseni nähnyt Strömsön puutarhaohjelmassa tästä vinkkiä ja vielä varmuudeksi lueskelin parista blogista kokemuksia. Perunat siis laitetaan vain maan päälle ja peitetään halutulla katteella. Katetta lisätään kasvun edetessä. Ja lopulta perunat kerätään katteen seasta. 

Kaikkina näinä vuosina, kun olen perunaa kasvattanut eri tavoin, olen aina kironnut sitä, ettei tämmöiselle pienpienviljelijälle löydy sopivaa määrää siemenperunaa. Aina niitä tuntuu olevan liikaa. Ja vaikka tälläkin kertaa olin etsinyt pienimmät pussit, niin silti tuli ruuhkaa. Lajikkeina on Siikli ja Mozart. Ja sitten tietysti vielä bongasin eräästä puutarhatapahtumasta jotain erikoisperunaa pikkupussin, mutta sen nimen olen jo unohtanut. 

Ripottelin perunat maan päälle suhteellisen tasaisin välein. Koska kevät nyt oli mitä oli, niin tämä tapahtui vasta toukokuun loppupuolella. Viime vuonnahan laitoin ensimmäiset jo huhtikuun alussa. Ei ole vuodet veljiä todellakaan. 

Sitten vaan olkea päälle ja kastelu. Ja odottelemaan. 

Noh, sitten alkoi ”kesä”. Lämpötilat laahasivat, yöpakkasia ja hallaa oli vielä kesäkuunkin aikana. Heitin perunoille jo mielessäni hyvästit. En pahemmin seuraillut tilannetta, koska mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Lähemmäs kahta kuukautta on päästy, kun tänään huomasin, että siellähän on perunanvarsia! 

Olen kulkenut tunnelin ohi päivittäin ja silmäillyt olkien pintaa, mutta näin vain oljista itäneiden heinien kasvua. Ja muutamien apiloiden. Joten nyt iski kiirus! En ole lisännyt olkia, koska kuvittelin homman olevan jo menetetty. 


En uskaltanut kurkkia olkien alle, että miltä siellä näyttää, lisäilin vain varovasti olkia hentoisten varsien sekaan. Ja vetelin samalla vähän läpipäässeitä rikkiksiä pois. 

Kaipa tässä nyt saakin sitten vielä vähän jännittää. Vaikka perunat eivät vielä ole valmiita, niin voin jo nyt listata muutaman kohdan, mitä tekisin toisin ensi vuonna:

– tuolle alalle vähän vähemmän siemenperunoita

– perunat siisteihin riveihin, jotta olkien lisääminen olisi helpompaa

– paksumpi kerros olkia jo lähtötilanteessa. Silloin mahdolliset viileät ilmat eivät vaikuttaisi niin kovasti ja rikkakasvit tukahtuisivat varmemmin. 

Nämä nyt ainakin, katsotaan vielä lopputulos, tuleeko sieltä vielä lisäpointteja. 

Ruusupenkin paikka

Facebookin puolella paljastuikin jo jokin aika sitten, että ruusujen istutus on alkanut. Laukaisin oikein puujalkavitsin aiheesta:


”Nyt voi hengähtää kun on rauha maassa…. aaahahahhhaaahhaaaaaa! 😂 olikos tämä nyt puutarha- vai puujalkavitsi? 😆”

Ruusu ’Peace’ oli siis ensimmäinen penkkiin päässyt. On tämä puutarhurointi vaan niin hauskaa!

Aloitin penkin rakentamisen kasaamalla rajan roskalavalta haetuista kattotiilistä. Pyrin niiden avulla hieman rajoittamaan rikkaruohojen kasvua penkin takaa, edestä on helpompi kitkeä. 


Penkki on takaosastaan suorakulmainen ja etureuna on kaareva. Penkki sijoittuu puutarhaportista alaspäin, koska portissa kasvaa köynnösruusu, niin oli sopivaa sitoa se kaltaistensa joukkoon. 

Paljoa siellä ei vielä ole istutuksia, mutta muutama kuitenkin. 


Flammentanz aloittaa siis penkin reunassa/portilla. Tänä vuonna se on onneksi pysynyt kirvattomana, mutta joku perskuleen perhosentoukka ehti syödä kolmasosan nupuista, ennenkuin huomasin sen. 


Flammentanzin viereen istutin tontilta löytyneen tuntemattoman ruusun, joka on kitunut vanhalla paikallaan, kuten kuvasta näkyy. Se oli jäänyt tarha-alpien sekaan, ne varmasti tukahdutti sitä. Katsotaan, jos se tuossa pääsisi kasvuvauhtiin. 


Toinen pelastettu ruusu on joku tuntematon kurtturuusu, joka kasvoi metsänreunassa puolukoiden keskellä. Sekään ei ollut kovin hyvässä hapessa, vain yksi piiskamainen oksa jaksoi kasvaa. Yhden kerrannaisen kukan se teki vuosittain, joka nyt ehti jo lakastua. Tämä ruusu pääsi penkin toiseen päähän itsekseen, ihan vain siltä varalta, että se innostuukin kasvamaan ja muodostuu isoksi puskaksi. 


Penkin takanurkkaan istutin jonkun astiataimena ostetun juhannusruusun. Muistaakseni sillä oli joku nimikin, mitta niin pitkälle muisti ei riitä, että muistaisin sen. Takanurkassa tälläkin on tilaa levitä jonkun verran. 

Peacen lisäksi istutin Viherpeukalot 2016 -ruusun, jonka nimi paljastui paketissa: ’Harry Edland’. Kuukkeloin heti sen ominaisuuksia ja kylmä hiki nousi otsalle… On ilmeisesti sitä herkempää sorttia. 

Ruusuista viimeisenä penkkiin pääsi ’Rhapsody in Blue’. Nyt vaan sitten sormet ristiin, että en onnistu tappamaan näitä heti ensimmäisenä talvena. 

Penkin perustaminen ei ollut mikään helppo homma. Ainakin neljä kottikärryllistä pintamaata tuli kuorittua pois, jonka jälkeen maata kääntäessä talikko vain kolisi:


Jonninverran tuli tuota kiveä kaivettua ylös… Oli vauvan pään kokoisesta lähtien kaikenkokoisia muhkuroita. Noh, kyllä niille käyttöä löytyy. 

Tämä ruusupenkki jää ehkä ainoaksi kukkapenkiksi, jonka reunan aion vain kantata. Katsotaan nyt. En silti jätä sitä täysin paljaaksi, vaan istutin siihen verikurjenpolvea, joka voisi hieman pidätellä ylimääräisten kasvustojen leviämistä. 


Ja onhan se nyt nätti katsella ihan muutenkin. 

Ja nyt sitten vaan kokoelmaa kartuttamaan!

Yrttejä! Tuoksuja! Spiraali!

Kylmillä ilmoilla piti yrittää pysyä lämpimänä. Päätin kantaa kiviä ja tiiliä. Hain uusia ja siirsin vanhoja. Uudet siirsin vanhojen tilalle ja vanhat tulivat uuden penkin pohjaksi. 

Olen jo jonkin aikaa haaveillut semmoisesta ylöspäin kohoavasta spiraalinmuotoisesta kukkapenkistä. En vain ole saanut käsiini tarpeeksi sopivia tiiliä ja ihan periaatteesta en lähde niitä ostamaan. Kierrätystavara on varsin sopivaa tällaiseen uusvanhaan pihaan. 

Joten tuumasta toimeen!

Kaaripenkin olen reunustanut semmoisilla vanhoilla kattotiilillä ja niitä oli vielä käytettävissä, joten sovelsin hieman spiraalia.


Tästä se ajatus lähti. Kokeilin, kuinka hyvin tiilet taipuvat ympyrän muotoon ja mielestäni sain aika siistin rinkulan aikaiseksi. 


Pohjustin rinkulan paksulla sanomalehtikerroksella ja hiekalla sekä pienellä kerroksella vanhaa multaa. Sitten kokeilin nostaa spiraalia keskelle. Tässä kuvassa se ei kyllä erotu edukseen yhtään. 


Sitten sain lisäajatuksen jatkaa spiraalia ja tein sille hännän, joka rajaa puutarhaportilta nyt pienen ”sisäpihan” kaaripenkin ja mansikoiden viereen. Hännän viereen tulee erilaisia kuunliljoja sekä vuohenjuurta ja lehtosalviaa. Ja sisäpihalle lisää kasvimaata, tänä vuonna maisseja. Ainakin. 


Itse spiraaliin tuli yrttejä ja samettikukkia. Siirsin tähän oreganon, ruohosipulin, salvian ja viinisuolaheinän, jotka jo vanhassa yrttipenkissä olivat talven jälkeen lähteneet kasvuun. 


Niiden lisäksi ostin rakuunaa, persiljaa, vahvaa minttua, timjamia, basilikaa, lisää salviaa, kirveliä ja sitruunamelissaa. 


Aika mahtava tuoksu tästä spiraalista irtoaa jo nyt!


Vielä kun löytäisin aikaa niiden häntäkasvien istutukseen, niin koko komeus olisi valmis. 

Vedenkeräystä

Olen vesihamsteri. Yritän säästää kaikki mahdolliset (käyttö)vedet ja jopa käyttää kahteen kertaan, jos vain pystyn. Lasten kylpyvedet sopivat kasteluun, samoin kesällä kahluualtaasta tyhjennetään vedet kukkapenkkeihin. Eli on sanomattakin selvää, että meillä kerätään myös sadevesiä talteen. 

Se ei kuitenkaan aina ole niin helppoa, kuin mitä voisi kuvitella. Edellisessä pihassa terassin valokatteen reunalla oli ränni, josta tuli puolikas syöksyputki alas tynnyriin, jossa oli hana. Ongelmana oli se, että tynnyri täyttyi sateella hyvin nopeasti ja loput valuivat yli maahan. 

Täällä uudella pihalla käytössä oli kaksi tynnyriä, mutta edelleen sama ongelma. Ja nyt vielä lisäharmina se, että ylivaluvat vedet menivät tietysti liian lähelle taloa ja sokkelia, vaikka Tekninen tuki oli kehitellyt nerokkaan systeemin johtaa ylivaluvat vedet salaojakaivoon. 

Asia on ollut mielessä jo kaksi kesää, mutta vasta nyt saimme tehtyä asialle jotain. Tekninen tuki rakensi kahdelle 200 litran hanalliselle tynnyrille jakkaran rännin syöksyputken viereen. Sitten syöksyputkeen asennettiin vedenkerääjä, joka erottelee roskat pois ja johtaa sadeveden tynnyriin. 


(Kuva garantia.co.uk)

Tämä on löydetty netin syövereistä ja vaihtoehtoisia malleja on monia. Kerääjässä on kesä- ja talviasetus eli veden saa joko laskettua normaalisti syöksyputkea pitkin kaivoon tai sitten ohjattua tynnyriin. Tässä on myös ylivuotosuoja eli kun tynnyri on täynnä, vesi valuu normaalisti kaivoon. 


Sokkeli on nyt siis turvattu vesivahingoilta, kun vedet ohjautuvat siististi salaojia pitkin eteenpäin. 

Tekninen tuki tosiaan viritteli kaksi tynnyriä vierekkäin, jotka ovat liitetty toisiinsa. Kun ensimmäinen täyttyy, alkaa vesi siirtyä toiseen. Ja molemmissa tynnyreissä on hanat helppoa vedenottoa varten ja kannet itikoiden ja roskien karkoitukseksi. 


Kyllä nyt kelpaa heilua kastelukannun kanssa! Ja joku jo miettii, miksi tuo hupsu nainen ei vain hanki letkua ja säästy kantamiselta. No ihan siksi, että se ainoa hana, johon letkun tässä talossa voisi liittää on autotallin sisällä ja aivan toisessa päässä tonttia. En halua sitä letkurumbaa, kun pitäisi vedellä kymmeniä metrejä letkua kasvuston keskellä ja kaiken päälle se olisi kulkuväylällä etuovesta kuljettaessa. Eli ihan siksi kasvatan mielummin habaa. 

Metsäpuutarhaa perustamassa

Kävin kirjastossa lainailemassa taas puutarhakirjoja. Löysin hyvän teoksen, jossa käsiteltiin metsäpuutarhan perustamista. Tontilla onkin yksi metsäisempi ja varjoisampi nurkkaus, joka sopii siihen tarkoitukseen täydellisesti. 

Nurkkauksessa on kalliota, joka on hieman kasvanut umpeen ja tällä hetkellä iso kasa omenapuun oksia odottelemassa käsittelyä. Ryteikkö siis. Mutta kyllä siellä jotain yrittää kasvaakin! Syreeniä, joka on heinien vallassa, täytyy kaivaa esiin. Hevoskastanja, joka kärsii jostain taudista, varmaan kaipaisi siirtoa parempaan paikkaan. Ja mustikkaa sekä puolukkaa. Meinasin tehdä noista oksista ja muusta lahoavasta puutavarasta kulkuväylien ja penkkien reunat, toimivat samalla hyönteishotelleina. 

Metsäpuutarhaan kuuluu tietysti puut ja pensaat. Olen viime kesänä istuttanut sinne jo yhden kuusentaimen, nyt meinaan siirtää sinne yhden katajan, joka löytyi tuoksuvatukoiden keskeltä. Kuusentaimi on keskeisellä paikalla, joten ajattelin korostaa sitä ja laitan sen alle kiviä, jotka kiinnittävät huomion, eikä taimi tule tallatuksi. Lisäksi metsästelen varjoisan paikan kasveja, perennoja sekä pensaita. Koska metsänurkkaus on melko havupuuvoittoisella alueella, mietiskelin, että siirtäisinkö atsalean tänne. Yksi rhodo tänne onkin jo pesiytynyt. 

Tuleva metsäpuutarha tosiaan sijoittuu tontin nurkkaan, kallion viereen. Jos sen kuvittelisi neliöksi, niin pohjois- ja itäreunoista se rajoittuu raja-aitoihin, länsipuolella on leikkimökki ja leikkipaikka ja etelässä tuleva kivikkopuutarha ja kasvihuone. Viimeksi mainitun vieressä on kaaripenkki, jonka takaseinänä on vanha joustinpatja. Sen taakse, metsäpuutarhan puolelle, perustin penkin, jonka rajasin lahoavalla koivunrungolla ja täytin vuorenkilvillä. Penkin vierestä menee kulkuväylä kasvihuoneen ja leikkipaikan välillä, huomiopisteenä äsken mainittu kuusentaimi. Tästä tuli siis luonnollisesti vuorenkilpikujanne. 

Vuorenkilvet ovat purkutalon pihasta luvalla haettuja, eivätpähän jääneet kaivurin alle. 


Nyt jatkohommina on siis vuorenkilpikujanteen viimeistely, kallion putsaus päällekasvaneesta maa-aineksesta, penkkien perustaminen/rajaaminen (eli risusavottaa) ja kasvien valintaa. Vihreää, havuja ja jotain kukkivaa, kyllä tästä vielä hyvä tulee!

Hyödyllisiä tuumailuja 

Ryteikkö. Sillä sanalla kuvailisin yhtä kohtaa tontilla. En edes sano puutarhassa, vaikka siinä kasvaa kukkivia asioita, koska se on aikamoinen ryteikkö. Tai siis oli. Pääsin syksyllä vielä hommiin, kun talven tulo kesti ja olin saanut jo mahan pois tieltä. Joten piti vähän hommailla! Nyt, kun aurinko on paistanut muutamana päivänä ihanan kirkkaasti ja päivät ovat olleet lämpöasteiden kanssa jopa keväisen oloisia, ovat ajatukset tietysti alkaneet suunnitella jo seuraavaa kasvukautta. Syksyllä ryteikön raivaaminen oli yhtäkkinen päähänpisto. Silloin en tosiaan suunnitellut asiaa pidemmälle, kunhan sain pihaa hieman siistimmäksi. Mutta nyt ajatukset lentävät taas!

Kasvihuoneen vieressä oli siis iiiiso kasvusto tuoksuvatukkaa. Se on ihan kiva puska ja hyvä näkösuoja, mutta ikävä karkulainen ja aika epäsiistin näköinen. Olin suunnitellut jo muuttaessamme, että siirrän sitä jonnekin toiseen paikkaan näkösuojaksi, mutta asia on jäänyt ajatuksen asteelle. Nyt, kun olen tehnyt kaikenlaisia pikkuhommia ympäri pihaa, on ryteikönkin kohtalo muuttanut muotoaan jo muutamaan otteeseen.

Tonttiamme rajaa yhdeltä sivulta aika vanha ja hoitamaton orapihlaja-aita. Olen senkin tilalle suunnitellut erilaista aitaa, ja vähitellen olen sitä toteuttanutkin. Olen katkonut pensaasta pois huonoja ja kuolleita oksia, jotka ovat olleet jäkälän peitossa. Kaikenlaisia muitakin oksia on tullut raivattua pois, joten minulla alkoi olla käsissäni iso kasa oksia, joita oli kuitenkin sen verran vähän, että niiden silppuaminen olisi ollut turhaa. Joten päätin, että teen niistä pohjan kohopenkille. Hieman kuitenkin arvelutti kohopenkin tekeminen ihan vain vapaaksi kumpareeksi (miten se pysyisi kasassa, veisikö paljon tilaa, täytyykö sitä jatkuvasti korjailla…), joten päätin hakea lehtikompostikehikoita pari kappaletta ja tehdä kohopenkin niiden avulla.

Pystytin kehikot kasvihuoneen taakse ja päätin, että koko siitä takana olevasta tilasta tulee ”purkittamo”, eli paikka, jossa voin säilöä muutamia multasäkkejä, taimiruukkuja, hoidella siellä ruukutuksia ja muita hommia, joiden välineet pysyvät sitten siististi siellä näkösuojassa, mutta olen kuitenkin lyhyen matkan päässä kaikesta toiminnasta, eikä tarvitse seilata ympäri pihaa hakemassa sitä sun tätä. Tai tämä ainakin on nyt ajatus, katsotaan lopputoteutus sitten keväällä!

Katkoin siis orapihjalan oksia, raivasin kaikki tuoksuvatukan oksat alas, keräsin muita kuivuneita ja kuolleita oksia ja kasasin kaikki tuonne kehikkoon. Ihan hyvä kasa siitä tuli! Meni pari päivää ja kasa oli sopivasti painunut, että sain sinne päälle laitettua lehtijätettä pihalta. Nyt keväällä on tarkoitus kipata tuohon päälle toisen kompostin sisältö, siellä alkaa olla sopivasti valmista. Ja siinäpä olisi sitten kohopenkki. Minun tyylillä siis :D Tähän tulee kasvamaan kurpitsaa ja kurkkua, nehän tykkäävät olla vähän tämäntyyppisissä kasvupaikoissa.

Mitä sitten sille tuoksuvatukoista vapautuneelle paikalle tapahtuu? Noh, ensin täytyy keksiä, mitä tehdä tälle puolitoistametriselle katajalle, joka löytyi sieltä vatukoiden seasta. Juuri kaadettiin talon toiselta puolelta jättimäinen kataja, joka oli liian lähellä taloa, joten olisi kiva säästää tämä. Täytyy löytää sille sopiva paikka, jossa se voi rauhassa kasvaa.

Ja sitten yllärinä vatukoiden alta raja-aidan viereltä löytyi komposti. Se on jopa melkein täynnä multaa, mutta on ollut niin pitkään paikallaan, että vatukoiden toisella puolella kasvavat vadelmat työntyvät jo sen läpi. Hieman ihmettelen, että miten en ole huomannut tai huomioinut tätä aiemmin, mutta se ryteikkö oli tosiaan aika tiivis. Tuossa kirjoituksen alkukuvassa samainen komposti näkyy myös jo osittain raivatun ryteikön keskellä. Voitte kuvitella tuollaista tiivistö kepikkoa, jossa on kuivuneita lehtiä ja muuta roskaa myös syksyllä kiinni, niin kyllä tuo aika hyvin katoaa tausta-aitaan.Ihmistaimi ei edes päässyt ryömimään pusikosta läpi, vaikka pieni onkin.

Tämä komposti nyt ainakin menee tyhjennykseen. Se saa myös todennäköisen siirron purkittamoon, jossa komposti pääsee taas hyötykäyttöön. Pihan kaksi muuta kompostia ovat enemmän talouskäytössä. Jaetaan vähän vastuuta näiden kesken.

Ja sitten ne lopulliset suunnitelmat. Innostuin viime kesänä melkoisesti maisseista, joita otin kokeilumielessä kasvihuoneeseen. Tähän saisi hyvän maissipenkin useammallekin taimelle. Ne olisivat auringossa ja kuitenkin tuulen pölytettävinä. Mutta jos kaivelen tuoksuvatukan juurakoita ylös, niin paikalle tulisi myös kohtalainen kuoppa. Siinä on myös pieni (hyvin pieni) rinne, joten olen mietiskellyt myös maakellarin tai kylmälavan mahdollisuutta, jossa saisin talvetettua joitakin ruukkukasveja. Hyötykäyttöön se tila tulee kuitenkin, nyt annetaan ajatuksien lentää lisää!

Tuleva kasvimaa; pohjatyöt

Olen pitkin kesää pikkuhiljaa valmistellut tulevaa kasvimaata. Kesän aikana kasvaneen mahan kanssa ei paljoa kerralla voinut tehdä, mutta nyt, kun liikkuminen on taas helpompaa, voi tehdä viimeistelyt loppuun. 


Kasvimaa tulee siis lavoihin, joita nyt aluksi on neljä kappaletta. Lavojen välissä on laventelipenkit, joihin mahtuu myös esimerkiksi samettikukkia houkuttelemaan tuholaisia pois hyötykasvien kimpusta. 

Lavat on talon eteläreunalla omenapuiden alla. Maanparannukseksi olen kerännyt lavoihin pintamaata ja muuta puutarhajätettä, joten ne ovat toimineet kesän ajan vähän kuin avokompostit. 


Puoliksi lavojen paikalla oli aiemmin laatoitusta, joten pohjalla on hiekkaa, siksi maanparannus on tarpeen. 


Nyt täydensin ”kompostin” toimintaa hautaamalla sen märän sanomalehtikerroksen alle ja peittämällä paperit ohuehkolla hiekkakerroksella. 


Tämän syksyn ja talven ainekset saavat muhia rauhassa ja keväällä heitän päälle multaa ja käännän koko seoksen talikolla läpäiseväksi kasvualustaksi. Madot tykkää!

Lavojen viereen tulee ensi keväänä kivetys ja sen toiselle puolelle kasvustoa, joka edelleen houkuttelee mahdollisia tuholaisia tulevan sadon kimpusta pois. Vaikka tontilla näkyy vain harvakseltaan lehtokotiloita, ne muutamatkin todennäköisesti valitsevat mehukkaan kuunliljan lehden syötäväkseen ennemmin, kuin taistelevat pääsystä nypittäväksi porkkanoiden kimpusta. Ei niin, etten nyppisi niitä myös sieltä kuunliljoista, mutta siellä mahdolliset lehtivauriot ei ärsytä niin pahasti. 

Projekti jatkukoon, täytyy jo mittailla, mitä kaikkea laatikoihin mahtuu kasvamaan.