Loppiaishommia

Loppiaisviikonloppuna aukeni pitkästä aikaa lyhyt aikaikkuna, jolloin ehdin taas mietiskellä puutarhahommia ja oikeasti myös tehdäkin jotain. Loppusyksyn töihinpaluun jälkeen on ollut hiukan tiukkaa sovittaa pimeisiin iltoihin tai sateisiin viikonloppuihin mitään muuta kuin kotihommia ja lepoa.

Mutta nyt tosiaan jo aamusta alkaen päivä lähti mukavasti liikkeelle. Taivas kajasti valoa, oli poutaa ja pilvetöntä, muistin auringon olemassaolon.

Edellisessä kirjoituksessa kerroinkin valkosipulien istutuksesta, mutta ei päivän puutarhahommat siihen jääneet. Ihan loppusyksystä sain ystävältä etuaikaisen joululahjan: neljä ruusuntainta ja pari perennaa. Ajan puutteen vallitessa huolehdin hieman, että miten ehdin saada ne turvaan talvelta. Päätin, että en istuta taimia ollenkaan vaan hautaan ne talviturpeeseen horrostamaan.

Noh, koska pakkasta ei tullut, en voinut vielä laittaa niitä turpeeseen, ettei mitkään ikävät taudit jää muhimaan kosteaan multaan. Ruusut ovat odottaneet kärsivällisesti ja jopa yrittäneet työntää uusi lehtiä. Nyt kuitenkin oli pakkasta luvassa pidemmäksikin aikaa, joten valmistelin ne nukkumaanmenoa ajatellen.

Laitoin ruusupurkit makuulle yhteen kasvilavaan, jotta maan läheisyys suojaa niitä enemmän, kuin pystyasennossa. Sitten jätin ne odottelemaan seuraavan yön pakkasia, jotta saisin laitettua turpeen päälle.

Viimeisenä hommana lähdin taas kokeilulinjalle. Syksyllä ostamani Tregrenin yrttikasvatusalusta pääsi uusiin hommiin siemenlauttana. Ajattelin kokeilla onnistuisiko alustalla idätys ja/tai vesiviljely.

Laitoin ruukkuosan täyteen Seramis-savirouhetta, jonka kastelin valmiiksi. Sitten ripottelin yhteen nurkkaan punalehtisen basilikan siemeniä, toiseen kaupan suippopaprikasta otettuja siemeniä ja kolmanteen jonkun pienen ja miedon chilin siemeniä. Siirtelin rouhetta niin, että siemenet jäivät hieman pinnan alle. Pienellä jännityksellä jäin odottamaan. Ja kas! Tänään huomasinkin savirouheen seassa jotain uutta:

Basilika on itänyt! Vuoden ensimmäiset sirkkalehdet bongattu!

Tästä on hyvä jatkaa.

Mainokset

Vuoden värit

Vuosi alkaa yleensä positiivisella mielellä. On uusi aika, mennään valoa kohti, kevät siintää jo vähän mielessä. Jäin itse tässä uudenvuoden kynnyksellä mietiskelemään tulevaa vuotta ja huomasin, että vuodenajoilla ja puutarhavuodella on mielessäni värit.

Vuosi alkaa ylläolevan mukaisesti sinisävyisenä, aurinkoisena, talvisena. Tammi-helmikuu on minulle niitä oikeita talvikuukausia, jolloin pitäisi olla lunta ja pakkasta, todellinen puutarhan talviuni.

Maaliskuussa siihen valkoiseen alkaa sekoittua vaaleanruskeaa, kun lumi ehkä jo vähän sulaa ja alta paljastuu heinänkorsia, kuivunutta ruohoa ja talventörröttäjiä. Vaikka itse luen maaliskuun jo kevääksi, niin kelit ei välttämättä edes täällä Etelä-Suomessa ole sinne päinkään.

Sitten yhtäkkiä huhtikuussa alkaakin jo tapahtua! Taimistot availevat vähitellen oviaan, ei tarvitse enää kärvistellä pelkkien leikkotulppaanien varassa. Esiin tulee jo vihreää, ja mielessäni se yhdistyy keväällä keltaiseen. Vaikka esikoitakin on vaikka minkävärisiä ja aikaisimmat tulppaanitkin jo nostavat päätään vaikka missä väreissä, niin jotenkin kevät on minulle keltavihreä.

Voikukat ja leskenlehdetkin ovat keltaisia vihreän ruohomeren keskellä, siitä se varmaan tulee.

Sitten päästään kesään ja vaikka siellä on mahdollista nähdä vaikka minkälaista kukkijaa, niin mielikuvani on enimmäkseen punainen.

Kun se kesä nyt kerran on, niin ollaan räikeitä!

Alkukesästä vallitsevat perusvärit ja keskikesällä sinisen sävyt ottavat enemmän tilaa.

Kesä syvenee ja vihreäkin on jo muuttunut tummaksi ja ”vanhaksi”.

On pysähtyneisyyden aika, ollaan vaan ja möllötellään, ihastellaan niitä kovalla vaivalla istutettuja kukkia ja odotellaan satokauden alkua.

Ja sieltä se sitten yhtäkkiä tuleekin, kesän loppu! Vaikka vasta alkaa elokuu, jolloin puutarha on melkein kukkeimmillaan, niin ajatukset kääntyvät illan sineen ja syksyyn.

Lähdetään taas perusvärien kautta valottomuutta kohti. Syksy sanana jo tuo mieleen ruskan.

Ja minulle ruska on loistavaa oranssia ryyditettynä keltaisella ja hitusella vihreää. Ja vielä hetken loistavaa aurinkoa.

Vielä hetki pidetään viimeisistä väreistä kiinni, ennenkuin kaikki katoaa ja ollaan vain hiljaa. Syksyn aurinkoiset päivät ovat akkujen latausta.

Ja sitten, sinne se katoaa, meren taakse, se aurinko. Värit eivät kokonaan katoa, mutta niiden päälle tulee tumma harso.

Se valo on vähän niinkuin tuolla jossain puiden takana, olemassa, mutta ei suoraan näkyvissä. Lyhyt pysähtyneisyyden hetki, jota omasta mielestäni kestää vain kuukauden eli marraskuun ajan, koska joulukuussa voi itse tuoda värit esiin keinotekoisesti, ilman, että se olisi kovin epätoivoiselta vaikuttavaa.

Joulu! Punaisia amarylliksiä, joulutähtiä, tulilatvoja ja muita värejä niin, että tulee melkein kesä mieleen! Ja sitten hups vaan, taas on vuosi mennyt ja siirrytään puhtaan valkean kautta uuteen värikierrokseen.

Iloista uutta vuotta!

Kolme kylmää aamua

Kolmena aamuna olen palellut. Kolmena päivänä en ole meinannut lämmetä. En haluaisi myöntää, mutta kaipa se on käännettävä katseet syksyyn päin. Kotona suunniteltiin jo lämmityskauden aloittamista. 


Lähialueen pihlajat pullottavat marjoja, mutta puiden lehdet ovat vielä vihreitä. Oman pihan lehtikuusessa näkyi yksi oksa, jossa neulaset olivat muuttuneet keltaisiksi. 


Lumipalloheisi on muuttumassa syksyiseksi. Se selvisi melko hyvin viime vuotisesta kirvahyökkäyksestä, tämä kesä oli muutamaa käpristynyttä lehtirykelmää lukuunottamatta normaali. 


Orapihlajassakin on väriä jo marjojen puolesta, mutta lehdet sinnittelevät vielä. Enpä ole saanut vieläkään kyseistä aitaa kaadettua pois. 


Pensashanhikit kukkivat runsaasti. Taisivat tykätä, kun hieman leikkelin ja karsin niitä. 

Enempää en ole kärsinyt kulkea pihalla etsimässä syksyn merkkejä, koska pidän vielä hetken aikaa kesän mielikuvasta kiinni. Tänä vuonna on puutarhuroinnissa aika erikoinen fiilis tässä vaiheessa vuotta, kun syksy haisee ilmassa, mutta kasvihuoneessa on edelleen satokausi käynnissä. Mutta sielläkin on havaittavissa pieniä merkkejä muutoksesta. Aamuisin huomaan kattoon kertyneen kosteutta, joka ei lähde ihan helposti edes tuulettamalla pois. Pari kurkkua jo ehti homehtua, ennenkuin huomasin asiaa, mutta nyt tilanne on korjattu. 

Muutosten syksy edessä, töihin paluu tiedossa, joten ensi kesänä saa taas puutarha-aikaa keksiä sieltä sun täältä. Kuka keksi innostua puutarhuroinnista ruuhkavuosina!

Vedenkeräystä

Olen vesihamsteri. Yritän säästää kaikki mahdolliset (käyttö)vedet ja jopa käyttää kahteen kertaan, jos vain pystyn. Lasten kylpyvedet sopivat kasteluun, samoin kesällä kahluualtaasta tyhjennetään vedet kukkapenkkeihin. Eli on sanomattakin selvää, että meillä kerätään myös sadevesiä talteen. 

Se ei kuitenkaan aina ole niin helppoa, kuin mitä voisi kuvitella. Edellisessä pihassa terassin valokatteen reunalla oli ränni, josta tuli puolikas syöksyputki alas tynnyriin, jossa oli hana. Ongelmana oli se, että tynnyri täyttyi sateella hyvin nopeasti ja loput valuivat yli maahan. 

Täällä uudella pihalla käytössä oli kaksi tynnyriä, mutta edelleen sama ongelma. Ja nyt vielä lisäharmina se, että ylivaluvat vedet menivät tietysti liian lähelle taloa ja sokkelia, vaikka Tekninen tuki oli kehitellyt nerokkaan systeemin johtaa ylivaluvat vedet salaojakaivoon. 

Asia on ollut mielessä jo kaksi kesää, mutta vasta nyt saimme tehtyä asialle jotain. Tekninen tuki rakensi kahdelle 200 litran hanalliselle tynnyrille jakkaran rännin syöksyputken viereen. Sitten syöksyputkeen asennettiin vedenkerääjä, joka erottelee roskat pois ja johtaa sadeveden tynnyriin. 


(Kuva garantia.co.uk)

Tämä on löydetty netin syövereistä ja vaihtoehtoisia malleja on monia. Kerääjässä on kesä- ja talviasetus eli veden saa joko laskettua normaalisti syöksyputkea pitkin kaivoon tai sitten ohjattua tynnyriin. Tässä on myös ylivuotosuoja eli kun tynnyri on täynnä, vesi valuu normaalisti kaivoon. 


Sokkeli on nyt siis turvattu vesivahingoilta, kun vedet ohjautuvat siististi salaojia pitkin eteenpäin. 

Tekninen tuki tosiaan viritteli kaksi tynnyriä vierekkäin, jotka ovat liitetty toisiinsa. Kun ensimmäinen täyttyy, alkaa vesi siirtyä toiseen. Ja molemmissa tynnyreissä on hanat helppoa vedenottoa varten ja kannet itikoiden ja roskien karkoitukseksi. 


Kyllä nyt kelpaa heilua kastelukannun kanssa! Ja joku jo miettii, miksi tuo hupsu nainen ei vain hanki letkua ja säästy kantamiselta. No ihan siksi, että se ainoa hana, johon letkun tässä talossa voisi liittää on autotallin sisällä ja aivan toisessa päässä tonttia. En halua sitä letkurumbaa, kun pitäisi vedellä kymmeniä metrejä letkua kasvuston keskellä ja kaiken päälle se olisi kulkuväylällä etuovesta kuljettaessa. Eli ihan siksi kasvatan mielummin habaa. 

Vastaisku räntäsateelle


Siitä!


Ja tuosta!


Ja vielä siinä!

Puutarhurin aivoni eivät enää kestäneet tätä käsittämätöntä kevään ja talven taistelua, oli pakko lähteä hakemaan piristystä. Päätimme koko perheen voimin retkeillä Vantaan Viherpajalle japanilaiseen puutarhaan. 


Heti helpotti. Ommmmm, mielenrauhaa, puro solisee. 


En muistanutkaan räntää, kun jäin mietiskelemään, että kuinka helposti (tai vaikeasti) voisi itse kasvattaa bonsai-puita. 


Kirsikat kukkivat. 


Niitä roikkui pään päällä ja polun vieressä, ommmmm. 


Jäin vain kaipailemaan omaa vanhaan kotiin jäänyttä rusokirsikkaa. 


Mutta mielenkääntö onnistui! Heti tuli parempi mieli. Kiersimme samalla myös timanttiananasnäyttelyn, josta ensimmäiset kuvat on otettu. 

Ja tadaa! Aurinko saapui heti, kun hakee kukkavoimaa. Hyvää, lämmintä ja puutarhaintoista toukokuuta kaikille!

Puutarhataidetta

Keravan taidemuseo Sinkassa on näyttely, jonka aiheena on luonto. Kävin tutustumassa ja voin suositella! Muun muassa valokuvia, videoteoksia ja kasvi-installaatioita sisältävä näyttely oli hieno kuvaus siitä, miten luonto inspiroi myös taiteessa. Ja kuinka eri tavoin siitä voi kertoa. Oli ihania maalattuja tauluja, kankaalle kirjottuja kukkia, sammaltauluja ja vaikka mitä. 


Itsellekin iski inspiraatio vaikka kuinka monta kertaa!


Välillä värejä oli runsaasti ja välillä hienovaraisesti. 


Löysin monta lempparia itselleni, joita voisin katsella pidempäänkin. 

Videoteoksissa oli yksi ylitse muiden. Salla Tykän teos kuvaa jättiläislumpeen kukintaa kasvitieteellisessä puutarhassa. Oli jotenkin kiehtovaa seurata kukan kehityskaari nopeutetusti, koko elinkaaren ehtii nähdä hetkessä. 


Kannattaa käydä tutustumassa, junantuomana pääsee kauempaakin, museo on kivenheiton päässä asemasta.