Se ensimmäinen pakkanen






Hrrrrrr

Mainokset

Kolme kylmää aamua

Kolmena aamuna olen palellut. Kolmena päivänä en ole meinannut lämmetä. En haluaisi myöntää, mutta kaipa se on käännettävä katseet syksyyn päin. Kotona suunniteltiin jo lämmityskauden aloittamista. 


Lähialueen pihlajat pullottavat marjoja, mutta puiden lehdet ovat vielä vihreitä. Oman pihan lehtikuusessa näkyi yksi oksa, jossa neulaset olivat muuttuneet keltaisiksi. 


Lumipalloheisi on muuttumassa syksyiseksi. Se selvisi melko hyvin viime vuotisesta kirvahyökkäyksestä, tämä kesä oli muutamaa käpristynyttä lehtirykelmää lukuunottamatta normaali. 


Orapihlajassakin on väriä jo marjojen puolesta, mutta lehdet sinnittelevät vielä. Enpä ole saanut vieläkään kyseistä aitaa kaadettua pois. 


Pensashanhikit kukkivat runsaasti. Taisivat tykätä, kun hieman leikkelin ja karsin niitä. 

Enempää en ole kärsinyt kulkea pihalla etsimässä syksyn merkkejä, koska pidän vielä hetken aikaa kesän mielikuvasta kiinni. Tänä vuonna on puutarhuroinnissa aika erikoinen fiilis tässä vaiheessa vuotta, kun syksy haisee ilmassa, mutta kasvihuoneessa on edelleen satokausi käynnissä. Mutta sielläkin on havaittavissa pieniä merkkejä muutoksesta. Aamuisin huomaan kattoon kertyneen kosteutta, joka ei lähde ihan helposti edes tuulettamalla pois. Pari kurkkua jo ehti homehtua, ennenkuin huomasin asiaa, mutta nyt tilanne on korjattu. 

Muutosten syksy edessä, töihin paluu tiedossa, joten ensi kesänä saa taas puutarha-aikaa keksiä sieltä sun täältä. Kuka keksi innostua puutarhuroinnista ruuhkavuosina!

Vedenkeräystä

Olen vesihamsteri. Yritän säästää kaikki mahdolliset (käyttö)vedet ja jopa käyttää kahteen kertaan, jos vain pystyn. Lasten kylpyvedet sopivat kasteluun, samoin kesällä kahluualtaasta tyhjennetään vedet kukkapenkkeihin. Eli on sanomattakin selvää, että meillä kerätään myös sadevesiä talteen. 

Se ei kuitenkaan aina ole niin helppoa, kuin mitä voisi kuvitella. Edellisessä pihassa terassin valokatteen reunalla oli ränni, josta tuli puolikas syöksyputki alas tynnyriin, jossa oli hana. Ongelmana oli se, että tynnyri täyttyi sateella hyvin nopeasti ja loput valuivat yli maahan. 

Täällä uudella pihalla käytössä oli kaksi tynnyriä, mutta edelleen sama ongelma. Ja nyt vielä lisäharmina se, että ylivaluvat vedet menivät tietysti liian lähelle taloa ja sokkelia, vaikka Tekninen tuki oli kehitellyt nerokkaan systeemin johtaa ylivaluvat vedet salaojakaivoon. 

Asia on ollut mielessä jo kaksi kesää, mutta vasta nyt saimme tehtyä asialle jotain. Tekninen tuki rakensi kahdelle 200 litran hanalliselle tynnyrille jakkaran rännin syöksyputken viereen. Sitten syöksyputkeen asennettiin vedenkerääjä, joka erottelee roskat pois ja johtaa sadeveden tynnyriin. 


(Kuva garantia.co.uk)

Tämä on löydetty netin syövereistä ja vaihtoehtoisia malleja on monia. Kerääjässä on kesä- ja talviasetus eli veden saa joko laskettua normaalisti syöksyputkea pitkin kaivoon tai sitten ohjattua tynnyriin. Tässä on myös ylivuotosuoja eli kun tynnyri on täynnä, vesi valuu normaalisti kaivoon. 


Sokkeli on nyt siis turvattu vesivahingoilta, kun vedet ohjautuvat siististi salaojia pitkin eteenpäin. 

Tekninen tuki tosiaan viritteli kaksi tynnyriä vierekkäin, jotka ovat liitetty toisiinsa. Kun ensimmäinen täyttyy, alkaa vesi siirtyä toiseen. Ja molemmissa tynnyreissä on hanat helppoa vedenottoa varten ja kannet itikoiden ja roskien karkoitukseksi. 


Kyllä nyt kelpaa heilua kastelukannun kanssa! Ja joku jo miettii, miksi tuo hupsu nainen ei vain hanki letkua ja säästy kantamiselta. No ihan siksi, että se ainoa hana, johon letkun tässä talossa voisi liittää on autotallin sisällä ja aivan toisessa päässä tonttia. En halua sitä letkurumbaa, kun pitäisi vedellä kymmeniä metrejä letkua kasvuston keskellä ja kaiken päälle se olisi kulkuväylällä etuovesta kuljettaessa. Eli ihan siksi kasvatan mielummin habaa. 

Vastaisku räntäsateelle


Siitä!


Ja tuosta!


Ja vielä siinä!

Puutarhurin aivoni eivät enää kestäneet tätä käsittämätöntä kevään ja talven taistelua, oli pakko lähteä hakemaan piristystä. Päätimme koko perheen voimin retkeillä Vantaan Viherpajalle japanilaiseen puutarhaan. 


Heti helpotti. Ommmmm, mielenrauhaa, puro solisee. 


En muistanutkaan räntää, kun jäin mietiskelemään, että kuinka helposti (tai vaikeasti) voisi itse kasvattaa bonsai-puita. 


Kirsikat kukkivat. 


Niitä roikkui pään päällä ja polun vieressä, ommmmm. 


Jäin vain kaipailemaan omaa vanhaan kotiin jäänyttä rusokirsikkaa. 


Mutta mielenkääntö onnistui! Heti tuli parempi mieli. Kiersimme samalla myös timanttiananasnäyttelyn, josta ensimmäiset kuvat on otettu. 

Ja tadaa! Aurinko saapui heti, kun hakee kukkavoimaa. Hyvää, lämmintä ja puutarhaintoista toukokuuta kaikille!

Puutarhataidetta

Keravan taidemuseo Sinkassa on näyttely, jonka aiheena on luonto. Kävin tutustumassa ja voin suositella! Muun muassa valokuvia, videoteoksia ja kasvi-installaatioita sisältävä näyttely oli hieno kuvaus siitä, miten luonto inspiroi myös taiteessa. Ja kuinka eri tavoin siitä voi kertoa. Oli ihania maalattuja tauluja, kankaalle kirjottuja kukkia, sammaltauluja ja vaikka mitä. 


Itsellekin iski inspiraatio vaikka kuinka monta kertaa!


Välillä värejä oli runsaasti ja välillä hienovaraisesti. 


Löysin monta lempparia itselleni, joita voisin katsella pidempäänkin. 

Videoteoksissa oli yksi ylitse muiden. Salla Tykän teos kuvaa jättiläislumpeen kukintaa kasvitieteellisessä puutarhassa. Oli jotenkin kiehtovaa seurata kukan kehityskaari nopeutetusti, koko elinkaaren ehtii nähdä hetkessä. 


Kannattaa käydä tutustumassa, junantuomana pääsee kauempaakin, museo on kivenheiton päässä asemasta. 

Kevätmessuilua

Kävin pyörähtämässä Helsingin Kevätmessuilla hakemassa taas hieman tunnelmaa. Ihan vapain käsin en päässyt messuilla ilakoimaan, koska lapset olivat mukana, mutta kyllä siellä tunnelmaan päästiin. 

Tällä kertaa oli iloinen yllätys, että puutarhapuolen teema/esimerkkialueen lisäksi myös mökkipuolelle oli rakennettu esimerkkialue. Molemmista sai ideoita ja inspiraatiota. Ihan koko messualuetta emme ehtineet kiertämään, koska Ihmistainta ei meinannut saada Aventin minikaivureista ulos. Myös mökkialueella piti käydä koeistumassa kaikki huussit ja saunat. Porealtaiden kohdalla sanoin seis. Toim. huom., näin saa lapset viihtymään puutarhamessuilla!


Tämä istuskelupaikka vaatii kyllä tilaa, tuli vaan mieleen. Eikä nuotiokaan lämmitä, jos istuu liian kaukana. Muuten kiva!

Kivoja pikkuideoita tuli vastaan: 


Kivien maalausta


Hauskoja istumapaikkoja

Paljon muutakin kivaa, mutta Junioritaimi vei sen verran paljon huomiota, että kädet ei riittäneet kuvaamiseen. Joten tyydyn vain toteamaan, että tunnelmaa mentiin hakemaan ja sitä saatiin, siemeniä tuli ostettua, lukinlilja ja sinisarja löysi tiensä kotiin ja Puutarhanikkarit eivät pettäneet taaskaan. Kerrottu jouluruusu lähti mukaan, valinnanvaikeutta oli, sen verran ihania vaihtoehtoja löytyi. Ja tällä kertaa onnistuin pidättäytymään espanjalaisten mansikoiden ostosta! 

Uusia tuholaisia


Uudenvuodenaattona koin karmaisevan herätyksen, kun huomasin puutarhassa käyneen kutsumattomia vieraita syöpöttelemässä. Rusakko, joka pyörii täällä jatkuvasti, oli käynyt napsimassa japaninvaahteran, kanadansyreenin ja sinisateen parempiin poskiin. Tai tiedä niistä paremmista…


Papanoita oli todisteena pitkin puutarhaa ja heti lumentulon jälkeen myös käpälöiden jälkiä. 

Viikonloppuna huomasin uusia jälkiä, jotka näyttivät ketulta hiiren perässä. Ihmettelin kyllä suuria loikkia puulaatikoiden ja betonirenkaiden yli, mutta näin vain mielessäni jonkun Avara luonto -hetken, kun kettu hyppää valtavan loikan hankeen kuono edellä napatakseen hangen alla lymyilevän hiirulaisen. Ja yhden renkaan alla se hiiri majailee. 

Mutta olettamukset yleensä johtaa harhaan ja tässäkin tapauksessa jätin huomioimatta lisätodisteita. Kunnes eilen niitä ei enää voinut olla huomioimatta. Tekninen tuki oli käymässä anoppilassa, joka on noin puolen kilometrin päässä kodistamme. Hän tuli takaisin ja ilmoitti, että anoppilaan pihaan käveli portista sisään kaksi metsäkaurista. Hetken palloiltuaan olivat lähteneet meille päin. 

Asumme siis taajama-alueella, omakotitaloja melkolailla vierivieressä. Vaikka oma tonttimme on rauhallisella paikalla päättyvän tien päässä ja metsäsaarekkeen vieressä, niin anoppila on vilkkaammalla paikalla. Ja kohtaaminen tapahtui vasta hämärän alkaessa iltapäivällä. 

Syöksyin pihalle. Todisteet, jotka olin jättänyt huomioimatta, olivat selvästi nähtävillä. 


Rypälekakkaa. Tämä jo ennen lumia kuvattuna, kun ihmettelin, että miksi se rusakko nyt näin oli vääntänyt. Ja nyt, kun lumihanki hiukan suli matalammaksi, jäljet näkyivät paremmin:


Sorkkahan se siinä. 


Ja vielä papanoiden kera. 

Ne ovat käyneet useasti, koska pihalle on ilmestynyt melkein päivittäin uusia papanoita tai kuopimisjälkiä. Ja nyt pureskeltujen taimien suojaksi laittamani ruukut oli yritetty heitellä päältä pois. 

Mitähän näille nyt sitten tekisi? Näin taimistolla tämmöisiä, onko kenelläkään kokemusta?


Auttaisikohan, jos tekisin niille oman ruokintapisteen niille tuonne metsään? Saako taajamassa edes tehdä niin? Ei varmaan rottien vuoksi. Vähän omenaa ja porkkanaa kauas rajalta. Tai sitten noita tuoksupalloja joka paikkaan. 

Apua, vinkkejä, kokemuksia kaivataan!