Vedenkeräystä

Olen vesihamsteri. Yritän säästää kaikki mahdolliset (käyttö)vedet ja jopa käyttää kahteen kertaan, jos vain pystyn. Lasten kylpyvedet sopivat kasteluun, samoin kesällä kahluualtaasta tyhjennetään vedet kukkapenkkeihin. Eli on sanomattakin selvää, että meillä kerätään myös sadevesiä talteen. 

Se ei kuitenkaan aina ole niin helppoa, kuin mitä voisi kuvitella. Edellisessä pihassa terassin valokatteen reunalla oli ränni, josta tuli puolikas syöksyputki alas tynnyriin, jossa oli hana. Ongelmana oli se, että tynnyri täyttyi sateella hyvin nopeasti ja loput valuivat yli maahan. 

Täällä uudella pihalla käytössä oli kaksi tynnyriä, mutta edelleen sama ongelma. Ja nyt vielä lisäharmina se, että ylivaluvat vedet menivät tietysti liian lähelle taloa ja sokkelia, vaikka Tekninen tuki oli kehitellyt nerokkaan systeemin johtaa ylivaluvat vedet salaojakaivoon. 

Asia on ollut mielessä jo kaksi kesää, mutta vasta nyt saimme tehtyä asialle jotain. Tekninen tuki rakensi kahdelle 200 litran hanalliselle tynnyrille jakkaran rännin syöksyputken viereen. Sitten syöksyputkeen asennettiin vedenkerääjä, joka erottelee roskat pois ja johtaa sadeveden tynnyriin. 


(Kuva garantia.co.uk)

Tämä on löydetty netin syövereistä ja vaihtoehtoisia malleja on monia. Kerääjässä on kesä- ja talviasetus eli veden saa joko laskettua normaalisti syöksyputkea pitkin kaivoon tai sitten ohjattua tynnyriin. Tässä on myös ylivuotosuoja eli kun tynnyri on täynnä, vesi valuu normaalisti kaivoon. 


Sokkeli on nyt siis turvattu vesivahingoilta, kun vedet ohjautuvat siististi salaojia pitkin eteenpäin. 

Tekninen tuki tosiaan viritteli kaksi tynnyriä vierekkäin, jotka ovat liitetty toisiinsa. Kun ensimmäinen täyttyy, alkaa vesi siirtyä toiseen. Ja molemmissa tynnyreissä on hanat helppoa vedenottoa varten ja kannet itikoiden ja roskien karkoitukseksi. 


Kyllä nyt kelpaa heilua kastelukannun kanssa! Ja joku jo miettii, miksi tuo hupsu nainen ei vain hanki letkua ja säästy kantamiselta. No ihan siksi, että se ainoa hana, johon letkun tässä talossa voisi liittää on autotallin sisällä ja aivan toisessa päässä tonttia. En halua sitä letkurumbaa, kun pitäisi vedellä kymmeniä metrejä letkua kasvuston keskellä ja kaiken päälle se olisi kulkuväylällä etuovesta kuljettaessa. Eli ihan siksi kasvatan mielummin habaa. 

Vastaisku räntäsateelle


Siitä!


Ja tuosta!


Ja vielä siinä!

Puutarhurin aivoni eivät enää kestäneet tätä käsittämätöntä kevään ja talven taistelua, oli pakko lähteä hakemaan piristystä. Päätimme koko perheen voimin retkeillä Vantaan Viherpajalle japanilaiseen puutarhaan. 


Heti helpotti. Ommmmm, mielenrauhaa, puro solisee. 


En muistanutkaan räntää, kun jäin mietiskelemään, että kuinka helposti (tai vaikeasti) voisi itse kasvattaa bonsai-puita. 


Kirsikat kukkivat. 


Niitä roikkui pään päällä ja polun vieressä, ommmmm. 


Jäin vain kaipailemaan omaa vanhaan kotiin jäänyttä rusokirsikkaa. 


Mutta mielenkääntö onnistui! Heti tuli parempi mieli. Kiersimme samalla myös timanttiananasnäyttelyn, josta ensimmäiset kuvat on otettu. 

Ja tadaa! Aurinko saapui heti, kun hakee kukkavoimaa. Hyvää, lämmintä ja puutarhaintoista toukokuuta kaikille!

Puutarhataidetta

Keravan taidemuseo Sinkassa on näyttely, jonka aiheena on luonto. Kävin tutustumassa ja voin suositella! Muun muassa valokuvia, videoteoksia ja kasvi-installaatioita sisältävä näyttely oli hieno kuvaus siitä, miten luonto inspiroi myös taiteessa. Ja kuinka eri tavoin siitä voi kertoa. Oli ihania maalattuja tauluja, kankaalle kirjottuja kukkia, sammaltauluja ja vaikka mitä. 


Itsellekin iski inspiraatio vaikka kuinka monta kertaa!


Välillä värejä oli runsaasti ja välillä hienovaraisesti. 


Löysin monta lempparia itselleni, joita voisin katsella pidempäänkin. 

Videoteoksissa oli yksi ylitse muiden. Salla Tykän teos kuvaa jättiläislumpeen kukintaa kasvitieteellisessä puutarhassa. Oli jotenkin kiehtovaa seurata kukan kehityskaari nopeutetusti, koko elinkaaren ehtii nähdä hetkessä. 


Kannattaa käydä tutustumassa, junantuomana pääsee kauempaakin, museo on kivenheiton päässä asemasta. 

Kevätmessuilua

Kävin pyörähtämässä Helsingin Kevätmessuilla hakemassa taas hieman tunnelmaa. Ihan vapain käsin en päässyt messuilla ilakoimaan, koska lapset olivat mukana, mutta kyllä siellä tunnelmaan päästiin. 

Tällä kertaa oli iloinen yllätys, että puutarhapuolen teema/esimerkkialueen lisäksi myös mökkipuolelle oli rakennettu esimerkkialue. Molemmista sai ideoita ja inspiraatiota. Ihan koko messualuetta emme ehtineet kiertämään, koska Ihmistainta ei meinannut saada Aventin minikaivureista ulos. Myös mökkialueella piti käydä koeistumassa kaikki huussit ja saunat. Porealtaiden kohdalla sanoin seis. Toim. huom., näin saa lapset viihtymään puutarhamessuilla!


Tämä istuskelupaikka vaatii kyllä tilaa, tuli vaan mieleen. Eikä nuotiokaan lämmitä, jos istuu liian kaukana. Muuten kiva!

Kivoja pikkuideoita tuli vastaan: 


Kivien maalausta


Hauskoja istumapaikkoja

Paljon muutakin kivaa, mutta Junioritaimi vei sen verran paljon huomiota, että kädet ei riittäneet kuvaamiseen. Joten tyydyn vain toteamaan, että tunnelmaa mentiin hakemaan ja sitä saatiin, siemeniä tuli ostettua, lukinlilja ja sinisarja löysi tiensä kotiin ja Puutarhanikkarit eivät pettäneet taaskaan. Kerrottu jouluruusu lähti mukaan, valinnanvaikeutta oli, sen verran ihania vaihtoehtoja löytyi. Ja tällä kertaa onnistuin pidättäytymään espanjalaisten mansikoiden ostosta! 

Uusia tuholaisia


Uudenvuodenaattona koin karmaisevan herätyksen, kun huomasin puutarhassa käyneen kutsumattomia vieraita syöpöttelemässä. Rusakko, joka pyörii täällä jatkuvasti, oli käynyt napsimassa japaninvaahteran, kanadansyreenin ja sinisateen parempiin poskiin. Tai tiedä niistä paremmista…


Papanoita oli todisteena pitkin puutarhaa ja heti lumentulon jälkeen myös käpälöiden jälkiä. 

Viikonloppuna huomasin uusia jälkiä, jotka näyttivät ketulta hiiren perässä. Ihmettelin kyllä suuria loikkia puulaatikoiden ja betonirenkaiden yli, mutta näin vain mielessäni jonkun Avara luonto -hetken, kun kettu hyppää valtavan loikan hankeen kuono edellä napatakseen hangen alla lymyilevän hiirulaisen. Ja yhden renkaan alla se hiiri majailee. 

Mutta olettamukset yleensä johtaa harhaan ja tässäkin tapauksessa jätin huomioimatta lisätodisteita. Kunnes eilen niitä ei enää voinut olla huomioimatta. Tekninen tuki oli käymässä anoppilassa, joka on noin puolen kilometrin päässä kodistamme. Hän tuli takaisin ja ilmoitti, että anoppilaan pihaan käveli portista sisään kaksi metsäkaurista. Hetken palloiltuaan olivat lähteneet meille päin. 

Asumme siis taajama-alueella, omakotitaloja melkolailla vierivieressä. Vaikka oma tonttimme on rauhallisella paikalla päättyvän tien päässä ja metsäsaarekkeen vieressä, niin anoppila on vilkkaammalla paikalla. Ja kohtaaminen tapahtui vasta hämärän alkaessa iltapäivällä. 

Syöksyin pihalle. Todisteet, jotka olin jättänyt huomioimatta, olivat selvästi nähtävillä. 


Rypälekakkaa. Tämä jo ennen lumia kuvattuna, kun ihmettelin, että miksi se rusakko nyt näin oli vääntänyt. Ja nyt, kun lumihanki hiukan suli matalammaksi, jäljet näkyivät paremmin:


Sorkkahan se siinä. 


Ja vielä papanoiden kera. 

Ne ovat käyneet useasti, koska pihalle on ilmestynyt melkein päivittäin uusia papanoita tai kuopimisjälkiä. Ja nyt pureskeltujen taimien suojaksi laittamani ruukut oli yritetty heitellä päältä pois. 

Mitähän näille nyt sitten tekisi? Näin taimistolla tämmöisiä, onko kenelläkään kokemusta?


Auttaisikohan, jos tekisin niille oman ruokintapisteen niille tuonne metsään? Saako taajamassa edes tehdä niin? Ei varmaan rottien vuoksi. Vähän omenaa ja porkkanaa kauas rajalta. Tai sitten noita tuoksupalloja joka paikkaan. 

Apua, vinkkejä, kokemuksia kaivataan!

12 x 2016 + 1

Kasvihormoni-blogin Sini K. haastoi kaikki puutarhabloggaajat kertomaan menneestä vuodesta kahdentoista kuvan avulla. Yritän tässä nyt siis itse summata oman vuoristoratavuoteni kuviin jokaiselta kuukaudelta.

#12puutarhakuvaa

Tammikuu

Kylmä kuukausi. Ensin oli lauha joulukuu ja sitten yhtäkkiä pärähti lumettomalle maalle kovat pakkaset. Pelkäsin pahinta, enkä ollut väärässä. Myöhemmin keväällähän todettiin taimistoilla ja kotipuutarhoissa suuriakin tuhoja kasvustoilla. Mutta silloin ensin oli se positiivinenkin puoli: tuhoeläinten mahdollinen tuho, kuten itsekin asiaa mietiskelin. Enpä kyllä huomannut ainakaan omassa puutarhassa suurta muutosta asiaan, ja sittenhän niitä tuli toisella tavalla lisää, kuten kesäkuun kohdalla voi huomata…

Mutta kiertelin puutarhaa orastavan kauhun vallassa ja tarkkailin nääntyviä kasveja. Alppiruusu oli yksi tuhon partaalla käynyt taimi, mutta onneksi se lopulta selvisi uuteen nousuun. Kukinta kyllä jäi viime vuodelta väliin.

 

 

 

 

 

Helmikuu

Helmikuussa en enää pystynyt pitämään näppejä erossa puutarhuroinnista ja ystävänpäivästä sainkin hyvän tekosyyn työntää sormet multaan ja puuhailla vähän kukkahommia. Ulkonakin oli vihdoin lunta ja puutarha siltä osin hieman suojatumpi, mutta ojasta allikkoon, kun tykkylumi meinasi tehdä pensaille haittaa. Lämpötilat sahasivat sen verran edestakaisin, että lumi pääsi välillä kostumaan todella raskaaksi. Puutarhassa ei edelleenkään oikein voinut tehdä mitään muuta, kuin kierrellä ja suunnitella tai tajuta omien aivojen olleen syksyllä jo ihan jäässä…

Maaliskuu

Maaliskuussa alkaa tämän tarhurin kevät! Se on heti ensimmäisestä päivästä kauhea tohina päälle, vaikka olisi vielä metriset hanget ja pakkasta. Heti kuun alussa iloitsin pensaiden silmuista (vaikka ne olivat muodostuneet jo viime syksynä), vähäisestäkin auringosta, sorruin taas esikasvatushommiin (vaikka joka vuosi vannon, ettei enää ikinä) ja ihmettelin kasvun voimaa vuoden tauolla olleilla lukinliljoilla.

Kyllä putosin hyvin taas maan pinnalle, kun ne silmut eivät millään meinanneet edetä mihinkään suuntaan ja lumipalloheiden silmujen vieressä talvehti öttiäisiä. Aurinko pilkahteli, mutta pakkastakin riitti, joten ihan vielä ei olisi kannattanut siellä taimistolla juosta. Lopulta onnistuin yllättävän hyvin esikasvatuksen kanssa, vaikka sössin jutun sitten syksyllä ensipakkasilla, kun olisin voinut saada pistokkaani selviämään vielä tämän vuoden puolelle. Lukinliljathan menivät kyllä sitten ekoihin hallaöihin jo keväällä…

Luontoakin autettiin, kun osallistuttiin #miljoonaponttoa -hankkeeseen, jossa pyritään saamaan miljoona linnunpönttöä tämän vuoden maaliskuun loppuun mennessä kolopesijöille. Laitoimme neljä pönttöä pihapiiriimme, sekä sen ympäristöön. Kyllä siellä kävi tirriäisiä tutkiskelemassa, mutta vielä ei kukaan pesinyt. Toivottavasti niistä on nyt tämän talven aikana apua pakkasöinä ja ehkä nyt keväällä joku jo kelpuuttaa asunnokseen.

Huhtikuu

Maalis-huhtikuun taitteessa lumet lähtivät vauhdilla sulamaan ja jo maaliskuun lopulla maasta alkoi nousta ensimmäisiä kevään kukkia. Lämpötilat nousivat välillä jo niin korkeiksi, että rohkaistuin hieman uhkarohkeaan kasvatuskokeiluun: laitoin perunoita tulemaan jo huhtikuun alkupuolella. Ajatus lähti multasäkeistä, joita roudasin paikallisesta rautakaupasta oikein urakalla pihaan. Että pitihän niille sitten jotain keksiäkin. Ja kyllähän ne sieltä sitten nousivatkin! Laitoin myöhemmin vielä toisenkin saavin tulemaan. Perunoita tuli kyllä, vaikka muurahaiset meinasivatkin vaiheuttaa hommaa hieman. Vahingosta viisastuneena tiedän, miten korjata hommaa tällä kasvukaudella.

Koska huhtikuukin oli kovin aurinkoinen ja lämmin, puutarha ryhtyi heräämään oikein vauhdilla ja päivittäin siellä saikin kierrellä katselemassa, mitä oli selvinnyt talvesta ja kuinka edellisvuoden uutuudet olivat juurtuneet. Ihmistaimen kanssa laitettiin omia siemeniä tulemaan ja poika innostuikin toivomaan chilinkasvatusta. Siitä täytyykin tehdä oma, vähän moniselitteisempi postaus myöhemmin, että mites siinä oikein kävikään.

Toukokuu

Kevään virallinen viimeinen kuukausi on luonnonkukkien loistetta puutarhassa. Koska piha on vanha ja metsän kupeessa, keväisin maasta ponnistaa myös tuttuja luonnonkasveja: kieloja, valkovuokkoja ja muita pieniä kukkijoita. Niiden lisäksi sammaloituneessa maassa vilkkuu esikoita, skilloja, helmililjoja ja krookuksia. Vanhoissa kukkapenkeissä on tulppaaneja ja narsisseja sekä muutama hyasintti. Pihalla ei siis voi leikata nurmikkoa tai myllätä muutenkaan, ennenkuin nämä luonnonihanuudet ovat kukkineet, jotta ne saisivat rauhassa siementää itsensä tai muuten kerätä kasvuvoimaa taas seuraavaa kevättä varten.

Joten käytin toukokuun uusien kukkapenkkien rakentamiseen alueilla, joissa ei ole vaarana talloa pikkukaunokaisia. Kaaripenkki pääsi reippaaseen alkuun, pionipenkki koki uudistuksen, lavakauluskasvimaa sai kukkia viereensä ja mansikkamaa sai mansikat. Paljon oli hommia, vielä kun pystyi. Tai oli se tässäkin kohdalla jo hiukan tiukilla, mutta pakko oli yrittää. Maha nimittäin kasvoi jo kohtuullisen isoksi…

Kesäkuu

Sitten alkoi virallinen kesä. Tapahtui se yksi odotetuimmista asioista, eli kasvihuone pystytettiin! Tätä oli odotettu ja tästä oli haaveiltu. Harmi, että se venähti tänne kesäkuulle asti, eli pari kuukautta meni jo kasvukaudesta, mutta ei haittaa, siellä se nyt on. Kesän aikana oli siis tarkoitus tutkia kasvihuoneen ominaisuuksia seuraavaa vuotta ajatellen. Hain sinne muutamia valmiita taimia kasvamaan, jotta hiukan saan kosketusta kasvihuone-elämään, mutta muuten se toimi vielä vasta kesähuoneena. Mikä olikin ehkä onni onnettomuudessa, koska kesäkuussahan alkoi se sietämätön kirvainvaasio. Niitä pirulaisia oli joka paikassa! Jos kasvihuone olisi ollut täynnä arvokasta kasvutavaraa ja sinne olisi heti ensimmäisenä kesänä iskenyt suuri kirvapopulaatio, olisi voinut motivaatiolla olla hieman etsimistä jatkoa ajatellen.

Kirvat söivät paljon, kukintoja jäi tulematta useistakin kasveista juuri niiden vuoksi, mutta pidättäydyin myrkyistä ja annoin luonnon hoitaa. Lannoitin kasveja, jotta ne selviävät hyökkäyksestä ja kyllä loppukesästä/syksyllä sitten sainkin kiitokseksi muutamat korvaavat kukat. Opettelin myös tunnistamaan hyötyotuksia, kuten leppäkertuntoukan ja muita, jotka mielellään hoitelevat kirvoja päiväjärjestyksestä. Tämä kevät ja kesä nyt sitten näyttävät, miten kävi.

Heinäkuu

Heinäkuussa tarhurin vauhti hidastui jo niin paljon, että tein vain paikkailevia istutushommia, nautin pihasta ja alkavasta sadonkorjuusta. Muutamat kokeilut onnistuivat hyvin ja nyt tiedän jatkojalostaa kokeilujani lisää. Mahani kanssa en pystynyt enää kuin kiertelemään taimistoilla, kun suuremmat istutushommatkin alkoi olla hankalia.

Elokuu

Satoa alkoi tulla joka tuutista. Omenapuut tekivät yllätyssuuren sadon ja yritin parhaani mukaan saada sitä talteen. Vastasyntyneen nyytin kanssa kävin mehustamolla ja yritin hillota, mutta enimmäkseen vain nuuskuttelin Junioritaimen päätä ja poskia. Onneksi en laittanut kasvihuonetta täyteen loistoonsa, nyt olisin ollut pulassa! Ihmistaimen kanssa kävimme takapihalla mustikassa, löysin myös kantarelleja ja maistelin ne muutamat kirsikkatomaatit, jotka sain kasvatettua.

Päiväunirytmi ei tietysti muodostunut vauvelille vielä heti, joten hommat vähän levähtivät näin syksyä kohden. Mutta kumma kyllä se ei niin kovasti häirinnyt.

Syyskuu

Kesä kääntyi syksyyn ja satokausi jatkui. Pihasta kerättiin puolukoita, kasvihuoneesta tomaatteja, kurkkua, kesäkurpitsaa, maissia ja yrttejä sekä kuvassa näkyviä chilejä. Lämpimät ilmat jatkuivat ja Junioritaimen nuuskuttelu jatkui. Puutarha sai siis hetken pärjätä omillaan. 

Lokakuu

Lokakuussa vauvahuurut väistyivät sen verran, että ensimmäisiä kertoja tajusin ajatella myös tulevaa kevättä. Tietty siinä auttoi myös kaupat, jotka tyrkyttivät sipuleita ja mukuloita hyllyillään. Istutin itselleni kevätpenkin yrttipenkin viereen, paraatipaikalle keittiönikkunan eteen. Odottelen värikkäitä maisemia!

Lokakuuhun kuului myös panikointia tulevasta talvesta ja arkojen kasvien talvisuojauksesta. Sekä naureskelua omalle hataralle päälleni, kun tulin jo istuttaakseni mukuloita, joiden ei pitäisi Suomen talvesta. Lopulta päätin jättää ne maahan näyttämään sisukkuutensa. Eli jatkoin nuuskuttelua, ei riittänyt muuhun aikaa. 

Marraskuu

Tuli yllätystalvi! Vähän huolehdin talvehtimisesta ja taudeista, koska maa ei ehtinyt jäätyä ennen lumentuloa. Ja samalla alkoi myös jännitys kasvihuoneen kestävyydestä. Lumi pakkautui tietysti sen katolle ja arvelutti mennä huitomaan sitä millään välineellä. Noh, katto kesti koitoksen, koska lumethan sitten sulivat pois. Mutta edelleen on ratkaisematta ongelma pidempiaikaisesta kuormituksesta. 

Joulukuu

Lumeton maa. Lämpöasteita päivin ja välillä öisinkin. Pintamaa sulaa. Talventörröttäjät heiluvat tuulissa, jotka ovat olleet yllättävän navakoita. Ankeaa mutaisuutta ja hämäryyttä. Joulukuu vaikuttaa taas samalta, kuin vuosi sitten. Ja pakkasenkin on luvattu kiristyvän samalla tavalla. Ei vaikuta hyvältä, ei ollenkaan. 

En oikein tiedä, mitä kannattaisi tehdä. En millään haluaisi lähteä mihinkään mittavaan suojausoperaatioon, koska pyrin suosimaan kasveja, jotka ovat talvenkestäviä. Mutta ei nämä kelit sitä kyllä helpoksi tee. Kaipa se on vain mentävä luonnon ehdoilla. Josta pääsemmekin kohtaan +1, joka romahdutti tämän tarhurin mielialan, ainakin hetkeksi. 

Yhteenveto

Puutarhavuosi oli kaikenkaikkiaan hyvä. Sain kasvihuoneen, kaaripenkki onnistui aika hyvin, suurin osa kasveista selvisi viime talvesta ja tein hyviä kasvilöytöjä loppukesällä. Marras-joulukuussa ei pihalla paljon tullut oleskeltua, kun ei siellä ollut mitään tekemistä, joten olen ollut täysin tietämätön siellä tapahtuneista kauhuista. 

Loppuviikosta satuin kävelemään japaninvaahteran ohi. Ja todellakin ohi, koska en meinannut huomata sitä. Koska se oli pureksittu matalaksi. En edes tiennyt, että se maistuisi millekään otukselle. 

Ja uudenvuodenaattona sattumalta kävelin takapihalle miettimään pakkasentuloa, kun huomasin, että sinisade oli jyrsitty samoin matalaksi, kuten myös kanadansyreeni. Kaaripenkissä oli myös käynyt vierailija, mutta siellä ei ollut tapahtunut mitään varsinaista tuhoa. 

Sinisade ei ole muutenkaan mikään talvenkestävin taimi, niin vielä vähemmän tuossa kunnossa. Ai että sapettaa! Ikävä lopetus vuodelle, nyt ehkä pidän pienen suruajan. 

Nämä ilotulitukset tekivät parhaansa posauttaakseen pahan mielen pois. Aika hyvin onnistuivatkin. Mutta aion silti jatkossakin olla tarhuri, joka toimii myös tunteella ja voi jopa tirauttaa pari pahan mielen kyyneltä puutarhansa vuoksi, jos tilanne niin vaatii. Mutta aion myös nauttia täysin rinnoin ja yrittää jakaa sitä iloa ympärilleni. Mukavaa, jos kuljette mukana :)

Testimielellä

Kävin IKEAssa. Törmäsin uutuuksiin, joista olin nähnyt vain vilauksia aiemmin. 


Puutarhaosastolle oli tullut idätykseen ja vesiviljelyyn tuotteita. Oli erilaisia kasvualustoja, idätyslaatikoita, viljelylaatikoita ja telineitä sekä kasvilamppuja. 


Tuttuun Ikea-tapaan osat ovat yhdisteltävissä ja muunneltavissa omiin tarpeisiin sopiviksi. Ajatuksena on siis saada tuoretta syötävä ympäri vuoden suoraan omasta keittiöstä. 


Kauhean helpottava ajatus oli, että näillä välineillä voisin onnistua, kuin ammattilainen! En ostanut (vielä) mitään, kun sisätiloissa on edelleen rajoitteita tilan riittävyyden suhteen. Mutta nämä kyllä kiinnostavat, juuri sen muunneltavuuden kannalta. 


Siemenetkin saisi samasta paikasta, onkohan minkälaista laatua? 


Nappasin sieltä mukaani tämän ohjekirjasen, jossa on ihan kevyet viljelyohjeetkin. 

Onko kukaan tutustunut näihin lähemmin? Mitä ajatuksia herättää?