Pikakatsaus olkiperunoihin!

Kokeileva viljelijä täällä raportoi!

Ajatuksena oli tällä viikolla ottaa hommaksi olkiperunoiden purku. Tuumasta toimeen siis!


Kuorin muovitunnelin perunoiden päältä jo viime viikolla, koska perunoiden varret alkoivat kasvaa rei’istä läpi. Kyllä siellä aikamoinen viidakko olikin jo alla. Mutta pelkkää perunaa, eli olki on estänyt rikkaruohojen kasvun. 

Otin ensiksi käsittelyyn yhden nurkan, katkoin perunanvarret ja ryhdyin siirtelemään olkia. Alimmat oljet olivat tietysti märkiä ja puoliksi maatuneita ja hieman alkoikin epäilyttää, että näinköhän löytäisin vain mätiä siemenperunoita. 

Mutta mitä vielä!


Kohta alkoi pilkottaa puhtaita ja ruvettomia perunoita. Vielä olivat kovin pieniä, joten jätin homman kesken ja päätin antaa niiden kasvaa vielä lisää. Mutta! Tämä on siis mahdollista!

Aikaisemmin pohdiskelinkin jo, että mitä tekisin ensi vuonna toisin. Nyt olen päättänyt kokeilla tätä ehdottomasti uudestaan. Sijoitan perunamaan aurinkoisemmalle ja siten lämpöisemmälle paikalle, tässä omenapuut taisivat varjostaa liikaa. Ja heti vaan paksu kerros olkia, jotta lämpö pysyy paremmin ja rikkaruohot tukahtuvat varmemmin. 

Kyllä tässä vielä onnistutaan!

Kurkun tarina


Hyvältä näyttää sittenkin! Tämä kesä jo hieman pelotteli, että näinköhän saan kurkusta mitään satoa, mutta niin ne pikkutaimet vaan yhtäkkiä lähtivät huimaan kasvuun. Mutta miten tähän on päästy?

Minulla oli jossakin tallessa kasvihuonekurkun siemeniä, mutta painotus on sanalla _tallessa_. En siis löytänyt niitä. Joten toukokuussa kauppareissulla nappasin käteeni ensimmäisen kasvihuonekurkun siemenpussin, minkä hyllyssä näin. Olin vähän epäileväinen kasvatuksen suhteen, koska olin ymmärtänyt kurkun olevan hieman vaativa kasvatettava, varsinkin kastelun suhteen. Ja siinähän minä aina mokaan. 

Laitoin muutamia siemeniä multaan ja edelleen jatkuvasta epäileväisyydestäni kertoo muun muassa se, etten ole ottanut kuvia tästä vaiheesta ollenkaan. Mutta neljä siementä iti hyvin, joten koulin ne vähän isompiin potteihin. Yksi niistä kuukahti vähän myöhemmin, joten kolme jäi edelleen kasvamaan. 

Istutin ne isohkoihin altakasteluruukkuihin, mutta koska silti epäilin kasteluni kasteluni onnistumista, niin jätin kasteluputken pois, jotta ruukussa oleva vesi ei vaan pääsisi haihtumaan mitään kautta. Siinä ne sitten olivat. Jonkin aikaa meni, eikä mitään tapahtunut. Sitten alkoi lehdet hieman suurentua. Vähän alkoi vartta kasvaa, köynnöstävään tapaan. Jopa sen verran, että piti laittaa tukinaru. 

Ja sitten alkoi tapahtua! Kurkut alkoivat kukkia. Katselin kukkia ja mietin, että enpä tullut tarkistaneeksi, että onko kurkku partenokarppinen vai ei. Varmuudeksi pölytin käsin parit ensimmäiset kukat. Odotin kuitenkin kurkkualkujen näivettymistä tai muuta vastaavaa, koska eihän tämä nyt näin helposti voi mennä!

Mutta mitä vielä!


Kukkia alkoi tulla ja tulla ja tulla! Ja jokainen alkoi samantien kehittyä kurkuksi. Ilman mitään ongelmia. Paitsi että yhtäkkiä olin omatekoisessa ongelmatilanteessa:


Milloin nämä ovat valmiita? Ja saisiko näitä syödä ennen täyttä pituutta? Kurkut olivat kivoja snack-kokoisia ja halusin jo maistaa. Kyselin facebookistakin asiaa ja sieltä näytettiin vihreää valoa. Kävin napsimassa parit valmiinnäköiset 10-15cm pitkät kurkut irti. Ja ai että oli hyviä! 

Facessa jutellessani tuli puhetta lajikkeesta, jota en tietenkään muistanut. Olinhan vain napannut jotain kokeiluun. Nyt aloin oikein pohtimaan asiaa, koska kurkut olivat tosi hyviä ja niitä tulee paljon. Haluan ensi vuonna samaa! Siemenpussia en tietenkään enää löytänyt, joten ajattelin lajikkeen jäävän mysteeriksi. Mutta sitten muistin! Ostin siemenet Prismasta, joten kuitti ostoksesta on tallessa puhelimessa. Ja siellähän se tosiaan oli.


(Kuva: nelsongarden.fi)

Siemenet olivat Nelson Gardenilta, lajike ’Picolino’. Eli kurkut ovat tarkoituksella pieniä. Voin kyllä suositella, ovat todella hyviä! Nyt vain toivotaan suotuisia ilmoja pitkälle syksyyn, niin saadaan nauttia näistä herkuista pitkään. 

Kasvihuoneen kuulumisia

Tällä hetkellä olen kyllä iloinen kasvihuoneestani. Tällaisen kesän jälkeen sato-odotukset olisivat varmaan nollassa, mutta nyt huoneen suoja on pelastanut edes jotain. 


Alkukesästä kylmät ilmat pysyivät sen verran loitolla, että kurkut eivät kuolleet vaikka kasvu olikin minimaalista. Tomaatit eivät ihan niin helposta hätkähtäneet, mutta mietin jo silloin lopputulosta, kun pölyttäjät olivat melko vähissä. 


Välillä oli parempia päiviä ja auringon vaikutus tietysti kertaantui kasvihuoneen sisällä. 


Uskaltauduin laittamaan maissit kasvamaan kasvihuoneen ulkonurkille saaveihin, paikka keräsi kuitenkin jonkin verran lämpöä. 


Tomaatit innostuivat kasvamaan, mutta paprikoilla ja kurkuilla kasvu jumitti edelleen. Kasvihuoneen sisällä olevat yrtitkin tuntuivat olevan jotenkin seis. Toin sisältä kaksi avokadon kasvatuskokeilua kasvihuoneen lämpöön ja valoon, mutta niistäkin toinen meinasi polttaa lehtensä. Ehkä olisi pitänyt karaista niitäkin ensin. 


Tomaatit kukkivat ja raakileita tuli paljon. Kurkuilla ja paprikoilla ei mitään. Yrtit alkoivat vähitellen kasvaa ja tuuheutua. 


Ja sitten yhtäkkiä homma repsahti! Tomaatit alkoivat rehottaa niin, ettei melkein läpi nähnyt. Raakileita roikkui joka paikassa ja kukkia tuli koko ajan lisää. Latvat alkoivat hipoa kattoa. Oli pakko aloittaa jo karsinta. 


Karsin alalehtiä reilulla kädellä, katkaisin latvat, siivosin valtavasti varkaita. Roskakasa kasvihuoneen lattialla oli valtava. Kottikärryllisen lehtijätettä vein kompostiin. 


Samalla huomasin, että paprikat olivat alkaneet kukkia. Nuppuja ja kukkia oli paljon. Kurkutkin olivat ottaneet kasvupyrähdyksen, niissäkin näkyi nuppuja. Pesusienikurkut kylläkin kärvistelivät edelleen. 


Ja nyt ollaan tilanteessa, että ”kesä” alkaa vähitellen loppua. Aika meinaa loppua kesken. Pihvitomaatti kasvattaa lapsosia, mutta kovin pieniä ovat vielä. 


Paprikaa on tulossa, mutta epäilen, ehtivätköhän kypsiksi asti. 

Kurkku kukkii, en tiedä miten pölytyksen kanssa käy. Sormet ristissä, että tämä on partenokarppinen lajike. 


Tomaatit ovat alkaneet punertua, sieltä saan kyllä jotain maistiaisia. 

Maissit olivat hieman ongelma. Niille oli ollut liian viileää ulkona. Vielä ei edes näkynyt tähkäpäitä. Pyysin Teknistä tukea nostamaan ne kasvihuoneeseen sisälle, jospa vielä ehtisi pelastamaan jotain. 


Kahden päivän jälkeen latvoista alkoi pilkistää ylläreitä! Toivo elää siis!


Kyllä tätä kuitenkin voi sanoa melkolailla onnistuneeksi ensimmäiseksi kasvihuonekesäksi. Ei ole tapahtunut mitään suurempia katastrofeja, jotain satoa tulee ja paljon on opittu ensi vuotta ajatellen. Olen oikein tyytyväinen :)

Olkiperunat

Sain keväällä ajatuksen kokeilla perunan kasvattamista oljessa. Kysymyshän on kateviljelystä, jossa materiaalivaihtoehtoja on monta. Minä valitsin oljen, koska sitä oli helpommin saatavilla isohkoa määrää kuin esimerkiksi ruohosilppua. 

Koska tämä on kokeilu, niin en ajatellut kasvattaa mitään isoa määrää. Joten päätin pystyttää eteläseinustalle kasvutunnelin, joka sopisi tarkoitukseen hyvin. Oljet eivät tunnelista lähtisi tuulen mukaan ja vesi kuitenkin pääsisi läpi. 

Olin muistaakseni nähnyt Strömsön puutarhaohjelmassa tästä vinkkiä ja vielä varmuudeksi lueskelin parista blogista kokemuksia. Perunat siis laitetaan vain maan päälle ja peitetään halutulla katteella. Katetta lisätään kasvun edetessä. Ja lopulta perunat kerätään katteen seasta. 

Kaikkina näinä vuosina, kun olen perunaa kasvattanut eri tavoin, olen aina kironnut sitä, ettei tämmöiselle pienpienviljelijälle löydy sopivaa määrää siemenperunaa. Aina niitä tuntuu olevan liikaa. Ja vaikka tälläkin kertaa olin etsinyt pienimmät pussit, niin silti tuli ruuhkaa. Lajikkeina on Siikli ja Mozart. Ja sitten tietysti vielä bongasin eräästä puutarhatapahtumasta jotain erikoisperunaa pikkupussin, mutta sen nimen olen jo unohtanut. 

Ripottelin perunat maan päälle suhteellisen tasaisin välein. Koska kevät nyt oli mitä oli, niin tämä tapahtui vasta toukokuun loppupuolella. Viime vuonnahan laitoin ensimmäiset jo huhtikuun alussa. Ei ole vuodet veljiä todellakaan. 

Sitten vaan olkea päälle ja kastelu. Ja odottelemaan. 

Noh, sitten alkoi ”kesä”. Lämpötilat laahasivat, yöpakkasia ja hallaa oli vielä kesäkuunkin aikana. Heitin perunoille jo mielessäni hyvästit. En pahemmin seuraillut tilannetta, koska mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Lähemmäs kahta kuukautta on päästy, kun tänään huomasin, että siellähän on perunanvarsia! 

Olen kulkenut tunnelin ohi päivittäin ja silmäillyt olkien pintaa, mutta näin vain oljista itäneiden heinien kasvua. Ja muutamien apiloiden. Joten nyt iski kiirus! En ole lisännyt olkia, koska kuvittelin homman olevan jo menetetty. 


En uskaltanut kurkkia olkien alle, että miltä siellä näyttää, lisäilin vain varovasti olkia hentoisten varsien sekaan. Ja vetelin samalla vähän läpipäässeitä rikkiksiä pois. 

Kaipa tässä nyt saakin sitten vielä vähän jännittää. Vaikka perunat eivät vielä ole valmiita, niin voin jo nyt listata muutaman kohdan, mitä tekisin toisin ensi vuonna:

– tuolle alalle vähän vähemmän siemenperunoita

– perunat siisteihin riveihin, jotta olkien lisääminen olisi helpompaa

– paksumpi kerros olkia jo lähtötilanteessa. Silloin mahdolliset viileät ilmat eivät vaikuttaisi niin kovasti ja rikkakasvit tukahtuisivat varmemmin. 

Nämä nyt ainakin, katsotaan vielä lopputulos, tuleeko sieltä vielä lisäpointteja. 

Ruusupenkin paikka

Facebookin puolella paljastuikin jo jokin aika sitten, että ruusujen istutus on alkanut. Laukaisin oikein puujalkavitsin aiheesta:


”Nyt voi hengähtää kun on rauha maassa…. aaahahahhhaaahhaaaaaa! 😂 olikos tämä nyt puutarha- vai puujalkavitsi? 😆”

Ruusu ’Peace’ oli siis ensimmäinen penkkiin päässyt. On tämä puutarhurointi vaan niin hauskaa!

Aloitin penkin rakentamisen kasaamalla rajan roskalavalta haetuista kattotiilistä. Pyrin niiden avulla hieman rajoittamaan rikkaruohojen kasvua penkin takaa, edestä on helpompi kitkeä. 


Penkki on takaosastaan suorakulmainen ja etureuna on kaareva. Penkki sijoittuu puutarhaportista alaspäin, koska portissa kasvaa köynnösruusu, niin oli sopivaa sitoa se kaltaistensa joukkoon. 

Paljoa siellä ei vielä ole istutuksia, mutta muutama kuitenkin. 


Flammentanz aloittaa siis penkin reunassa/portilla. Tänä vuonna se on onneksi pysynyt kirvattomana, mutta joku perskuleen perhosentoukka ehti syödä kolmasosan nupuista, ennenkuin huomasin sen. 


Flammentanzin viereen istutin tontilta löytyneen tuntemattoman ruusun, joka on kitunut vanhalla paikallaan, kuten kuvasta näkyy. Se oli jäänyt tarha-alpien sekaan, ne varmasti tukahdutti sitä. Katsotaan, jos se tuossa pääsisi kasvuvauhtiin. 


Toinen pelastettu ruusu on joku tuntematon kurtturuusu, joka kasvoi metsänreunassa puolukoiden keskellä. Sekään ei ollut kovin hyvässä hapessa, vain yksi piiskamainen oksa jaksoi kasvaa. Yhden kerrannaisen kukan se teki vuosittain, joka nyt ehti jo lakastua. Tämä ruusu pääsi penkin toiseen päähän itsekseen, ihan vain siltä varalta, että se innostuukin kasvamaan ja muodostuu isoksi puskaksi. 


Penkin takanurkkaan istutin jonkun astiataimena ostetun juhannusruusun. Muistaakseni sillä oli joku nimikin, mitta niin pitkälle muisti ei riitä, että muistaisin sen. Takanurkassa tälläkin on tilaa levitä jonkun verran. 

Peacen lisäksi istutin Viherpeukalot 2016 -ruusun, jonka nimi paljastui paketissa: ’Harry Edland’. Kuukkeloin heti sen ominaisuuksia ja kylmä hiki nousi otsalle… On ilmeisesti sitä herkempää sorttia. 

Ruusuista viimeisenä penkkiin pääsi ’Rhapsody in Blue’. Nyt vaan sitten sormet ristiin, että en onnistu tappamaan näitä heti ensimmäisenä talvena. 

Penkin perustaminen ei ollut mikään helppo homma. Ainakin neljä kottikärryllistä pintamaata tuli kuorittua pois, jonka jälkeen maata kääntäessä talikko vain kolisi:


Jonninverran tuli tuota kiveä kaivettua ylös… Oli vauvan pään kokoisesta lähtien kaikenkokoisia muhkuroita. Noh, kyllä niille käyttöä löytyy. 

Tämä ruusupenkki jää ehkä ainoaksi kukkapenkiksi, jonka reunan aion vain kantata. Katsotaan nyt. En silti jätä sitä täysin paljaaksi, vaan istutin siihen verikurjenpolvea, joka voisi hieman pidätellä ylimääräisten kasvustojen leviämistä. 


Ja onhan se nyt nätti katsella ihan muutenkin. 

Ja nyt sitten vaan kokoelmaa kartuttamaan!

Tomaatit kaupasta roskikseen 

Vähän hämäävä otsikko ehkä, koska nyt voisi luulla, että komposti on saanut täytettä. Mutta ei! Maltahan mielesi. 

Tänä vuonna en ostanut tomaatinsiemeniä kaupasta, vaan ihan tomaatteja syödessäni päädyin valikoimaan lajikkeen. Tykkään eniten miniluumutomaateista ja joistakin kirsikkatomaateista, joten valitsin kaksi parhaimman makuista tomaattia ja aloin taas kokeilemaan. 


Viipaloin kahdesta eri tomaatista viipaleita, joissa oli siemenet kiinni. Laitoin ne kostean mullan päälle ja peittelin kevyesti mullalla. Ja sitten odottelin. Ajatuksenahan tässä on se, että luonnossakin se hedelmäliha on sitä siemenen ravintoa, sillä se emokasvi turvaa lapsukaisensa maailmaan lähdön. Hedelmän pudotessa maahan yleisin tapahtuma taitaa olla se, että hedelmäliha siemenen ympärillä tarjoaa sopivan kostean itämispaikan, jotta alkujuurella on hyvä paikka juurtua. Ellei tietysti tarvita vielä matkaa jonkun eläimen suoliston läpi, mutta se onkin jo sitten toinen tarina!

Ensin ei tapahtunut mitään. Sitten tapahtui jotain. 


Osa viipaleista alkoi kasvaa. Vähän eri tavalla kylläkin, mitä olin ajatellut. Jatkoin kuitenkin vielä kasvattamista ja vedellä sumuttelua, pakkohan tämä nyt oli katsoa loppuun asti. 

Ja sitten alkoikin tapahtua. 


Sieltä ne pienet ponnistavat! Viidessä viipaleessa oli elämää. Ja viidessä taas sitä vääränlaista elämää. Ainakin siis tätä kasvatuskokeilua ajatellen. Toisen tomaatin siemenet itivät, toisen ei. Enkä tietenkään muistanut, kumpi oli kumpi. 


Annoin alkujen kasvaa sirkkalehtiin asti ja ihan hitusen yli ja sitten koulin ne omiin potteihinsa. 


Nopeasti taimet kasvoivat ja vahvistuivat. Kaikki eivät selvinneet tästä pidemmälle, viisi vahvinta selvisi jatkoon. Ja yksi teki vielä yllärin, kun se alkoi kasvattaa tyven viereen vielä toista taimea. En tiedä oliko multaan tullut joku piilosiemen, mutta niin vain sieltä alkoi tomaatti kasvaa. Eli kuusi tomaattia kaiken kaikkiaan. 

Tämähän on jo ihan huipputulos minun esikasvatuksiani muistellen, viime vuonnahan kävin ihan suosiolla hakemassa taimistolta valmiit taimet. 


Mutkiakin oli matkassa, kun kevät tuli todella keikkuen, lämpötilat laahasivat ja tomaatit kärvistelivät ikkunalaudalla. Kaksi taimista alkoi käpristellä alimmaisia lehtiään ja niihin ilmestyi laikkuja. En löytänyt mitään ötököitä niistä, mutta laitoin ne varmuuden vuoksi karanteeniin, ettei kaikki menisi kerralla, jos se olisi jotain tarttuvaa. 

Jälkikäteen olen päätynyt siihen tulokseen, että nämä kaksi pioneeria ikkunalaudan eturivissä taisivat saada vähän liikaa aurinkoa ja vähän ”kärventyivät”. 


Vihdoin päästiin vaiheeseen, että pääsin karaisemaan tomaattejani ulkoilmaan. Tai ei ihan ulos kuitenkaan, vaan kasvariin, aina kun lämmöt nousivat yli kymmenen asteen. Jännityksellä seurasin lämpötiloja ja roudasin potteja edestakaisin, sisään ja ulos. Kauhean honteloilta näyttävät tuossa!


Ja lopulta, pitkällisen metsästyksen jälkeen löysin sopivat istutusastiat, joihin pääsin karaistuneet ja vahvistuneet tomaattini istuttamaan. Otsikon mukaisesti roskikseen! Olin suunnitellut hieman erilaisia astioita, mutta päädyinkin Ikean euron roskakoreihin, jotka ovat ihan nappivalinta minun tomaateilleni. 


Ja nyt ne ovat jo hervottomia puskia, jotka kukkivat, että kaipa tätä voi jo onnistumiseksi sanoa, vaikka satoa vielä hetki odotellaankin. 

Viimeinen ongelma ilmeni kasvihuoneeseen siirtyessä, kun tajusin, ettei minulla ollut hajuakaan siitä, millä tavalla näiden tomaattien on tarkoitus kasvaa. Siis, että ovatko pensastomaatteja vai runkotomaatteja. Jaoin taimet puoliksi ja nypin toisesta puolesta varkaat pois ja kasvatan runkoversioksi ja toisen puolen annan rehottaa pensaana. Katsotaan, kumpi tapa tuo enemmän satoa. 

Yrttejä! Tuoksuja! Spiraali!

Kylmillä ilmoilla piti yrittää pysyä lämpimänä. Päätin kantaa kiviä ja tiiliä. Hain uusia ja siirsin vanhoja. Uudet siirsin vanhojen tilalle ja vanhat tulivat uuden penkin pohjaksi. 

Olen jo jonkin aikaa haaveillut semmoisesta ylöspäin kohoavasta spiraalinmuotoisesta kukkapenkistä. En vain ole saanut käsiini tarpeeksi sopivia tiiliä ja ihan periaatteesta en lähde niitä ostamaan. Kierrätystavara on varsin sopivaa tällaiseen uusvanhaan pihaan. 

Joten tuumasta toimeen!

Kaaripenkin olen reunustanut semmoisilla vanhoilla kattotiilillä ja niitä oli vielä käytettävissä, joten sovelsin hieman spiraalia.


Tästä se ajatus lähti. Kokeilin, kuinka hyvin tiilet taipuvat ympyrän muotoon ja mielestäni sain aika siistin rinkulan aikaiseksi. 


Pohjustin rinkulan paksulla sanomalehtikerroksella ja hiekalla sekä pienellä kerroksella vanhaa multaa. Sitten kokeilin nostaa spiraalia keskelle. Tässä kuvassa se ei kyllä erotu edukseen yhtään. 


Sitten sain lisäajatuksen jatkaa spiraalia ja tein sille hännän, joka rajaa puutarhaportilta nyt pienen ”sisäpihan” kaaripenkin ja mansikoiden viereen. Hännän viereen tulee erilaisia kuunliljoja sekä vuohenjuurta ja lehtosalviaa. Ja sisäpihalle lisää kasvimaata, tänä vuonna maisseja. Ainakin. 


Itse spiraaliin tuli yrttejä ja samettikukkia. Siirsin tähän oreganon, ruohosipulin, salvian ja viinisuolaheinän, jotka jo vanhassa yrttipenkissä olivat talven jälkeen lähteneet kasvuun. 


Niiden lisäksi ostin rakuunaa, persiljaa, vahvaa minttua, timjamia, basilikaa, lisää salviaa, kirveliä ja sitruunamelissaa. 


Aika mahtava tuoksu tästä spiraalista irtoaa jo nyt!


Vielä kun löytäisin aikaa niiden häntäkasvien istutukseen, niin koko komeus olisi valmis.