Yrttejä! Tuoksuja! Spiraali!

Kylmillä ilmoilla piti yrittää pysyä lämpimänä. Päätin kantaa kiviä ja tiiliä. Hain uusia ja siirsin vanhoja. Uudet siirsin vanhojen tilalle ja vanhat tulivat uuden penkin pohjaksi. 

Olen jo jonkin aikaa haaveillut semmoisesta ylöspäin kohoavasta spiraalinmuotoisesta kukkapenkistä. En vain ole saanut käsiini tarpeeksi sopivia tiiliä ja ihan periaatteesta en lähde niitä ostamaan. Kierrätystavara on varsin sopivaa tällaiseen uusvanhaan pihaan. 

Joten tuumasta toimeen!

Kaaripenkin olen reunustanut semmoisilla vanhoilla kattotiilillä ja niitä oli vielä käytettävissä, joten sovelsin hieman spiraalia.


Tästä se ajatus lähti. Kokeilin, kuinka hyvin tiilet taipuvat ympyrän muotoon ja mielestäni sain aika siistin rinkulan aikaiseksi. 


Pohjustin rinkulan paksulla sanomalehtikerroksella ja hiekalla sekä pienellä kerroksella vanhaa multaa. Sitten kokeilin nostaa spiraalia keskelle. Tässä kuvassa se ei kyllä erotu edukseen yhtään. 


Sitten sain lisäajatuksen jatkaa spiraalia ja tein sille hännän, joka rajaa puutarhaportilta nyt pienen ”sisäpihan” kaaripenkin ja mansikoiden viereen. Hännän viereen tulee erilaisia kuunliljoja sekä vuohenjuurta ja lehtosalviaa. Ja sisäpihalle lisää kasvimaata, tänä vuonna maisseja. Ainakin. 


Itse spiraaliin tuli yrttejä ja samettikukkia. Siirsin tähän oreganon, ruohosipulin, salvian ja viinisuolaheinän, jotka jo vanhassa yrttipenkissä olivat talven jälkeen lähteneet kasvuun. 


Niiden lisäksi ostin rakuunaa, persiljaa, vahvaa minttua, timjamia, basilikaa, lisää salviaa, kirveliä ja sitruunamelissaa. 


Aika mahtava tuoksu tästä spiraalista irtoaa jo nyt!


Vielä kun löytäisin aikaa niiden häntäkasvien istutukseen, niin koko komeus olisi valmis. 

Kesäkuu?

Jooh, on ilmoja pidellyt. Nämä on niitä hetkiä, kun puutarhurilta vaaditaan todellista kärsivällisyyttä. Vai onko tämä jo kärsimysnäytelmää? Tänään on kesäkuun toinen päivä ja olen ollut taimistolla pipo ja hanskat kädessä. Satoi rakeita. Ostettu tomaatintaimi meinasi kupsahtaa kylmään tuuleen matkalla kassalta autolle. En ole uskaltanut kylvää kurkkuja, kun ei tiedä milloin niitä saisi istutettua. Olen yrittänyt päästä puutarhamoodiin seisoskelemalla perennapenkkien vieressä katselemassa vaivoin kasvavia kukkia. Jotkut rohkeat kukkivat. Vuohenjuuri pelastaa pirteydellään paljon. Tulppaanit olivat onnistuneita, valkovuokot ihania ja esikot runsaita. 

Siinä kaaripenkin vieressä seisoskellessani huomasin jotain mainitsemisen arvoista. Kuka muistaa viime syksyltä jättilaukkakokeiluni?


Halkaisin kaksi isoa sipulia kahtia ja istutin kaikki neljä puoliskoa maahan. Taka-ajatuksena tässä oli kokemus aikoinaan Tallinnasta torimummolta ostetusta ukkolaukan sipulinpuolikkaasta, joka lähti ihan normaalisti kasvuun. Oli siis pakko kokeilla itse. 

Syksyllä siis kaivoin puolikkaat maahan, talvella jäin mietiskelemään, että jäivätköhän liian pintaan ja nyt keväällä olen vain odotellut tuloksia. Ja nyt onkin jotain raportoitavaa!


Ensimmäisen kerran havahduin asiaan huhtikuun puolivälissä. Lumet oli sulaneet ja pystyi jo vähän kiertelemään pihalla tutkiskelemassa paikkoja. Huomasin kaaripenkissä nousevan jotain lehtiä, joita en tunnistanut. Ne olivat kuitenkin suunnilleen sillä paikalla, johon muistin sipulinpuolikkaat istuttaneeni. Päätin odottaa lisähavaintoja. 


Havainnot lisääntyivät. Lehtiä nousi nyt kolmesta kohdasta, mutta ne näyttivät edelleen jotenkin hassuilta. Isoilta ja leveiltä verrattuina muihin pihalla kasvaviin laukkoihin. Mutta olin kyllä aika varma, että tuohon kohtaan ne istutin. 


Viimeisen lehtihavainnon jälkeen en käynyt hetkeen kukkapenkissä, koska lumi ja rakeet ja kylmä ja takatalvi. Ketutus. Olisi kannattanut, koska sinne oli ilmestynyt tuommoisia. Valtava tanakka kukkavarsi, joka ei pienessä tuulessa taivu. Tuttu sipulimainen muoto paljastaa, että kyllä, kokeilu on onnistunut. 


Valkoista jättilaukkaa on tulossa. 

Kesäkukkia

Kun se kesä nyt vihdoin päätti saapua paikalle, uskaltauduin hankkimaan kesäkukkia. Kävin hakemassa läheiseltä taimistolta kaikkea pikkukivaa, istuttelin ruukkuihin ja kasasin amppelit. 

Amppeleihin tuli kolmea lajia, kaikkia ensi kertaa. Tai onhan minulla pelargonioita ollut ennenkin, mutta ei amppelissa. Eli siis valkoinen pelargonia, punainen rautayrtti/verbena ja oranssi karjalanneito. 

Tämän neidon väritys oli kyllä se, mikä ratkaisi ostotilanteessa. Aivan ihana!

Tämän verbenan pitäisi lamota leveästi tuuhentuessaan. 

Orvokit ovat päässeet uudestaan kukkaan metsäkauriin hyökkäyksen jälkeen. Ja niinhän siinä kävi, että en muistanut kukkien järjestystä oikein, joten istutus ei tullut laatikkoon symmetriseksi. Noh, eipä tuo nyt niin haittaa. 

Oksaikkunalle laitoin keskelle yhden isokukkaisen verenpisaran ja reunoihin lankaköynnökset. Kuvan oton jälkeen leikkasin verenpisaran pitkät varret poikki, jotta se tuosta tuuheutuisi. Pistokkaat on tietty tallessa, jospa niistä saisi vielä lisää istuteltavaa. 

Vedenkeräystä

Olen vesihamsteri. Yritän säästää kaikki mahdolliset (käyttö)vedet ja jopa käyttää kahteen kertaan, jos vain pystyn. Lasten kylpyvedet sopivat kasteluun, samoin kesällä kahluualtaasta tyhjennetään vedet kukkapenkkeihin. Eli on sanomattakin selvää, että meillä kerätään myös sadevesiä talteen. 

Se ei kuitenkaan aina ole niin helppoa, kuin mitä voisi kuvitella. Edellisessä pihassa terassin valokatteen reunalla oli ränni, josta tuli puolikas syöksyputki alas tynnyriin, jossa oli hana. Ongelmana oli se, että tynnyri täyttyi sateella hyvin nopeasti ja loput valuivat yli maahan. 

Täällä uudella pihalla käytössä oli kaksi tynnyriä, mutta edelleen sama ongelma. Ja nyt vielä lisäharmina se, että ylivaluvat vedet menivät tietysti liian lähelle taloa ja sokkelia, vaikka Tekninen tuki oli kehitellyt nerokkaan systeemin johtaa ylivaluvat vedet salaojakaivoon. 

Asia on ollut mielessä jo kaksi kesää, mutta vasta nyt saimme tehtyä asialle jotain. Tekninen tuki rakensi kahdelle 200 litran hanalliselle tynnyrille jakkaran rännin syöksyputken viereen. Sitten syöksyputkeen asennettiin vedenkerääjä, joka erottelee roskat pois ja johtaa sadeveden tynnyriin. 


(Kuva garantia.co.uk)

Tämä on löydetty netin syövereistä ja vaihtoehtoisia malleja on monia. Kerääjässä on kesä- ja talviasetus eli veden saa joko laskettua normaalisti syöksyputkea pitkin kaivoon tai sitten ohjattua tynnyriin. Tässä on myös ylivuotosuoja eli kun tynnyri on täynnä, vesi valuu normaalisti kaivoon. 


Sokkeli on nyt siis turvattu vesivahingoilta, kun vedet ohjautuvat siististi salaojia pitkin eteenpäin. 

Tekninen tuki tosiaan viritteli kaksi tynnyriä vierekkäin, jotka ovat liitetty toisiinsa. Kun ensimmäinen täyttyy, alkaa vesi siirtyä toiseen. Ja molemmissa tynnyreissä on hanat helppoa vedenottoa varten ja kannet itikoiden ja roskien karkoitukseksi. 


Kyllä nyt kelpaa heilua kastelukannun kanssa! Ja joku jo miettii, miksi tuo hupsu nainen ei vain hanki letkua ja säästy kantamiselta. No ihan siksi, että se ainoa hana, johon letkun tässä talossa voisi liittää on autotallin sisällä ja aivan toisessa päässä tonttia. En halua sitä letkurumbaa, kun pitäisi vedellä kymmeniä metrejä letkua kasvuston keskellä ja kaiken päälle se olisi kulkuväylällä etuovesta kuljettaessa. Eli ihan siksi kasvatan mielummin habaa. 

Vastaisku räntäsateelle


Siitä!


Ja tuosta!


Ja vielä siinä!

Puutarhurin aivoni eivät enää kestäneet tätä käsittämätöntä kevään ja talven taistelua, oli pakko lähteä hakemaan piristystä. Päätimme koko perheen voimin retkeillä Vantaan Viherpajalle japanilaiseen puutarhaan. 


Heti helpotti. Ommmmm, mielenrauhaa, puro solisee. 


En muistanutkaan räntää, kun jäin mietiskelemään, että kuinka helposti (tai vaikeasti) voisi itse kasvattaa bonsai-puita. 


Kirsikat kukkivat. 


Niitä roikkui pään päällä ja polun vieressä, ommmmm. 


Jäin vain kaipailemaan omaa vanhaan kotiin jäänyttä rusokirsikkaa. 


Mutta mielenkääntö onnistui! Heti tuli parempi mieli. Kiersimme samalla myös timanttiananasnäyttelyn, josta ensimmäiset kuvat on otettu. 

Ja tadaa! Aurinko saapui heti, kun hakee kukkavoimaa. Hyvää, lämmintä ja puutarhaintoista toukokuuta kaikille!

Ruusujen aika

Olen hullaantunut ruusuihin. Tähän voisi soveltaa porttiteoriaa eli miten siirrytään kevyemmistä aineista vahvempiin. Aikoinaan, kun kiinnostuin puutarhanhoidosta ja kasveista, olin jotenkin ajautunut käsitykseen, että ruusut ovat kovin vaikeita hoidettavia, joten tyydyin ihastelemaan niitä kauempaa. Tietysti leikkoruusuista olen pitänyt aina, ja niitä onnistuin maljakossa pitämään hengissä, mutta itse en tosiaan kasvatukseen tohtinut ryhtyä. 

Sitten kun sain ensimmäisen oman puutarhan, ostin sinne hetken mielijohteesta pari pionia, vaikka olin käsityksessä, että nekin olisivat jotenkin vaikeita kasvatettavia. Ja kun huomasin, etteivät olleetkaan, niin ajatus ruusuista alkoi kypsyä. Tässä tämä portti!

Edelliseen puutarhaan ostin sitten ensimmäiset ruusuni, ’The Fairy’ -peittoruusut. 


The Fairy (kuva Viherpeukalot.fi)

Ajattelin harjoitella niillä, ennenkuin siirtyisin vielä kovempiin aineisiin eli jaloruusuihin. Ja nyt on sekin hetki koittanut!

Noin viikko sitten, kun kävin taimistolla pyörähtämässä suunnittelureissulla, mukaan tarttui orvokkeja sekä kaksi ruusua, tertturuusu ’Rhapsody in blue’ ja jaloruusu ’Peace’. 


Peace (kuva Viherpeukalot.fi)

Olen Helsingin Talvipuutarhassa ihastellut yhtä keltaista ruusua, vaikka en muuten aiemmin ole ollut keltaisten kukkien ystävä. Tämä on toinen lajike, mutta kelpaa hyvin (ainakin näin alkuun…). Ja tuo ’Rhapsody…’ nyt vain sattui olemaan tosi nätti, niin eihän sitä sinne voinut jättää!

Rhapsody in blue (kuva Viherpeukalot.fi)

Nyt siis täytyy aloittaa ruusutarhan perustaminen! Ihan vielä en näitä kahta maahan kaiva, sen verran kylmää on. Ja kaksi vielä puuttuu… Ajattelin tilata Fairyn uudestaan ja sitten haluaisin tämän:


Viherpeukaloiden vuosiruusu 2016. (kuva Viherpeukalot.fi)

Tuo väri on vain niin ihana! Kyllähän tässä nyt on ruusutarhalle jo hyvää alkua. Tarha sijoittuu puutarhaportin viereen, jossa jo tällä hetkellä majailee köynnösruusu Flammentanz. 


Lisäksi aion siirtää toisaalla puutarhassa olevan tuntemattoman ja nimettömän ruusun, jos se vielä sattuu olemaan talven jäljiltä hengissä. 


Portin toisella reunalla majailee viime vuonna Lidlistä ostamani valkoinen ruusu, ehkä nämä kaksi viimeksi mainittua saisivat toisistaan sopivat kaverit. 


Jos siis tämäkään on selvinnyt hengissä, joku pitkähampainen oli käynyt jyrsimässä tämänkin varret poikki. 

Ihanuuksia siis tiedossa, kesää odotellessa!

Puutarhataidetta

Keravan taidemuseo Sinkassa on näyttely, jonka aiheena on luonto. Kävin tutustumassa ja voin suositella! Muun muassa valokuvia, videoteoksia ja kasvi-installaatioita sisältävä näyttely oli hieno kuvaus siitä, miten luonto inspiroi myös taiteessa. Ja kuinka eri tavoin siitä voi kertoa. Oli ihania maalattuja tauluja, kankaalle kirjottuja kukkia, sammaltauluja ja vaikka mitä. 


Itsellekin iski inspiraatio vaikka kuinka monta kertaa!


Välillä värejä oli runsaasti ja välillä hienovaraisesti. 


Löysin monta lempparia itselleni, joita voisin katsella pidempäänkin. 

Videoteoksissa oli yksi ylitse muiden. Salla Tykän teos kuvaa jättiläislumpeen kukintaa kasvitieteellisessä puutarhassa. Oli jotenkin kiehtovaa seurata kukan kehityskaari nopeutetusti, koko elinkaaren ehtii nähdä hetkessä. 


Kannattaa käydä tutustumassa, junantuomana pääsee kauempaakin, museo on kivenheiton päässä asemasta.