Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille! Ihan ei vielä olla joulutunnelmassa, kun ne vähäisetkin lumet ovat sulaneet pois. Mutta, eipä hätää! Kohta alkaa Taimimaailman joulunodotus. Ja siihen kuuluu tänäkin vuonna pieni kilpailu. Palkinnot odottavat jo, kilpailu aukeaa tiistaina! Kuulemisiin! :)
adventti
17. luukku
3. adventti tuli ja meni. Silloin yleensä havahdun siihen, että ei ole enää kuin noin viikko aikaa jouluaattoon. Ja vaikka mitä on vielä tekemättä! Noh, tänä vuonna olen aika hyvällä mallilla, vaikka pikkutaimi on aiheuttanut hieman aikataulullisia ongelmia ynnä muuta yllättävää :D Nyt oikeastaan istahdin vain alas miettimään joulun ruokapuolta; kauppalistaa ja mitä syödään milloinkin. Lähtölaskenta on alkanut :)
9. luukku
Toisena adventtina sytytetään kaksi kynttilää ja paljastetaan lahjaksi saatu puutarhakoriste. Koriste on betonista tehty kissa, joka viettää talven vielä sisällä ja menee vasta keväällä ulos. (niinkuin kaupunkikissat varmaan muutenkin). Olen tässä tuumaillut, että pitäisiköhän sitä vähän tuunata vielä jotenkin, esim. pintakäsitellä. Mutta se on ensi kevään murhe! Nyt olemme jo päässeet joulunalun huumasta ohi ja joulukuu taittuu toiselle puolikkaalleen, nyt ei ole enää pitkä aika. Nyt alkaa jouluruokien esivalmistelu ja leipominen olla ajankohtaisia asioita :) NAM!