Vähän hämäävä otsikko ehkä, koska nyt voisi luulla, että komposti on saanut täytettä. Mutta ei! Maltahan mielesi.
Tänä vuonna en ostanut tomaatinsiemeniä kaupasta, vaan ihan tomaatteja syödessäni päädyin valikoimaan lajikkeen. Tykkään eniten miniluumutomaateista ja joistakin kirsikkatomaateista, joten valitsin kaksi parhaimman makuista tomaattia ja aloin taas kokeilemaan.

Viipaloin kahdesta eri tomaatista viipaleita, joissa oli siemenet kiinni. Laitoin ne kostean mullan päälle ja peittelin kevyesti mullalla. Ja sitten odottelin. Ajatuksenahan tässä on se, että luonnossakin se hedelmäliha on sitä siemenen ravintoa, sillä se emokasvi turvaa lapsukaisensa maailmaan lähdön. Hedelmän pudotessa maahan yleisin tapahtuma taitaa olla se, että hedelmäliha siemenen ympärillä tarjoaa sopivan kostean itämispaikan, jotta alkujuurella on hyvä paikka juurtua. Ellei tietysti tarvita vielä matkaa jonkun eläimen suoliston läpi, mutta se onkin jo sitten toinen tarina!
Ensin ei tapahtunut mitään. Sitten tapahtui jotain.

Osa viipaleista alkoi kasvaa. Vähän eri tavalla kylläkin, mitä olin ajatellut. Jatkoin kuitenkin vielä kasvattamista ja vedellä sumuttelua, pakkohan tämä nyt oli katsoa loppuun asti.
Ja sitten alkoikin tapahtua.

Sieltä ne pienet ponnistavat! Viidessä viipaleessa oli elämää. Ja viidessä taas sitä vääränlaista elämää. Ainakin siis tätä kasvatuskokeilua ajatellen. Toisen tomaatin siemenet itivät, toisen ei. Enkä tietenkään muistanut, kumpi oli kumpi.

Annoin alkujen kasvaa sirkkalehtiin asti ja ihan hitusen yli ja sitten koulin ne omiin potteihinsa.

Nopeasti taimet kasvoivat ja vahvistuivat. Kaikki eivät selvinneet tästä pidemmälle, viisi vahvinta selvisi jatkoon. Ja yksi teki vielä yllärin, kun se alkoi kasvattaa tyven viereen vielä toista taimea. En tiedä oliko multaan tullut joku piilosiemen, mutta niin vain sieltä alkoi tomaatti kasvaa. Eli kuusi tomaattia kaiken kaikkiaan.
Tämähän on jo ihan huipputulos minun esikasvatuksiani muistellen, viime vuonnahan kävin ihan suosiolla hakemassa taimistolta valmiit taimet.

Mutkiakin oli matkassa, kun kevät tuli todella keikkuen, lämpötilat laahasivat ja tomaatit kärvistelivät ikkunalaudalla. Kaksi taimista alkoi käpristellä alimmaisia lehtiään ja niihin ilmestyi laikkuja. En löytänyt mitään ötököitä niistä, mutta laitoin ne varmuuden vuoksi karanteeniin, ettei kaikki menisi kerralla, jos se olisi jotain tarttuvaa.
Jälkikäteen olen päätynyt siihen tulokseen, että nämä kaksi pioneeria ikkunalaudan eturivissä taisivat saada vähän liikaa aurinkoa ja vähän ”kärventyivät”.

Vihdoin päästiin vaiheeseen, että pääsin karaisemaan tomaattejani ulkoilmaan. Tai ei ihan ulos kuitenkaan, vaan kasvariin, aina kun lämmöt nousivat yli kymmenen asteen. Jännityksellä seurasin lämpötiloja ja roudasin potteja edestakaisin, sisään ja ulos. Kauhean honteloilta näyttävät tuossa!

Ja lopulta, pitkällisen metsästyksen jälkeen löysin sopivat istutusastiat, joihin pääsin karaistuneet ja vahvistuneet tomaattini istuttamaan. Otsikon mukaisesti roskikseen! Olin suunnitellut hieman erilaisia astioita, mutta päädyinkin Ikean euron roskakoreihin, jotka ovat ihan nappivalinta minun tomaateilleni.

Ja nyt ne ovat jo hervottomia puskia, jotka kukkivat, että kaipa tätä voi jo onnistumiseksi sanoa, vaikka satoa vielä hetki odotellaankin.
Viimeinen ongelma ilmeni kasvihuoneeseen siirtyessä, kun tajusin, ettei minulla ollut hajuakaan siitä, millä tavalla näiden tomaattien on tarkoitus kasvaa. Siis, että ovatko pensastomaatteja vai runkotomaatteja. Jaoin taimet puoliksi ja nypin toisesta puolesta varkaat pois ja kasvatan runkoversioksi ja toisen puolen annan rehottaa pensaana. Katsotaan, kumpi tapa tuo enemmän satoa.