Vuoden värit

Vuosi alkaa yleensä positiivisella mielellä. On uusi aika, mennään valoa kohti, kevät siintää jo vähän mielessä. Jäin itse tässä uudenvuoden kynnyksellä mietiskelemään tulevaa vuotta ja huomasin, että vuodenajoilla ja puutarhavuodella on mielessäni värit.

Vuosi alkaa ylläolevan mukaisesti sinisävyisenä, aurinkoisena, talvisena. Tammi-helmikuu on minulle niitä oikeita talvikuukausia, jolloin pitäisi olla lunta ja pakkasta, todellinen puutarhan talviuni.

Maaliskuussa siihen valkoiseen alkaa sekoittua vaaleanruskeaa, kun lumi ehkä jo vähän sulaa ja alta paljastuu heinänkorsia, kuivunutta ruohoa ja talventörröttäjiä. Vaikka itse luen maaliskuun jo kevääksi, niin kelit ei välttämättä edes täällä Etelä-Suomessa ole sinne päinkään.

Sitten yhtäkkiä huhtikuussa alkaakin jo tapahtua! Taimistot availevat vähitellen oviaan, ei tarvitse enää kärvistellä pelkkien leikkotulppaanien varassa. Esiin tulee jo vihreää, ja mielessäni se yhdistyy keväällä keltaiseen. Vaikka esikoitakin on vaikka minkävärisiä ja aikaisimmat tulppaanitkin jo nostavat päätään vaikka missä väreissä, niin jotenkin kevät on minulle keltavihreä.

Voikukat ja leskenlehdetkin ovat keltaisia vihreän ruohomeren keskellä, siitä se varmaan tulee.

Sitten päästään kesään ja vaikka siellä on mahdollista nähdä vaikka minkälaista kukkijaa, niin mielikuvani on enimmäkseen punainen.

Kun se kesä nyt kerran on, niin ollaan räikeitä!

Alkukesästä vallitsevat perusvärit ja keskikesällä sinisen sävyt ottavat enemmän tilaa.

Kesä syvenee ja vihreäkin on jo muuttunut tummaksi ja ”vanhaksi”.

On pysähtyneisyyden aika, ollaan vaan ja möllötellään, ihastellaan niitä kovalla vaivalla istutettuja kukkia ja odotellaan satokauden alkua.

Ja sieltä se sitten yhtäkkiä tuleekin, kesän loppu! Vaikka vasta alkaa elokuu, jolloin puutarha on melkein kukkeimmillaan, niin ajatukset kääntyvät illan sineen ja syksyyn.

Lähdetään taas perusvärien kautta valottomuutta kohti. Syksy sanana jo tuo mieleen ruskan.

Ja minulle ruska on loistavaa oranssia ryyditettynä keltaisella ja hitusella vihreää. Ja vielä hetken loistavaa aurinkoa.

Vielä hetki pidetään viimeisistä väreistä kiinni, ennenkuin kaikki katoaa ja ollaan vain hiljaa. Syksyn aurinkoiset päivät ovat akkujen latausta.

Ja sitten, sinne se katoaa, meren taakse, se aurinko. Värit eivät kokonaan katoa, mutta niiden päälle tulee tumma harso.

Se valo on vähän niinkuin tuolla jossain puiden takana, olemassa, mutta ei suoraan näkyvissä. Lyhyt pysähtyneisyyden hetki, jota omasta mielestäni kestää vain kuukauden eli marraskuun ajan, koska joulukuussa voi itse tuoda värit esiin keinotekoisesti, ilman, että se olisi kovin epätoivoiselta vaikuttavaa.

Joulu! Punaisia amarylliksiä, joulutähtiä, tulilatvoja ja muita värejä niin, että tulee melkein kesä mieleen! Ja sitten hups vaan, taas on vuosi mennyt ja siirrytään puhtaan valkean kautta uuteen värikierrokseen.

Iloista uutta vuotta!

Mainokset

Vastaisku räntäsateelle


Siitä!


Ja tuosta!


Ja vielä siinä!

Puutarhurin aivoni eivät enää kestäneet tätä käsittämätöntä kevään ja talven taistelua, oli pakko lähteä hakemaan piristystä. Päätimme koko perheen voimin retkeillä Vantaan Viherpajalle japanilaiseen puutarhaan. 


Heti helpotti. Ommmmm, mielenrauhaa, puro solisee. 


En muistanutkaan räntää, kun jäin mietiskelemään, että kuinka helposti (tai vaikeasti) voisi itse kasvattaa bonsai-puita. 


Kirsikat kukkivat. 


Niitä roikkui pään päällä ja polun vieressä, ommmmm. 


Jäin vain kaipailemaan omaa vanhaan kotiin jäänyttä rusokirsikkaa. 


Mutta mielenkääntö onnistui! Heti tuli parempi mieli. Kiersimme samalla myös timanttiananasnäyttelyn, josta ensimmäiset kuvat on otettu. 

Ja tadaa! Aurinko saapui heti, kun hakee kukkavoimaa. Hyvää, lämmintä ja puutarhaintoista toukokuuta kaikille!

Kevätkiireitä

Kaikenlaista on mahtunut kuukauteen.

Aurinkoa


Tuhoeläimiä


Puutarhasuunnittelua


Kevätinnostusta


Käsityötaidetta


Sekä jälleen kerran tätä:


Olin viime syksynä hamstrannut alennuksesta näitä turvepotteja ja nyt ne sattui silmiin, kun järjestelin jotain tavaroita. Pakkohan ne oli ottaa käyttöön. Yhden minikasvarin laitoin täyteen kokeilun kokeilua, kahdestatoista potista on itänyt kaksi. Toiseen laitoin jättiverbenaa, jotka alkoivatkin itää jo kylmäkäsittelyn aikana. 

Sitten laitoin itämään orvokkeja, ei tulosta, sekä kosmoskukkaa, jotka venähtivät hetkessä hujopeiksi. Ihan ei ole taaskaan mennyt sujuvasti. Hyötykasveihin en ole vielä koskenutkaan. Mietin jo, että ostaisin ne taimet valmiina, olisipahan varmempi olo sadonsaannin suhteen. 

Ja silti on koko ajan semmoinen olo, että pitäisi laittaa lisää siemeniä tulemaan. On tämä vaan ihan pöpipäistä puuhaa!

Jättilaukan jakoa


Aurinko paistelee jo niin mukavasti välillä, että meinaa ihan häikäistyä! Arskat on pitänyt ottaa käyttöön, aamuisin hämärä häviää ihan hetkessä ja ulkona näkyy valossa kylpeviä ihmisiä. Melkein kuin kevät! Mitä se tosiaan kohta jo onkin, kolmisen viikkoa ja alkaa maaliskuu. Aika hurjaa. 

Auringon esiintulot ja pidemmät päivät ovat todella koetelleet puutarhurin talvenkestävyyttä. Välillä tulee vain käveltyä pihalla ja katseltua, että ”tuolta pitäisi nousta jotain ja tuolta ja tuolta…”. Kevätpenkkiä odottelen aika innolla. Ihan että nouseeko sieltä mitään ja kuinka kukinnat ajoittuvat. Taisin nimittäin unohtaa sipuleita istutellessani miettiä kukkimisjärjestystä, ajattelin vain kukkien pituutta; pitkät taakse ja lyhyet eteen. 


Kasvihuone on edelleen pystyssä. Se on kestänyt ne lyhyet lumikuormat, mitä sen päälle on satanut, kertaakaan en ole käynyt pudottelemassa lumia. Säät ovat täällä etelässä olleet niin vaihtelevia, että jos jotain on satanut, niin kohta se on sulanut pois. 

Koska vielä yritän malttaa mieleni suuremmalta puutarhaintoilulta, olen muistellut syksyn viimeisiä hommia. Kevätpenkin sipuleista muistin yhden erikoisemman sipulikokeilun. Joskus vuosia sitten ostin Tallinnasta eräältä sunnuntaitorilla myymässä olleelta mummolta jättilaukan sipuleita. Mummo oli jakanut sipuleitaan leikkaamalla ne kahtia. Olin ihmeissäni, enkä odottanut niiltä paljoa. Mutta niin ne vaan kasvoivat ja kukkivat ihan normaalisti. Viime syksynä näin Lidlissä mielestäni halvalla jättilaukan sipuleita ja mieleeni pälkähti, että pitäisiköhän kokeilla samaa. 


Sipulit olivat nyrkin kokoisia mötiköitä, joten ajattelin niissä kasvuvoimaa löytyvän. En tiedä olisiko niille pitänyt ensin tehdä jotain tai olisiko niiden pitänyt olla vaikka vuosi maassa ennen jakamista. Paljoa en menetä, jos mitään ei tapahdu. 


Yritin tehdä halkaisun melko tarkasti keskeltä sipulia. Ei ollut muuten ihan helppo homma, tuo sipuli oli melkein yhtä tiukkaa tekoa, kuin lanttu. Mutta sain sipulit halki ja pääsin istuttamaan. En muista yhtään, kuinka syvään silloin aikanaan mummolta ostamani sipulit istutin, mutta jos yhtään itseäni tunnen, niin en kovin syvään :D Näillekin kaivoin syvyyttä (melkein) sen verran, että oman korkeutensa  verran ovat maan alla. Istutin ne kaaripenkkiin takariviin, koska näistähän pitäisi tulla melko korkeita. Ja jos eivät nouse, niin penkkiin ei jää suuria koloja. 

Väri taisi olla valkoinen, sopisivat hyvin yhteen pihalta jo löytyvien liilojen kanssa. Jos kaikki sujuu kuin rasvattu, voisin yhdistellä niitä lähemmäksi toisiaan. Ja tsekata, olisiko niissä vanhoissakin jaettavaa. 

Kevätpenkkiä puuhaamassa


Näin syksyisin tuo ikkunan alla oleva yrttipenkki näyttää aika ankealta. Kohta se tietysti peittyy lumen alle, jolloin tilanne vähän siistiytyy, mutta ajatukset ovat jo jossain muualla. 

Nyt, kun tuo kasvihuone on valmis, ajattelin siirtää ainakin osan yrteistä kasvamaan sinne. Ne yksivuotiset ja muut vähän ulkoilmalle ”aremmat”. Eli toinen laatikko noista jäisi vähän tyhjäkäynnille. Toisessa laatikossa on monivuotisia yrttejä, joiden ajattelin antaa olla tuossa. 

Mutta mitä sitten tuohon tyhjenevään laatikkoon? Koska se on tuossa silmien alla, niin jotain kivaa silmäniloa tietysti. No, päätin sitten laittaa kaikki loput kukkasipulit sinne. Ensin ne kukkivat keväällä ja sitten siihen voi siirtää kesäkukkia. 


Taakse ripottelin sekaisin erilaisia tulppaaneja. 

Lajikkeina ovat ’Queen of the night’, ’Lasting Love’, ’Exotic Emperor’ sekä musta ja valkoinen papukaijatulppaani. Näiden lisäksi on vielä triumfitulppaanisekoitus. 

Seuraavaksi tuli riveittäin kahta narsissia, valkoisia balkaninvuokkoja (’White Splendor’) sekä kruunuvuokkosekoitus ’De Caen’ (vaikka näiden vuokkojen talvehtiminen on siis epätietoisuuden varjostama), helmilijoja, krookuksia, lehtolaukkaa ja keltalaukkaa. 

Tarkemmin ajateltuna, ei tämä nyt niin kevätpenkki olekaan. Heh, vuokot (jos ne nyt selviää) kukkivat pitkälle kesään, lehtolaukka kukkii kesällä, keltalaukkakin loppukeväästä. Pitäisiköhän muuttaa tuo otsikko muotoon ”Ylläripenkkiä puuhaamassa”. Syytän imetysdementiaa!

Auringon ansiota


Jee! Puutarhasta kuuluu iloisia uutisia! Sen lisäksi, että valkovuokot, skillat, esikot ja muut ovat heränneet talviunilta, niin muitakin ilahduttavia asioita on tullut esiin. 

Facebookissa Taimimaailmaa seuraavat huomasivatkin jo tänään, että miniruusuja on selvinnyt hengissä, lehtiä ja uutta kasvua pukkaa hurjaa vauhtia. Mutta sitten huomasin erään oikein ilahduttavan asian: molempien kärhöjen juurella vaikuttaisi olevan elämää! Viime viikon pettymyksen jälkeen en kuitenkaan luopunut toivosta, vaan heitin juurille vettä ja onneksi taivaalta sitä tuli vielä useasti lisää. Näinköhän se on auttanut ja taimet ovat virkistyneet. Sormet ainakin ristissä, että näin olisi. 

Harmillisesti silti kummankaan villiviinin juurella tai oksistossa ei näy elämää. Japaninkelasköynnös ei myöskään näytä elonmerkkejä, muuuutta jos oikein toiveikkaalla silmällä oksia katselee, niin ehkä pari silmua näytti vähän enemmän turvonneilta, kuin ennen…


Kaikenlaisia pieniä onnistumisia pukkaa maasta esiin. Karussa kivikossa talven maanneet mehitähdet ovat ilmeisesti hengissä, siirrettyjä jalopähkämöitä pukkaa esiin, pikkusydäntä näkyy parissa paikassa, akileijoja on hengissä ja viime keväänä kunnostetussa kukkapenkissä on nousussa useita semmoisia taimennäköisiä asioita, joista en ihan ihan muista, mitä kaikkea ne ovat :D 


Hyötytarhan puolella ruohosipuli ja oregano ovat heränneet, viinimarjat puskevat lehteä, karviaiset näyttäisivät olevan hengissä ja raparperi nousee uskollisesti maasta. Köynnöspinaatti on lähtenyt hyvään kasvuun talvehdittuaan ruukussa talvihaudassa ja nyt pitäisikin miettiä sille vakituinen paikka, johon saisi sille tuen laitettua. 

Ei se kaikki ahertaminen viime kesänä mennyt siis hukkaan, kyllä tästä vielä kukkiva puutarha saadaan aikaiseksi. 

Kevätinventaario

Pari päivää tuli vietettyä pää ämpärissä, joten puutarhassakin on ollut hieman hiljaista. Nyt kun vihdoin pääsin vähän haukkaamaan raitista ilmaa, niin piti vain hetken kierrellä pihalla ja katsella, mitä kaikkea siellä on jo lähtenyt aurinkoa kohti. 

  
Aiemmin tekemäni kevätistutus on edelleen voimissaan, hyvin kukkii ja loistaa. Nyt se pääsi oven pielestä taivaan alle, kun nostettiin terassikalusteet esille.   

 
Facebookin puolelta joku on voinutkin nähdä, miten Tekninen tuki teki juuri sopivat istutuslaatikot etupihalle. Laitoin niihin sen ekan mukulan jälkeen ruukut, joihin laitoin orvokkeja ja sisällä esikasvatetut lukinliljan taimet. Ja sitten iski pöpö, enkä päässyt kunnolla suojaamaan niitä yöpakkasilta… Lukinliljat eivät tykänneet hyvää, orvokit eivät onneksi olleet moksiskaan. 

  
Näihin betonirenkaisiin laitoin viime vuonna valkokartiokuuset kasvamaan. Ne näyttävät oikein hyviltä, mutta kaikki niiden ympärille laittamani perennat ovat ihan ruskeita ja kuivuneita. Jopa tulikellukka ja nukkapähkämö, joiden piti kestää melkein mitä vaan. Ne vähän harmittavat, koska osa oli vanhasta pihasta kaivettuja ja loput ostotaimia, joiden piti olla siinä vain juurtuakseen vahvemmiksi tätä kevättä ajatellen. 

Sitten tuli taas harmitus, kun menin tarkastamaan viime syksynä istuttamani köynnökset. Kumpikaan villiviini ei osoita mitään elonmerkkejä ja toisella kärhöllä oli maata kuoriutunut juurakon päältä pois (outoa), joten se on ilmeisesti paleltunut. Ainoastaan toisella kärhöllä näkyi vanhojen varsien vierestä tulevan uutta kasvua, joiden voisi olettaa olevan uusia versoja. Sepä selviää sitten myöhemmin. 

Sain myös lahjoituksena koreanihmepensasta, jossa ei näy elämää. Samoin kuin japaninkelasköynnös, ei silmun silmua yhdessäkään varressa. Tosin en ole varma lähteekö se silmuista vai uusista versoista. Mutta varma lähtijä sen piti olla. 

  
Onnistumisiakin onneksi näkyi. Melkein kaikki pionit on nousussa, siirretyt esikot ovat hengissä, särkynyt sydän on lähtenyt kasvuun ja isomaksaruoho on elossa. Valeistutuspenkissä näkyy useassa kohdassa elämää (vaikka myös tyhjiä kohtia), ja pitkän penkin kukat ovat melkein kaikki nostaneet jo päätään. 

”Vanhat” jo pihassa olleet taimet näyttävät jatkavan kasvuaan entiseen malliin, vaikka rusakko kävikin verottamassa krookuksia aika rankalla kädellä (hampaalla). Eiköhän tästä vielä kukkiva puutarha saada aikaiseksi!