Olkiperunoiden nosto

No nyt päätin viimein kurkata olkien keskelle. Olin aiemmin jo katkonut perunoilta varret, jotta niiden kuori paksuuntuisi ja kestäisi paremmin käsittelyä. 

Alkukesästä näytti tosiaan siltä, että kylmyys teki tepposet ja perunasadon voisi unohtaa. Mutta lopulta varsia alkoi nousta ja pari kukkaakin ilmestyi siihen mennessä, kun varsia katkoin. 

Ryhdyin siirtelemään olkia ja ensin en löytänyt mitään muuta kuin vanhat siemenperunat. Sitten vähitellen aloin bongailla oikein puhtaita ja vaaleita perunoita osittain maahan hautautuneina. Keräsin oljet kokonaan pois ja aloin sormin kuopimaan maanpintaa. Ja tosiaan, sieltä alkoi putkahdella esiin perunaa. 

Kahta väriä nousi ylös (Siikli ja Mozart) ja sitten joitakin kaksivärisiä pottuja, joiden nimeä en edelleenkään muista. Paljon erikokoisia perunoita, mutta kuitenkin ihan hyvänkokoisia. Tosi siistejä, ei rupisia tai muuten epämääräisiä. 

Tässä sama satsi pestynä ja punnittuna. 2,7kg hyvää syötävää, vain pari vihertävää, liian pinnassa ollutta pottua. Tuossa näkyy hyvin ne kaksiväriset perunat. Siiklit pääsivät heti kattilaan porisemaan, hyviä olivat!

Ja tässä loput Siiklit lähdössä toiselle kierrokselle paistinpannun kautta. Hyvin näkee leikkauspinnoista, että laatuperunaa sieltä nousi. 

Sitten ilmainen vinkki kaikille nurmikkorikkisten tai nurmikolle leviävän sammalen kanssa taisteleville! Laitoin perunat siis suoraan maan päälle, en käsitellyt pintamaata mitenkään. Siihen oljet päälle ja koko komeus oli kolmisen kuukautta paikoillaan. Nyt, kun siirsin oljet pois, alta paljastui ruohoton, rikkaruohoton sekä sammaleeton alue, jonka madot ja muut lahottajat olivat möyhineet muhevaksi. Se olisi valmis pinta kylvää vaikka nurmikkoa. 

Mielestäni aika nopea tapa päästä eroon ei toivotusta kasvustosta. Kuvassa näkyy irtoroskaa, joita pienet apulaiseni levittivät seilatessaan perässäni nostohommissa. Ja nämä käytetyt oljet on mahtavaa maanparannusainetta tai kompostinkäytettä. Tämä viljelytapa menee minulla ainakin jatkoon!

Advertisement

Kesäkuu?

Jooh, on ilmoja pidellyt. Nämä on niitä hetkiä, kun puutarhurilta vaaditaan todellista kärsivällisyyttä. Vai onko tämä jo kärsimysnäytelmää? Tänään on kesäkuun toinen päivä ja olen ollut taimistolla pipo ja hanskat kädessä. Satoi rakeita. Ostettu tomaatintaimi meinasi kupsahtaa kylmään tuuleen matkalla kassalta autolle. En ole uskaltanut kylvää kurkkuja, kun ei tiedä milloin niitä saisi istutettua. Olen yrittänyt päästä puutarhamoodiin seisoskelemalla perennapenkkien vieressä katselemassa vaivoin kasvavia kukkia. Jotkut rohkeat kukkivat. Vuohenjuuri pelastaa pirteydellään paljon. Tulppaanit olivat onnistuneita, valkovuokot ihania ja esikot runsaita. 

Siinä kaaripenkin vieressä seisoskellessani huomasin jotain mainitsemisen arvoista. Kuka muistaa viime syksyltä jättilaukkakokeiluni?

Halkaisin kaksi isoa sipulia kahtia ja istutin kaikki neljä puoliskoa maahan. Taka-ajatuksena tässä oli kokemus aikoinaan Tallinnasta torimummolta ostetusta ukkolaukan sipulinpuolikkaasta, joka lähti ihan normaalisti kasvuun. Oli siis pakko kokeilla itse. 

Syksyllä siis kaivoin puolikkaat maahan, talvella jäin mietiskelemään, että jäivätköhän liian pintaan ja nyt keväällä olen vain odotellut tuloksia. Ja nyt onkin jotain raportoitavaa!

Ensimmäisen kerran havahduin asiaan huhtikuun puolivälissä. Lumet oli sulaneet ja pystyi jo vähän kiertelemään pihalla tutkiskelemassa paikkoja. Huomasin kaaripenkissä nousevan jotain lehtiä, joita en tunnistanut. Ne olivat kuitenkin suunnilleen sillä paikalla, johon muistin sipulinpuolikkaat istuttaneeni. Päätin odottaa lisähavaintoja. 

Havainnot lisääntyivät. Lehtiä nousi nyt kolmesta kohdasta, mutta ne näyttivät edelleen jotenkin hassuilta. Isoilta ja leveiltä verrattuina muihin pihalla kasvaviin laukkoihin. Mutta olin kyllä aika varma, että tuohon kohtaan ne istutin. 

Viimeisen lehtihavainnon jälkeen en käynyt hetkeen kukkapenkissä, koska lumi ja rakeet ja kylmä ja takatalvi. Ketutus. Olisi kannattanut, koska sinne oli ilmestynyt tuommoisia. Valtava tanakka kukkavarsi, joka ei pienessä tuulessa taivu. Tuttu sipulimainen muoto paljastaa, että kyllä, kokeilu on onnistunut. 

Valkoista jättilaukkaa on tulossa. 

Jättilaukan jakoa

Aurinko paistelee jo niin mukavasti välillä, että meinaa ihan häikäistyä! Arskat on pitänyt ottaa käyttöön, aamuisin hämärä häviää ihan hetkessä ja ulkona näkyy valossa kylpeviä ihmisiä. Melkein kuin kevät! Mitä se tosiaan kohta jo onkin, kolmisen viikkoa ja alkaa maaliskuu. Aika hurjaa. 

Auringon esiintulot ja pidemmät päivät ovat todella koetelleet puutarhurin talvenkestävyyttä. Välillä tulee vain käveltyä pihalla ja katseltua, että ”tuolta pitäisi nousta jotain ja tuolta ja tuolta…”. Kevätpenkkiä odottelen aika innolla. Ihan että nouseeko sieltä mitään ja kuinka kukinnat ajoittuvat. Taisin nimittäin unohtaa sipuleita istutellessani miettiä kukkimisjärjestystä, ajattelin vain kukkien pituutta; pitkät taakse ja lyhyet eteen. 

Kasvihuone on edelleen pystyssä. Se on kestänyt ne lyhyet lumikuormat, mitä sen päälle on satanut, kertaakaan en ole käynyt pudottelemassa lumia. Säät ovat täällä etelässä olleet niin vaihtelevia, että jos jotain on satanut, niin kohta se on sulanut pois. 

Koska vielä yritän malttaa mieleni suuremmalta puutarhaintoilulta, olen muistellut syksyn viimeisiä hommia. Kevätpenkin sipuleista muistin yhden erikoisemman sipulikokeilun. Joskus vuosia sitten ostin Tallinnasta eräältä sunnuntaitorilla myymässä olleelta mummolta jättilaukan sipuleita. Mummo oli jakanut sipuleitaan leikkaamalla ne kahtia. Olin ihmeissäni, enkä odottanut niiltä paljoa. Mutta niin ne vaan kasvoivat ja kukkivat ihan normaalisti. Viime syksynä näin Lidlissä mielestäni halvalla jättilaukan sipuleita ja mieleeni pälkähti, että pitäisiköhän kokeilla samaa. 

Sipulit olivat nyrkin kokoisia mötiköitä, joten ajattelin niissä kasvuvoimaa löytyvän. En tiedä olisiko niille pitänyt ensin tehdä jotain tai olisiko niiden pitänyt olla vaikka vuosi maassa ennen jakamista. Paljoa en menetä, jos mitään ei tapahdu. 

Yritin tehdä halkaisun melko tarkasti keskeltä sipulia. Ei ollut muuten ihan helppo homma, tuo sipuli oli melkein yhtä tiukkaa tekoa, kuin lanttu. Mutta sain sipulit halki ja pääsin istuttamaan. En muista yhtään, kuinka syvään silloin aikanaan mummolta ostamani sipulit istutin, mutta jos yhtään itseäni tunnen, niin en kovin syvään :D Näillekin kaivoin syvyyttä (melkein) sen verran, että oman korkeutensa  verran ovat maan alla. Istutin ne kaaripenkkiin takariviin, koska näistähän pitäisi tulla melko korkeita. Ja jos eivät nouse, niin penkkiin ei jää suuria koloja. 

Väri taisi olla valkoinen, sopisivat hyvin yhteen pihalta jo löytyvien liilojen kanssa. Jos kaikki sujuu kuin rasvattu, voisin yhdistellä niitä lähemmäksi toisiaan. Ja tsekata, olisiko niissä vanhoissakin jaettavaa. 

Puutarhan köynnökset

Olen ryhtynyt ihan tietoisesti lisäämään köynnöskasvien määrää puutarhassa perennojen ohella. Monivuotiset köynnökset tuovat maisemointiin paljon mahdollisuuksia ja yksivuotiset vaihtelua. 

 

Yksivuotisista olen tähän mennessä suosinut enemmän ruusupapuja, koska ne on niin helppoja ja nopeita. Krassiakin olen laittanut ja mustasilmäsusannaa, mutta niitä en oikein ikinä saa rehevöitymään tarpeeksi. Taitaa olla arkuutta latvomisen kanssa, tiedän. 

Keijunmekko on myös yksi suosikki, mutta siemenestä en edes lähde yrittämään ja ostettuna hinta aina välillä hirvittää. 

Uutta kaaripenkkiä lähdin maisemoimaan kahdella eri köynnöksellä, tai samaa lajiahan ne ovat, lajikkeet vain eri. Valkoinen ’Baby star’ ja lila ’Jackmanii’. 

Kaaripenkin taustalle nostin tuen, jotta köynnökset muodostavat lopulta perennoille taustaseinän. Vaihtoehtona olisi ollut käyttää köynnöksiä maanpeittoon. Klematiksetkin muodostavat aika tiheän kasvuston lopulta, ei varmaan olisi kovin moni rikkaruoho tullut sieltä läpi. Klematisten sijaan meinasin maanpeitoksi laittaa myös murattia, jota käytin edellisessä puutarhassa. 

Puutarhaporttiin olin ensin miettinyt jotain runsaasti ja näyttävästi kukkivaa köynnöstä, mutta päädyinkin lopulta köynnöshortensiaan. Minua viehättää sen puutuva runko, joka on osa kyseisen köynnöksen habitusta. Ja onhan siinäkin kaunis kukinto (kunhan sinne asti päästään). Lisänä portissa on köynnösruusu Flammentanz, joka osaltaan tuo kukinnan iloa portille. Kunhan selviää vain talvet. 

Yksi pitkäaikaisista haaveista on ollut maljaköynnös. Siinä on ollut vähän sama juttu kuin tuon keijunmekon kanssa, hinta on tuntunut välillä aika kovalta. Mutta nyt satuin löytämään sen tarjouksesta!

Ja niin kasvihuoneeseen muutti uusi tulokas, jonka toivottavasti saan talvehditettua myös sisällä. Tämähän nyt ei varsinaisesti ole puutarhan köynnös, mutta sehän viihtyy kesäisin hyvin ulkona, niin lasken sen mukaan. 

Yksi asia minua on pitkään viehättänyt rehevissä puutarhoissa. Ensimmäisen kerran ihastuin ideaan monta vuotta sitten Saksassa kävellessäni hautausmaan läpi. Pihoilla ja puistoissa on otettu puut hyötykäyttöön köynnöstukina. Puutarha rehevöityy kummasti kun köynnökset kiipeilevät runkoja pitkin. Joten matkija-apina otti ideasta kiinni ja istutin täällä muutamien puiden juurelle köynnöksiä.

Yhden koivun juurella on villiviini, yhden haarautuneen tammen kahdella puolella on villiviini ja valkoinen klematis ja vielä yhden koivun juurella on japaninkelasköynnös. 

Tämä kelasköynnös on siirtotaimi ja vähän jo säikähdin, että näinkö se selviää talvesta, kun juuret oli hakattu aika lyhyiksi pieneen paakkuun. Pitkään se keväällä olikin hiljaa ja mietin jo, että lähteeköhän noista puutuneista varsista mitään liikkeelle, mutta niin vaan se alkoi työntää silmua ja juurivesoja. Nyt vauhti on jo niin hurja, että en meinaa pysyä mukana ohjailussa. 

Kelasköynnös on toiselta nimeltään ”puuntappaja”, joka juontaa siis siitä, että se voi kuristaa ja tukahduttaa nuoren puun kuoliaaksi. Yritin valita tälle yksilölle mahdollisimman vankan yksilön varreksi, toivottavasti onnistuin. 

Tässä tämänhetkiset köynnökset, suunnitelmia on vielä lisää. Ja varsinkin tuon maanpeittoasian suhteen. Kiinnostaa kokeilla, kuinka esimerkiksi klematikset tai vaikka köynnöskuusamat muuttaisivat kukkapenkkien ilmettä kiemurrellessaan maassa. Tuoksupuutarhaa alhaalta asti. Tai vaikka kuinka vanhan syreenin ilme muuttuisi, kun lehvästöä lisäisi köynnöksellä. Tai minkä tahansa muun pensasaidan. 

Kylläpä taas ajatus juoksee!

Puuhapäivä

Tästä se alkoi. Ensimmäinen kokeiluprojekti tälle vuodelle:

Tarvikkeina kuusi erikokoista lasipurkkia, kuusi erilaista minihuonekasvia, multaa ja ruukkusoraa. Tarkoitus oli tehdä tosi minikokoisia kasvihuoneita, mutta en saanut äkkiseltään käsiini tarpeeksi isoja purkkeja, enkä toisaalta tarpeeksi pieniä kasveja. Mutta käy se näinkin. Näistä tulee ihan hauskoja istutuksia, joista Ihmistaimikin jo innostui. Hänelle varmaan mielenkiintoisinta on seurata juurten kasvua lasin läpi.

Ensin laitoin purkkien pohjalle noin parin sentin kerroksen ruukkusoraa.

Tämä toimii salaojituksena liialle vedelle. Seuraavaksi laitoin vaihtelevan kerroksen multaa, vähän riippuen purkkiin tulevasta kasvista. Esimerkiksi mehitähdelle en laittanut kuin aivan ripauksen. Viimeiseksi otin kasvin, mursin juuripaakkua varovasti ja asetin sen purkkiin. Lisäsin reunoille ihan vähän multaa ja päälle ripottelin kevyesti vettä.

Vielä en laittanut mullan pinnalle tai purkkiin muutenkaan mitään koristeita, annan kasvien asettua ensin multaan.

Näitä on nyt sitten kuusi erilaista, kuvia tulee lisää Facebookkiin. Muistattehan, että Taimimaailman Facebook-sivua voi selata, vaikka itsellä ei olisikaan profiilia siellä.