Työteliäs pääsiäinen

Näin eristäytymisen aikana on ollut aikaa tehdä pihahommia hyvällä tahdilla. Ei ole tarvinnut odotella vain viikonloppuja, kun normaalisti työpäivien jälkeen ei ehdi/jaksa tehdä sitä kaikkea, mitä mieli tekisi. Nyt on ollut työpäivienkin jälkeen aikaa, kun ei ole menoa mihinkään. Ja varsinkin tämä neljän päivän pääsiäisvapaa räjäytti puutarhapankin oikein kunnolla levälleen! Hommia löytyi jopa sadepäivälle esikasvatusten ja suunnitelmien kirjaamisen muodossa, joten kaikki mahdollinen aika on käytetty hyväksi.

maata kaivamassa

Jo alkuviikosta ryhdyin kaivamaan ja kääntämään maata kasvimaan laajennukseen. Lisäsin kuusi ja puoli lavaa kasvimaahan, kun järjestelimme Teknisen tuen kanssa lasten leikkipaikkaa hieman uusiksi. Nyt pääsiäisenä oli aikaa multarallille. Viime syksynä ostin kaksi suursäkkiä multaa, joista toisen tyhjensin jo syksyllä uuteen kukkapenkkiin ja toinen riitti kokonaan tähän. Joten ei muuta kuin kottikärryt multaisiin käsiin ja liikkeelle.

lavat paikoilleen aseteltuina

Kun olin saanut lavat täyteen multaa oli aika ryhtyä toteuttamaan suunnitelmia. Olin piirrellyt kasvimaan kaavakuvan jo aiemmin paperille ja listannut siemeniä, joita oli tallessa edellisvuosista ja joita aioin vielä hankkia. Huomasin, että aika monen hyötykasvin siemenpussin takana luki ”aikainen kylvö” tai ”kylvettävissä heti maan sulamisen jälkeen”. Kahdessa sipulisiemenpussissa jopa luki että ”suorakylvö Etelä-Suomessa mahdollinen, pohjoisemmassa suositellaan esikasvatusta tai istukassipuleita”. En muista ikinä lukeneeni noin tarkkoja kylvöohjeita siemenpusseista.

porkkanaa ja retiisiä riveissä

Päätin siis jo kylvää ensimmäiset siemenet. Ensimmäiseen erään mahtuivat porkkana ja retiisi, lehtikaali sekä herne ja lanttu. Porkkanan nyt tietysti voikin kylvää aikaisin, senhän voi kylvää jo syksylläkin valmiiksi, mutta näistä erityisen aikaisia lajikkeita ovat lehtikaali ja herne. Jälkimmäisestä minulla on vielä myöhempää kylvöä odottelemassa toinenkin (makeampi) lajike sekä sokeriherne. Pinaatin olisin kylvänyt myös, mutta en löytänyt koko siemenpussia mistään.

suunnitelmat paperilla

Seuraava päivä oli sadepäivä, jolloin ehdin vielä rauhassa käydä vanhoja varastoja läpi. Löysin sitä pinaattia ja muutamia muitakin, jotka voisin jo kylvää maahan. Sunnuntaina maahan pääsi siis hopeasipuli, keltasipuli sekä se pinaatti ja kukkien puolella heittelin maahan unikkoa, sinisievikkiä ja tuoksupielusta ja kasvihuoneeseen laitoin isoon ruukkuun tulemaan sinikukkaisen sekoituksen. Esikasvatukseen laitoin muutamia vanhoja siemeniä, katsotaan, mitkä jaksaa nousta ylös.

Maanantai olikin vielä aurinkoinen päivä, vaikka ensin näytti huonolta, joten pääsin aloittamaan oikein kunnolla kasvihuoneen tyhjennystä ja siivoamista. Laitoin kasvihuoneeseen tulemaan muutaman aikaisen herneen sekä ruohosipulia ja persiljaa, vaikka niitä on jo yrttiympyrässäkin. En vain hennonnut heittää vanhoja siemeniä pois. Itää, jos itää. Toiveikkaana myös kurkistelin viikunan ja viinirypäleen perään. Viikunassa en ole huomannut mitään muutosta, mutta vaaleanpunaisilla optimistin laseilla rypälettä kurkkiessani olin huomaavinani parin silmun pullistuneen. Sormet ristissä siis!

Advertisement

Siemenistä asiaa

20140522-201800-73080380.jpg

Nyt on kylvöjä tullut tehtyä. Mutta on jotain kummallistakin. Minulta on hävinnyt monta siemenpussia tai sitten en vaan muista, että olisin käyttänyt ne kaikki loppuun. On kyllä jotenkin vaikea uskoa, että pahamaineisena esikasvatukseen tyrijänä olisin laittanut kaikkia munia samaan koriin, niin sanoakseni. Mutta niin vain en löydä niitä mistään :(

Mutta ne mitä olen löytänyt olen suurella innolla kylvänyt! Laitoin tosiaan niitä fenkoleita ja mangoldia ruukkuihin tulemaan, sitten kylvin punapellavaa ja kesäharsoa ruusujen ympärille, jälkimmäistä myös ruukkuihin malopin kanssa. Kangasajuruohoa kylvin suoraan maahan ja muistaakseni myös sitä sitruunaruohoa. Sitten kokeilin viljelylaatikossa tämmöistä paria: perunalaatikon reunoille laitoin siemenestä kevätsipulia. Kun en ollut ihan varma siitä perunan noususta, laatu kun oli mitä oli, niin ajattelin edes jotenkin saada laatikon käyttöön. Tänään kyllä huomasin ensimmäisen perunanverson jo puskevan mullasta.

Vielä olisi porkkanaa tulossa ja sitten ajattelin kokeilla salkoruusua. Auringonkukkaakin tekisi mieli ja ja ja ja… Hullu puutarhuri.

Hyvää uutta vuotta!

joulukori by niini

Uusi vuosi on alkanut ja heti kun saatiin varsinainen talvi tänne etelään, niin samantien pitäisi kääntää katseet tulevaan kevääseen ja kesään. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ensimmäinen siemenkuvasto tipahti tänään postista ja samalla lehtitarjous puutarhalehdestä.

Olen makustellut loppusyksyn ajatuksella, että ensi kesänä en perennapuolella tekisi mitään suurempaa, vaan katsoisin, miten siellä nyt jo olevat istutukset asettuvat uomiinsa. Tietysti oman jännityksensä tuo niiden perennojen seuraaminen, jotka istutin vielä melko myöhään syksyllä, sekä siirrettyjen köynnösten hengissäpysyminen.

Olen ajatellut kylväväni yksivuotisten kukkien siemeniä ympäri ämpäri pihaa monivuotisten sekaan, jotta ne täyttäisivät siellä vielä olevia koloja, toisivat värirunsautta ja veisivät tilaa rikkaruohoilta. Koska epätoivotut kasvithan ilmestyvät vain sinne missä niillä on tilaa, niin pidän tätä luonnomukaisena torjuntakeinona. Ja jos sinne kukkameren alle nyt joku epätoivottu kasvi ilmestyy, niin eipä se sieltä sitten mihinkään näy! Nerokasta :D

Tämän lopputalven haasteita on tietysti huonekasvit (näyttävät tällä hetkellä pärjäilevän oikein hyvin), esikasvatus (seuraavassa kirjoituksessa siitä lisää) ja kuvassa olevan jouluruusun hengissäpitäminen siihen asti, että saan sen istutettua ulos. Ensi keväänä aion hoitoleikata marja-aronian, koska sitä ei ilmeisesti ole ikinä tehty. Leikkauksen jälkeen kylvän pensaiden juurille ainakin jättiauringonkukkaa, joka saa kasvaa pensaan mukana näköesteeksi. Hieman kiinnostaisi kokeilla samaan tarkoitukseen myös koristemaissia, koska se on melko nopeakasvuinen. Ehkä laitan molempia :) Kyllä alkaa jo kevät kutkutella!

Suomen kesä…

Noh, eipä ole paljon tullut hommailtua… Suomen kesä on näyttänyt parastaan näin lämpötilojen, hallaöiden ja sateen muodossa, joten en ole uskaltanut viedä taimia pihalle. Hallaharso tietysti auttaisi asiassa, mutta olen hoivannut niitä taimia niin huolella, etten raaski riskeerata edes sen kanssa. Tänään olin jo menossa istuttamaan, mutta onneksi näin säätiedotuksen viikonlopun yli, joka ei luvannut yhtään parannusta tilanteeseen. Mutta kotiin päästyäni päätin, että kyllä se vaan on pakko, joten huomenna on mentävä istuttamaan. Harson kanssa.

Viikko sitten kävin kuitenkin jo laittamassa ensimmäiset siemenet maahan. Olin niin innoissani siitä, että unohdin ihan muutaman pikkujutun: mitä kylvin ja minne… Tein hienot vaot siemenille ja kylvin niitä runsaasti, peittelin nätisti ja kastelin. Sitten siivosin jälkeni ja lähdin kotiin. Mutta sitten iski paniikki! Mitäs tulikaan tehtyä? Muistan kylväneeni tilliä, basilikaa, keräsalaattia ja jotain sipulia, mutta viidettä lajiketta en muista. Ja en merkannut niitä vakoja sinne maastoon, joten en ole ihan varma, missä niitä kasvaa :/ Tänään kävin pyörähtämässä palstalla ja tutkin muokattua maata tarkkaan. En nähnyt yhtään mitään. Nyin muutamia rikkaruohoja pois ja sitten se osui silmääni! Siisti rivi sirkkalehtisiä alkuja! Ei kyllä ole mitään hajuakaan, mitä ne ovat, mutta siellä ne ovat :) Nyt vain täytyy odottaa pari-kolme lehtiparia lisää, jotta pääsisin tunnistamaan lajin.

Vadelmat ovat hyvässä vauhdissa. Muutama marjakin taitaa tänä vuonna tulla, aihioita ainakin näkyy kolmessa taimessa. Raparperi on myös kasvanut hienosti ja tänään näin taas uuden alun puskevan esiin. Ruohosipuli kukkii ja tulin miettineeksi saiko sitä leikata käyttöön kukinnan jälkeen? Vai koskiko se pelkästään niitä kukkivia varsia?

Nyt tuntuu olevan joku hätä päällä tämän istuttamisen kanssa. Tänä keväänä minulla ei ole ollut parvekkeella mitään kukkivia kasveja, joten tunnelma on erikoinen. Olen pyörinyt parvekkeella ja miettinyt, että onko kaikki ollut näin alussa aiempinakin vuosina? Iski hätä ja äkkiä piti kylvää ruusupapua ja köynnöskrassia ruukkuihin. Kasvakaa! Parvekkeella on ollut vain vihreää, kun taimikasvatus on vallannut alaa. Jotenkin olin vaipunut mielikuvaan, että keväällä tehdään valmistelevia töitä ja kesällä (lue: kesäkuun alusta) kaikki jo kukkii ja tuottaa satoa. Ja se mielikuva on vahva. En millään meinää käsittää, että ensimmäiset kukat voivat tulla vasta juhannuksena. Paitsi jos niitä ostaa valmiina, tietysti. Ja siihen en sorru, ehkä.

No, nyt täytyy vain harjoittaa kärsivällisyyttä. Tässä nyt viimen kuva siitä kompostista, joka ei teknisten ongelmien vuoksi suostunut viimeksi tulemaan esiin: