Huhtikuu, pääsiäinen, kevät… ja edelleen lunta tuiskuttaa

Täällä Etelä-Suomessa ollaan enää tuntien päässä ennustetusta lumimyräkästä. Olo on hieman epätoivoinen. Olen yrittänyt putsata lumia pois kasvihuoneen ympäriltä, terassilta, lasten leikkipaikalta ja muutamasta muusta paikasta, jotta jo mukavasti möllöttävän auringon säteiden teho voimistuisi. Ja nyt kaikki peittyy uudestaan.

Ja juu juu, uusi lumi on vanhan surma, mutta se ei tunnu nyt lohduttavan yhtään.

Luonnossa kulkiessa on kuitenkin havaittavissa merkkejä keväästä: linnut laulavat jo kovin ahkerasti, valo on lisääntynyt merkittävästi, kuraa ja hiekkaa on alkanut kulkeutua sisätiloihin, jäätelöauto on jo kierroksillaan ja sormet ja varpaat eivät ole enää jatkuvasti umpijäässä. Positiivisia merkkejä, sanoisin!

Jospa huhtikuu nyt toisi muutoksen tullessaan, ainakin fiilis nousee, kun tietää kohta pääsevänsä myös Kevätmessuille!

Kauniita talvipäiviä

Aurinko on ryhtynyt näyttäytymään hieman useammin taivaalla ja lumihanget kimaltelevat loisteessa. Kasvihuone on kuurankukkien peitossa, ovi melkein jäässä ja kaikki ruukut piilossa. Mieli tekisi silti jo päästä hommiin.

Välillä aurinko lämmittää jo niin, että lumi joutuu hieman luovuttamaan otteestaan ja antamaan lämmölle periksi. Mutta ei kuitenkaan vielä ihan tarpeeksi.

Pihan hangilla näkyy erilaisia jälkiä. Rusakko pyörii edelleen pihapiirissä, kauriit kävelevät etsiskelemässä syötävää, olivat jopa yrittäneet päästä lintujen ruokintalaudalle.

Joku pöhkö puutarhuri kiertelee ympäri pihaa haaveilemassa ja odottamassa. On tämä rankkaa!

Talvihorroksessa

Nyt ollaan horroksessa. Niin puutarha kuin tarhurikin. Kerran lumi jo peitti kaiken ihan kunnolla, nyt heilutaan sulan ja pakkasen välillä päivästä toiseen. Lumi peittää maata juuri sen verran, että pihalla vierailevien eläinten jäljet näkyvät. Rusakko on taas paikalla. Oravat juoksentelevat tammenterhojensa perässä. Linnut parveilevat. Joku kissa liikkuu öisin. 


Puutarhassa törröttävät perennojen kuivuneet tai jäätyneet varret. Kasvihuone on peittynyt kuuraan ja nököttää hiljaa paikallaan. Auringonvaloa ei ole ollut tarpeeksi, että kennolamput toimisivat. Tunnelma on seisahtunut. Ei edes vielä odottava. 


Kohta mennään sen rajan yli, että valo alkaa taas voittamaan. Minua itseäni ei syksyn tai talven pimeys ole ikinä haitannut, mutta kyllä talvipäivän seisauksessa on jotain maagista. Se ajatus, että maailma heiluu pimeän rajalla ja lopulta aina heilahtaa valoon päin. Kevääseen päin. Tällä kertaa voin seurata kasvun ihmettä tuplasti. 


Junioritaimi alkaa herätä vauvaunestaan ja valon lisääntyessä kasvu ja liike kiihtyy. Aivan kuin huonekasveilla. Ja myöhemmin myös puutarhassa. Varmasti ei jää vauhtia puuttumaan ensi kesän hommista. 


Ensi kesä. Tuntuu vielä niin kaukaiselta ajatukselta. Oma mieli ei vielä ole kääntynyt valoon. Suunnitelmia on kovasti, mutta mikään ei ole vielä konkreettista. Odotan pääseväni hieman enemmän hommiin, kuin viime kesänä ison mahan kanssa. Ja kasvihuone, sitä odotan kyllä. 

Että kyllä tämä tästä. Kyllä ne karhutkin heräävät horroksesta sitten ajallaan.