Ristiriitaista ihastelua

Tänä keväänä tuntuu, että pihallamme on enemmän elämää, kuin aikaisempina vuosina, vaikka olemme olleet ulkona normaalia enemmän myös arkisin. Lintuja on pihassa pyörinyt aina, mutta nyt ne ovat pareittain ruoanhakureissuilla, eli selkeästi pesiviä pariskuntia. On ollut hauska seurata koiraiden ilmestymistä pihalle ja odotella, milloin naaraat seuraavat perässä. Tähän mennessä pihassa on näkynyt mustarastaita, räkättirastaita, sepelkyyhkypari, eri tiaisia ja punarinta. Puiden latvustoissa on myös harakoita ja variksia, mutta ne harvemmin tulevat pihalle asti. Nämä käyvät siis säännöllisesti pihassa, muitakin ohilentäjiä on tullut tunnistettua. Muita eläimiä pihapiirissä ovat olleet metsäkauriit, rusakot ja sammakot. Siileille olen yrittänyt luoda hyvät olosuhteet, mutta ainakaan vielä niitä ei ole näkynyt.

Räkättirastas ruokajahdissa

Linnuista ei ole tähän mennessä ollut mitään haittaa puutarhassa, eivät ole syöneet edes viinimarjapensaita, vaikka en ole niitä verkottanutkaan. Ilmeisesti niille löytyy ruokaa riittämiin muualta. Sammakoita on myös houkuteltu pihalle ja tänä keväänä se on onnistunutkin, joku oli käynyt ihan luomuna kutemassa pihalampeen. Metsäkauriit ja rusakot ovat olleet ainoat haittaeläimet. Nämä ensin mainitut ovat oikeita tuholaisia, kävelevät pudottelemassa punkkeja pitkin pihaa, kakkivat minne sattuu ja syövät kaiken mikä eteen tulee. Jopa kuunliljat. Rusakoiden suuhun on kadonneet ainoastaan krookukset ja tulppaanit, joten vahinko ei ole ollut niin suuri. Silti olen aina huomatessani ajanut niitä pihalta pois, ihan vain varmuuden vuoksi.

Mustarastas muurahaisten perässä

Nyt eteen tuli poikkeuksellinen tilanne. Kotiin tullessani huomasin sepelipäällysteisellä autopaikalla rämpivän onnettoman pienen rusakonpoikasen. Ihmettelin tätä suuresti, nehän normaalisti yrittävät päiväsaikaan piileskellä paikallaan ollen, eikä kuljeskella avoimella paikalla. Saman tien huomasin harakan hyppivän maassa muutama metri poikasesta taakse päin. Tajusin, että harakka yritti tappaa toista poikasta. Ajoin linnun pois, hain nahkahanskat ja siirsin hyökkäyksen kohteena olleen poikasen suojaan, jonne toinenkin poikanen oli jo ehtinyt. Jätin ne kyhjöttämään keskenään ja jäin katselemaan, mihin harakka oli mennyt.

Rusakonpoikaset maastossa

Sisälle mennessäni jäin miettimään, että kuinkahan järkevää on hyysätä rusakoita omassa pihapiirissä, nythän ne kasvaessaan oppivat tämän pihan turvalliseksi ympäristöksi. Mutta samalla huolehdin, että käviköhän sille poikaselle kuinka pahasti. Verta ei näkynyt, harakka ei ilmeisesti ehtinyt saada kunnon osumaa. Hetken päästä huomasin ikkunasta, että toinen poikanen oli taas liikkeellä. Ja harakka jälleen sen toisen kimpussa. Ajoin linnun uudestaan pois ja päätin siirtää poikaset terassin alle, jonka ohi olen nähnyt rusakkoemon kulkevan. Nyt poikaselle oli käynyt vähän huonommin. Päähän oli tullut isku ja nenästä tuli verta. Vein poikaset terassin alle. Nyt harakkaa ei ole enää näkynyt, poikasten luo emme ole menneet. Tästä eteenpäin luonto hoitaa, suuntaan tai toiseen.

Isi tai äiti edellisenä päivänä

En oikein tiedä mitä ajatella. Toivoisin poikasten olevan turvassa, mutta toisaalta en haluaisi niiden oppivan meidän pihaa ja puutarhaa hyväksi oleskelupaikaksi. Toivon silti sen toisenkin poikasen selviytyvän, vaikka tilanne ei näytä hyvältä. En kuitenkaan aio tehdä asialle sen enempää, rusakko on tehokas lisääntyjä, eivätkä nämä kaksi todennäköisesti ole ainoat poikaset lähimaastossa. Mutta silti en halua sen harakan aiheuttavan verilöylyä pihassa. Koska onhan ne nyt aivan valtavan suloisia pikku pörrötassuja.

Omenapuiden aika

Pieni omenapuuni kukkii!

Se, että siihen asti on päästy, ei ollut tänä keväänä yhtään varmaa. Nuori puu joutui ensimmäistä kertaa julman hyökkäyksen kohteeksi. Pihan läpi kuljeskelevat kauriit olivat päättäneet aivan lopputalvesta napsia oksia katki ja joko kauriit tai rusakko oli jyrsinyt rungon ympäriltä noin neljänkymmenen sentin korkuiselta matkalta kaiken kuoren pois.

Tilanne näytti hyvin epätoivoiselta, koska vahingon suuruus oli todella iso. Tuskailin asian kanssa lumien sulamiseen asti ja mietin, että yritänkö pelastaa vai kaivanko koko puun samantien pois. Ottaen huomioon pihan muiden omenapuiden tilanteen (vanhoja ja ei-niin-priimaa) päätin yrittää pelastamista, koska olin laittanut tähän puuhun tulevaisuuden satotoiveeni.

Kääräisin rungon ympärille muovikelmua koko vahingon pituudelta ja kiinnitin sen yläreunasta ilmastointiteipillä, alareunan jätin vapaaksi. Sitten ristin sormet. Ja tadaa! Kohta näkyi jo jotain!

Elossa! Lopulta lehdet alkoivat puhjeta ja olin tyytyväinen, että puu edes säilyi hengissä. Ja sitten tuli lisäyllätys:

Nuppuja! Ja niitä oli paljon! Enemmän kuin viime vuonna, jolloin kukkia oli kourallinen ja omenoita tuli lopulta neljä. Ja lopulta nuput aukesivat.

Satoa odotellessa!

Uusia tuholaisia


Uudenvuodenaattona koin karmaisevan herätyksen, kun huomasin puutarhassa käyneen kutsumattomia vieraita syöpöttelemässä. Rusakko, joka pyörii täällä jatkuvasti, oli käynyt napsimassa japaninvaahteran, kanadansyreenin ja sinisateen parempiin poskiin. Tai tiedä niistä paremmista…


Papanoita oli todisteena pitkin puutarhaa ja heti lumentulon jälkeen myös käpälöiden jälkiä. 

Viikonloppuna huomasin uusia jälkiä, jotka näyttivät ketulta hiiren perässä. Ihmettelin kyllä suuria loikkia puulaatikoiden ja betonirenkaiden yli, mutta näin vain mielessäni jonkun Avara luonto -hetken, kun kettu hyppää valtavan loikan hankeen kuono edellä napatakseen hangen alla lymyilevän hiirulaisen. Ja yhden renkaan alla se hiiri majailee. 

Mutta olettamukset yleensä johtaa harhaan ja tässäkin tapauksessa jätin huomioimatta lisätodisteita. Kunnes eilen niitä ei enää voinut olla huomioimatta. Tekninen tuki oli käymässä anoppilassa, joka on noin puolen kilometrin päässä kodistamme. Hän tuli takaisin ja ilmoitti, että anoppilaan pihaan käveli portista sisään kaksi metsäkaurista. Hetken palloiltuaan olivat lähteneet meille päin. 

Asumme siis taajama-alueella, omakotitaloja melkolailla vierivieressä. Vaikka oma tonttimme on rauhallisella paikalla päättyvän tien päässä ja metsäsaarekkeen vieressä, niin anoppila on vilkkaammalla paikalla. Ja kohtaaminen tapahtui vasta hämärän alkaessa iltapäivällä. 

Syöksyin pihalle. Todisteet, jotka olin jättänyt huomioimatta, olivat selvästi nähtävillä. 


Rypälekakkaa. Tämä jo ennen lumia kuvattuna, kun ihmettelin, että miksi se rusakko nyt näin oli vääntänyt. Ja nyt, kun lumihanki hiukan suli matalammaksi, jäljet näkyivät paremmin:


Sorkkahan se siinä. 


Ja vielä papanoiden kera. 

Ne ovat käyneet useasti, koska pihalle on ilmestynyt melkein päivittäin uusia papanoita tai kuopimisjälkiä. Ja nyt pureskeltujen taimien suojaksi laittamani ruukut oli yritetty heitellä päältä pois. 

Mitähän näille nyt sitten tekisi? Näin taimistolla tämmöisiä, onko kenelläkään kokemusta?


Auttaisikohan, jos tekisin niille oman ruokintapisteen niille tuonne metsään? Saako taajamassa edes tehdä niin? Ei varmaan rottien vuoksi. Vähän omenaa ja porkkanaa kauas rajalta. Tai sitten noita tuoksupalloja joka paikkaan. 

Apua, vinkkejä, kokemuksia kaivataan!