Kevään ensisävelet

Kevät tulee, vaikka mitä muuta tapahtuisi ympärillä. Siltikin, vaikka ainakin eteläisessä Suomessa siirryttiin käytännössä syksystä suoraan kevääseen, koska terminen talvi ei tainnut tulla ollenkaan. Hyvää ja huonoa siinäkin.

Puutarhassa on jo melkein kuukauden näkynyt kevään merkkejä: pullistuneita silmuja, sipulikasvien pilkistelyä, linnun laulua ja valoisampia aamuja. Tunnelma on odottava ja iloinen. Hymy irtoaa herkemmin, kun on päässyt jo hieman kuopimaan, hypistelemään siemeniä, ottamaan pistokkaita ja selailemaan puutarhakauppojen valikoimaa.

Salvia on löytänyt auringon

Maasta on tosiaan jo noussut valkosipulin piippoja, kuunliljat pilkistävät hieman, narsisseissa ja krookuksissa on alkuja esillä ja raparperi on alkanut pilkistää. Viime vuoden tulppaanikatastrofin jälkeen en kaivanut syksyllä tulppaaneja maahan ollenkaan, vaan laitoin sipulit ruukkuihin ja nostin kasvihuoneeseen. Näitä ei elukat syö. No, nyt näkyy tulosta ja tulppaaneissakin on alut esillä.

Tulppaanit kasvihuoneen lämmössä

Kevät on siis jo täällä. Eilen oli kevätpäiväntasaus, joka oikein alleviivasi tätä puutarhassa tehtyä havaintoa. Tietysti tällä hetkellä tätä kirjoittaessani tulee rakeita taivaan täydeltä, mutta enpä anna sen vaikuttaa mielialaan. Puutarhakalusteet on kaivettu esiin ja kohta pesen kasvihuoneen seinät puhtaaksi. Iloisella mielellä!

Kirkas taivas ja kirkas mieli
Advertisement

Turussa visiitillä

Kävin viikonloppuna pyörähtämässä Turussa Piha ja Puutarhamessuilla.

Lähdin ajamaan auringonpaisteessa ja puolessavälissä matkaa alkoi räntäsade… Sopivasti olin juuri vaihtanut autoon kesärenkaat, joten hieman jännityksellä etenin. Perille päästessäni loskakerros oli jo kymmensenttinen ja lupaavasta keväästä ei ollut tietoakaan.

Paitsi sitten sisällä messuhallissa! Kevätkukkia, koristeena sekä myynnissä, hauskoja ideoita kukka-asetelmiin sekä vinkkejä kukka-aiheisiin koristeisiin.

Esimerkiksi tämä mehitähtimekko on aivan ihana! Tätä ajatusta voisi käyttää monenlaisten kukkien kanssa.

Nämä käenkaaliruukut ovat myös hauskoja. Puolikkaat ruukut betonilaatassa kiinni. Kokoja ja muotoja voisi vaihdella vaikka kuinka. Ja tietysti sitä ruukkuun laitettavaa kasvia myös.

Yhdessä messupuutarhassa oli käytetty hauskasti heiniä, hortensioita, laventelia ja kukkivaa puuta. Itsekin ostin pari heinää, sulkahirssin ja sininatan. Katsotaan, jos myöhemmin vielä löydän lisää laventelia jo puutarhassa olevien lisäksi.

Messuilta palatessani pyörähdin vielä Kasvihuoneilmiössä Vanhan Turuntien varrella. Suosittelen tätä elämystavarataloa kaikille ihanan tilpehöörin ystäville!

Suomen kesä vai sadekausi?

20140614-221847-80327249.jpg

Kyllä on taas vesivarannot täynnä. Kotiloilla on juhlaa, kun maa ja kasvit ovat ihan märkiä. Olen kerännyt lammen ympäriltä, daalioiden lehdiltä, kivetykseltä ja mullan pinnasta lehtokotiloita, joista osa on oikeasti ollut aika hurjan kokoisia. Vaikka ne ovat aikamoisia tuholaisia, niin en ole kykeneväinen niitä tuhoamaan omakätisesti, vaan syötän niitä pihan linnuille. Kyllä ne näyttää kurissa pysyvän, kun vaan ahkerasti niitä jaksaa keräillä. Nyt vaan on muutamana päivänä satanut niin paljon ja pitkiä jaksoja kerrallaan, että en ole paljon puutarhassa viihtynyt. Tarkkailukäyntejä olen suorittanut, mutta ei siellä sateessa huvita pitkiä aikoja kyykkiä. Taidan olla vähän mukavuudenhaluinen puutarhuri.

Nyt pitäisi hakea paljon lisää perenna- ja pensastukia. Mustaherukka on levähtänyt ihan valloilleen ja pionit ovat tehneet niin paljon nuppuja, että kun ne aukeavat, niin painovoima kyllä voittaa. Puutarha näyttää kyllä tällä hetkellä mukavan rehevältä, ei voi valittaa. Mutta, jos vähän sitä lämpöä lisää, kiitos!

Lämmön hyväksikäyttöä

20140517-202114.jpg

Päätin ryhtyä hyväksikäyttäjäksi ja ottaa kaiken hyödyn irti tästä alkavasta lämpöjaksosta. Vein huonekasveja ulos ja istutin pistokkaat kuusen juurelle saavin reunalle. Ajattelin, että nyt tämän lämpöjakson aikana ne vahvistuvat niin, että kestävät sitten, jos ilma sattuu taas viilenemään. Mikä ei ole mahdotonta.

Ihmistaimi pääsi opettelemaan istutuksen jaloa taitoa, kun laitoimme kolmea erilaista papua yhteen kasvilavaan ja herneitä useaan pikkuruukkuun. Herneruukut asettelin terassin ulkoreunalle niin, että ne saavat terassiaidasta kasvutukea ja voivat mahdollisesti luoda hieman näkösuojaa. Lisäksi ne ovat sopivasti käden ulottuvilla napostelua ajatellen.

Bataattikin on alkanut sopivasti versoa, nyt suunnittelen sille sijoituspaikkaa. Tai onhan sekin jo valmiina, pitää vähän muokata. Ja päättää minkäkokoiseen ruukkuun sen laitan. Olen ymmärtänyt, että näistä harvemmin saa mukuloita, mutta jos niin nyt sattuisikin käymään, niin pitäisihän siihen varautua. Tämän yksilön lehdet näyttävät hauskan liilansävyisiltä, pysyvätköhän ne aina samanlaisina?

Ja sitten pitäisi pystyttää seinäpuutarha…

Uusi yritys

image

Pakkohan se nyt sitten oli yrittää uudestaan. Lähdettiin Ihmistaimen kanssa helpommasta päästä liikkeelle ja laitettiin ohraa kasvamaan pääsiäistä ajatellen. Kyllä pikkuiset kätöset asettelivat siemeniä niin tarkasti, että varmasti hyvä tulee. Äipällä homma karkasikin sitten hieman enemmän käsistä. Laitoin uusintakierrokselle esikasvatukseen melkein kaikki samat, kuin aiemminkin, ja sitten pari uutta.  Nyt löytyy paprikaa, tomaattia, kesäkurpitsaa, avomaan- ja viidakkokurkkua, ruusu-ja keräkaalia näin kasvimaapuolelta. Kukkakasvatuksessa on mm. samettikukka, leijonankita, unikko, sitruunaruoho, kangasajuruoho ja auringonkukka. Jos sieltä nyt jotain nousisi.

Daaliat täytyisi myös laittaa tulemaan. Niille täytyy kyllä ensin keksiä ehkä väliaikaisämpäri, koska ne ruukut, joihin oli ajatellut ne kesäksi laittaa, eivät mahdu sisälle. Tai minun mielestäni kyllä, mutta Tekninen tuki taitaa olla hieman eri mieltä.

Pihalampi olisi myös nyt hyvä siivota, kun vesi on vielä kirkasta ja näkee hyvin pohjaan asti. Jätin lumpeen veteen talveksi, saa nähdä mitä sille on käynyt. Olin hieman pettynyt puutarhamessuilla, kun en löytänyt sieltä yhtään vesikasveja myyvää pistettä. Olisi ollut kysyttävää myös suihkulähdehommista. Ehkä ne oli juuri niissä kahdessa ruuhkapisteessä, jotka päätin jättää kiertämättä.

Mutta ilmeisesti nyt alkaa kelit olla semmoiset, että voisi uskaltaa alkaa ruopsuttelemaan kukkapenkkejä. Olen pitänyt vanhat varret vielä maan suojana, kun ei noista pakkasista ikinä tiedä. Kyllä tämä tästä, vähitellen.

Suomen kesä…

Noh, eipä ole paljon tullut hommailtua… Suomen kesä on näyttänyt parastaan näin lämpötilojen, hallaöiden ja sateen muodossa, joten en ole uskaltanut viedä taimia pihalle. Hallaharso tietysti auttaisi asiassa, mutta olen hoivannut niitä taimia niin huolella, etten raaski riskeerata edes sen kanssa. Tänään olin jo menossa istuttamaan, mutta onneksi näin säätiedotuksen viikonlopun yli, joka ei luvannut yhtään parannusta tilanteeseen. Mutta kotiin päästyäni päätin, että kyllä se vaan on pakko, joten huomenna on mentävä istuttamaan. Harson kanssa.

Viikko sitten kävin kuitenkin jo laittamassa ensimmäiset siemenet maahan. Olin niin innoissani siitä, että unohdin ihan muutaman pikkujutun: mitä kylvin ja minne… Tein hienot vaot siemenille ja kylvin niitä runsaasti, peittelin nätisti ja kastelin. Sitten siivosin jälkeni ja lähdin kotiin. Mutta sitten iski paniikki! Mitäs tulikaan tehtyä? Muistan kylväneeni tilliä, basilikaa, keräsalaattia ja jotain sipulia, mutta viidettä lajiketta en muista. Ja en merkannut niitä vakoja sinne maastoon, joten en ole ihan varma, missä niitä kasvaa :/ Tänään kävin pyörähtämässä palstalla ja tutkin muokattua maata tarkkaan. En nähnyt yhtään mitään. Nyin muutamia rikkaruohoja pois ja sitten se osui silmääni! Siisti rivi sirkkalehtisiä alkuja! Ei kyllä ole mitään hajuakaan, mitä ne ovat, mutta siellä ne ovat :) Nyt vain täytyy odottaa pari-kolme lehtiparia lisää, jotta pääsisin tunnistamaan lajin.

Vadelmat ovat hyvässä vauhdissa. Muutama marjakin taitaa tänä vuonna tulla, aihioita ainakin näkyy kolmessa taimessa. Raparperi on myös kasvanut hienosti ja tänään näin taas uuden alun puskevan esiin. Ruohosipuli kukkii ja tulin miettineeksi saiko sitä leikata käyttöön kukinnan jälkeen? Vai koskiko se pelkästään niitä kukkivia varsia?

Nyt tuntuu olevan joku hätä päällä tämän istuttamisen kanssa. Tänä keväänä minulla ei ole ollut parvekkeella mitään kukkivia kasveja, joten tunnelma on erikoinen. Olen pyörinyt parvekkeella ja miettinyt, että onko kaikki ollut näin alussa aiempinakin vuosina? Iski hätä ja äkkiä piti kylvää ruusupapua ja köynnöskrassia ruukkuihin. Kasvakaa! Parvekkeella on ollut vain vihreää, kun taimikasvatus on vallannut alaa. Jotenkin olin vaipunut mielikuvaan, että keväällä tehdään valmistelevia töitä ja kesällä (lue: kesäkuun alusta) kaikki jo kukkii ja tuottaa satoa. Ja se mielikuva on vahva. En millään meinää käsittää, että ensimmäiset kukat voivat tulla vasta juhannuksena. Paitsi jos niitä ostaa valmiina, tietysti. Ja siihen en sorru, ehkä.

No, nyt täytyy vain harjoittaa kärsivällisyyttä. Tässä nyt viimen kuva siitä kompostista, joka ei teknisten ongelmien vuoksi suostunut viimeksi tulemaan esiin:

Odottelua…

Viikko on mennyt odotellessa. Vielä ei voi (tai minä en ainakaan uskalla) laittaa taimia maahan, vaikka ulkona on ollut noinkin ihania ilmoja. Maa ei välttämättä ole kunnolla lämmennyt ja savimaa on aina hiukan kylmempi kuin perus multamaa. Ja säätiedotuksessa ennustettiin hieman viilenevää säätä. Harsot varmasti auttaisivat, kunhan ei tule kovia yöpakkasia, mutta en uskalla riskeerata. Joten on vain odotettava. Viikon ajattelin vielä kärvistellä, sitten vien ainakin kurkuntaimet avomaahan. Niitäkin on toistakymmentä kappaletta, kun kaikki siemenet itivät, enkä ole raaskinut karsia niitä. En tiedä miten saan kaiken mahtumaan palstalle :/
Kaikki esikasvatuksessa olleet kasvit ovat lähteneet kasvuun ja nyt olen tosiaan harvennellut niitä ruukuissa. En malta heittää yhtäkään pois, vaan harvennan kaikki alut uusiin ruukkuihin ja niitä nyt sitten on parveke täynnä… Mietiskelin tänään, että kuinkakohan tarkkaa istutus noiden rivivälien kanssa on? Että jos vaan vetäisi tasaväliset rivit ja sitten taimivälien kanssa olisi hiukan tarkempi. Onnistuisikohan? Tai kun laittaa eri kasveja vierekkäin ja niillä on eri rivivälit, niin miten sen kanssa toimitaan? Tähän en ole löytänyt vastausta mistään.

Tänään yritin suunnitella istutusten muotoa, kun minusta itsestä tuntuu vähän tylsältä laittaa kaikki vaan neliöihin ja riveihin. Mutta ongelmaksi nousi tämä riviväliasia. Tajusin, että taimia ja siemeniä on loppujen lopuksi paljon ja entä jos tila ei riitäkään? Joten päätin lähteä tekemään mittauksia tontille. Otin mittanauhan ja lähdin polkemaan. Kävin hakemassa koristekatetta, jota sain kaverilta ja suuntasin nokan kohti palstaa. Laitoin katepussin sivuun ja menin tarkistamaan vadelmapensaita ja kukkasipuleita. Yhdessä vadelmapensaassa on pari silmua puhkeamassa lehteen, muissa ei (vielä) näy mitään. Ja sitten huomasin yhden tulppaaninalun! Jee! Kävin koko rivin läpi, mutta en huomannut muita. Mutta yksi sieltä ainakin nousee :) Hyppelehdin iloisena pyörälle ja poljin kotiin. Ja tajusin, että mittaaminen jäi tekemättä. Jep. En lähtenyt uudelle reissulle. Mutta myöhemmin tuli vähän lohdutusta, kun sain tietää saavani päällystekiviä palstaani varten ihan ilmaiseksi. Ja ensi viikolla postin pitäisi tuoda peräkärry pyörääni, jolla saan sitten kuskattua kaikki nämä tavarat.

Loppujen lopuksi olen nyt päätymässä suunnitelmaan (koskien palstan muotoa) nimeltä ”AURINKO”. Eli keskelle palstaa tulee kivillä päällystetty ympyrä ja siitä lähtee kivillä päällystetyt säteet. Säteiden väliin jää sitten tilat taimille. Tällä saisin eroteltua vähän huoltoa vaativat ja hiukan enemmän huoltoa vaativat kunnolla eroon toisistaan. Mutta ongelma on siis se riviväli, koska siinä suunnitelmassa taimet joutuisivat olevan hieman normaalia tiiviimmässä muodostelmassa. Mutta tämä voisikin olla tämän vuoden kokeilu :P

Istutuksia

Tänään oli aivan ihana päivä noin sään puolesta ja mikäs sen mukavampaa kuin viettää se ulkona puuhastellen. Käänsin ensimmäisen osion palstasta ja sain ilokseni huomata, että maa on oikein kuohkeaa ja hyötyötököitä löytyy. Lierojakin oli liikkeellä melko runsaasti. Istutin vadelmantaimet ja laitoin palstan rajalle viime syksystä ylimääräisiksi jääneet kukkasipulit. Tulppaania ja pari narsissia, helmililjoja ja krookuksia ehkä. En muista varmasti mitä kaikkea siinä kasassa oli ja en voi olla varma nouseeko sieltä mitään. No, eivätpähän ainakaan menneet kokonaan hukkaan. Naapureihinkin tuli jo otettua kontaktia, mukavilta vaikuttavat. Ikävä asia oli kuulla, että kunta tuo vedenottopisteen käyttöön vasta hieman ennen kesää, joten sitä ennen on kannettava joko omat vedet kotoa tai läheisestä järvestä.
Kurkuntaimet ovat todella kovassa kasvussa, kaikista siemenistä on noussut sirkkalehtiparin avannut alku. Pinaatit ovat myös kovassa vauhdissa ja kukkakaalista on yksi alku esillä. Ajattelin tänään jättää taimenalut tuleentumaan parvekkeelle, siellä ei varmana mene pakkasen puolelle, vaikka ulkona menisikin. Täytyy totuttaa taimet viileään öiseen ilmaan, jotta voin laittaa ne mahdollisimman pian ulos, ei riitä tila kotona! Kesäkurpitsan siemeniä en vain ole löytänyt mistään, se harmittaa hieman.