Ongelmallinen talvi

Kuten viime kirjoituksessa mainitsin, kasvihuoneen sisäpuolellakin oli talven aikana uusia ongelmia. Kun kasvihuone pystytettiin, teimme sen puuterassin päälle, joka pitää ilmankierron hyvänä. Ajattelin, että, koska työssäkäyvänä en ole jatkuvasti availemassa ovia ja luukkuja, enkä ole vielä saanut aikaiseksi hankittua automaattisia avaajia luukkuihin, niin tämä ainakin syksyn lähestyessä poistaa kertyvän kosteuden ongelmaa jonkin verran.

Tähän asti homma on toiminut hyvin. Mutta kuten myös viimeksi mainitsin, viime syksy ja talvi oli todella mähmäinen. Jos ulkopuolellekin kertyi kosteutta ja kasvustoa, sitä tapahtui myös kasvihuoneen sisäpuolella.

img_6443

Viinirypäle kasvuston peitossa

Kasvihuoneessa alkoi kasvaa jotain hometta. Ja tämä ei koskenut pelkästään siellä olevia kasveja, vaan kaikkia eloperäisiä materiaaleja, kuten muun muassa tukikeppejä. Kasvihuoneissa olevien multien pinnoille alkoi myös kasvaa erilaisia homeita. Poikkeuksena olivat ainoastaan aivan lattianrajassa olevat ruukut, joissa oli multaa.

Tukikeppi homeessa

Kasvihuoneen ilma tuntui muutenkin normaalia kosteammalta syksyn ja talven aikana, joten päädyin jättämään kattoluukut koko talveksi hieman löysälle (en kuitenkaan selvästi auki) edistääkseni ilmankiertoa.

Erilaisia kasvustoja

Olin hieman huolisssani tästä käänteestä, koska olin juuri syksyllä istuttanut kasvihuoneen uuteen pysyvään kasvialtaaseen viinirypäleen ja viikunan ja niidenkin pinnalla näkyi jo vaikka mitä elämää. En uskaltanut poistaa homeita millään ja syksyllä vielä ajattelin, että vaikka lunta ei tulisikaan, niin pakkasta nyt ainakin. Eipä voinut siihenkään luottaa.

Pätkä viinirypäleen oksaa

Kun kevään tullen kävi ilmi, että ei sitä pelastavaa (?) pakkasta nyt sitten tullutkaan, niin aloin jo olla hieman huolissani. Nyt olen ravannut kasvihuoneessa harva se päivä tarkkailemassa molempia kasveja, että näkyykö elämää vai ovatko molemmat kuolleet. Viikonloppuna oli pakko testata viinirypälettä ja leikkasin siitä irti pienen pätkän tarkistaakseni näkyykö varressa yhtään vihreää. Varsi tuntui suhteellisen napakalta ja leikkauspinta oli kyllä vihreä, joten pieni toivonkare elää vielä. Mutta ikävä kyllä vain pieni.

Sieltä se tulee, kevätinnostus!

Vuodenvaihteesta lähtien olen jo odotellut kevättä ja hieman pyöritellyt päässäni kasvusuunnitelmia, uusia ideoita ja vähän jännittänyt sitä, miten viime kesän puuhailut selviävät talvesta.

Mutta vielä ei ole ollut semmoista käsinkosketeltavaa innostusta. Ennen kuin tänään! Katselin Areenasta Puutarhakausi-ohjelmaa ja se herätteli vielä uinuneen innostuksen ihan yhtäkkiä. Melkein nousi kylmät väreet, kun ajattelin, miten kohta taas multa tuoksuu ja miten kasvimaalle saa laittaa syötävää kasvamaan ja miten puutarhan rakentaminen etenee taas useita askeleita.

Pihalla on uusi kosteikko, jännittää hieman, että miten se oikein heräilee. Metsäpuutarha saa koko ajan enemmän muotoa, puutarhan rakenteet jäsentyvät. Joko pääsisi tekemään!

On hassua, miten tämä innostus on näin käsinkosketeltavaa. Olen jo aiemmin laittanut esikasvatuksia tulemaan, mutta se nyt oli rutiinia. Nyt en malttaisi nukkua, kun pitäisi päästä selaamaan siemenpusseja. Ikävä kyllä, työ haittaa edelleen vapaa-aikaa, joten kovin rajoittuneesti voin antaa innostukseni pulpahdella esiin. Mutta voin antaa sen tuoman hymyn näkyä vaikka koko ajan!

Täällä taas

(miniruusut piristävät ikkunalaudalla)

Kevään tuoksun houkuttelemana löysin tieni takaisin. Blogin statistiikan mukaan edellisestä kirjoituksesta on noin yhdeksän kuukautta aikaa. Ei siinä etteikö puutarhassa olisi tapahtunut mitään, kirjoittamiseen iski vain pieni motivaatiopula.

(kevätesikot ovat ilmestyneet taimistolle)

Vaikka aikoinaan aloitinkin tämän blogin sähköisenä ja virtuaalisena päiväkirjana, toivoin silti, että kirjoitukseni osallistuisivat puutarhakeskusteluun jollakin tavalla. Ajattelin, että olisi mukava vaihtaa ajatuksia samoista asioista pitävien kanssa tai tuoda piristystä arkeen.

(metsäkauriit käyvät edelleen vierailuilla)

Nyt, paria kuukautta vajaa kymmenen vuotta myöhemmin, täytyy myöntää, että olen hieman pettynyt. Kommenttien ja kommentoijien määrä on melkein laskettavissa kahden käden sormilla koko blogin olemassaolon aikana.

(kevätaurinko on jo tullut esiin)

Aloittaessani tätä blogia puutarhablogien yhteisö ei ollut läheskään näin vilkas ja monipuolinen, kuin mitä se nyt on. Ja tämä monipuolistuminen on pelkästään hyvä asia! Mutta jotenkin odotin ja ajattelin jotain muuta. Toivoin olevani osa sitä.

(talvella on hyvä harrastaa hapanjuurileivontaa)

Oma blogini ei ole toiminut keskustelualustana tai edes kovin vilkkaasti vierailtua paikkana, mutta olen muiden kanavien kautta saanut juuri sen verran palautetta, että homma on jaksanut kiinnostaa. En ole kovin mainosmielinen tämän kanssa, enkä halua tyrkyttää, joten se tietysti vaikuttaa asiaan jonkin verran. Mutta silti, odotin vähän jotain muuta.

(talvikin on kaunis)

En haluaisi pitää pelkkää kuvablogia, koska aina välillä tulee eteen asioita, joita on vain parempi selittää, kuten alla näkyy. Lisäksi haluaisin jakaa tietoisuutta luonnonmukaisesta puutarhasta sekä ympäristön huomioonottamisesta puutarhan perustamisessa tai sen hoidossa. Mutta jos ei ole vastaanottajia, niin mitä järkeä.

(lanttua hiilloksessa paahdettuna, olipahan hyvää)

Joten, innostus ja motivaatio lopahtivat. En tietenkään lopettanut oman pihan kuopimista, mutta olen jakanut vilauksia siitä melkein ainoastaan Instagramissa. Sanottavaa ei ole ollut. Useasti tämä on kyllä pyörinyt mielessä. Olen pyöritellyt mielessäni koko blogin lopettamista, mutta siihen en pysty, ihan omien muistijälkien vuoksi.

(syksyn värit ilahduttavat aina)

Joten täällä ollaan taas. Blogi on ainakin omannäköiseni, erilainen ja ehkä hiukan hupsu.

(puutarhaan sisältyy muitakin värejä, kuin vihreää)

En aio edelleenkään muuttaa tätä välineurheiluksi, kuvat eivät ole käsiteltyjä tai blogin jokainen bitti oikealla kohdalla. Joten taitaa olla, etten jatkossakaan houkuta tänne yhtään sen enempää lukijoita kuin tähänkään asti. Mutta olen ihan sinut sen kanssa. Tauko teki terää.

(syksy oli värikäs)

Tämä vuosi on Taimimaailman kymmenes vuosi. Tarkoitukseni oli osallistua Avoimiin puutarhoihin, mutta katsotaan miten lapsiperhearki antaa aikatauluiltaan myöden.

Aurinkoista ja kasvurikasta puutarhavuotta kaikille!

Kauniita talvipäiviä

Aurinko on ryhtynyt näyttäytymään hieman useammin taivaalla ja lumihanget kimaltelevat loisteessa. Kasvihuone on kuurankukkien peitossa, ovi melkein jäässä ja kaikki ruukut piilossa. Mieli tekisi silti jo päästä hommiin.

Välillä aurinko lämmittää jo niin, että lumi joutuu hieman luovuttamaan otteestaan ja antamaan lämmölle periksi. Mutta ei kuitenkaan vielä ihan tarpeeksi.

Pihan hangilla näkyy erilaisia jälkiä. Rusakko pyörii edelleen pihapiirissä, kauriit kävelevät etsiskelemässä syötävää, olivat jopa yrittäneet päästä lintujen ruokintalaudalle.

Joku pöhkö puutarhuri kiertelee ympäri pihaa haaveilemassa ja odottamassa. On tämä rankkaa!

Vähän erilainen sipulileikki

Viime syksynä kävin tavalliseen tapaani kukkasipuliostoksilla. Mutta ostosten jälkeen sipulit eivät päässeetkään maahan. Syksy jatkoi märkää etenemistään ja alkoi epäilyttää, että olisiko kaikki ihan hukkaan heitettyä, jos laittaisin ne jatkuvasti märkänä pysyvään maahan.

Tietysti hyvin läpäisevä kukkapenkki olisi turvallinen paikka, mutta silti aloin epäillä. Enkä istuttanut sipuleita. Kukkasipulien lisäksi minun oli tarkoitus kokeilla vähän toisiakin sipuleita. Pitkään olen jo mietiskellyt valkosipulin kasvattamista, mutta en ole päässyt asiassa vielä eteenpäin. Ei ole ollut kunnon paikkaa talvivalkosipuleille ja epäilytti, että ehtiikö näinä nykyisinä kesinä mitään kasvaa keväällä laitettuna.

Joten päätin kokeilla jotain muuta. Laitan kaikki tulppaanit, vuokot, laukat ja narsissit, joita syksyllä ostin, ruukkuihin nyt alkuvuodesta. Juurrutan niitä viikon verran ja sitten vien kasvihuoneeseen suojattuun kylmäkäsittelyyn. Ja sitten tuon ne sisälle tai terassille ja hyödän ne kasvuun. Näin saan kevään kukkaloistoa vähän aikaisemmin! Tästä kerron myöhemmin lisää, nyt siihen toiseen sipuliasiaan.

Märän syksyn vuoksi en lähtenyt kokeilemaan niitä valkosipuleitakaan, vaikka nyt olisi ollut sopiva paikkakin. Aikatauluissakin oli semmoista tiukkuutta, että hyvin muistaa, miksi näitä aikoja sanotaan ruuhkavuosiksi. Jouluna ja uutena vuotena meinasi löytyä aikarako, mutta silloin osui kohdalle muutamia pakkaspäiviä, joten homma jäi edelleen jonoon. Mutta nyt!

Maa on edelleen sula, löytyi aikaa ja tilaisuus. Täysin kokeilumetodilla edetään, edes lajike ei taida olla mikään huippu. En edes tiedä mikä se on. Kovasti ei ole ollut aikaa edes tutustua teoriassa valkosipulin viljelyyn, mutta pakko oli kokeilla.

Lavakaulukseen upotin noin viitisenkymmentä kynttä. Päällä on olkikate, joka hieman eristää ja suojaa ja lopuksi vielä päällystin koko kauluksen lumikokkareilla, koska ilmeisesti ensi yönä täällä etelässäkin mennään pakkasen puolelle. Jospa ne nyt siellä hetken ehtisivät juurtua, ennenkuin tännekin se routa tulee.

Ja sitten vain odotellaan! Se sopii minunkin aikatauluihin. Vinkkejä valkosipulin kasvatukseen otetaan vastaan, ensi syksynä aion kokeilla uudestaan, jos tämä menee ihan vihkoon, ja silloin haen myös kunnon istukassipulit.

Vuoden värit

Vuosi alkaa yleensä positiivisella mielellä. On uusi aika, mennään valoa kohti, kevät siintää jo vähän mielessä. Jäin itse tässä uudenvuoden kynnyksellä mietiskelemään tulevaa vuotta ja huomasin, että vuodenajoilla ja puutarhavuodella on mielessäni värit.

Vuosi alkaa ylläolevan mukaisesti sinisävyisenä, aurinkoisena, talvisena. Tammi-helmikuu on minulle niitä oikeita talvikuukausia, jolloin pitäisi olla lunta ja pakkasta, todellinen puutarhan talviuni.

Maaliskuussa siihen valkoiseen alkaa sekoittua vaaleanruskeaa, kun lumi ehkä jo vähän sulaa ja alta paljastuu heinänkorsia, kuivunutta ruohoa ja talventörröttäjiä. Vaikka itse luen maaliskuun jo kevääksi, niin kelit ei välttämättä edes täällä Etelä-Suomessa ole sinne päinkään.

Sitten yhtäkkiä huhtikuussa alkaakin jo tapahtua! Taimistot availevat vähitellen oviaan, ei tarvitse enää kärvistellä pelkkien leikkotulppaanien varassa. Esiin tulee jo vihreää, ja mielessäni se yhdistyy keväällä keltaiseen. Vaikka esikoitakin on vaikka minkävärisiä ja aikaisimmat tulppaanitkin jo nostavat päätään vaikka missä väreissä, niin jotenkin kevät on minulle keltavihreä.

Voikukat ja leskenlehdetkin ovat keltaisia vihreän ruohomeren keskellä, siitä se varmaan tulee.

Sitten päästään kesään ja vaikka siellä on mahdollista nähdä vaikka minkälaista kukkijaa, niin mielikuvani on enimmäkseen punainen.

Kun se kesä nyt kerran on, niin ollaan räikeitä!

Alkukesästä vallitsevat perusvärit ja keskikesällä sinisen sävyt ottavat enemmän tilaa.

Kesä syvenee ja vihreäkin on jo muuttunut tummaksi ja ”vanhaksi”.

On pysähtyneisyyden aika, ollaan vaan ja möllötellään, ihastellaan niitä kovalla vaivalla istutettuja kukkia ja odotellaan satokauden alkua.

Ja sieltä se sitten yhtäkkiä tuleekin, kesän loppu! Vaikka vasta alkaa elokuu, jolloin puutarha on melkein kukkeimmillaan, niin ajatukset kääntyvät illan sineen ja syksyyn.

Lähdetään taas perusvärien kautta valottomuutta kohti. Syksy sanana jo tuo mieleen ruskan.

Ja minulle ruska on loistavaa oranssia ryyditettynä keltaisella ja hitusella vihreää. Ja vielä hetken loistavaa aurinkoa.

Vielä hetki pidetään viimeisistä väreistä kiinni, ennenkuin kaikki katoaa ja ollaan vain hiljaa. Syksyn aurinkoiset päivät ovat akkujen latausta.

Ja sitten, sinne se katoaa, meren taakse, se aurinko. Värit eivät kokonaan katoa, mutta niiden päälle tulee tumma harso.

Se valo on vähän niinkuin tuolla jossain puiden takana, olemassa, mutta ei suoraan näkyvissä. Lyhyt pysähtyneisyyden hetki, jota omasta mielestäni kestää vain kuukauden eli marraskuun ajan, koska joulukuussa voi itse tuoda värit esiin keinotekoisesti, ilman, että se olisi kovin epätoivoiselta vaikuttavaa.

Joulu! Punaisia amarylliksiä, joulutähtiä, tulilatvoja ja muita värejä niin, että tulee melkein kesä mieleen! Ja sitten hups vaan, taas on vuosi mennyt ja siirrytään puhtaan valkean kautta uuteen värikierrokseen.

Iloista uutta vuotta!

Joulu

Joulu tuli, vaikka lumeton maa ei oikein tunnelmaa luokaan. Kolmena päivänä olen säätiedotuksissa kuunnellut arvioita lumirajasta, meitä lähemmäksi se ei kuitenkaan ole hiipinyt. Ajatuksia joulusta on haettu siis muualta. 


Joulumarkkinoilta, läheltä ja kaukaa. 


Jouluherkuista, omista ja ostetuista. 


Jouluisista kukista, uusista ja perinteisistä. 


Sekä lasten riemusta. Kyllä näillä on joulun tunnelmaan päästy! 


Taimimaailman tontut toivottavat hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille, kiitos, kun olet mukana matkassa. 

Talvihorroksessa

Nyt ollaan horroksessa. Niin puutarha kuin tarhurikin. Kerran lumi jo peitti kaiken ihan kunnolla, nyt heilutaan sulan ja pakkasen välillä päivästä toiseen. Lumi peittää maata juuri sen verran, että pihalla vierailevien eläinten jäljet näkyvät. Rusakko on taas paikalla. Oravat juoksentelevat tammenterhojensa perässä. Linnut parveilevat. Joku kissa liikkuu öisin. 


Puutarhassa törröttävät perennojen kuivuneet tai jäätyneet varret. Kasvihuone on peittynyt kuuraan ja nököttää hiljaa paikallaan. Auringonvaloa ei ole ollut tarpeeksi, että kennolamput toimisivat. Tunnelma on seisahtunut. Ei edes vielä odottava. 


Kohta mennään sen rajan yli, että valo alkaa taas voittamaan. Minua itseäni ei syksyn tai talven pimeys ole ikinä haitannut, mutta kyllä talvipäivän seisauksessa on jotain maagista. Se ajatus, että maailma heiluu pimeän rajalla ja lopulta aina heilahtaa valoon päin. Kevääseen päin. Tällä kertaa voin seurata kasvun ihmettä tuplasti. 


Junioritaimi alkaa herätä vauvaunestaan ja valon lisääntyessä kasvu ja liike kiihtyy. Aivan kuin huonekasveilla. Ja myöhemmin myös puutarhassa. Varmasti ei jää vauhtia puuttumaan ensi kesän hommista. 


Ensi kesä. Tuntuu vielä niin kaukaiselta ajatukselta. Oma mieli ei vielä ole kääntynyt valoon. Suunnitelmia on kovasti, mutta mikään ei ole vielä konkreettista. Odotan pääseväni hieman enemmän hommiin, kuin viime kesänä ison mahan kanssa. Ja kasvihuone, sitä odotan kyllä. 

Että kyllä tämä tästä. Kyllä ne karhutkin heräävät horroksesta sitten ajallaan. 

Talven ihmemaa

Kirjoittelen tätä samalla, kun odottelen sääennusteissa luvattua lumet sulattavaa vesisadetta. Vielä näyttää ihan talviselta. Itse haluaisin pitää nämä lumet, vaikka se onkin aika harvinaista, että Etelä-Suomessa näin aikaisin sataneet ensilumet pysyisivät maassa. 

Odottelu on jännittämistä. Ja jännitykseen on syynsä:


Kasvihuoneen katolle on tietysti myös satanut lunta. Ja koska aluksi se oli kevyttä pakkaslunta, en ollut huolissani. Ja silloin ei vielä ollut mistään suojakeleistä tietoa. Nyt on ollut nolla-asteisia päiviä ja lumi on muuttunut painavaksi. Ja huomasin semmoisen hauskan jutun, etten ilman pitkiä työkaluja ylety hinaamaan lunta katolta pois. En myöskään haluaisi heilua katon päällä pitkävartisella työkalulla, kun joko otteen lipsahtaessa tai tai muuten huojuessa onnistuisin tietenkin rikkomaan jotain. 


Lunta satoi ihan kivasti, mittaushetkenkin jälkeen vielä vähän lisää. Eli noin parissakymmenessä sentissä ollaan. Nyt tietysti se on tiivistynyt hieman. Jos tämä määrä sateen sattuessa alkaa sulamaan, saa jännittää katon kestävyyden lisäksi kukkasipuleiden mätänemiskestävyyttä. Maa ei ehtinyt jäätyä kunnolla, saas nähdä kuinka käy. 


Linnuille laitoin siemeniä tarjolle ja sain jopa punatulkun vierailulle. Talitiaisia, sinitiainen ja närhikin kävi pihassa, viimeksimainittu tosin varmaan pihlajanmarjojen perässä. Oravat eivät onneksi ole löytäneet tuota vielä. Talipallot kyllä hävisivät oudosti kokonaisina toisesta pensaasta. 


Talvi olisi kiva, jos se tämmöisenä pysyisi, edes vähän pidempään.