Kevään ensisävelet

Kevät tulee, vaikka mitä muuta tapahtuisi ympärillä. Siltikin, vaikka ainakin eteläisessä Suomessa siirryttiin käytännössä syksystä suoraan kevääseen, koska terminen talvi ei tainnut tulla ollenkaan. Hyvää ja huonoa siinäkin.

Puutarhassa on jo melkein kuukauden näkynyt kevään merkkejä: pullistuneita silmuja, sipulikasvien pilkistelyä, linnun laulua ja valoisampia aamuja. Tunnelma on odottava ja iloinen. Hymy irtoaa herkemmin, kun on päässyt jo hieman kuopimaan, hypistelemään siemeniä, ottamaan pistokkaita ja selailemaan puutarhakauppojen valikoimaa.

Salvia on löytänyt auringon

Maasta on tosiaan jo noussut valkosipulin piippoja, kuunliljat pilkistävät hieman, narsisseissa ja krookuksissa on alkuja esillä ja raparperi on alkanut pilkistää. Viime vuoden tulppaanikatastrofin jälkeen en kaivanut syksyllä tulppaaneja maahan ollenkaan, vaan laitoin sipulit ruukkuihin ja nostin kasvihuoneeseen. Näitä ei elukat syö. No, nyt näkyy tulosta ja tulppaaneissakin on alut esillä.

Tulppaanit kasvihuoneen lämmössä

Kevät on siis jo täällä. Eilen oli kevätpäiväntasaus, joka oikein alleviivasi tätä puutarhassa tehtyä havaintoa. Tietysti tällä hetkellä tätä kirjoittaessani tulee rakeita taivaan täydeltä, mutta enpä anna sen vaikuttaa mielialaan. Puutarhakalusteet on kaivettu esiin ja kohta pesen kasvihuoneen seinät puhtaaksi. Iloisella mielellä!

Kirkas taivas ja kirkas mieli
Advertisement

Talven valoisuutta

IMG_6129.JPG

Jo sitä oli odotettukin. Vaikka tietysti puutarhaharrastajana loogista olisi nyt toivoa lyhyttä talvea ja kevään pikaista saapumista, niin en sitä kuitenkaan tee. Talvitauko on mielestäni toivottava ja raikas tuulahdus kasvukausien välissä. Jos siis talvi on kevyesti pakkasen puolella ja sopivasti luminen ja sitä kautta mukavan valoisa. Mitä se ei aina täällä Etelä-Suomessa ole.

Mutta nyt voi taas nauttia ainakin vähän aikaa ja askarrella muita juttuja sekä sisällä että ulkona.

Puutarhassa voi jatkaa puuhastelua talvellakin, silloin enemmän ehkä askartelua ja koristelua kuin puutarhurointia. Talvivalot luovat tietysti oman tunnelmansa, mutta lumen keskelle voi luoda asetelmia risuista, havuista, lyhdyistä, kivistä ja muista talvenkestävistä materiaaleista.

Itsellä on ruukkuasetelma, jossa on havuja, marjavarpuja ja kivikoristeita ja ruukun vieressä lyhtyjä tuomassa valoa sekä tunnelmaa. Risukranssi on vielä askarteluvaiheessa. Käpykoristeet ovat vielä hieman suunnitteluvaiheessa, kun en ole päättänyt teenkö niistä jonkun koristeen omina itsenään vai yhdistänkö johonkin havukoristeeseen. Pitkästä aikaa voisi kokeilla tehdä havupalloja.

Elonmerkkejä

image

Ensimmäisistä kylvöistä on nyt jo melkein kaksi viikkoa aikaa. Odottelin hieman enemmän elonmerkkejä tähän mennessä, mutta aika hiljaista on. Aktiivisimmin on heränneet revonhännän siemenet, sieltä löytyy jo monta sirkkalehtistä alkua. Pari tomaattia on myös noussut esiin. Yleensä kesäkurpitsat on ensimmäisinä pilkottamassa mullan pinnassa, mutta nyt ei näy mitään eloa. Toisena odotin mustasilmäsusannalta jotain liikehdintää. Sekin on aivan hiljainen. Mietiskelin, että pitäisiköhän tehdä uudet kylvöt heti perään ja sijoittaa ne toiseen paikkaan. Ikkunalauta on yleensä ollut ihan toimiva paikka, mutta voisikohan tuossa olla liikaa vetoa?

Jos viikonloppuna meinaa joku takatalvi iskeä, niin siinä voisi olla mukavia vastatoimenpiteitä. Muita elonmerkkejä on ”joulu”kaktuksen uusi kukinta ja apostolinmiekan uudet lehdet. Ulkona ehdin nähdä helmililjojen alkuja, ruohosipulin nousua, raparperin pilkotusta ja tarha-alpin nykeröitä mullan pinnassa. Ehkä joku yksittäinen tulppaani yritti nousua. Ja ai niin, päivänliljoja oli noussut esiin!  Ja nyt muka tulee jotain lunta, pöh.

Yhden uuden ”kylvön” tein pari päivää sitten: bataattia purkissa. Sain hauskan vinkin kokeiltavaksi: halkaise bataatti kahtia ja aseta puolikkaat multapurkkiin. Tai laita kokonainen bataatti vesipurkkiin, suippo pää vähän veden alla. Itämisessä voi mennä vähän aikaa, mutta kun bataatti alkaa työntää itulehtiä, niin sen voi istuttaa vaikka amppeliruukkuun ja sen pitäisi kasvaa hyvin reheväksi kasvustoksi. Ei todennäkösesti tuota uutta bataattia kylläkään. Hauska kokeilu tiedossa!

Kamalasti kutkuttaa laittaa tuo terassi oleskelukuntoon, varsinkin tänään, kun lämpötila nousi parhaimmillaan 15 asteeseen! Mutta jospa sitä vielä malttaisi vähän aikaa.

Puutarhan valot

IMG_2321 by niini

Tämä minun puutarhani ei ole tosiaan mitenkään suuren suuri, joten en ole ikinä oikein miettinyt sen erityistä valaisemista. Terassilla on omat valot, jotka kyllä valaisevat hyvin ja kynttilät tietysti palavat heti kun on vain tarpeeksi hämärää. (Paitsi nyt siis odotamme kovasti valoa, emmekä mieti vielä illan hämärtymistä!). Tässä puutarhassa on siis käytetty enemmän tunnelmavaloja, kuin mitään muuta. Ja koska olen nuukailija, niin en ole halunnut mitään sähköistä valaistusta (koska silloin pitäisi kaivaa johtoja maahan), joten meillä on ollut kahdenlaisia aurinkokennoilla latautuvia valoja. Yritin kovasti etsiä kuvia niistä, mutta en vain löytänyt. Ehkä olen vain kuvitellut kuvaavani niitä.

Ensimmäiset valot olivat semmoiset maahan työnnettävä tolpat kivipolun vieressä. Ne valaisivat kulkua pihalla ihan sopivasti loppukesän hämärässä. Ja viime (vai toissa) kesänä tuli IKEAsta hankittua vähän toisenmalliset maahan työnnettävät tolpat. Niitä oli kolme ja sijoittelin ne pihalammen ympärille. Ne ”upposivat” sopivasti maisemaan, pikkutalviot peittivät niitä juuri sopivasti ja valot hehkuivat tunnelmallisesti kasvuston seassa ja heijastuivat veden pinnasta. Ja vaikka tähän pihaan ei tosiaan mitään suurempia valoja asenneta, olen tietysti leikitellyt ajatuksella, että mitä jos?

Jos pääsisin suunnittelemaan vaikka omakotitalon pihaa, niin ottaisin kyllä heti kukkapenkkien lisäksi suunnitelmaan valaistuksen. Pihavalo tuo tunnelman lisäksi turvallisuutta ja se on osa maisemointia, riippuen siitä, miten valoja sijoittelee. Olisihan se syksyn ja talven tullen aika ankeaa, jos pihalla ei olisi mitään valoa ja iltahämärän(pimeyden) laskeutuessa ei näkisi ulkona enää mitään. Kiinteiden pihavalojen lisäksi tietysti talvella voi sijoitella erilaisia valoköynnöksiä ja muita ”jouluvaloja”, mutta itse en jättäisi valaistusta pelkästään siihen. Vaihtoehtoja on nykyään niin monia, että varmasti löytyy nuukailevalle ja tunnelmoijalle vaihtoehdot, joilla saa pihan loistamaan. Ei muuta kuin suunnittelemaan! Vaikka toteutuksesta ei ole tietoakaan…

Huonekasvien herätys

image

Tässä ennen kun laitoin siemenet kasvuun, niin piti siivota huonekasvit ja herätellä ne kevääseen. Siivosin pintamullat ja leikkasin kuihtuneita lehtiä pois, otin pistokkaita ja siirsin kasveja vielä lähemmäs valoa.

Viime kesänä ostelin alennuksesta muutamia kalloja, jotka olivat terassilla koko kesän. Talven tullen ne kuihtuivat, mutta jätin ne horrostamaan, koska siinä mukulassahan voi vielä olla kasvuvoimaa. Oli ehkä parempikin niin, koska niiden siistinä pitäminen talvisessa huoneilmassa on minulle ainakin ponnistus. Ne kuihtuvat ja riiputtavat lehtiään liiallisessa lämmössä ja kärsivät vähäisestä valosta. Ja niinpä niin, tässä helmikuun aikana kahdesta ruukusta rupesi nousemaan vihreää kasvua! Hyvin ovat siis selvinneet ja nyt pääsivät taas normikastelun piiriin.

Näiden kallojen ja niiden edellisten (kevätmessuilta ostettujen) kanssa on jännitystä ilmassa kukinnan kanssa. Kevätmessuostokset kun eivät olleet sitä mitä piti, ihan vääriä värejä kukkivat. Vaikka siis kiva, että kukkivat. Nämä tarjousvehkat olivat väriltään hempeää vaaleanpunaista ostettaessa, katsotaan onko väri pysynyt samana. Eikös näissäkin voi väriin vaikuttaa mullan happamuus ja muut vastaavat tilanteet? Kaikki nämä kyllä pääsevät taas terassikukiksi, kun ilmat lämpiävät.

Palmuvehkat työntelevät uusia lehtivarsia ja kiinanruusu näyttää hyvinvoivalta. Sitä leikkasinkin hieman rajummin, yritän saada sen muotoa vähän tasapainoisemmaksi. Terassilla se pääsee sitten varmasti taas hyvään kasvuun. Yksi harmillinen takaisku kuitenkin on talven aikana käynyt: lukinliljan mukula oli mädäntynyt ja maatunut pois. Se varmaan ehti olla syksyllä liian pitkään ulkona. Täytyy katsoa, jos löytäisin uuden sipulin, tykkäsin tästä kukasta paljon.

Viisi päivää kevääseen

kevät by niini

Ei ole kauaa enää, kun voi sanoa kevään alkaneen. Tai ainakin minä sanon! Maaliskuusta se alkaa ja sinne on enää viisi päivää. Yksi päivä on enää myös jäljellä kevätkisaa, vielä ehtii siis osallistua! Kaikki sunnuntain puolella kommentoineet tai kuvansa/muistonsa jakaneet osallistuvat huomiseen arvontaan. Palkintoina on siis neljä siementä, jotka on yksitellen esitelty blogissa edellisissä kirjoituksessa.

Itse otin jo menneellä viikolla pienen varaslähdön kevääseen ja putsasin huonekasvit pölystä, siirsin ne valoisan ikkunan viereen, leikkasin kuivuneet osat pois ja kastelin huolella. Lisäksi valmistelin paikan vähäiselle esikasvatukselle, en siis malttanut pysyä siitä erossa…

Valokarnevaali käynnistyi!

valokirsikka

Valot ovat syttyneet puutarhaan! Löysin vihdoin sen pienen aikaraon, että sain laitettua pimeän ajan valot puutarhaan ja sisälle ikkunoihin. Huomaa, että kyse ei siis ole mistään jouluvaloista :D Tänä vuonna rusokirsikka sai valoviitan päälleen viime vuoden alennusmyyntivaloista. Puu alkaa olla jo sen kokoinenkin, että se jaksaa kantaa nuo valot. Jospa nämä valot lämmittäisivät puuta sen verran talven aikana, että ensi keväänä saataisiin ensimmäinen kukinta… Ai hitsin vitsi! Unohdin ottaa kuvat ulko-oven valoista. Eksyin Koiramäen pajutallille… Sieltä napsahti alennuskupongin innoittamana kaksi ovikoristetta, joista toinen on valoton ja toiseen pyöritin vähän lediä. Pitääkin käydä tarkistamassa, että osasinko asentaa ajastimen oikein.

21. luukku

Ulkotulet by niini

Aikaisemmin taisin mainita jossakin luukussa, että jouluuni kuuluu valot. Ja siis ”pimeän ajan valot”, joita poltellaan vielä ensi vuoden puolellakin. Tämä on kyllä totta, mutta ihan tässä viimeisinä päivinä mukaan tulee elävä tuli. Kyllähän kynttilöitä tulee polteltua muutenkin, mutta nyt laitetaan tulia ulos. Ja jos vaan mahdollista, niin punaista! Kyllä niitä muunkin värisiä tulee polteltua, varsinkin sitten uutenavuotena, mutta joulu on tietysti punainen :)

3. luukku

Kynttilä by niini

Kynttilät kuuluvat olennaisena osana minun jouluuni. Eilen vietettiin ensimmäistä adventtia ja silloin palaa ainakin yksi kynttilä. Kynttilöiden lisäksi virittelen ulos ja sisälle sähköisiä tunnelmanluojia. Ne eivät ole virallisesti jouluvaloja, koska laitan niitä jo marraskuussa, joskus jopa lokakuun lopussa, ja annan niiden olla paikoillaan pimeän talven. Sitten keväällä, kun tuntuu tarpeeksi valoisalta, ne voi ottaa pois :D Poikkeuksellisesti vaikka viljelen kynttilöitä ja valoketjuja kaikkialle muualle, joulukuuseen en niitä ikinä ole laittanut. Hassua, eikö?

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun…

Valomalja by niini

Vihdoin ja viimein venynyt puutarharemonttini on ohi! On ihan käsittämätöntä miten niin pieni muutos vaati noin paljon aikaa. Pikkuasiat voivat vaatia paljon…Noh, oli miten oli, niin puutarhakausi on nyt (ulkona) ohi. Lopussa meinasi jopa iskeä väsymys :o Ensimmäistä kertaa minun kuokkimisen historiassa.

Puutarhassa on nyt siis tapahtunut hieman muutoksia, joita pääsemme seuraamaan ensi keväänä. Kasvit ovat jonkin verran vaihtaneet paikkaa, uusia ei oikeastaan ole ilmestynyt, muutakin järjestäytymistä on tapahtunut. On myös ilmennyt mahdollisia ongelmia: siirsin kellopeippiä hieman taaemmaksi rivistössä, kun se kasvoikin kuvitelmiani korkeammaksi. Noh, nyt kun olen kaivellut maata ja istutellut kukkasipuleita, niin olen ollut tunnistavinani peipin juurakkoa vähän siellä sun täällä… Katsotaanpa tosiaan keväällä, mistä kaikkialta sitä ilmestyy pintaan.

Kukkasipuleiden kanssa meinasi iskeä väsymys. Olin kaivanut kaikki (löytämäni) sipulit ylös, jotta voin erotella sivusipulit irti ja asetella kaikki uudestaan maahan. Noh, lopulta niitä alkoi olla aika määrä ja marraskuun kohmeessa kun niille kaivelin kuoppia, niin alkoi oikopolut houkuttaa. Voipi olla, että olen roiskinut niitä nyt hieman huolettomasti ympäri pihaa, sinne minne ikinä niitä sain mahtumaan. Itseänipä kyllä saan sitten syyttää, kun ei mitään mahdollisesti kasvakaan!

Keväällä Taimimaailma siirtyy uuteen aikaan, kun puutarhaan ilmestyy lämpökompostori. Sain sen lahjaksi nyt syyskuussa, mutta en halunnut perustaa kompostia talvea vasten, joten aloitan puhtaalta pöydältä keväällä. Kasvimaalla tapahtuu myös, yksi kasvilava muuttuu lapsiystävälliseksi :) Mutta nyt alkaa (ristiriitaisesti) valon ja pimeän aika! Talvivaloja on jo aseteltu ja kynttilöitä sytytelty. Niillä pärjätään talven yli. Keväällä päästään taas esikasvatushommiin, uusia siemeniä on jo varastossa ja niillä mennään eteenpäin! Ihanaa talviaikaa kaikille, toivotaan lunta puutarhan suojaksi! :)