Olen aiemmin ollut hieman ristiriitaisella mielellä pelargonioiden suhteen. Eräällä tavalla ne ovat mielestäni hauskoja kukkia ja toisaalta taas ihan mummomaisia. En ajatellut ikinä hankkivani niitä itselleni. Sitten olin jonkin aikaa töissä yhdessä paikallisessa taimistossa ja sain yliannostuksen pelargonioista, enkä todellakaan ajatellut hankkia niitä itselleni.
Sitten joskus, kun olimme Teknisen tuen kanssa muuttaneet omaan yhteiseen kotiin, kiinnostus kasveihin lisääntyi uudestaan. Jossain vaiheessa huomasin taas katselevani pelargonioita sillä silmällä. Lopullinen retkahdus tapahtui edellisessä työpaikassani, jossa oli vanha viherhuone, jonne työntekijät saivat tuoda talveksi omia kasvejaan talvehtimaan. Ja siellä oli muutamia todella isoja ja vanhoja pelargonioita ja pasuunakukkia, jotka tekivät vaikutuksen. Ostin itsekin pari ja kasvatin yhden jopa siemenestä. Ongelmaksi muodostui se, että kun vaihdoin työpaikkaa, minulla ei ollut enää paikkaa, jossa olisin saanut kukat talvehditettua hyvin.
Nyt, kun olemme toivottavasti elämämme pitkäaikaisimmassa kodissa, olen päässyt taas pelargonioiden makuun. Edelleenkään minulla ei ole kunnon paikkaa niille, jossa saisin ne talvehtimaan kunnolla, mutta joten kuten olemme talvista selvinneet. Olen tykästynyt tuoksupelargonioihin. Pidän siitä, jos lehdet ovat jotenkin ”normaalista” poikkeavat (röpelöiset/kaksiväriset/erikoisen muotoiset) eikä kukka ihan sieltä tavallisimmasta päästä. Tällä hetkellä minulla on jopa haavepelargonia, australialainen villipelargonia. Olen törmännyt siihen parikin kertaa puutarhamessuilla ja molemmilla kerroilla kädet ovat olleet täynnä joko lapsia tai ostoksia, niin etten ole saanut sitä mukaani.
Olen huomannut, että pelargoniat ovat sitkeitä ja kuitenkin herkkiä kasveja. Ne eivät hätkähdä syksyn viileitä ilmoja ja kestävät hetken hieman kuivuuttakin. Ja silti niiden kukat saattavat olla aivan laidasta laitaan joko pieniä ja kevyitä tai massiivisia usean nupun rykelmiä. Varret ovat jämäkät ja tekevät kukasta ryhdikkään, oli se sitten pystykasvuinen tai amppeliin sopiva. Ja silti saat napsautettua kuihtuneet kukkavarret tai lehdet pois melkein yhdellä sormella.
Ja pelargonioissa on paljon värivaihtoehtoja. Näissä kukissa en ole kaihtanut herkintä vaaleanpunaistakaan, joka yleensä on viimeinen valinta minulle missä tahansa muussa kukassa. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka kutsuvat itseään pelargoniaharrastajiksi. Jos vain tilat olisivat hieman toiset, voisin lipsahtaa sille puolelle itsekin. Näitä ajatuksia pyörittelen päässäni, kun istun juhannuspäivän iltaa lämpimällä terassilla ja mietiskelen uusia kasvivaihtoehtoja ja niille mahdollisia kasvatuspaikkoja. Oikein terapiaistunto siis!
taimimaailma 