Tomaatit kaupasta roskikseen 

Vähän hämäävä otsikko ehkä, koska nyt voisi luulla, että komposti on saanut täytettä. Mutta ei! Maltahan mielesi. 

Tänä vuonna en ostanut tomaatinsiemeniä kaupasta, vaan ihan tomaatteja syödessäni päädyin valikoimaan lajikkeen. Tykkään eniten miniluumutomaateista ja joistakin kirsikkatomaateista, joten valitsin kaksi parhaimman makuista tomaattia ja aloin taas kokeilemaan. 


Viipaloin kahdesta eri tomaatista viipaleita, joissa oli siemenet kiinni. Laitoin ne kostean mullan päälle ja peittelin kevyesti mullalla. Ja sitten odottelin. Ajatuksenahan tässä on se, että luonnossakin se hedelmäliha on sitä siemenen ravintoa, sillä se emokasvi turvaa lapsukaisensa maailmaan lähdön. Hedelmän pudotessa maahan yleisin tapahtuma taitaa olla se, että hedelmäliha siemenen ympärillä tarjoaa sopivan kostean itämispaikan, jotta alkujuurella on hyvä paikka juurtua. Ellei tietysti tarvita vielä matkaa jonkun eläimen suoliston läpi, mutta se onkin jo sitten toinen tarina!

Ensin ei tapahtunut mitään. Sitten tapahtui jotain. 


Osa viipaleista alkoi kasvaa. Vähän eri tavalla kylläkin, mitä olin ajatellut. Jatkoin kuitenkin vielä kasvattamista ja vedellä sumuttelua, pakkohan tämä nyt oli katsoa loppuun asti. 

Ja sitten alkoikin tapahtua. 


Sieltä ne pienet ponnistavat! Viidessä viipaleessa oli elämää. Ja viidessä taas sitä vääränlaista elämää. Ainakin siis tätä kasvatuskokeilua ajatellen. Toisen tomaatin siemenet itivät, toisen ei. Enkä tietenkään muistanut, kumpi oli kumpi. 


Annoin alkujen kasvaa sirkkalehtiin asti ja ihan hitusen yli ja sitten koulin ne omiin potteihinsa. 


Nopeasti taimet kasvoivat ja vahvistuivat. Kaikki eivät selvinneet tästä pidemmälle, viisi vahvinta selvisi jatkoon. Ja yksi teki vielä yllärin, kun se alkoi kasvattaa tyven viereen vielä toista taimea. En tiedä oliko multaan tullut joku piilosiemen, mutta niin vain sieltä alkoi tomaatti kasvaa. Eli kuusi tomaattia kaiken kaikkiaan. 

Tämähän on jo ihan huipputulos minun esikasvatuksiani muistellen, viime vuonnahan kävin ihan suosiolla hakemassa taimistolta valmiit taimet. 


Mutkiakin oli matkassa, kun kevät tuli todella keikkuen, lämpötilat laahasivat ja tomaatit kärvistelivät ikkunalaudalla. Kaksi taimista alkoi käpristellä alimmaisia lehtiään ja niihin ilmestyi laikkuja. En löytänyt mitään ötököitä niistä, mutta laitoin ne varmuuden vuoksi karanteeniin, ettei kaikki menisi kerralla, jos se olisi jotain tarttuvaa. 

Jälkikäteen olen päätynyt siihen tulokseen, että nämä kaksi pioneeria ikkunalaudan eturivissä taisivat saada vähän liikaa aurinkoa ja vähän ”kärventyivät”. 


Vihdoin päästiin vaiheeseen, että pääsin karaisemaan tomaattejani ulkoilmaan. Tai ei ihan ulos kuitenkaan, vaan kasvariin, aina kun lämmöt nousivat yli kymmenen asteen. Jännityksellä seurasin lämpötiloja ja roudasin potteja edestakaisin, sisään ja ulos. Kauhean honteloilta näyttävät tuossa!


Ja lopulta, pitkällisen metsästyksen jälkeen löysin sopivat istutusastiat, joihin pääsin karaistuneet ja vahvistuneet tomaattini istuttamaan. Otsikon mukaisesti roskikseen! Olin suunnitellut hieman erilaisia astioita, mutta päädyinkin Ikean euron roskakoreihin, jotka ovat ihan nappivalinta minun tomaateilleni. 


Ja nyt ne ovat jo hervottomia puskia, jotka kukkivat, että kaipa tätä voi jo onnistumiseksi sanoa, vaikka satoa vielä hetki odotellaankin. 

Viimeinen ongelma ilmeni kasvihuoneeseen siirtyessä, kun tajusin, ettei minulla ollut hajuakaan siitä, millä tavalla näiden tomaattien on tarkoitus kasvaa. Siis, että ovatko pensastomaatteja vai runkotomaatteja. Jaoin taimet puoliksi ja nypin toisesta puolesta varkaat pois ja kasvatan runkoversioksi ja toisen puolen annan rehottaa pensaana. Katsotaan, kumpi tapa tuo enemmän satoa. 

Mainokset

Yrttejä! Tuoksuja! Spiraali!

Kylmillä ilmoilla piti yrittää pysyä lämpimänä. Päätin kantaa kiviä ja tiiliä. Hain uusia ja siirsin vanhoja. Uudet siirsin vanhojen tilalle ja vanhat tulivat uuden penkin pohjaksi. 

Olen jo jonkin aikaa haaveillut semmoisesta ylöspäin kohoavasta spiraalinmuotoisesta kukkapenkistä. En vain ole saanut käsiini tarpeeksi sopivia tiiliä ja ihan periaatteesta en lähde niitä ostamaan. Kierrätystavara on varsin sopivaa tällaiseen uusvanhaan pihaan. 

Joten tuumasta toimeen!

Kaaripenkin olen reunustanut semmoisilla vanhoilla kattotiilillä ja niitä oli vielä käytettävissä, joten sovelsin hieman spiraalia.


Tästä se ajatus lähti. Kokeilin, kuinka hyvin tiilet taipuvat ympyrän muotoon ja mielestäni sain aika siistin rinkulan aikaiseksi. 


Pohjustin rinkulan paksulla sanomalehtikerroksella ja hiekalla sekä pienellä kerroksella vanhaa multaa. Sitten kokeilin nostaa spiraalia keskelle. Tässä kuvassa se ei kyllä erotu edukseen yhtään. 


Sitten sain lisäajatuksen jatkaa spiraalia ja tein sille hännän, joka rajaa puutarhaportilta nyt pienen ”sisäpihan” kaaripenkin ja mansikoiden viereen. Hännän viereen tulee erilaisia kuunliljoja sekä vuohenjuurta ja lehtosalviaa. Ja sisäpihalle lisää kasvimaata, tänä vuonna maisseja. Ainakin. 


Itse spiraaliin tuli yrttejä ja samettikukkia. Siirsin tähän oreganon, ruohosipulin, salvian ja viinisuolaheinän, jotka jo vanhassa yrttipenkissä olivat talven jälkeen lähteneet kasvuun. 


Niiden lisäksi ostin rakuunaa, persiljaa, vahvaa minttua, timjamia, basilikaa, lisää salviaa, kirveliä ja sitruunamelissaa. 


Aika mahtava tuoksu tästä spiraalista irtoaa jo nyt!


Vielä kun löytäisin aikaa niiden häntäkasvien istutukseen, niin koko komeus olisi valmis. 

Kesäkuu?

Jooh, on ilmoja pidellyt. Nämä on niitä hetkiä, kun puutarhurilta vaaditaan todellista kärsivällisyyttä. Vai onko tämä jo kärsimysnäytelmää? Tänään on kesäkuun toinen päivä ja olen ollut taimistolla pipo ja hanskat kädessä. Satoi rakeita. Ostettu tomaatintaimi meinasi kupsahtaa kylmään tuuleen matkalla kassalta autolle. En ole uskaltanut kylvää kurkkuja, kun ei tiedä milloin niitä saisi istutettua. Olen yrittänyt päästä puutarhamoodiin seisoskelemalla perennapenkkien vieressä katselemassa vaivoin kasvavia kukkia. Jotkut rohkeat kukkivat. Vuohenjuuri pelastaa pirteydellään paljon. Tulppaanit olivat onnistuneita, valkovuokot ihania ja esikot runsaita. 

Siinä kaaripenkin vieressä seisoskellessani huomasin jotain mainitsemisen arvoista. Kuka muistaa viime syksyltä jättilaukkakokeiluni?


Halkaisin kaksi isoa sipulia kahtia ja istutin kaikki neljä puoliskoa maahan. Taka-ajatuksena tässä oli kokemus aikoinaan Tallinnasta torimummolta ostetusta ukkolaukan sipulinpuolikkaasta, joka lähti ihan normaalisti kasvuun. Oli siis pakko kokeilla itse. 

Syksyllä siis kaivoin puolikkaat maahan, talvella jäin mietiskelemään, että jäivätköhän liian pintaan ja nyt keväällä olen vain odotellut tuloksia. Ja nyt onkin jotain raportoitavaa!


Ensimmäisen kerran havahduin asiaan huhtikuun puolivälissä. Lumet oli sulaneet ja pystyi jo vähän kiertelemään pihalla tutkiskelemassa paikkoja. Huomasin kaaripenkissä nousevan jotain lehtiä, joita en tunnistanut. Ne olivat kuitenkin suunnilleen sillä paikalla, johon muistin sipulinpuolikkaat istuttaneeni. Päätin odottaa lisähavaintoja. 


Havainnot lisääntyivät. Lehtiä nousi nyt kolmesta kohdasta, mutta ne näyttivät edelleen jotenkin hassuilta. Isoilta ja leveiltä verrattuina muihin pihalla kasvaviin laukkoihin. Mutta olin kyllä aika varma, että tuohon kohtaan ne istutin. 


Viimeisen lehtihavainnon jälkeen en käynyt hetkeen kukkapenkissä, koska lumi ja rakeet ja kylmä ja takatalvi. Ketutus. Olisi kannattanut, koska sinne oli ilmestynyt tuommoisia. Valtava tanakka kukkavarsi, joka ei pienessä tuulessa taivu. Tuttu sipulimainen muoto paljastaa, että kyllä, kokeilu on onnistunut. 


Valkoista jättilaukkaa on tulossa.