Täydennystä ruusupenkkiin


Taimistolla oli alennuksia ruusuista. Ihan vain piti äitin seuraksi lähteä siellä käymään, mutta olivat ne loput niin yksinäisen näköisiä, että parhaani tein niitä pelastaakseni. Tämä oli kyllä hyvä hetki ostaa, koska nyt osassa oli jo kukat, niin ei tarvinnut ostaa sikaa säkissä, kun näki sen todellisen värin luonnossa, eikä valokuvassa. 

Tuo ylläoleva on sammalruusu ’Henri Martin’. Se on ymmärtääkseni pensasruusu, mutta tuo sammal-etuliite tulee siitä, että sen nuput (ja osa varresta) saattavat olla tiheän karvan peitossa, joka muistuttaa sammalta. Saattaa kasvaa köynnöstävästi, eli jos haluaa pystykasvuisen, niin tarvitsee tuen. Kasvaa noin puolitoistametriseksi. 


Toinen mukaan lähtenyt ruusu on tarhakurtturuusu ’Gelbe Dagmar Hastrup’. Tässä oli valintakriteerinä keltainen väri. Punaiset on ihania, mutta eivät nekään näytä miltään, jos ei ole muita värejä joukossa korostamassa sitä ihanaa punaisuutta. 

Tämän pitäisi kasvaa vähän yli metriseksi ja kukkia syksyyn asti. On ilmeisesti jossain määrin talvenarka, Etelä-Suomessakin suojaisa, aurinkoinen paikka on varmin. 

Kolmannessa ruusussa ei ollut kukkaa, mutta siinä valokuvakin oli niin ihana, että pakkohan se oli. Tämä allaoleva kuva on lainattu sivulta kielometsä.fi. 


Ruusu on austinruusu ’Charles Austin’. Reilun metrin korkuiseksi kasvava ja voimakastuoksuinen ruusu kukkii keskikesällä aprikoosinvärisin kukin. 

Nämä sain pelastettua mukaani. Varmaan enemmänkin olisi lipsahtanut kärryyn, jos ei rankkasade olisi yllättänyt kesken reissun. Juoksimme läpi ulkotaimiston, kiinnitin katseeni vain kukkien väreihin, en ehtinyt kuin vilkuilla info-tekstejä ja sitten jo juoksulla kassalle. 

Ja nyt sitten vain istuttamaan!

Ruusupenkin paikka

Facebookin puolella paljastuikin jo jokin aika sitten, että ruusujen istutus on alkanut. Laukaisin oikein puujalkavitsin aiheesta:


”Nyt voi hengähtää kun on rauha maassa…. aaahahahhhaaahhaaaaaa! 😂 olikos tämä nyt puutarha- vai puujalkavitsi? 😆”

Ruusu ’Peace’ oli siis ensimmäinen penkkiin päässyt. On tämä puutarhurointi vaan niin hauskaa!

Aloitin penkin rakentamisen kasaamalla rajan roskalavalta haetuista kattotiilistä. Pyrin niiden avulla hieman rajoittamaan rikkaruohojen kasvua penkin takaa, edestä on helpompi kitkeä. 


Penkki on takaosastaan suorakulmainen ja etureuna on kaareva. Penkki sijoittuu puutarhaportista alaspäin, koska portissa kasvaa köynnösruusu, niin oli sopivaa sitoa se kaltaistensa joukkoon. 

Paljoa siellä ei vielä ole istutuksia, mutta muutama kuitenkin. 


Flammentanz aloittaa siis penkin reunassa/portilla. Tänä vuonna se on onneksi pysynyt kirvattomana, mutta joku perskuleen perhosentoukka ehti syödä kolmasosan nupuista, ennenkuin huomasin sen. 


Flammentanzin viereen istutin tontilta löytyneen tuntemattoman ruusun, joka on kitunut vanhalla paikallaan, kuten kuvasta näkyy. Se oli jäänyt tarha-alpien sekaan, ne varmasti tukahdutti sitä. Katsotaan, jos se tuossa pääsisi kasvuvauhtiin. 


Toinen pelastettu ruusu on joku tuntematon kurtturuusu, joka kasvoi metsänreunassa puolukoiden keskellä. Sekään ei ollut kovin hyvässä hapessa, vain yksi piiskamainen oksa jaksoi kasvaa. Yhden kerrannaisen kukan se teki vuosittain, joka nyt ehti jo lakastua. Tämä ruusu pääsi penkin toiseen päähän itsekseen, ihan vain siltä varalta, että se innostuukin kasvamaan ja muodostuu isoksi puskaksi. 


Penkin takanurkkaan istutin jonkun astiataimena ostetun juhannusruusun. Muistaakseni sillä oli joku nimikin, mitta niin pitkälle muisti ei riitä, että muistaisin sen. Takanurkassa tälläkin on tilaa levitä jonkun verran. 

Peacen lisäksi istutin Viherpeukalot 2016 -ruusun, jonka nimi paljastui paketissa: ’Harry Edland’. Kuukkeloin heti sen ominaisuuksia ja kylmä hiki nousi otsalle… On ilmeisesti sitä herkempää sorttia. 

Ruusuista viimeisenä penkkiin pääsi ’Rhapsody in Blue’. Nyt vaan sitten sormet ristiin, että en onnistu tappamaan näitä heti ensimmäisenä talvena. 

Penkin perustaminen ei ollut mikään helppo homma. Ainakin neljä kottikärryllistä pintamaata tuli kuorittua pois, jonka jälkeen maata kääntäessä talikko vain kolisi:


Jonninverran tuli tuota kiveä kaivettua ylös… Oli vauvan pään kokoisesta lähtien kaikenkokoisia muhkuroita. Noh, kyllä niille käyttöä löytyy. 

Tämä ruusupenkki jää ehkä ainoaksi kukkapenkiksi, jonka reunan aion vain kantata. Katsotaan nyt. En silti jätä sitä täysin paljaaksi, vaan istutin siihen verikurjenpolvea, joka voisi hieman pidätellä ylimääräisten kasvustojen leviämistä. 


Ja onhan se nyt nätti katsella ihan muutenkin. 

Ja nyt sitten vaan kokoelmaa kartuttamaan!

Kesäkuu?

Jooh, on ilmoja pidellyt. Nämä on niitä hetkiä, kun puutarhurilta vaaditaan todellista kärsivällisyyttä. Vai onko tämä jo kärsimysnäytelmää? Tänään on kesäkuun toinen päivä ja olen ollut taimistolla pipo ja hanskat kädessä. Satoi rakeita. Ostettu tomaatintaimi meinasi kupsahtaa kylmään tuuleen matkalla kassalta autolle. En ole uskaltanut kylvää kurkkuja, kun ei tiedä milloin niitä saisi istutettua. Olen yrittänyt päästä puutarhamoodiin seisoskelemalla perennapenkkien vieressä katselemassa vaivoin kasvavia kukkia. Jotkut rohkeat kukkivat. Vuohenjuuri pelastaa pirteydellään paljon. Tulppaanit olivat onnistuneita, valkovuokot ihania ja esikot runsaita. 

Siinä kaaripenkin vieressä seisoskellessani huomasin jotain mainitsemisen arvoista. Kuka muistaa viime syksyltä jättilaukkakokeiluni?


Halkaisin kaksi isoa sipulia kahtia ja istutin kaikki neljä puoliskoa maahan. Taka-ajatuksena tässä oli kokemus aikoinaan Tallinnasta torimummolta ostetusta ukkolaukan sipulinpuolikkaasta, joka lähti ihan normaalisti kasvuun. Oli siis pakko kokeilla itse. 

Syksyllä siis kaivoin puolikkaat maahan, talvella jäin mietiskelemään, että jäivätköhän liian pintaan ja nyt keväällä olen vain odotellut tuloksia. Ja nyt onkin jotain raportoitavaa!


Ensimmäisen kerran havahduin asiaan huhtikuun puolivälissä. Lumet oli sulaneet ja pystyi jo vähän kiertelemään pihalla tutkiskelemassa paikkoja. Huomasin kaaripenkissä nousevan jotain lehtiä, joita en tunnistanut. Ne olivat kuitenkin suunnilleen sillä paikalla, johon muistin sipulinpuolikkaat istuttaneeni. Päätin odottaa lisähavaintoja. 


Havainnot lisääntyivät. Lehtiä nousi nyt kolmesta kohdasta, mutta ne näyttivät edelleen jotenkin hassuilta. Isoilta ja leveiltä verrattuina muihin pihalla kasvaviin laukkoihin. Mutta olin kyllä aika varma, että tuohon kohtaan ne istutin. 


Viimeisen lehtihavainnon jälkeen en käynyt hetkeen kukkapenkissä, koska lumi ja rakeet ja kylmä ja takatalvi. Ketutus. Olisi kannattanut, koska sinne oli ilmestynyt tuommoisia. Valtava tanakka kukkavarsi, joka ei pienessä tuulessa taivu. Tuttu sipulimainen muoto paljastaa, että kyllä, kokeilu on onnistunut. 


Valkoista jättilaukkaa on tulossa. 

Kesäkukkia

Kun se kesä nyt vihdoin päätti saapua paikalle, uskaltauduin hankkimaan kesäkukkia. Kävin hakemassa läheiseltä taimistolta kaikkea pikkukivaa, istuttelin ruukkuihin ja kasasin amppelit. 

Amppeleihin tuli kolmea lajia, kaikkia ensi kertaa. Tai onhan minulla pelargonioita ollut ennenkin, mutta ei amppelissa. Eli siis valkoinen pelargonia, punainen rautayrtti/verbena ja oranssi karjalanneito. 

Tämän neidon väritys oli kyllä se, mikä ratkaisi ostotilanteessa. Aivan ihana!

Tämän verbenan pitäisi lamota leveästi tuuhentuessaan. 

Orvokit ovat päässeet uudestaan kukkaan metsäkauriin hyökkäyksen jälkeen. Ja niinhän siinä kävi, että en muistanut kukkien järjestystä oikein, joten istutus ei tullut laatikkoon symmetriseksi. Noh, eipä tuo nyt niin haittaa. 

Oksaikkunalle laitoin keskelle yhden isokukkaisen verenpisaran ja reunoihin lankaköynnökset. Kuvan oton jälkeen leikkasin verenpisaran pitkät varret poikki, jotta se tuosta tuuheutuisi. Pistokkaat on tietty tallessa, jospa niistä saisi vielä lisää istuteltavaa. 

Vedenkeräystä

Olen vesihamsteri. Yritän säästää kaikki mahdolliset (käyttö)vedet ja jopa käyttää kahteen kertaan, jos vain pystyn. Lasten kylpyvedet sopivat kasteluun, samoin kesällä kahluualtaasta tyhjennetään vedet kukkapenkkeihin. Eli on sanomattakin selvää, että meillä kerätään myös sadevesiä talteen. 

Se ei kuitenkaan aina ole niin helppoa, kuin mitä voisi kuvitella. Edellisessä pihassa terassin valokatteen reunalla oli ränni, josta tuli puolikas syöksyputki alas tynnyriin, jossa oli hana. Ongelmana oli se, että tynnyri täyttyi sateella hyvin nopeasti ja loput valuivat yli maahan. 

Täällä uudella pihalla käytössä oli kaksi tynnyriä, mutta edelleen sama ongelma. Ja nyt vielä lisäharmina se, että ylivaluvat vedet menivät tietysti liian lähelle taloa ja sokkelia, vaikka Tekninen tuki oli kehitellyt nerokkaan systeemin johtaa ylivaluvat vedet salaojakaivoon. 

Asia on ollut mielessä jo kaksi kesää, mutta vasta nyt saimme tehtyä asialle jotain. Tekninen tuki rakensi kahdelle 200 litran hanalliselle tynnyrille jakkaran rännin syöksyputken viereen. Sitten syöksyputkeen asennettiin vedenkerääjä, joka erottelee roskat pois ja johtaa sadeveden tynnyriin. 


(Kuva garantia.co.uk)

Tämä on löydetty netin syövereistä ja vaihtoehtoisia malleja on monia. Kerääjässä on kesä- ja talviasetus eli veden saa joko laskettua normaalisti syöksyputkea pitkin kaivoon tai sitten ohjattua tynnyriin. Tässä on myös ylivuotosuoja eli kun tynnyri on täynnä, vesi valuu normaalisti kaivoon. 


Sokkeli on nyt siis turvattu vesivahingoilta, kun vedet ohjautuvat siististi salaojia pitkin eteenpäin. 

Tekninen tuki tosiaan viritteli kaksi tynnyriä vierekkäin, jotka ovat liitetty toisiinsa. Kun ensimmäinen täyttyy, alkaa vesi siirtyä toiseen. Ja molemmissa tynnyreissä on hanat helppoa vedenottoa varten ja kannet itikoiden ja roskien karkoitukseksi. 


Kyllä nyt kelpaa heilua kastelukannun kanssa! Ja joku jo miettii, miksi tuo hupsu nainen ei vain hanki letkua ja säästy kantamiselta. No ihan siksi, että se ainoa hana, johon letkun tässä talossa voisi liittää on autotallin sisällä ja aivan toisessa päässä tonttia. En halua sitä letkurumbaa, kun pitäisi vedellä kymmeniä metrejä letkua kasvuston keskellä ja kaiken päälle se olisi kulkuväylällä etuovesta kuljettaessa. Eli ihan siksi kasvatan mielummin habaa. 

Ruusujen aika

Olen hullaantunut ruusuihin. Tähän voisi soveltaa porttiteoriaa eli miten siirrytään kevyemmistä aineista vahvempiin. Aikoinaan, kun kiinnostuin puutarhanhoidosta ja kasveista, olin jotenkin ajautunut käsitykseen, että ruusut ovat kovin vaikeita hoidettavia, joten tyydyin ihastelemaan niitä kauempaa. Tietysti leikkoruusuista olen pitänyt aina, ja niitä onnistuin maljakossa pitämään hengissä, mutta itse en tosiaan kasvatukseen tohtinut ryhtyä. 

Sitten kun sain ensimmäisen oman puutarhan, ostin sinne hetken mielijohteesta pari pionia, vaikka olin käsityksessä, että nekin olisivat jotenkin vaikeita kasvatettavia. Ja kun huomasin, etteivät olleetkaan, niin ajatus ruusuista alkoi kypsyä. Tässä tämä portti!

Edelliseen puutarhaan ostin sitten ensimmäiset ruusuni, ’The Fairy’ -peittoruusut. 


The Fairy (kuva Viherpeukalot.fi)

Ajattelin harjoitella niillä, ennenkuin siirtyisin vielä kovempiin aineisiin eli jaloruusuihin. Ja nyt on sekin hetki koittanut!

Noin viikko sitten, kun kävin taimistolla pyörähtämässä suunnittelureissulla, mukaan tarttui orvokkeja sekä kaksi ruusua, tertturuusu ’Rhapsody in blue’ ja jaloruusu ’Peace’. 


Peace (kuva Viherpeukalot.fi)

Olen Helsingin Talvipuutarhassa ihastellut yhtä keltaista ruusua, vaikka en muuten aiemmin ole ollut keltaisten kukkien ystävä. Tämä on toinen lajike, mutta kelpaa hyvin (ainakin näin alkuun…). Ja tuo ’Rhapsody…’ nyt vain sattui olemaan tosi nätti, niin eihän sitä sinne voinut jättää!

Rhapsody in blue (kuva Viherpeukalot.fi)

Nyt siis täytyy aloittaa ruusutarhan perustaminen! Ihan vielä en näitä kahta maahan kaiva, sen verran kylmää on. Ja kaksi vielä puuttuu… Ajattelin tilata Fairyn uudestaan ja sitten haluaisin tämän:


Viherpeukaloiden vuosiruusu 2016. (kuva Viherpeukalot.fi)

Tuo väri on vain niin ihana! Kyllähän tässä nyt on ruusutarhalle jo hyvää alkua. Tarha sijoittuu puutarhaportin viereen, jossa jo tällä hetkellä majailee köynnösruusu Flammentanz. 


Lisäksi aion siirtää toisaalla puutarhassa olevan tuntemattoman ja nimettömän ruusun, jos se vielä sattuu olemaan talven jäljiltä hengissä. 


Portin toisella reunalla majailee viime vuonna Lidlistä ostamani valkoinen ruusu, ehkä nämä kaksi viimeksi mainittua saisivat toisistaan sopivat kaverit. 


Jos siis tämäkään on selvinnyt hengissä, joku pitkähampainen oli käynyt jyrsimässä tämänkin varret poikki. 

Ihanuuksia siis tiedossa, kesää odotellessa!

Metsäpuutarhaa perustamassa

Kävin kirjastossa lainailemassa taas puutarhakirjoja. Löysin hyvän teoksen, jossa käsiteltiin metsäpuutarhan perustamista. Tontilla onkin yksi metsäisempi ja varjoisampi nurkkaus, joka sopii siihen tarkoitukseen täydellisesti. 

Nurkkauksessa on kalliota, joka on hieman kasvanut umpeen ja tällä hetkellä iso kasa omenapuun oksia odottelemassa käsittelyä. Ryteikkö siis. Mutta kyllä siellä jotain yrittää kasvaakin! Syreeniä, joka on heinien vallassa, täytyy kaivaa esiin. Hevoskastanja, joka kärsii jostain taudista, varmaan kaipaisi siirtoa parempaan paikkaan. Ja mustikkaa sekä puolukkaa. Meinasin tehdä noista oksista ja muusta lahoavasta puutavarasta kulkuväylien ja penkkien reunat, toimivat samalla hyönteishotelleina. 

Metsäpuutarhaan kuuluu tietysti puut ja pensaat. Olen viime kesänä istuttanut sinne jo yhden kuusentaimen, nyt meinaan siirtää sinne yhden katajan, joka löytyi tuoksuvatukoiden keskeltä. Kuusentaimi on keskeisellä paikalla, joten ajattelin korostaa sitä ja laitan sen alle kiviä, jotka kiinnittävät huomion, eikä taimi tule tallatuksi. Lisäksi metsästelen varjoisan paikan kasveja, perennoja sekä pensaita. Koska metsänurkkaus on melko havupuuvoittoisella alueella, mietiskelin, että siirtäisinkö atsalean tänne. Yksi rhodo tänne onkin jo pesiytynyt. 

Tuleva metsäpuutarha tosiaan sijoittuu tontin nurkkaan, kallion viereen. Jos sen kuvittelisi neliöksi, niin pohjois- ja itäreunoista se rajoittuu raja-aitoihin, länsipuolella on leikkimökki ja leikkipaikka ja etelässä tuleva kivikkopuutarha ja kasvihuone. Viimeksi mainitun vieressä on kaaripenkki, jonka takaseinänä on vanha joustinpatja. Sen taakse, metsäpuutarhan puolelle, perustin penkin, jonka rajasin lahoavalla koivunrungolla ja täytin vuorenkilvillä. Penkin vierestä menee kulkuväylä kasvihuoneen ja leikkipaikan välillä, huomiopisteenä äsken mainittu kuusentaimi. Tästä tuli siis luonnollisesti vuorenkilpikujanne. 

Vuorenkilvet ovat purkutalon pihasta luvalla haettuja, eivätpähän jääneet kaivurin alle. 


Nyt jatkohommina on siis vuorenkilpikujanteen viimeistely, kallion putsaus päällekasvaneesta maa-aineksesta, penkkien perustaminen/rajaaminen (eli risusavottaa) ja kasvien valintaa. Vihreää, havuja ja jotain kukkivaa, kyllä tästä vielä hyvä tulee!