Yrtit talvikasvatuksessa

Olen jo muutaman vuoden mietiskellyt hankkivani semmoisen ledivalollisen yrttikasvatushärpäkkeen. Viitesen vuotta sitten niitä alkoi ilmestyä markkinoille usealta eri valmistajalta ja teinkin silloin monta eri vertailua, että mikä olisi minulle paras vaihtoehto. Se, mihin homma sitten loppupeleissä kaatui, oli hinta. Eihän tällainen pihi puutarhuri voinut laittaa niin paljoa rahaa yhteen isoon sähköllä toimivaan ruukkuun.

Mutta nyt satuin törmäämään eräässä poistomyynnissä yhteen kasvatuslaitteeseen. Tregrenin Genie Kitchen garden muutti meidän keittiöön. Siihen mahtuu kolme kaupan yrttiruukkua, mutta ostin viisi ja ajattelin vähän vaihdella niitä. Laitteen mukana tuli siis tuo itse vesiviljelyosio sekä led-lamppu. Ruukun pumppu toimii paristoilla, joiden luvataan toimivan noin 4kk. Valo taas tarvitsee verkkovirtaa, että ihan mihin vaan sitä ei voi sijoittaa. Pakkauksen mukana tuli yksi paketti lannoitetta, jota lisätään veteen aina kolmen viikon välein tapahtuvan vedenvaihdon yhteydessä.

Genie toimii siis ajatuksella, että alaruukkuun lisätään tietty määrä vettä ja lannoitepussi. Kasvit laitetaan yläruukkuun ja pumppu pumppaa noin kerran tunnissa vettä kasveille 10 sekunnin ajan. Eli kasvit eivät ole koko ajan seisovassa vedessä.

 

Laite on nyt ollut toiminnassa vajaan viikon, mutta päätin kirjoittaa siitä silti nyt jo ensimmäisen ”arvostelun”, kun kohtasin jo pari huomioitavaa asiaa. Ostin siis viisi yrttiruukkua, timjamin, rosmariinin, ruohosipulin, persiljan ja tillin. Osa on luomua, joka meinaa sitä, että ne ovat neliön mallisissa ruukuissa. Vesiviljelyruukku on kolmion muotoinen. Meni pari päivää ennenkuin huomasin, että yhden ruukun pohja ei osu veteen, kun toisten ruukkujen reunat kannattelevat sitä. Eli tästä lähtien vain pyöreitä ruukkuja siis.

 

Ledivalo on sopivasti ylhäällä, että yrtit eivät ylety tunkemaan itseään aivan kiinni siihen. Paitsi ruohosipuli, mutta se retkottaakin koko ajan johonkin sivulle. Valo näyttää riittävän hyvin myös siihen, että voin pitää kahta vilttiketjun yrttiruukkua sen hajavalossa Genien vieressä.

Ensimmäisen yrttivaihdon yhteydessä huomasinkin, että vesi ei noussut enää kunnolla kasteluruukkuun asti. Genien ohjeissa mainitaan, että pitäisi varoa, että veteen ei pääse multaa, jotta se ei kulkeudu pumppuun ja tuki sitä. Pumppu on normaalisti toimiessaan täysin äänetön, vain vienoinen veden lorina välillä paljasti sen olevan toiminnassa. Mutta nyt parina kertana kuului surinaa. Arvelin siis, että pumppu oli tukossa. Huomasin sen myös siitä, että vesi ei noussut enää yläruukkuun asti.

Nostin ruukut pois ja todellakin, alaruukun pohjalla oli hyvin hienojakoista multaa. Onneksi ruukkujen ja pumpun puhdistus oli helppoa, mutta vähän harmitti ja ihmetytti, että jouduin siihen jo neljä päivää käyttöönoton jälkeen. Laitoin uudet vedet, mutta en vielä lannoitetta, ajattelin katsoa nyt pari päivää, että mitä tapahtuu.

Huuhtelin myös yrttiruukkujen ruukut kunnolla ulkopuolelta, jotta mahdollinen irtomulta lähtisi vielä pois. Mielestäni sain pumpun toimimaan, ei kuulunut surinaa ja vesi nousee taas normaalisti.

 

Pakkauksen mukana tuli tosiaan kahdeksan pussia lannoitetta, joiden avulla pitäisi selvitä noin puoli vuotta eteenpäin. Samassa poistomyynnissä oli myös samoja pakkauksia, joten ostin myös niitä varastoon.

 

Pakkauksessa oli myös yksi (näyte?)pussi kukkivien kasvien vesiviljelyyn. Näitä oli myös siellä poistomyynnissä, mutta en ostanut niitä, kun en ajatellut kasvattavani mitään kukkivaa. Tietysti parhaimmat ajatukset tulevat aina jälkikäteen…

 

Otin juuri ulkona olevista pelargonioista latvapistokkaat, kun ne olivat venähtäneet aika hurjan kokoisiksi kesän aikana. Tämäkin kuvassa oleva lehti on halkaisijaltaan 15cm! Ajattelin kokeilla juurruttaa niitä nyt ensin vesilasissa ja vasta myöhemmin laittaa multaan.

 

Mietin vaan, että toimisikohan tuo kukkalannoite apuna siinä?

Mainokset

Suuruudenhulluutta

Olen löytänyt jotain suurta.

Yksi asia, mitä yritän puutarhaan luoda, on tasot. Alataso, keskitaso ja ylätaso. Koska tonttimme on periaattessa tasamaata, vain hieman loivasti viettävää rinnettä, niin siihen tuo syvyyttä eri korkeuksilla olevat kasvit. Silmäkarkkia joka suuntaan.

Ylätaso on tietysti puut, joita tontilla kasvaa ihan kiitettävästi. Ja alataso on maanpinta ja sitä lähellä olevat kasvit, perennat ja kukat pääasiassa. Mutta keskitaso onkin se hieman mietintää aiheuttava kerros. Pitäisi olla jotain nurmen ja puiden latvusten välissä. Tähän mennessä olen luonut keskitasoa köynnöksillä, joita kiipeää puita vasten tai korkeissa köynnöstuissa. Mutta ei se oikein riitä. Tarkoitus on myös hävittää nurmialaa mahdollisimman paljon.

Erilaiset pensaat nousevat melko hyvin keskitason korkeuksiin. Syreeni on hyvä esimerkki, jasmikkeet myös. Mutta vaihtelua puuvartisiin olisi kiva saada. Alkuvuodesta silmiini pisti jokin puutarharyhmän keskustelu, jossa joku mainitsi jonkun minulle tuntemattoman kasvin nimen. Silloin aina googletan ja opettelen uutta ja tällä kertaa se johti uutuuden metsästykseen.

Kuulin siis jättigunnerasta (Gunnera manicata), joka on raparperia muistuttava jättikokoinen ruohovartinen kasvi. Se on kotoisin Etelä-Amerikasta, eli tykkää lämpimästä ja kosteasta, joten täällä sille on vähintään haasteelliset olosuhteet. Suomeksi en ole löytänyt paljoakaan tietoa kyseisestä kasvista. Englanniksi sen verran, että se taitaa ”nauttia” siellä puutarhakarkulaisen asemasta.


Talvisuojaus on siis tarpeen ja kostea maaperä olisi otollinen. Noh, uskoakseni pystyn luomaan kohtuuhyvät kasvuolosuhteet, mutta homma meinasi tökätä siihen, etten löytänyt kasvia mistään. Ja sitten lopulta sattumalta törmäsin kolmeen taimeen Vantaan Viherpajalla. Ostin vain yhden, että jos joku on kiinnostunut, niin kannattaa sieltä kysellä.


Ja sitten pieni pyyntö: jos jollakulla olisi tietoa tai kokemuksia jakaa tästä kasvista, niin otan mielellään kaiken informaation vastaan! Voi kommentoida tänne blogiin tai Taimimaailman Facebookissa, siellä voi myös lähettää yksityisviestiä. Kiitos kaikista vinkeistä jo etukäteen!

Täydennystä ruusupenkkiin


Taimistolla oli alennuksia ruusuista. Ihan vain piti äitin seuraksi lähteä siellä käymään, mutta olivat ne loput niin yksinäisen näköisiä, että parhaani tein niitä pelastaakseni. Tämä oli kyllä hyvä hetki ostaa, koska nyt osassa oli jo kukat, niin ei tarvinnut ostaa sikaa säkissä, kun näki sen todellisen värin luonnossa, eikä valokuvassa. 

Tuo ylläoleva on sammalruusu ’Henri Martin’. Se on ymmärtääkseni pensasruusu, mutta tuo sammal-etuliite tulee siitä, että sen nuput (ja osa varresta) saattavat olla tiheän karvan peitossa, joka muistuttaa sammalta. Saattaa kasvaa köynnöstävästi, eli jos haluaa pystykasvuisen, niin tarvitsee tuen. Kasvaa noin puolitoistametriseksi. 


Toinen mukaan lähtenyt ruusu on tarhakurtturuusu ’Gelbe Dagmar Hastrup’. Tässä oli valintakriteerinä keltainen väri. Punaiset on ihania, mutta eivät nekään näytä miltään, jos ei ole muita värejä joukossa korostamassa sitä ihanaa punaisuutta. 

Tämän pitäisi kasvaa vähän yli metriseksi ja kukkia syksyyn asti. On ilmeisesti jossain määrin talvenarka, Etelä-Suomessakin suojaisa, aurinkoinen paikka on varmin. 

Kolmannessa ruusussa ei ollut kukkaa, mutta siinä valokuvakin oli niin ihana, että pakkohan se oli. Tämä allaoleva kuva on lainattu sivulta kielometsä.fi. 


Ruusu on austinruusu ’Charles Austin’. Reilun metrin korkuiseksi kasvava ja voimakastuoksuinen ruusu kukkii keskikesällä aprikoosinvärisin kukin. 

Nämä sain pelastettua mukaani. Varmaan enemmänkin olisi lipsahtanut kärryyn, jos ei rankkasade olisi yllättänyt kesken reissun. Juoksimme läpi ulkotaimiston, kiinnitin katseeni vain kukkien väreihin, en ehtinyt kuin vilkuilla info-tekstejä ja sitten jo juoksulla kassalle. 

Ja nyt sitten vain istuttamaan!

Ruusupenkin paikka

Facebookin puolella paljastuikin jo jokin aika sitten, että ruusujen istutus on alkanut. Laukaisin oikein puujalkavitsin aiheesta:


”Nyt voi hengähtää kun on rauha maassa…. aaahahahhhaaahhaaaaaa! 😂 olikos tämä nyt puutarha- vai puujalkavitsi? 😆”

Ruusu ’Peace’ oli siis ensimmäinen penkkiin päässyt. On tämä puutarhurointi vaan niin hauskaa!

Aloitin penkin rakentamisen kasaamalla rajan roskalavalta haetuista kattotiilistä. Pyrin niiden avulla hieman rajoittamaan rikkaruohojen kasvua penkin takaa, edestä on helpompi kitkeä. 


Penkki on takaosastaan suorakulmainen ja etureuna on kaareva. Penkki sijoittuu puutarhaportista alaspäin, koska portissa kasvaa köynnösruusu, niin oli sopivaa sitoa se kaltaistensa joukkoon. 

Paljoa siellä ei vielä ole istutuksia, mutta muutama kuitenkin. 


Flammentanz aloittaa siis penkin reunassa/portilla. Tänä vuonna se on onneksi pysynyt kirvattomana, mutta joku perskuleen perhosentoukka ehti syödä kolmasosan nupuista, ennenkuin huomasin sen. 


Flammentanzin viereen istutin tontilta löytyneen tuntemattoman ruusun, joka on kitunut vanhalla paikallaan, kuten kuvasta näkyy. Se oli jäänyt tarha-alpien sekaan, ne varmasti tukahdutti sitä. Katsotaan, jos se tuossa pääsisi kasvuvauhtiin. 


Toinen pelastettu ruusu on joku tuntematon kurtturuusu, joka kasvoi metsänreunassa puolukoiden keskellä. Sekään ei ollut kovin hyvässä hapessa, vain yksi piiskamainen oksa jaksoi kasvaa. Yhden kerrannaisen kukan se teki vuosittain, joka nyt ehti jo lakastua. Tämä ruusu pääsi penkin toiseen päähän itsekseen, ihan vain siltä varalta, että se innostuukin kasvamaan ja muodostuu isoksi puskaksi. 


Penkin takanurkkaan istutin jonkun astiataimena ostetun juhannusruusun. Muistaakseni sillä oli joku nimikin, mitta niin pitkälle muisti ei riitä, että muistaisin sen. Takanurkassa tälläkin on tilaa levitä jonkun verran. 

Peacen lisäksi istutin Viherpeukalot 2016 -ruusun, jonka nimi paljastui paketissa: ’Harry Edland’. Kuukkeloin heti sen ominaisuuksia ja kylmä hiki nousi otsalle… On ilmeisesti sitä herkempää sorttia. 

Ruusuista viimeisenä penkkiin pääsi ’Rhapsody in Blue’. Nyt vaan sitten sormet ristiin, että en onnistu tappamaan näitä heti ensimmäisenä talvena. 

Penkin perustaminen ei ollut mikään helppo homma. Ainakin neljä kottikärryllistä pintamaata tuli kuorittua pois, jonka jälkeen maata kääntäessä talikko vain kolisi:


Jonninverran tuli tuota kiveä kaivettua ylös… Oli vauvan pään kokoisesta lähtien kaikenkokoisia muhkuroita. Noh, kyllä niille käyttöä löytyy. 

Tämä ruusupenkki jää ehkä ainoaksi kukkapenkiksi, jonka reunan aion vain kantata. Katsotaan nyt. En silti jätä sitä täysin paljaaksi, vaan istutin siihen verikurjenpolvea, joka voisi hieman pidätellä ylimääräisten kasvustojen leviämistä. 


Ja onhan se nyt nätti katsella ihan muutenkin. 

Ja nyt sitten vaan kokoelmaa kartuttamaan!

Kesäkuu?

Jooh, on ilmoja pidellyt. Nämä on niitä hetkiä, kun puutarhurilta vaaditaan todellista kärsivällisyyttä. Vai onko tämä jo kärsimysnäytelmää? Tänään on kesäkuun toinen päivä ja olen ollut taimistolla pipo ja hanskat kädessä. Satoi rakeita. Ostettu tomaatintaimi meinasi kupsahtaa kylmään tuuleen matkalla kassalta autolle. En ole uskaltanut kylvää kurkkuja, kun ei tiedä milloin niitä saisi istutettua. Olen yrittänyt päästä puutarhamoodiin seisoskelemalla perennapenkkien vieressä katselemassa vaivoin kasvavia kukkia. Jotkut rohkeat kukkivat. Vuohenjuuri pelastaa pirteydellään paljon. Tulppaanit olivat onnistuneita, valkovuokot ihania ja esikot runsaita. 

Siinä kaaripenkin vieressä seisoskellessani huomasin jotain mainitsemisen arvoista. Kuka muistaa viime syksyltä jättilaukkakokeiluni?


Halkaisin kaksi isoa sipulia kahtia ja istutin kaikki neljä puoliskoa maahan. Taka-ajatuksena tässä oli kokemus aikoinaan Tallinnasta torimummolta ostetusta ukkolaukan sipulinpuolikkaasta, joka lähti ihan normaalisti kasvuun. Oli siis pakko kokeilla itse. 

Syksyllä siis kaivoin puolikkaat maahan, talvella jäin mietiskelemään, että jäivätköhän liian pintaan ja nyt keväällä olen vain odotellut tuloksia. Ja nyt onkin jotain raportoitavaa!


Ensimmäisen kerran havahduin asiaan huhtikuun puolivälissä. Lumet oli sulaneet ja pystyi jo vähän kiertelemään pihalla tutkiskelemassa paikkoja. Huomasin kaaripenkissä nousevan jotain lehtiä, joita en tunnistanut. Ne olivat kuitenkin suunnilleen sillä paikalla, johon muistin sipulinpuolikkaat istuttaneeni. Päätin odottaa lisähavaintoja. 


Havainnot lisääntyivät. Lehtiä nousi nyt kolmesta kohdasta, mutta ne näyttivät edelleen jotenkin hassuilta. Isoilta ja leveiltä verrattuina muihin pihalla kasvaviin laukkoihin. Mutta olin kyllä aika varma, että tuohon kohtaan ne istutin. 


Viimeisen lehtihavainnon jälkeen en käynyt hetkeen kukkapenkissä, koska lumi ja rakeet ja kylmä ja takatalvi. Ketutus. Olisi kannattanut, koska sinne oli ilmestynyt tuommoisia. Valtava tanakka kukkavarsi, joka ei pienessä tuulessa taivu. Tuttu sipulimainen muoto paljastaa, että kyllä, kokeilu on onnistunut. 


Valkoista jättilaukkaa on tulossa. 

Kesäkukkia

Kun se kesä nyt vihdoin päätti saapua paikalle, uskaltauduin hankkimaan kesäkukkia. Kävin hakemassa läheiseltä taimistolta kaikkea pikkukivaa, istuttelin ruukkuihin ja kasasin amppelit. 

Amppeleihin tuli kolmea lajia, kaikkia ensi kertaa. Tai onhan minulla pelargonioita ollut ennenkin, mutta ei amppelissa. Eli siis valkoinen pelargonia, punainen rautayrtti/verbena ja oranssi karjalanneito. 

Tämän neidon väritys oli kyllä se, mikä ratkaisi ostotilanteessa. Aivan ihana!

Tämän verbenan pitäisi lamota leveästi tuuhentuessaan. 

Orvokit ovat päässeet uudestaan kukkaan metsäkauriin hyökkäyksen jälkeen. Ja niinhän siinä kävi, että en muistanut kukkien järjestystä oikein, joten istutus ei tullut laatikkoon symmetriseksi. Noh, eipä tuo nyt niin haittaa. 

Oksaikkunalle laitoin keskelle yhden isokukkaisen verenpisaran ja reunoihin lankaköynnökset. Kuvan oton jälkeen leikkasin verenpisaran pitkät varret poikki, jotta se tuosta tuuheutuisi. Pistokkaat on tietty tallessa, jospa niistä saisi vielä lisää istuteltavaa. 

Vedenkeräystä

Olen vesihamsteri. Yritän säästää kaikki mahdolliset (käyttö)vedet ja jopa käyttää kahteen kertaan, jos vain pystyn. Lasten kylpyvedet sopivat kasteluun, samoin kesällä kahluualtaasta tyhjennetään vedet kukkapenkkeihin. Eli on sanomattakin selvää, että meillä kerätään myös sadevesiä talteen. 

Se ei kuitenkaan aina ole niin helppoa, kuin mitä voisi kuvitella. Edellisessä pihassa terassin valokatteen reunalla oli ränni, josta tuli puolikas syöksyputki alas tynnyriin, jossa oli hana. Ongelmana oli se, että tynnyri täyttyi sateella hyvin nopeasti ja loput valuivat yli maahan. 

Täällä uudella pihalla käytössä oli kaksi tynnyriä, mutta edelleen sama ongelma. Ja nyt vielä lisäharmina se, että ylivaluvat vedet menivät tietysti liian lähelle taloa ja sokkelia, vaikka Tekninen tuki oli kehitellyt nerokkaan systeemin johtaa ylivaluvat vedet salaojakaivoon. 

Asia on ollut mielessä jo kaksi kesää, mutta vasta nyt saimme tehtyä asialle jotain. Tekninen tuki rakensi kahdelle 200 litran hanalliselle tynnyrille jakkaran rännin syöksyputken viereen. Sitten syöksyputkeen asennettiin vedenkerääjä, joka erottelee roskat pois ja johtaa sadeveden tynnyriin. 


(Kuva garantia.co.uk)

Tämä on löydetty netin syövereistä ja vaihtoehtoisia malleja on monia. Kerääjässä on kesä- ja talviasetus eli veden saa joko laskettua normaalisti syöksyputkea pitkin kaivoon tai sitten ohjattua tynnyriin. Tässä on myös ylivuotosuoja eli kun tynnyri on täynnä, vesi valuu normaalisti kaivoon. 


Sokkeli on nyt siis turvattu vesivahingoilta, kun vedet ohjautuvat siististi salaojia pitkin eteenpäin. 

Tekninen tuki tosiaan viritteli kaksi tynnyriä vierekkäin, jotka ovat liitetty toisiinsa. Kun ensimmäinen täyttyy, alkaa vesi siirtyä toiseen. Ja molemmissa tynnyreissä on hanat helppoa vedenottoa varten ja kannet itikoiden ja roskien karkoitukseksi. 


Kyllä nyt kelpaa heilua kastelukannun kanssa! Ja joku jo miettii, miksi tuo hupsu nainen ei vain hanki letkua ja säästy kantamiselta. No ihan siksi, että se ainoa hana, johon letkun tässä talossa voisi liittää on autotallin sisällä ja aivan toisessa päässä tonttia. En halua sitä letkurumbaa, kun pitäisi vedellä kymmeniä metrejä letkua kasvuston keskellä ja kaiken päälle se olisi kulkuväylällä etuovesta kuljettaessa. Eli ihan siksi kasvatan mielummin habaa.