Omenapuiden aika

Pieni omenapuuni kukkii!

Se, että siihen asti on päästy, ei ollut tänä keväänä yhtään varmaa. Nuori puu joutui ensimmäistä kertaa julman hyökkäyksen kohteeksi. Pihan läpi kuljeskelevat kauriit olivat päättäneet aivan lopputalvesta napsia oksia katki ja joko kauriit tai rusakko oli jyrsinyt rungon ympäriltä noin neljänkymmenen sentin korkuiselta matkalta kaiken kuoren pois.

Tilanne näytti hyvin epätoivoiselta, koska vahingon suuruus oli todella iso. Tuskailin asian kanssa lumien sulamiseen asti ja mietin, että yritänkö pelastaa vai kaivanko koko puun samantien pois. Ottaen huomioon pihan muiden omenapuiden tilanteen (vanhoja ja ei-niin-priimaa) päätin yrittää pelastamista, koska olin laittanut tähän puuhun tulevaisuuden satotoiveeni.

Kääräisin rungon ympärille muovikelmua koko vahingon pituudelta ja kiinnitin sen yläreunasta ilmastointiteipillä, alareunan jätin vapaaksi. Sitten ristin sormet. Ja tadaa! Kohta näkyi jo jotain!

Elossa! Lopulta lehdet alkoivat puhjeta ja olin tyytyväinen, että puu edes säilyi hengissä. Ja sitten tuli lisäyllätys:

Nuppuja! Ja niitä oli paljon! Enemmän kuin viime vuonna, jolloin kukkia oli kourallinen ja omenoita tuli lopulta neljä. Ja lopulta nuput aukesivat.

Satoa odotellessa!

Uusia tuholaisia

Uudenvuodenaattona koin karmaisevan herätyksen, kun huomasin puutarhassa käyneen kutsumattomia vieraita syöpöttelemässä. Rusakko, joka pyörii täällä jatkuvasti, oli käynyt napsimassa japaninvaahteran, kanadansyreenin ja sinisateen parempiin poskiin. Tai tiedä niistä paremmista…

Papanoita oli todisteena pitkin puutarhaa ja heti lumentulon jälkeen myös käpälöiden jälkiä. 

Viikonloppuna huomasin uusia jälkiä, jotka näyttivät ketulta hiiren perässä. Ihmettelin kyllä suuria loikkia puulaatikoiden ja betonirenkaiden yli, mutta näin vain mielessäni jonkun Avara luonto -hetken, kun kettu hyppää valtavan loikan hankeen kuono edellä napatakseen hangen alla lymyilevän hiirulaisen. Ja yhden renkaan alla se hiiri majailee. 

Mutta olettamukset yleensä johtaa harhaan ja tässäkin tapauksessa jätin huomioimatta lisätodisteita. Kunnes eilen niitä ei enää voinut olla huomioimatta. Tekninen tuki oli käymässä anoppilassa, joka on noin puolen kilometrin päässä kodistamme. Hän tuli takaisin ja ilmoitti, että anoppilaan pihaan käveli portista sisään kaksi metsäkaurista. Hetken palloiltuaan olivat lähteneet meille päin. 

Asumme siis taajama-alueella, omakotitaloja melkolailla vierivieressä. Vaikka oma tonttimme on rauhallisella paikalla päättyvän tien päässä ja metsäsaarekkeen vieressä, niin anoppila on vilkkaammalla paikalla. Ja kohtaaminen tapahtui vasta hämärän alkaessa iltapäivällä. 

Syöksyin pihalle. Todisteet, jotka olin jättänyt huomioimatta, olivat selvästi nähtävillä. 

Rypälekakkaa. Tämä jo ennen lumia kuvattuna, kun ihmettelin, että miksi se rusakko nyt näin oli vääntänyt. Ja nyt, kun lumihanki hiukan suli matalammaksi, jäljet näkyivät paremmin:

Sorkkahan se siinä. 

Ja vielä papanoiden kera. 

Ne ovat käyneet useasti, koska pihalle on ilmestynyt melkein päivittäin uusia papanoita tai kuopimisjälkiä. Ja nyt pureskeltujen taimien suojaksi laittamani ruukut oli yritetty heitellä päältä pois. 

Mitähän näille nyt sitten tekisi? Näin taimistolla tämmöisiä, onko kenelläkään kokemusta?

Auttaisikohan, jos tekisin niille oman ruokintapisteen niille tuonne metsään? Saako taajamassa edes tehdä niin? Ei varmaan rottien vuoksi. Vähän omenaa ja porkkanaa kauas rajalta. Tai sitten noita tuoksupalloja joka paikkaan. 

Apua, vinkkejä, kokemuksia kaivataan!