Pelargonioista

Olen aiemmin ollut hieman ristiriitaisella mielellä pelargonioiden suhteen. Eräällä tavalla ne ovat mielestäni hauskoja kukkia ja toisaalta taas ihan mummomaisia. En ajatellut ikinä hankkivani niitä itselleni. Sitten olin jonkin aikaa töissä yhdessä paikallisessa taimistossa ja sain yliannostuksen pelargonioista, enkä todellakaan ajatellut hankkia niitä itselleni.

Sitten joskus, kun olimme Teknisen tuen kanssa muuttaneet omaan yhteiseen kotiin, kiinnostus kasveihin lisääntyi uudestaan. Jossain vaiheessa huomasin taas katselevani pelargonioita sillä silmällä. Lopullinen retkahdus tapahtui edellisessä työpaikassani, jossa oli vanha viherhuone, jonne työntekijät saivat tuoda talveksi omia kasvejaan talvehtimaan. Ja siellä oli muutamia todella isoja ja vanhoja pelargonioita ja pasuunakukkia, jotka tekivät vaikutuksen. Ostin itsekin pari ja kasvatin yhden jopa siemenestä. Ongelmaksi muodostui se, että kun vaihdoin työpaikkaa, minulla ei ollut enää paikkaa, jossa olisin saanut kukat talvehditettua hyvin.

Nyt, kun olemme toivottavasti elämämme pitkäaikaisimmassa kodissa, olen päässyt taas pelargonioiden makuun. Edelleenkään minulla ei ole kunnon paikkaa niille, jossa saisin ne talvehtimaan kunnolla, mutta joten kuten olemme talvista selvinneet. Olen tykästynyt tuoksupelargonioihin. Pidän siitä, jos lehdet ovat jotenkin ”normaalista” poikkeavat (röpelöiset/kaksiväriset/erikoisen muotoiset) eikä kukka ihan sieltä tavallisimmasta päästä. Tällä hetkellä minulla on jopa haavepelargonia, australialainen villipelargonia. Olen törmännyt siihen parikin kertaa puutarhamessuilla ja molemmilla kerroilla kädet ovat olleet täynnä joko lapsia tai ostoksia, niin etten ole saanut sitä mukaani.

Olen huomannut, että pelargoniat ovat sitkeitä ja kuitenkin herkkiä kasveja. Ne eivät hätkähdä syksyn viileitä ilmoja ja kestävät hetken hieman kuivuuttakin. Ja silti niiden kukat saattavat olla aivan laidasta laitaan joko pieniä ja kevyitä tai massiivisia usean nupun rykelmiä. Varret ovat jämäkät ja tekevät kukasta ryhdikkään, oli se sitten pystykasvuinen tai amppeliin sopiva. Ja silti saat napsautettua kuihtuneet kukkavarret tai lehdet pois melkein yhdellä sormella.

Ja pelargonioissa on paljon värivaihtoehtoja. Näissä kukissa en ole kaihtanut herkintä vaaleanpunaistakaan, joka yleensä on viimeinen valinta minulle missä tahansa muussa kukassa. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka kutsuvat itseään pelargoniaharrastajiksi. Jos vain tilat olisivat hieman toiset, voisin lipsahtaa sille puolelle itsekin. Näitä ajatuksia pyörittelen päässäni, kun istun juhannuspäivän iltaa lämpimällä terassilla ja mietiskelen uusia kasvivaihtoehtoja ja niille mahdollisia kasvatuspaikkoja. Oikein terapiaistunto siis!

Kukkatorni

Viime kesänä Tekninen tuki väsäsi etupihalle kesäkukkatornin. Hän oli jostain saanut käsiinsä metallisen mainospylvään (tms.) ja suunnitteli siihen ruukkuja roikkumaan. Minun tehtäväkseni jäi vain ruukkujen täyttäminen kukilla. Ja aika kivahan siitä tuli! Tämän vuoden kukkia en ole vielä päättänyt, voi olla että laitan alhaalta kasvamaan kelloköynnöstä ja sen kiipeilemään torniin. Ehkä krassia sekaan. Asiaa täytyy vielä pohtia.

kukkatorni kokonaisuudessaan

Viime vuonna tornissa oli kukkina markettaa, petuniaa (vai oliko se miljoonakello?), murattia, koristeheinää, sinitulitorvi, lobeliaa ja koristetupakkaa. Tornin hattuna oli lehtikaktus, jonka nostan aina kesäksi sisältä ulos. Tornin sisällä oli aurinkokennolla toimivat valot, jotka loppukesästä loistivat tornin koloista kauniisti tuikkien.

torni seisoi tukevalla jalalla

Tornissa oli periaatteessa vain kesäkukkia, mutta heinät ja muratit istutin syksyllä maahan talvehtimaan ja ne ovat selvinneet hyvin.

koristeheinät olivat eloisa lisä

Lehtikaktus tykkäsi olostaan tornin päällä. Syksyllä vain tuli ongelma, kun sen ruukku oli jumittunut oikein tiukasti kiinni torniin, eikö sitä saatu irti, niin kaktus piti ottaa mullasta pois ja laittaa uuteen ruukkuun.

sinitulitorvi

Sinitulitorvi on yksi suosikkini, harmittaa, että se on täällä Suomessa vain yksivuotinen. Tai itse en ole ainakaan saanut sitä talvehtimaan. Sisälle en ole yrittänyt tuoda, mutta ehkä sitäkin voisi joskus kokeilla.

Tämä oli kyllä hauska lisä puutarhaan, valoineen kaikkineen. Nyt vaan uutta suunnittelemaan!

Puoli kuuta peipposesta, keväästä ei tietoakaan?

Aikamoista vuoristorataa on tämä kevät ollut. Ainahan kevätsää on vaihtelevaa, mutta nyt tuntuu, että nämä hyytävän kylmät ja raekuuroiset päivät ovat melkein sääntö, eikä poikkeus. Lämpimiäkin päiviä on ollut, mutta puutarhassa keväällä vaikuttaa enemmän ne yölämpötilat. Myös kasvihuoneessa, jos ei ole lämmitystä. Ja ensimmäinen ukkosmyräkkäkin tuli koettua! Sääennusteessa oli sadekuuroja, mutta niin vain viikonloppuna jyrinä ja salamat yllättivät puutarhurin.

Viinirypäle lähti sittenkin kasvuun

Tästä huolimatta puutarhassa tapahtuu koko ajan jotain. Ihan pieniä askeleita, mutta kuitenkin. Kasvihuoneessa viinirypäle lähti yhtäkkiä hurjaan kasvuun. Heti sen jälkeen, kun pullistuneet silmut aukesivat, kasvu on ollut hurjaa. Ja terttujakin on jo näkyvissä. Instagramin puolella jo iloitsin, että yhdeksän terttua näkyvissä, mutta kasvun edetessä niitä on paljastunut lisää. Katsotaan moniko niistä jaksaa kasvaa kypsäksi asti, köynnös itsessään ei vielä ole kuin puoli metriä korkea.

Aitoviikuna

Kärsimätön kun olen, en malttanut enää odotella viime syksynä istutetun viikunan kasvuunlähtöä. Lahjoitin taimen eteenpäin kärsivällisemmälle odottelijalle ja ostin itse tilalle uuden, joka oli selvästi hengissä. Tämä uusi on hieman pienempi, kuin se viime syksynä ostamani, mutta onhan sillä tässä kesä aikaa kasvaa. Tästä en odota tänä vuonna vielä satoa, koska ymmärtääkseni viikuna tekee hedelmän aihiot valmiiksi edellisenä syksynä ja sitten kasvattaa ne seuraavan kesän aikana valmiiksi. Tässä taimessa ei näy yhtään hedelmän alkua valmiina.

Hopealehti selvisi talvesta

Yllätyksiäkin löytyy, kun vaan hieman kaivelee. Valmistauduin istuttamaan vanhoihin autonrenkaisiin uudet kesäkukat tälle kesällä ja siivosin kuivat lehdet ja muut roskat ruukuista pois. Olin syksyllä jättänyt hopealehdet ruukkuun mansikoiden suojaksi ja mullan päälle oli kasautunut tammen lehtiä. Ruukut ovat olleet muuten täysin avoimessa paikassa seinän vierustalla. Ja niin vain lehtien alta löytyi elämää! Hopealehti oli ryhtynyt kasvattamaan uusia alkuja. En mitenkään ollut ajatellut, että hopealehti voisi olla monivuotinen. Tietysti viime talven lauhkealla ilmalla voi olla myös vaikutusta asiaan, mutta aion ehkä testata asian ensi syksynä.

Perunaa pukkaa

Kasvimaallakin on elämää. Sipulit ovat jo nousseet esiin, samoin lantut ja herneet. Ja parista perunastakin näkyy jo ensimmäiset lehtiruusukkeet. Tässä kuvassa ’Blue Kongo’. Raparperi on lähtenyt hurjaan kasvuun ja mansikat toipuneet kauriiden käsittelystä. Kasvimaalla on siis edelleen muutakin elämää, kuin vain kasveja. Olen saanut verkotettua melkein kaiken ja osan olen harsottanut, koska kun kauriit saatiin pysymään irti kasvustoista, niin orava ilmestyi paikalle. En ole varma, mutta taisin menettää lehtikaalin alut oravalle. Mutta onneksi ollaan vasta kasvukauden alussa ja vielä ehtii kasvattaa uudet alut.

Kasvimaalla tapahtuu

Ensimmäiset sirkkalehdet ovat nousseet mullasta. Retiisi taisi olla ensimmäinen, joka ponnisti pintaan ja pinaatti heti seuraava. Herneestä näkyy jo pullistuneita siemeniä, mutta vihreää ei näy vasta, kuin kasvihuoneessa olevissa. Kasvihuoneeseen laitoin tulemaan myös papua amppeliin sekä ruukkuun, johon tulee myös kurkkua myöhemmin. Kasvihuoneessa eniten vihertää kukat, joita laitoin siemenestä tulemaan. Pelargonit siirsin myös sisältä jo sinne, ne työntää myös uutta lehteä kovasti.

Retiisi kurottelee jo ylös

Tomaatteja kaipailisin jo kovasti. En ole vielä ostanut taimia, mutta sorruin ostamaan Moneymakerin siemeniä. Ja tietysti olen laittanut jo multaan saamani jättitomaatin siemenet, lajikkeesta en tiedä sen enempää. Yrttipenkki on tullut siivottua, siellä on jo kasvu hyvässä vauhdissa. Oregano tuuhenee vuosi vuodelta, sitä täytyy alkaa kohta jo jakamaan. Minttu on myös pysynyt hyvin aisoissa, sille riittää, kun vähän rajoittaa rönsyilyä. Ainoa huolenaihe yrttipenkin suhteen on se, että ruohosipuli näyttää taantuneen jotenkin. Se ei nouse ylös läheskään niin vahvana, kuin aikaisempina vuosina. Onneksi laitoin sitä myös siemenestä tulemaan, niin voin siitä lisätä sitten syksyllä penkkiin, jos tarve on.

Auringonkukkaa pukkaa

Muuten kasvimaalla on vielä aika rauhallista. Tälle vappuviikollekin on luvattu nyt sen verran viileitä ilmoja, etten aio tehdä mitään sen kummempaa. Kasvihuoneeseen olen kyllä laittanut yhtä ja toista jo kasvamaan ja sieltä sitten siirtelen pihalle sitä mukaa, kun ilmat lämpenevät. Ensikertalaisiakin on päässyt joukkoon: maustekirveli ja kurkkuyrtti. Roomankuminaakin on tarkoitus yrittää.

Kukkasekoitus ruukussa

Ihan hirmuisia tapahtumia ei siis tällä kertaa, mutta koko ajan kuitenkin jotain pientä. Kevät etenee tasaisesti eteenpäin.

Ristiriitaista ihastelua

Tänä keväänä tuntuu, että pihallamme on enemmän elämää, kuin aikaisempina vuosina, vaikka olemme olleet ulkona normaalia enemmän myös arkisin. Lintuja on pihassa pyörinyt aina, mutta nyt ne ovat pareittain ruoanhakureissuilla, eli selkeästi pesiviä pariskuntia. On ollut hauska seurata koiraiden ilmestymistä pihalle ja odotella, milloin naaraat seuraavat perässä. Tähän mennessä pihassa on näkynyt mustarastaita, räkättirastaita, sepelkyyhkypari, eri tiaisia ja punarinta. Puiden latvustoissa on myös harakoita ja variksia, mutta ne harvemmin tulevat pihalle asti. Nämä käyvät siis säännöllisesti pihassa, muitakin ohilentäjiä on tullut tunnistettua. Muita eläimiä pihapiirissä ovat olleet metsäkauriit, rusakot ja sammakot. Siileille olen yrittänyt luoda hyvät olosuhteet, mutta ainakaan vielä niitä ei ole näkynyt.

Räkättirastas ruokajahdissa

Linnuista ei ole tähän mennessä ollut mitään haittaa puutarhassa, eivät ole syöneet edes viinimarjapensaita, vaikka en ole niitä verkottanutkaan. Ilmeisesti niille löytyy ruokaa riittämiin muualta. Sammakoita on myös houkuteltu pihalle ja tänä keväänä se on onnistunutkin, joku oli käynyt ihan luomuna kutemassa pihalampeen. Metsäkauriit ja rusakot ovat olleet ainoat haittaeläimet. Nämä ensin mainitut ovat oikeita tuholaisia, kävelevät pudottelemassa punkkeja pitkin pihaa, kakkivat minne sattuu ja syövät kaiken mikä eteen tulee. Jopa kuunliljat. Rusakoiden suuhun on kadonneet ainoastaan krookukset ja tulppaanit, joten vahinko ei ole ollut niin suuri. Silti olen aina huomatessani ajanut niitä pihalta pois, ihan vain varmuuden vuoksi.

Mustarastas muurahaisten perässä

Nyt eteen tuli poikkeuksellinen tilanne. Kotiin tullessani huomasin sepelipäällysteisellä autopaikalla rämpivän onnettoman pienen rusakonpoikasen. Ihmettelin tätä suuresti, nehän normaalisti yrittävät päiväsaikaan piileskellä paikallaan ollen, eikä kuljeskella avoimella paikalla. Saman tien huomasin harakan hyppivän maassa muutama metri poikasesta taakse päin. Tajusin, että harakka yritti tappaa toista poikasta. Ajoin linnun pois, hain nahkahanskat ja siirsin hyökkäyksen kohteena olleen poikasen suojaan, jonne toinenkin poikanen oli jo ehtinyt. Jätin ne kyhjöttämään keskenään ja jäin katselemaan, mihin harakka oli mennyt.

Rusakonpoikaset maastossa

Sisälle mennessäni jäin miettimään, että kuinkahan järkevää on hyysätä rusakoita omassa pihapiirissä, nythän ne kasvaessaan oppivat tämän pihan turvalliseksi ympäristöksi. Mutta samalla huolehdin, että käviköhän sille poikaselle kuinka pahasti. Verta ei näkynyt, harakka ei ilmeisesti ehtinyt saada kunnon osumaa. Hetken päästä huomasin ikkunasta, että toinen poikanen oli taas liikkeellä. Ja harakka jälleen sen toisen kimpussa. Ajoin linnun uudestaan pois ja päätin siirtää poikaset terassin alle, jonka ohi olen nähnyt rusakkoemon kulkevan. Nyt poikaselle oli käynyt vähän huonommin. Päähän oli tullut isku ja nenästä tuli verta. Vein poikaset terassin alle. Nyt harakkaa ei ole enää näkynyt, poikasten luo emme ole menneet. Tästä eteenpäin luonto hoitaa, suuntaan tai toiseen.

Isi tai äiti edellisenä päivänä

En oikein tiedä mitä ajatella. Toivoisin poikasten olevan turvassa, mutta toisaalta en haluaisi niiden oppivan meidän pihaa ja puutarhaa hyväksi oleskelupaikaksi. Toivon silti sen toisenkin poikasen selviytyvän, vaikka tilanne ei näytä hyvältä. En kuitenkaan aio tehdä asialle sen enempää, rusakko on tehokas lisääntyjä, eivätkä nämä kaksi todennäköisesti ole ainoat poikaset lähimaastossa. Mutta silti en halua sen harakan aiheuttavan verilöylyä pihassa. Koska onhan ne nyt aivan valtavan suloisia pikku pörrötassuja.

Työteliäs pääsiäinen

Näin eristäytymisen aikana on ollut aikaa tehdä pihahommia hyvällä tahdilla. Ei ole tarvinnut odotella vain viikonloppuja, kun normaalisti työpäivien jälkeen ei ehdi/jaksa tehdä sitä kaikkea, mitä mieli tekisi. Nyt on ollut työpäivienkin jälkeen aikaa, kun ei ole menoa mihinkään. Ja varsinkin tämä neljän päivän pääsiäisvapaa räjäytti puutarhapankin oikein kunnolla levälleen! Hommia löytyi jopa sadepäivälle esikasvatusten ja suunnitelmien kirjaamisen muodossa, joten kaikki mahdollinen aika on käytetty hyväksi.

maata kaivamassa

Jo alkuviikosta ryhdyin kaivamaan ja kääntämään maata kasvimaan laajennukseen. Lisäsin kuusi ja puoli lavaa kasvimaahan, kun järjestelimme Teknisen tuen kanssa lasten leikkipaikkaa hieman uusiksi. Nyt pääsiäisenä oli aikaa multarallille. Viime syksynä ostin kaksi suursäkkiä multaa, joista toisen tyhjensin jo syksyllä uuteen kukkapenkkiin ja toinen riitti kokonaan tähän. Joten ei muuta kuin kottikärryt multaisiin käsiin ja liikkeelle.

lavat paikoilleen aseteltuina

Kun olin saanut lavat täyteen multaa oli aika ryhtyä toteuttamaan suunnitelmia. Olin piirrellyt kasvimaan kaavakuvan jo aiemmin paperille ja listannut siemeniä, joita oli tallessa edellisvuosista ja joita aioin vielä hankkia. Huomasin, että aika monen hyötykasvin siemenpussin takana luki ”aikainen kylvö” tai ”kylvettävissä heti maan sulamisen jälkeen”. Kahdessa sipulisiemenpussissa jopa luki että ”suorakylvö Etelä-Suomessa mahdollinen, pohjoisemmassa suositellaan esikasvatusta tai istukassipuleita”. En muista ikinä lukeneeni noin tarkkoja kylvöohjeita siemenpusseista.

porkkanaa ja retiisiä riveissä

Päätin siis jo kylvää ensimmäiset siemenet. Ensimmäiseen erään mahtuivat porkkana ja retiisi, lehtikaali sekä herne ja lanttu. Porkkanan nyt tietysti voikin kylvää aikaisin, senhän voi kylvää jo syksylläkin valmiiksi, mutta näistä erityisen aikaisia lajikkeita ovat lehtikaali ja herne. Jälkimmäisestä minulla on vielä myöhempää kylvöä odottelemassa toinenkin (makeampi) lajike sekä sokeriherne. Pinaatin olisin kylvänyt myös, mutta en löytänyt koko siemenpussia mistään.

suunnitelmat paperilla

Seuraava päivä oli sadepäivä, jolloin ehdin vielä rauhassa käydä vanhoja varastoja läpi. Löysin sitä pinaattia ja muutamia muitakin, jotka voisin jo kylvää maahan. Sunnuntaina maahan pääsi siis hopeasipuli, keltasipuli sekä se pinaatti ja kukkien puolella heittelin maahan unikkoa, sinisievikkiä ja tuoksupielusta ja kasvihuoneeseen laitoin isoon ruukkuun tulemaan sinikukkaisen sekoituksen. Esikasvatukseen laitoin muutamia vanhoja siemeniä, katsotaan, mitkä jaksaa nousta ylös.

Maanantai olikin vielä aurinkoinen päivä, vaikka ensin näytti huonolta, joten pääsin aloittamaan oikein kunnolla kasvihuoneen tyhjennystä ja siivoamista. Laitoin kasvihuoneeseen tulemaan muutaman aikaisen herneen sekä ruohosipulia ja persiljaa, vaikka niitä on jo yrttiympyrässäkin. En vain hennonnut heittää vanhoja siemeniä pois. Itää, jos itää. Toiveikkaana myös kurkistelin viikunan ja viinirypäleen perään. Viikunassa en ole huomannut mitään muutosta, mutta vaaleanpunaisilla optimistin laseilla rypälettä kurkkiessani olin huomaavinani parin silmun pullistuneen. Sormet ristissä siis!

Ainola

Nyt kun on ollut hieman normaalia enemmän aikaa olla kotona ja puuhailla pihassa, niin on tullut myös käytyä läpi kuvia ja blogiluonnoksia, joita en vielä syystä tai toisesta ole julkaissut. Tämän kirjoituksen kirjoitin melkein valmiiksi viime kesänä, kun kävin kaverin kanssa Ainolassa, eli Sibeliuksen kotona.

Ainolan päärakennus

En ollut aikaisemmin käynyt siellä, ohi ajanut useasti ja käyntiä suunnitellut vaikka kuinka kauan. En etukäteen tiennyt paikasta siis muuta kuin sijainnin, sen että se oli Sibeliusten koti ja että Jeanin ollessa matkoilla Aino ylläpiti taloutta ja puutarhaa. Menimme opastetulle puutarhakierrokselle, koska se nyt siis kiinnosti eniten.

villiintynyt portaikko

Opastus alkoi tontin laidalta, jossa on sisäänkäynti. Koko piha-alue oli melko iso, ja se oli karkeasti jaettu kahteen osaan. Yläpuoli talon takana (rinnetontti siis kyseessä) oli aikalailla luonnontilaista metsää. Tai hongistoa ja kunttaa. Kävelytieltä pystyi talon yli kuikuilemaan Tuusulanjärvelle. Etelärinteessä on Sibeliusten hauta ja siitä lounaaseen päin alkaa varsinainen puutarha-alue, pitkä, noin sata metriä ja parikymmentä metriä leveä, kuusiaidan suojissa oleva alue.

maakellari

Itse puutarha oli melkoinen pettymys. Saimme kierroksen aluksi käsiimme kartat, joissa näkyi, mitä kaikkea puutarhassa on joskus kasvanut. Nyt jäljellä oli joitakin perennapenkkejä, omenapuita ja marjapensaita, mutta itse hyötytarhasta ei ollut jäljellä oikeastaan mitään, ei edes tomaattihuonetta. Koko alue oli isoa nurmikenttää. Kartta oli kyllä hyvin mielenkiintoinen, koska siitä sai hyvän käsityksen siitä, kuinka omavaraista Ainolassa on ruokahuolto ollut. Lajeja oli todella monipuolisesti ja isoilla aloilla, jolloin satoakin on tullut reilusti. Tästä pääset näkemään kartan PDF-tiedostona.

pihassa ovat hongat saaneet kasvaa korkeiksi

Ymmärrän kyllä, että ei säätiöillä ja museoilla ole varaa perustaa ja hoitaa tuon kokoista kasvimaata aivan täydellä teholla ja mihin sen sadonkin sitten laittaisi, mutta jotain enemmän olisi ollut kiva nähdä. Vähän vaikka käännettyä maata, että olisi paikan päällä hahmottanut eri kasvatusten vaatimat alat, tai se tomaattihuone. Järvenpään kaupunki on ilmeisesti yksi rahoittajista/ylläpitäjistä, kyllä varmaan kaupunginpuutarhuri voisi sielläkin käydä pyörähtämässä. Lähellä olevan Suvirannan (Järnefeltien koti) puutarhaa hoidetaan aivan eri tavalla, mikä tuntuu jotenkin hassulta.

katse puutarhaan päin päärakennukselta

Paikka oli muuten kyllä todella hieno ja oppaan kertomukset Ainon kekseliäisyydestä ja taloudenhoidosta saivat kyllä lakin nousemaan päästä. Kävimme myös sisällä päärakennuksessa ja saunassa, joka kelpaisi kyllä allekirjoittaneelle vaikka heti. Suosittelen kyllä käyntiä Ainolassa, miljöö on hieno ja oppaan kertomat asiat talon rakentamisesta ja siihen tehdyistä muutoksista ja lisäyksistä olivat mielenkiintoisia.

saunarakennus

Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä on paljon hienoa käynnin arvoisia paikkoja muutenkin, puutarhoineen tai ilman.

Ongelmallinen talvi

Kuten viime kirjoituksessa mainitsin, kasvihuoneen sisäpuolellakin oli talven aikana uusia ongelmia. Kun kasvihuone pystytettiin, teimme sen puuterassin päälle, joka pitää ilmankierron hyvänä. Ajattelin, että, koska työssäkäyvänä en ole jatkuvasti availemassa ovia ja luukkuja, enkä ole vielä saanut aikaiseksi hankittua automaattisia avaajia luukkuihin, niin tämä ainakin syksyn lähestyessä poistaa kertyvän kosteuden ongelmaa jonkin verran.

Tähän asti homma on toiminut hyvin. Mutta kuten myös viimeksi mainitsin, viime syksy ja talvi oli todella mähmäinen. Jos ulkopuolellekin kertyi kosteutta ja kasvustoa, sitä tapahtui myös kasvihuoneen sisäpuolella.

Viinirypäle kasvuston peitossa

Kasvihuoneessa alkoi kasvaa jotain hometta. Ja tämä ei koskenut pelkästään siellä olevia kasveja, vaan kaikkia eloperäisiä materiaaleja, kuten muun muassa tukikeppejä. Kasvihuoneissa olevien multien pinnoille alkoi myös kasvaa erilaisia homeita. Poikkeuksena olivat ainoastaan aivan lattianrajassa olevat ruukut, joissa oli multaa.

Tukikeppi homeessa

Kasvihuoneen ilma tuntui muutenkin normaalia kosteammalta syksyn ja talven aikana, joten päädyin jättämään kattoluukut koko talveksi hieman löysälle (en kuitenkaan selvästi auki) edistääkseni ilmankiertoa.

Erilaisia kasvustoja

Olin hieman huolisssani tästä käänteestä, koska olin juuri syksyllä istuttanut kasvihuoneen uuteen pysyvään kasvialtaaseen viinirypäleen ja viikunan ja niidenkin pinnalla näkyi jo vaikka mitä elämää. En uskaltanut poistaa homeita millään ja syksyllä vielä ajattelin, että vaikka lunta ei tulisikaan, niin pakkasta nyt ainakin. Eipä voinut siihenkään luottaa.

Pätkä viinirypäleen oksaa

Kun kevään tullen kävi ilmi, että ei sitä pelastavaa (?) pakkasta nyt sitten tullutkaan, niin aloin jo olla hieman huolissani. Nyt olen ravannut kasvihuoneessa harva se päivä tarkkailemassa molempia kasveja, että näkyykö elämää vai ovatko molemmat kuolleet. Viikonloppuna oli pakko testata viinirypälettä ja leikkasin siitä irti pienen pätkän tarkistaakseni näkyykö varressa yhtään vihreää. Varsi tuntui suhteellisen napakalta ja leikkauspinta oli kyllä vihreä, joten pieni toivonkare elää vielä. Mutta ikävä kyllä vain pieni.

Kasvihuoneen kuntotarkastus

Kasvihuone on nyt ollut nelisen vuotta pystyssä ja kestänyt hyvin tuulet ja tuiskut. Toissatalvena, kun lunta tuli melko reilusti, katto hieman notkahti ja kaksi kattopaneelia vähän irtosi kulmistaan. Asia saatiin helposti korjattua ja täksi talveksi kasvihuoneen sisälle asennettiin irrotettava tukipilari, jota nyt ei sitten tarvittukaan.

En ole vielä kertaakaan tehnyt kevätsiivouksena mitään muuta, kuin pyyhkinyt pölyt ja lakaissut lattian. Seinät ovat pysyneet puhtaina ja katolta on tuuli heitellyt enimmät lehdet ja havunneulaset pois. Mutta viime syksy oli jotenkin niin kostea ja hähmäinen, että seinät alkoivat kasvaa levää ulkopuolella.

Kasvihuoneen seinän kasvustoa.

Paneelien kohokuviot ja kaikki muut mahdolliset kohdat ulkopinnoilla keräsivät itseensä todella paljon mähmää ja osassa seiniä alkoi kasvaa jopa jäkälää tai vastaavaa. Ja tämä tapahtui todella vain viime syksyn aikana. Ja koska talvi oli myös kostea, eikä pakkasia paljon näkynyt, kasvusto eli ja voi oikein hyvin.

Kasvustoa oli joka puolella

Tänään otin asiakseni hinkata seinät ja katon puhtaiksi ja sain uppoamaan siihen melkein kolme tuntia aikaa. Kasvusto oli melko tiukassa ja kattopaneeleita en tietysti uskaltanut painaa kovin kovalla voimalla. Mutta puhdasta tuli!

Nyt auringonvalo pääsee kunnolla läpi

Kohta on sisäpuolen siivouksen vuoro ja siellä onkin sitten ihan uusi tilanne, joka vaatii hieman tarkempaa harkintaa. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Kevät on jo saapunut

Kevään ensisävelet

Kevät tulee, vaikka mitä muuta tapahtuisi ympärillä. Siltikin, vaikka ainakin eteläisessä Suomessa siirryttiin käytännössä syksystä suoraan kevääseen, koska terminen talvi ei tainnut tulla ollenkaan. Hyvää ja huonoa siinäkin.

Puutarhassa on jo melkein kuukauden näkynyt kevään merkkejä: pullistuneita silmuja, sipulikasvien pilkistelyä, linnun laulua ja valoisampia aamuja. Tunnelma on odottava ja iloinen. Hymy irtoaa herkemmin, kun on päässyt jo hieman kuopimaan, hypistelemään siemeniä, ottamaan pistokkaita ja selailemaan puutarhakauppojen valikoimaa.

Salvia on löytänyt auringon

Maasta on tosiaan jo noussut valkosipulin piippoja, kuunliljat pilkistävät hieman, narsisseissa ja krookuksissa on alkuja esillä ja raparperi on alkanut pilkistää. Viime vuoden tulppaanikatastrofin jälkeen en kaivanut syksyllä tulppaaneja maahan ollenkaan, vaan laitoin sipulit ruukkuihin ja nostin kasvihuoneeseen. Näitä ei elukat syö. No, nyt näkyy tulosta ja tulppaaneissakin on alut esillä.

Tulppaanit kasvihuoneen lämmössä

Kevät on siis jo täällä. Eilen oli kevätpäiväntasaus, joka oikein alleviivasi tätä puutarhassa tehtyä havaintoa. Tietysti tällä hetkellä tätä kirjoittaessani tulee rakeita taivaan täydeltä, mutta enpä anna sen vaikuttaa mielialaan. Puutarhakalusteet on kaivettu esiin ja kohta pesen kasvihuoneen seinät puhtaaksi. Iloisella mielellä!

Kirkas taivas ja kirkas mieli